Nele Neuhaus: Susihukka

Kauhu salpasi Alinan hengen. Vedestä, suoraan silmien edessä, nousi kalmankalpea käsi, joka näytti tavoittavan häntä. Alina kavahti taaksepäin ja kiljaisi kauhuissaan.

Humalaiset nuoret löytävät joen rantavedestä tytön ruumiin. Poliiseille selviää nopeasti, että tyttö ei kuulu bilettävien nuorten porukkaan, vaan ruumis on ollut vedessä jo pari päivää. Poliiseilla ei ole aavistustakaan Vedenneidon henkilöllisyydestä. Tuntomerkkeihin sopivaa noin 16-vuotiasta tyttöä ei ole ilmoitettu kadonneeksi, eikä kukaan tunnu kaipailevan häntä. Tutkinta junnaa viikkokausia paikoillaan. Mutta sitten nimekäs televisiotoimittaja pahoinpidellään, ja poliisi onnistuu yhdistämään toimittajan tutkimukset Vedenneidon tapaukseen.

Saksalainen Nele Neuhaus teki kansainvälisen läpimurron Lumikin on kuoltava -rikosromaanin myötä. Sen jälkeen sarjasta on ehditty suomentaa jo kaksi seuraavaa tiiliskiveä, vuosi sitten Joka tuulen kylvää ja nyt viime keväänä tämä Susihukka. Hofheimin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksiköstä kertovan dekkarisarjan päähenkilöinä hääräilevät rikosylikomisario Pia Kirchhoff ja hänen aatelinen esimiehensä Oliver von Bodenstein. Kiitokset Susihukan arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Nele Neuhausin dekkareissa on jotain samaa kuin Camilla Läckbergin Fjällback-sarjassa. Monitahoisia ja paksuja rikosromaaneja. Kumpikin kirjailijatar sortuu tarpeettoman rönsyilevään kerrontaan ja eksyy ajoittain liiaksi sivupoluille. Susihukan juonesta annetaan jo heti alussa liikaa vihjeitä, ja kokeneempi dekkarien lukija pystyy aavistelemaan, ketkä ovat tarinan pahiksia. Ajoittain tuskailin Nele Neuhausin junnaavan tyylin kanssa ja kaipasin tosissani juoneen tiivistämistä, nopeuttamista. Puoliväliin päästyäni juonikuvio alkoi tuntua jo ihan selvältä, mutta onneksi Neuhaus on jättänyt lukijalle jotain yllätyksiäkin.

Vietin Susihukan parissa useamman lomapäivän, lueskelin ulkona auringossa. Vaikka kirja on paksu ja olisi ehdottomasti kaivannut tiivistämistä, lukukokemukseni kallistuu plussan puolelle. Puutteistaan huolimatta juoni imaisee lujasti mukaansa, koukuttaa ja kauhistuttaa. Vaikka Neuhausin Susihukka on reippaasti yli viisisataasivuinen järkäle, ei henkilögalleria venähdä ylettömän suureksi ja jokaisella on oma paikkansa tarinassa.

Saksankielinen alkuteos Böser Wolf, 2012.
Suomentanut Veera Kaski.
Kustantaja WSOY, 2018. 556 sivua.

Nele Neuhaus: Joka tuulen kylvää

Saksalainen Cornelia ”Nele” Neuhaus teki kansainvälisen läpimurron Lumikin on kuoltava -romaaninsa myötä. Hofheimin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksiköstä kertovan dekkarisarjan päähenkilöinä hyörivät rikoskomisario Pia Kirchhoff ja hänen aatelinen esimiehensä rikosylikomisario Oliver von Bodenstein. Lumikin on kuoltava oli dekkarisarjan neljäs osa mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Onneksi nyt suomalaisia lukijoita hemmotellaan uudella Bodenstein & Kirchhoff -dekkarilla, kun keväällä kauppoihin tupsahti Neuhausin uusi tiiliskivi nimeltä Joka tuulen kylvää. Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Rikoskomisario Pia Kirchhoff on viettänyt rentouttavan loman kihlattunsa kanssa. Stressitasot lähtevät kuitenkin heti nousuun, kun kotimaan kamaralle palattuaan hänet hälytetään saman tien tutkimaan toimistorakennuksessa sattunutta kuolemantapausta. Tuulivoimayhtiön yövartija on pudonnut portaista. Tutkijat epäilevät, että kyseessä ei olisi onnettomuus, vaan vartija olisi tönäisty portaita alas. Ja kun yhtiön johtajan työpöydältä löytyy kuollut hamsteri, Pia Kirchhoff alkaa epäillä firman pomon salailevan jotain. Liittyvätkö tapaukset Taunuksen tuulivoimapuistohankkeeseen? Hankkeen kannattajien ja vastustajien joukossa tunteet kuumenevät, pelissä on suuret rahat, eikä uusilta kuolonuhreilta vältytä.

