Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Porilaisen Arttu Tuomisen Verivelka aloitti vuosi sitten uuden Delta-sarjan. Ja hienosti aloittikin! Vahva ja väkevä Verivelka on ansaitusti saanut suurta suitsutusta lukijoilta, ja kaiken ylistyksen kruununa Verivelka palkittiin Suomen dekkariseuran myöntämällä Vuoden johtolanka -palkinnolla.
Ja nyt, sopivasti Dekkariviikolla, sain käsiini tämän kesän odotetuimman dekkarin, Arttu Tuomisen Hyvityksen, joka on jatkoa Delta-sarjalle. Sarjan osat ovat itsenäisiä romaaneja, jokaisessa kirjassa keskiöön nostetaan eri porilaispoliisi, ja Hyvityksen päähenkilönä on rikosylikonstaapeli Henrik ”Härkä” Oksman.
Hyvitys käynnistyy räjähtävästi. Porin keskustassa sijaitseva yökerho Venus on heinäkuisena yönä täynnä bilettävää kansaa, kun joku heittää kaksi käsikranaattia sisään yökerhon ulko-ovesta. Kranaatti-isku vaatii viisi kuolonuhria ja kymmeniä loukkaantuu.
Iskun tekijäksi ilmoittautuu Lähettilääksi itseään kutsuva mies, joka nettivideoillaan saarnaa Raamatun sanaa ja julistaa homouden olevan syntiä. Yökerho Venus on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suosima, ja myös ylikonstaapeli Henrik Oksman on useasti käynyt samaisessa yökerhossa, naiseksi pukeutuneena.
Järkyttävä kranaatti-isku nousee valtakunnalliseksi pääuutisaiheeksi ja herättää myös ulkomaisten toimittajien kiinnostuksen. Nettikeskustelijat villiintyvät. Toiset surevat iskussa menehtyneitä, toiset riemuitsevat avoimesti. Suomen kansa jakautuu kahtia.
Terrori-iskun tutkinnan rinnalla seurataan ylikonstaapeli Henrik Oksmanin henkilökohtaista tuskaa salaisuuden raskaan painon alla. Hän ei ikinä voisi kertoa työkavereilleen olleensa yökerhossa vain tuntia ennen räjähdystä. Ei voisi paljastaa kenellekään, että hän oli pukeutunut punavalkoiseen leninkiin ja poistunut yökerhosta iskemänsä miehen kanssa. Häpeä on liian kova. Mutta tutkinnan edetessä Henrik Oksman joutuu joka hetki pelkäämään, että työkaverit saavat selville hänen salaisuutensa.
Välillä takautumat piirtävät surullista kuvaa pojasta, joka asuu kahdestaan häijyn isänsä kanssa. Vahvasti uskonnollisen isän mielestä Raamattu oikeuttaa kasvattamaan poikaa kovalla kädellä ja rankaisemaan julmasti jokaisesta pienimmästäkin virheestä. Myös Henrik Oksmanilla itsellään on ollut samankaltainen lapsuus.
Hyvityksen teemat ovat rajuja. Uskomattomia ja samaan aikaan pelottavan todellisia. Radikaalit ääriryhmät, rasismi, uskonnollinen fanaattisuus, uusnatsismi, homoviha. Kirjan tunnelma on painostavan ahdistava. Välillä uppouduin Hyvityksen synkkään maailmaan niin syvälle, että kirja oli hetkeksi pakko laskea pois kädestä, tuijotella rauhoittavan sinistä taivasta ja hengitellä syvään.
Ja olipa koukuttava! Mikäli työnteon ja nukkumisen kaltaiset tylsät puuhat eivät olisi tulleet minun ja kirjan väliin, olisin ehdottomasti hotkinut tämän yhdeltä istumalta. Tekstissä on hyvää imua, ja Porin tuttuun miljööseen sijoittuvaa romaania on aina kotoisan mukavaa lukea. Hauskat tokaisut, toimintaleffamaiset kohtaukset ja sunnuntaiaamun leppoisat lettukestit keventävät muuten rankkaa tarinaa.
Arttu Tuomisen Hyvitys ei todellakaan ole mikään kevyt ja pirskahteleva kesädekkari vaan Verivelan tavoin tummasävyinen, vahva ja vavahduttava. Mielestäni tällä kertaa sukellettiin jopa vieläkin syvempiin vesiin kuin Verivelassa. Tuomisen teksti raastaa ja repii sisuskaluja, kouraisee rinnasta, järkyttää ja koskettaa. Räjähtävästi alkanut Hyvitys myös päättyy räjähtävästi.
Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!
Kustantaja WSOY, 2020. 355 sivua.
Kansi Mika Tuominen.
Luetut.net 