Emelie Schepp: Kadonnut poika

IMG_20190714_235616_457.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ruotsalaisen Emelie Scheppin kirjailijan uran alku on huikea tuhkimotarina. Yksikään kustantamo ei huolinut hänen käsikirjoitustaan, joten lopulta hän päätti julkaista esikoisdekkarinsa omakustanteena. Kirjaa myytiin kymmeniä tuhansia kappaleita, ja niinpä lopulta myös iso kustantamo kiinnostui Scheppin romaanista. Nyt sarjaa on myyty lähes 30 maahan, ja Emelie Schepp on äänestetty Ruotsissa vuoden dekkarikirjailijaksi kolmena vuotena peräkkäin, vuosina 2016, 2017 ja 2018.

Syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertovasta dekkarisarjasta on aiemmin suomeksi ilmestynyt esikoisdekkari Ikuisesti merkitty, sen jälkeen Valkoiset jäljet ja Hidas kuolema, ja nyt suomeksi on saatu sarjan neljäs osa Kadonnut poika. Sarja rakentuu pitkälti päähenkilö Jana Berzeliuksen traagisen menneisyyden ympärille, joten suosittelen lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Myös Kadonnut poika -dekkarissa Jana joutuu jälleen vastatusten synkän menneisyytensä kanssa.

”Iskä, meillä on joku.”
”Mitä? Kuka sitten?” Sam tunsi hyytävää kylmyyttä.

Kuusivuotias poika soittaa isälleen, joka on käymässä pikaisesti ruokakaupassa. Kesken puhelun poika hätääntyy, joku vieras mies on tunkeutunut heidän taloonsa ja lyönyt äitiä. Isä Sam kaahaa kauhuissaan kaupasta kotiin ja löytää vaimonsa makaamassa eteisen lattialla. Jonathan-pojasta ei näy jälkeäkään.

Kadonnut poika on tuttua koukuttavaa Emelie Scheppia. Säpinää riittää jatkuvalla syötöllä eikä lukiessa todellakaan ole tylsää. Yllättäviä juonenkäänteitä ja teräviä koukkuja. Kadonnut poika pitäisi pikaisesti löytää, ja yksityiselämässäkin on monilla mietittävää. Syyttäjä Jana Berzeliukselle murheita aiheuttaa taas vanha tuttu vihollinen Danilo Peña, jota Jana ei ole vieläkään saanut nitistettyä.

Emelie Scheppin henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia mutta eivät useinkaan kovin mukavia. Syyttäjä Jana Berzeliuksesta en ole koskaan pitänyt, mutta kirjasarjan pahin narttu on rikoskomisario Mia Bolander. Itsekeskeinen ja ahne akka joka tätä nykyä seurustelee itseään huomattavasti vanhemman äveriään miehen kanssa. Mia valehtelee, varastaa ja ajaa sumeilematta omaa etuaan. Mutta niin inhottava tyyppi kuin Mia onkin, hänestä on yllättäen muodostunut minulle se kirjasarjan kiinnostavin henkilöhahmo. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Mian hahmo kehittyy kirjasarjan seuraavissa osissa.

Kiitos arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsinkielinen alkuteos Pappas pojke, 2017.
Suomennos Meri Ala-Tauriala.
Kustantaja HarperCollins, 2019. 416 sivua.

Pernilla Ericson: Älä käännä selkääsi

IMG_20190512_181518_339.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yksikään tapaus ei ollut hämmentänyt tutkinnanjohtajaa, Marika Karlssonia, niin kuin tämä. Juttu oli kuin palapeli, jonka palaset oli väännelty niin, etteivät ne sopineet yhteen.

Humalainen mies tunkeutuu naisen kotiin, raiskaa tämän ja jää nukkumaan naisen viereen. Hätääntynyt nainen onnistuu kutsumaan poliisit paikalle. Tapaus näyttää selvältä, raiskaaja on saatu kiikkiin. Mutta sitten mies kertoo tavanneensa naisen Tinderissä ja tehneensä juuri niin kuin nainen oli viestissään pyytänyt. Todisteiden perusteella mies puhuu totta ja hänet vapautetaan. Mutta juttu jää mietityttämään poliiseja. Pari kuukautta sitten oli nimittäin sattunut samanlainen tapaus, nainen oli Tinderissä kutsunut vieraan miehen kotiinsa ja jälkeenpäin syyttänyt miestä raiskauksesta.

”Mistä hemmetistä oikein on kyse? Valehtelevatko naiset? Vai pitävätkö miehet yhtä?”