Olin blogissani kehunut Nele Neuhausin edellistä Lumikin on kuoltava -dekkaria niin paljon, että kustantamossa oli päätetty painattaa ylistyssanani Joka tuulen kylvää -kirjan paperikannen takaliepeeseen. (Lainauksen yhteydessä tosin lukee vähän hämäävästi Luetut-blogi, vaikka itse olen aina käyttänyt blogistani pidempää nimeä Luetut.net). Nele Neuhausin luomat päähenkilöt ovat miellyttäviä, kerronta rullailee sujuvasti eteenpäin, jännitystä rakennetaan taitavasti, juonenkäänteet koukuttavat. Ja kyllähän ne samat kehumiset sopivat suurimmaksi osin myös tähän sarjan seuraavaan osaan Joka tuulen kylvää.

Dekkarin alussa Nele Neuhaus esittelee suuren joukon henkilöhahmoja. Vanhojen tuttujen rikostutkijoiden lisäksi esiin marssii muun muassa niin itsepäinen maanomistaja, lemmikkikaupan henkilökuntaa kuin myös uusi rikoskomisario. Paketti ei kuitenkaan hajoa palasiksi, vaan lukija pidetään tiukasti mukana matkassa. Vaatii kirjailijalta taitoa esitellä laajan henkilögalleriansa niin, että lukija pysyy kärryillä eikä mene sekaisin henkilöhahmojen kanssa.

Mutta purnasin jo vähän 558-sivuisen Lumikin on kuoltava -dekkarin kohdalla, että kerrontaa olisi voinut hieman tiivistää ja nopeuttaa. Erityisesti kirjan lopputapahtumat tuntuivat turhan venytetyiltä. Sama vaiva kiusaa myös tätä Joka tuulen kylvää -dekkaria. Kun dekkarissa on 601 sivua, se edellyttää kirjailijalta timanttista jännitteen säilyttämistä, jännityksen kohottamista. Eikä Neuhaus ainakaan minun kohdallani ihan onnistu, vaan viimeiset parisataa sivua kertomus tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan. Dekkarin lopussa jätetään harmillisesti osa langanpäistä auki, lukijalle ei selitetä kaikkea.

Saksankielinen alkuteos Wer Wind sät, 2011.
Suomentanut Veera Kaski.
Kustantaja WSOY, 2017. 601 sivua.

Alexander von Schönburg: Maailmanhistoria muutamassa minuutissa

Luen aivan liian harvoin tietokirjoja, vaikka tietokirjaan tarttuessani olen joutunut harvoin pettymään. Esimerkiksi Elizabeth Kolbertin Kuudes sukupuutto oli aidosti mielenkiintoinen ja helppotajuinen tietokirja. Saadessani Atenalta sähköpostia liittyen Alexander von Schönburgin Maailmanhistoria muutamassa minuutissa -kirjaan, kiinnostuin välittömästi ja päätin, että tämän tietokirjan minä haluan lukea. Kenties samalla onnistun vahingossa vähän sivistämään itseäni ja oppimaan uutta. Kiitos arvostelukappaleesta Atena Kustannukselle!

Alexander von Schönburgin Maailmanhistoria muutamassa minuutissa on jaettu kymmeneen päälukuun, joista jokainen käsittelee historiaa mutta eri näkökulmasta. Oman lukunsa ovat saaneet muun muassa ihmiskunnan tärkeimmät tapahtumat, historian sankarit, suuret taideteokset, uraauurtavat keksinnöt ja kauheimmat pahikset. Jopa maailmanlopulle on omistettu oma lukunsa! Luvut eivät kuitenkaan rajoita lukemista liiaksi, vaan halutessaan voi lukea luvun sieltä ja toisen täältä, selailla ja silmäillä. Tai sitten tehdä niin kuin minä, lukea kirjan kannesta kanteen, järjestyksessä ja paneutuen.

Saksalainen toimittaja Alexander von Schönburg osaa kirjoittaa sujuvasti ja kiinnostavasti. Hän on historian saralla pelkkä harrastelija, yksinkertaistaa asioita ja vetää mutkia suoriksi, mutta minun kaltaiselleni lukijalle se on etu. Alexander von Schönburg ei tylsistytä lukijoitaan luettelemalla hallitsijoita ja vuosilukuja, vaan hän poimii mielenkiintoisimmat faktat ja kasaa niistä helposti pureksittavan kokonaisuuden. Hän nostaa esille monia vähän huonommin tunnettuja henkilöitä sekä tapahtumia ja antaa arvoa lukuisille jo unohdetuille sankareille.

