Heikki Hietala: Viisto valo

wp-1490201252275.jpg

Heikki Hietala opettaa tietojenkäsittelyä ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Hänen novellikokoelmansa Filtered Light and Other Stories on julkaistu Yhdysvalloissa vuonna 2012, ja nyt tämä valoaiheinen kimara on saatu suomeksi nimellä Viisto valo. Kiitos arvostelukappaleesta Sitruuna Kustannukselle!

Minun on ihan ensimmäiseksi pakko tunnustaa, että luen todella harvoin novellikokoelmia enkä oikein ole päässyt sinuiksi novellien kanssa. Roald Dahlin kokoelmat ovat kieltämättä olleet varsin mainioita, mutta muuten olen enimmäkseen vältellyt novelleja. Siispä tämän arvostelukappaleen myötä jouduin todellakin hyppäämään pois mukavuusalueeltani ja hengitystäni pidätellen sukelsin Hietalan novellilajitelmaan.

Heti ensimmäisen novellin myötä lukijalle selviää, että nyt on astuttu maagiseen maailmaan, jossa valolla on tavalla tai toisella pieni mutta tärkeä rooli. Heikki Hietala hallitsee spekulatiivisen fiktion. Hän nyrjäyttää todellisuuden pois raiteiltaan ja repii realismin rajoja. Kaikki yhdeksäntoista novellia tarjoavat lukijalle jotain sopivasti yllättävää. Vaikka alussa kertomus vaikuttaa realistiselta, yllättäen todellisuus heittää kuperkeikan ja kaikki muuttuu ihanan järjettömäksi.

Novellilajitelman lyhyimmät tarinat ovat pituudeltaan vain parisivuisia. Itse pidin eniten vähän pidemmistä kertomuksista, samaan tarinaan sai uppoutua viidentoista tai kahdenkymmenen sivun verran. Kirjan pisin novelli, Tuuli pilleissä, on toisen maailmansodan aikaan sijoittuva kummitustarina nuoresta papista, joka saapuu uuteen seurakuntaan ja kohtaa siellä itsekseen soivat kirkkourut. Lyhyin novelli kantaa nimeä Näin on, ja se onkin todellinen lyhytnovelli, alle viisisataa sanaa ja kaikki mahdutettuna pariin lauseeseen.

Omaksi suosikikseni nousi Kissankultaa, jossa opettaja kohtaa metsässä oudon valokuvaajan. Tai ehkäpä Hiilipohjainen, joka kertoo pojasta ja hänen ulkoavaruudesta olevasta ystävästään. Vai olisiko suosikkini sittenkin Sillan yli, kertomus miehestä joka etsii maalaukseen kuvattua siltaa. Tai kenties Pesänjako, jossa infrapunaskannerikamera paljastaa talon vihamielisen haamun. Tai ehkäpä minä pidinkin kaikkein eniten Lumottuun peikkometsään sijoittuvasta novellista nimeltä Takku. Hietalan novellilajitelmassa on niin monta hyvää tarinaa!

Englanninkielinen alkuteos Filtered Light – Other Stories, 2012.
Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Kustantaja Sitruuna Kustannus, 2017. 230 sivua.

Jørn Lier Horst: Ajokoirat

img_20161127_163603.jpg

Norjalainen Jørn Lier Horst (s. 1970) on ammatiltaan poliisi, mutta nykyään hän keskittyy täyspäiväisesti kirjoittamiseen. Horst on kahminut William Wisting -dekkareillaan lukuisia palkintoja, muun muassa Norjan kirjakauppaliiton palkinnon vuonna 2011 ja Lasiavain-palkinnon 2013. Horst on kirjoittanut jo kymmenen Wisting-dekkaria, joista tähän mennessä on suomennettu kaksi. Viime vuonna suomeksi julkaistiin sarjan seitsemäs osa Suljettu talveksi, ja nyt tänä syksynä suomalaiset lukijat ovat päässeet nauttimaan Ajokoirista. Suuret kiitokset arvostelukappaleesta Sitruuna Kustannukselle!