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Sinua seurataan ja Löydän sinut ovat tutustuttaneet meidät salaiseen Erla-ryhmään, jossa rikoksia ratkoo neljä särmikästä huipputyyppiä. Eläköitynyt kriminologian professori Edith Barry, oikeudenmukainen ja reilu. Karismaattinen Rickard Falke, entinen alamaailman järjestäjä, joka oli pystynyt toimittamaan mitä tahansa kenelle tahansa. Sisukas poliisi Liv Kaspi, lehdistön ja poliisipäälliköiden suosikki. Ja ryhmän neljäntenä jäsenenä taitava hakkeri Aminah Kani.

Älä käännä selkääsi käsittelee naisiin kohdistuvaa vihaa ja identiteettivarkauksia. Tukholmalainen toimittaja Pernilla Ericson on kertonut saaneensa idean tähänkin kirjaansa tositapahtumista. Ericson on myös käyttänyt kirjassaan ilmaisuja, joita hän on poiminut muun muassa saamistaan sähköpostiviesteistä sekä naisvihaa levittäviltä nettifoorumeilta. Pelottavaa.

Pernilla Ericson ei petä tälläkään kertaa. Jännite luodaan taas heti ensimmäisillä sivuilla, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Juoni rullailee jouhevasti eteenpäin. Kerronnassa ei sorruta turhaan toistoon ja jaaritteluun, vaan dekkari on tiivis, toimiva paketti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tiivistyvää jännitystä. Ja loppuratkaisu on jälleen kerran oikein näppärä.

Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsinkielinen alkuteos När du vänder dig om, 2018.
Suomennos Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2019. 330 sivua.

Kate Quinn: Koodinimi Alice

IMG_20190103_184427_411.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lukuromaani on terminä vähän hankala, koska ensinnäkin sille ei taida olla olemassa mitään virallista määritelmää ja toiseksi sitä tunnutaan usein pidettävän vähättelevänä sanana. Eräiden mielestä lähes kaikki romaanit ovat lukuromaaneja, toiset eivät käytä kyseistä termiä koskaan. Minun oman määritelmäni mukaan lukuromaani on viihdyttävä ja mukaansatempaava, hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen. Juoni on monitasoinen. Lukuromaani voi pitää sisällään romantiikkaa, mutta lukuromaani ei ole liian höttöinen ja siirappinen. Lukuromaanissa on sopivasti jännitettä ja jännitystä, mutta puistattavan raaka dekkari tai vauhdikas trilleri eivät voi olla lukuromaaneja. Usein lukuromaanissa liikutaan menneisyydessä mutta ei aina. Lukuromaani on kiehtova ja lumoava, koukuttava ja vangitseva.

Yhdysvaltalaisen Kate Quinnin ensimmäinen suomennettu romaani Koodinimi Alice herätti kiinnostukseni. Tämä historiallinen lukuromaani on kai ollut jonkinlainen menestys maailmalla, eikä Koodinimi Alice ole täällä Suomessakaan saanut ollenkaan hullumpia arvosteluja. Toisinaan on ihanaa uppoutua hyvän lukuromaanin syleilyyn, ja joululomani loppupuolella päätin heittäytyä Koodinimi Alicen vietäväksi. Kiitos arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ranska. Sinne Eve lähtisi työskentelemään vakoojana. Vakoojana, hän ajatteli tunnustellen ajatusta kuin lapsi tunnustelee irronneen hampaan jättämää koloa. Hänen vatsassaan lepattivat perhoset, osittain hermostuksesta, osittain innostuksesta. Minusta tulee vakooja Ranskassa.

Vuonna 1915 kaksikymmentäkaksivuotias Evelyn Gardner työskentelee lakiasiaintoimistossa Lontoossa, turvassa ensimmäisen maailmansodan taisteluilta. Eve haluaisi olla taistelemassa rintamalla saksalaisia vastaan, mutta naista ei huolita sotilaaksi ja änkyttämisen takia häneltä on evätty pääsy tukijoukkoihin. Kun kielitaitoiselle Evelle sitten yllättäen tarjotaan mahdollisuutta liittyä palvelukseen vakoojana, hän on haltioissaan. Eve lähtee Ranskaan, jossa häntä kouluttaa taitava vakoojien kuningatar Alice Dubois, lempinimeltään Lili. Naisvakoojien verkosto tekee tärkeää työtä. Kunnes petos hajottaa Alicen verkoston.

Vuonna 1947 yhdeksäntoistavuotias matematiikan opiskelija Charlotte St. Clair matkustaa äitinsä kanssa Yhdysvalloista Eurooppaan. Naimaton Charlie on raskaana. Hänelle on varattu aika klinikalta, jossa pikku ongelma hoidettaisiin pois päiväjärjestyksestä. Kesken matkan Charlie kuitenkin livistää englantilaisesta hotellista ja lähtee selvittämään rakkaan serkkunsa kohtaloa. Rose oli neljä vuotta aiemmin toisen maailmansodan aikana kadonnut jäljettömiin, mutta Charlie toivoo hänen olevan yhä elossa.