Kiitän Alexander von Schönburgia myös hänen tavastaan tarkastella asioita. Hän ottaa asioihin terävästi kantaa, arvosteleekin mutta ei kritisoi liiaksi. Hän ei juutu yhteen ainoaan näkökulmaan, vaan lukijalle annetaan mahdollisuus luoda oma mielipiteensä. Onko apostoli Paavali eniten koskaan maailmaa muuttanut henkilö? Oliko Hitler poikkeava yksilö vai asuuko meissä kaikissa samanlainen pahuus?

Maailmanhistoria muutamassa minuutissa on kelpo tietokirja lukijalle, joka ei halua päntätä nippelitietoa. Alexander von Schönburg tarjoilee hyvän yhteenvedon muun muassa vallankumouksista, keksinnöistä ja kaupungistumisesta. Hivenen kuitenkin kyseenalaistan kirjan eurooppakeskeisyyden, sillä vaikka Eurooppa on epäilemättä ollut monessa suhteessa tärkeä maanosa, maailmanhistoria muodostuu kuitenkin koko ihmiskunnan historiasta.

Toimittaja Alexander von Schönburg kiittelee saaneensa eniten tietoa ystävältään Yuval Noah Hararilta, Jerusalemin yliopiston professorilta. Maailmanhistoria muutamassa minuutissa -kirjaa ei kuulemma olisi olemassa ilman Hararin menestyskirjaa Sapiens – Ihmisen lyhyt historia. Olen jo aiemmin ajatellut, että Yuval Noah Hararin kirja voisi lukemisen arvoinen, ja nyt Sapiens kohosi pykälän ylemmäs TBR-listallani. Ehkäpä seuraava tietokirja, johon tartun, on Sapiens – Ihmisen lyhyt historia.

Saksankielinen alkuteos Weltgesichte to go, 2016.
Suomentanut Raija Nylander.
Kustantaja Atena, 2017. 251 sivua.

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Cornelia ”Nele” Neuhaus on Saksan tämän hetken myydyin rikoskirjailija, ja hänen dekkareitaan on käännetty usealle kielelle. Lumikin on kuoltava on hänen kansainvälinen läpimurtoromaaninsa. Neljäs osa Hofheimin poliisin väkivaltarikosyksiköstä kertovasta dekkarisarjasta mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Päähenkilöinä kirjasarjassa häärivät rikoskomisario Pia Kirchhoff ja hänen esimiehensä rikosylikomisario Oliver von Bodenstein.

Vuosia sitten kaksi 17-vuotiasta tyttöä katosi pienestä saksalaiskylästä. Lauraa ja Lumikiksi kutsuttua Stefanieta ei koskaan löydetty, mutta Tobias Sartorius tuomittiin murhista aihetodisteiden perusteella. Nyt Tobias on kymmenen vuoden vankilatuomionsa istunut ja kylään palatessaan saa vihamielisen vastaanoton. Kun Tobiaksen äiti putoaa sillalta alas liikenteen sekaan, kyläyhteisö päättää yksimielisesti salata tönäisijän henkilöllisyyden. Ja sitten historia näyttää toistavan itseään, jälleen yksi tyttö katoaa.

Lumikin on kuoltava on napakymppi! Muutaman keskinkertaisemman, vaisumman jännärin jälkeen oli ihanaa päästä uppoutumaan näin tasokkaaseen dekkariin. Koko 558-sivuisen matkan ajan dekkari pysyy hyvin kasassa. Päähenkilöt ovat miellyttäviä, kerronta on sujuvaa, juonenkäänteet koukuttavat. Neuhaus ei mässäile raakuuksilla, vaan jännitystä rakennetaan taitavasti kyläyhteisön ihmisten ja salaisuuksien kautta.

Niin mainio dekkari kuin tämä onkin, löysin kirjasta myös pientä nillittämisen aihetta. Ihmiseen viitattiin välillä se-sanalla, ja kun taas seuraavassa lauseessa käytettiin hän-sanaa, korvaani särähti epälooginen se-sanan käyttö. Ja niin hyvin kuin kirjan matkassa viihdyinkin, jälkikäteen ajatellen kerrontaa olisi voinut hieman tiivistää ja nopeuttaa. Erityisesti kirjan lopputapahtumat tuntuvat turhan venytetyiltä.

Saksankielinen alkuteos Schneewittchen muss sterben, 2010.
Suomentanut Veera Kaski. Kustantaja WSOY, 2016. 558 sivua.