Pidätetty virantoimituksesta. Sanat herättivät sisäistä levottomuutta, jollaista Wisting ei ollut koskaan ennen tuntenut. Tyhjät, hahmottomat ajatukset sinkoilivat päässä löytämättä kiinnekohtaa, ja hän jäi istumaan ja tuijottamaan tyhjyyteen päätösasiakirja kädessään. Aivan kuin aivot olisivat ostaneet itselleen lisäaikaa keksiäkseen miten hänen piti reagoida.
Hänet valtasi omituinen epävarmuus, jonkinlainen lannistumisen varjo. Hänestä tuntui kuin hän tukehtuisi. Häntä huimasi, hänelle tuli huono olo eikä hän kyennyt sisäistämään tapahtunutta.

Nuori rikostutkija Willian Wisting johti Cecilia Linden murhan tutkintaa ja sai syyllisen kiikkiin todisteiden perusteella. Nyt, seitsemäntoista vuotta myöhemmin, tuomitun asianajaja on hakenut tuomionpurkua ja väittää poliisin lavastaneen todisteet. Media alkaa jahdata Wistingiä ja hänet pidätetään virasta.

Willian Wistingin rikostoimittajana työskentelevä tytär Line saa uutisvihjeen murhasta Fredrikstadissa. Viisikymppisen miehen kimppuun oli käyty, kun hän oli ollut iltakävelyllä koiransa kanssa. Line toivoo, että tapauksessa olisi aineksia jymyjuttuun ja lehdistö keskittyisi mässäilemään tuoreella murhalla hänen isänsä mustamaalaamisen sijaan.

Hän nojautui tuolissa taaksepäin. Tuntui kuin hänen silmiensä edessä olisi ollut taideteos, joka ei ollut vielä valmis. Maisema, jossa oli jo kehykset. Pääpiirteet olivat paikoillaan, aihe oli hahmoteltu isolla siveltimellä, mutta yksityiskohdat puuttuivat. Vielä toistaiseksi hahmotelma oli niin epäselvä, ettei hän osannut kuvitella, miltä se näyttäisi lopullisessa muodossaan.

Jørn Lier Horstin Suljettu talveksi oli kelpo dekkari, mutta tämä Lasiavain-palkittu Ajokoirat on vieläkin parempi. Varsinainen lukusukkula! Luvut ovat lyhyitä ja erittäin hyvin rytmitettyjä. Viralta pidätettyä rikostutkijaa Willian Wistingia ja hänen toimittajatytärtään Linea seuraillaan vuorotellen. Koko ajan sattuu ja tapahtuu, eivätkä tapaukset jää junnaamaan paikoilleen. Pienoinen ennalta-arvattavuus ja kliseisyys eivät haittaa, kun dekkari on näin hyvin rakennettu ja sujuvaa luettavaa.

William Wisting on miellyttävä poliisi, jolla on hyvät välit aikuiseen tyttäreensä. Dekkarimaailmassa on liian paljon eronneita, alkoholisoituneita ja onnettomia poliiseja. On virkistävää lukea näin mukavasta poliisista, jolla on yksityiselämässään asiat edes suurin piirtein kunnossa. William Wisting ei jää liiaksi märehtimään rakkauselämänsä ryppyjä eikä sorru tiukassakaan paikassa ryyppäämiseen.

Toivottavasti Sitruuna Kustannus jatkaa kirjasarjan suomentamista ja me dekkarien ystävät pääsemme jatkossakin nauttimaan William ja Line Wistingin seurasta!

Norjankielinen alkuteos Jakthundene, 2012.
Suomentaneet Tiina Sjelvgren ja Aino Ahonen.
Kustantaja Sitruuna Kustannus, 2016. 371 sivua.
Kannen suunnitellut Jussi Jääskeläinen.