Charlien ja Even tiet kohtaavat lontoolaisessa asunnossa. Viisikymppinen Eve on alkoholisoitunut ja katkera erakko, joka ei katso hyvällä Charlien tuppautumista kotiinsa. Eräs Charlien lausuma nimi saa Even kuitenkin suhtautumaan nuoreen naiseen suopeammin. Charlie ja Eve sekä Even autonkuljettaja lähtevät yhdessä etsimään totuutta.

Se ei ollut ollut painajaista. Olin nukkunut, olin herännyt, ja se oli totta. Painajaisia ei ollut ollut, vain todellista kauhua. Silmiäni kirveli, mutta kyyneleitä ei enää ollut jäljellä.

Kirjoitin bloggaukseni alussa olevan kappaleen lukuromaanin määritelmästä ennen kuin aloin lukea tätä Kate Quinnin Koodinimeä Alicea. Ilokseni huomasin, että samat sanat sopivat täysin tähänkin romaaniin. Viihdyttävää, helppolukuista, kiehtovaa, vangitsevaa. Vahvoja, rohkeita, älykkäitä naisia etsimässä totuutta. Sotaa ja vakoojia. Draamaa ja jännitystä. Ripaus romantiikkaa ja seksiä.

Lähes kuusisataa sivua on paljon, mutta Kate Quinn on kirjoittanut runsaasti täytettä kirjansa kansien väliin. Tosin vuoteen 1947 sijoittuva tarina kaipaisi paikoitellen pientä terävöittämistä, ja vuoden 1915 pätkät ovat ehdottomasti romaanin parasta antia. Koodinimi Alice ei kuitenkaan merkittävästi laahaa joutokäynnillä mutta ei myöskään aiheuta lukijalleen ähkyä. Mukaansatempaavuudesta kertonee jotain se, että minä, joka en ole viikkokausiin päässyt nauttimaan kunnon lukuflow’sta, ahmin tätä isoina annoksina kerrallaan enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni.

Koodinimi Alice ei pidä sisällään pelkkää keksittyä tarinointia, vaan kirja perustuu osaksi ihan todellisiin historiallisiin tapahtumiin. Kirjan lopussa Kate Quinn kertoo kirjansa taustoista. Yllättävän iso osa kirjan tapahtumista on oikeasti tapahtunut, vaikkakin Quinn on toki ottanut kirjallisia vapauksia ja sovittanut kohtaukset tarinaansa sopiviksi. Vakoojien kuningatar Alice Dubois, oikealta nimeltään Louise de Bettignies, on tehnyt tärkeää työtä ensimmäisessä maailmansodassa, ja muutama muukin henkilöhahmo perustuu todelliseen henkilöön.

Ja pieni varoituksen sana. Vaikka Koodinimi Alice ei vie lukijaa suoraan sodan keskelle tykkitulitukseen ja juoksuhautoihin, ei vakoojien elämä suinkaan helppoa ollut. Kylmyys ja nälkä olivat vakoojien pienin murhe. Kate Quinn ei kaunistele ja silottele, ja kirja pitää sisällään muutamia hätkähdyttävän rankkoja kohtauksia. Kunpa maailmassa ei käytäisi enää koskaan yhtäkään sotaa.

Englanninkielinen alkuteos The Alice Network, 2017.
Suomentanut Päivi Paju.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 574 sivua.

Jan-Erik Fjell: Kostaja

IMG_20181007_194719_354.jpg

Norjalaisen Jan-Erik Fjellin luoma Anton Brekke -sarja ei ole minulle ihan sitä tyypillisintä luettavaa. En nimittäin yleensä välitä rikosromaaneista, joissa järjestäytynyt rikollisuus näyttelee suurta roolia. On amerikkalaisia mafiatouhuja ja liettualaisia huumekuriireja. Olisin ohittanut koko dekkarisarjan, jos kustantamosta ei olisi lähetetty minulle yllärinä arvostelukappaleita. Ja onneksi lähetettiin, sillä Fjellin dekkarit ovat osoittautuneet mainioiksi. Sarjan ensimmäinen osa Ilmiantaja nappasi norjalaisen Bokhandler-palkinnon vuonna 2010. Vaaran varjo jatkoi dekkarisarjaa, ja nyt suomeksi on saatu kolmas osa nimeltä Kostaja. Kiitokset arvostelukappaleesta taas HarperCollinsille!

Kriposin rikosylikomisario Anton Brekke on jäänyt kiinni laittomiin pokeriturnauksiin osallistumisesta, ja hänet on rangaistukseksi siirretty komisarioksi Fredrikstadin järjestyspoliisiin. Puoli vuotta myöhemmin ensin murhataan nainen, sitten mies. Ja kun paljastuu, että Saksassakin on samanlainen murhatapaus, Kriposissa ymmärretään kyseessä olevan sarjamurhaaja. Vihjeitä ei kuitenkaan ole, ja lopulta päätetään pyytää apua Anton Brekkeltä sekä FBI:ltä. Brekke onnistuukin löytämään parinkymmenen vuoden takaa murhattuja yhdistävän siteen. Kaikki kolme nyt murhattua henkilöä on nimittäin ollut samaan aikaan San Franciscossa vuonna 1994. Mutta miten Alcatraziin elinkautiseen vuonna 1961 tuomitun norjalaispojan tarina liittyy nykypäivän murhiin? Ja ovatko kaikki vuoden 1994 matkalle osallistuneet vaarassa? Löytyykö murhaaja heidän joukostaan?

Minuun on iskenyt syysflunssa, joka on aiheuttanut vähän nuhaa, vähän yskää, vähän hengenahdistusta ja enemmän väsymystä. Jan-Erik Fjellin Kostaja on mitä parhainta seuraa väsähtäneelle flunssailijalle, koska kirjan luvut ovat lyhyitä ja juoni jännittävä. Tarinaa kuljetetaan nykyajan lisäksi myös 1960-luvulla sekä vuodessa 1994, mutta Fjell pitää kaikki langat näppärästi hyppysissään, eikä väsynytkään lukija tipahtanut kärryiltä. Lukukokemus ei tuntunut kärsivän, vaikka luin kirjaa lyhyissä pätkissä enkä ollut kovin skarppina.

Jos aiemmin olen Jan-Erik Fjellin suhteen ollut vähän epäröivällä kannalla, tämän kolmannen rikosromaanin myötä voin hyvillä mielin hehkuttaa, että tässäpä meillä on tutustumisen arvoinen norjalaiskirjailija. Fjell osaa koukuttaa ja yllättää lukijansa. Jännitettä ja jännitystä on sopivasti, eikä tällä kertaa tyrkytetä niitä kaikkein puistattavampia karmeuksia samassa mittakaavassa kuin Fjellin edellisessä dekkarissa. Kostajan loppu saa malttamattomana odottelemaan seuraavan kirjan suomentamista.

Norjankielinen alkuteos Hevneren, 2013.
Suomentanut Hanna Arvonen.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 398 sivua.

Karin Slaughter: Menneisyyden jäljet

IMG_20181001_182419_622.jpg

Karin Slaughterin uusimman psykologisen trillerin keskiössä on kaksi naista, Andrea ja hänen äitinsä Laura. Kolmekymmentäyksivuotiaalla Andylla on kymmeniä tuhansia opintolainaa kesken jääneistä opinnoista, surkea työpaikka poliisin hätäkeskuksen yövuorossa ja pieni asunto äitinsä autotallin yläpuolella. Viisikymmentäviisivuotias Laura on rintasyövän selättänyt puheterapeutti, ihastuttava ja loputtoman ystävällinen.

Andyn syntymäpäivänä Laura vie tyttärensä lounaalle Belle Islen ostoskeskuksen ravintolaan. Kesken kaiken asemies hyökkää ravintolaan. Andy pääsee todistamaan, miten hänen lempeästä äidistään sukeutuu yhtäkkiä uskomattoman kylmähermoinen ihminen, joka on tosipaikan tullen jopa valmis tappaamaan. Ja pian Andy joutuu kohtaamaan kylmän totuuden – hänen äidillään on salattu puoli, jota Andy ei tunne lainkaan.

Andy seisoi suihkussa, kunnes lämmin vesi loppui. Maaniset ajatukset sinkoilivat hänen päässään kuin parvi hyttysiä. Jokainen silmän räpäytys palautti hänen mieleensä satunnaisia yksityiskohtia ravintolasta, videolta, poliisihaastattelusta, autosta.
Missään ei ollut järkeä. Hänen äitinsä oli viisikymmentäviisivuotias puheterapeutti. Taivaan tähden, äiti pelasi bridgeä. Äiti ei tappanut ihmisiä, polttanut tupakkaa ja raivonnut kytistä.

Amerikkalainen trillerikuningatar Karin Slaughter on mielestäni parhaimmillaan kirjoittaessaan piinaavan jännittäviä perhedraamoja. Menneisyyden salattuja salaisuuksia jotka alkavat yllättäen pulpahdella pintaan ja järisyttävät kaikkia perheenjäseniä. Vahvoja tunteita rakkaudesta vihaan ja luottamuksesta epäuskoon. Vavahduttavaa ja koskettavaa. Viekasta ja koukuttavaa.

Kaunokaisten tasoista hyytävää menoa ei tällä kertaa ole luvassa. Onneksi. Menneisyyden jäljissä ei juurikaan mässäillä julmilla yksityiskohdilla ja sadistisilla kohtauksilla. Mutta ei Menneisyyden jäljet silti kalpene Kaunokaisten rinnalla, vaan Karin Slaughter on loihtinut jälleen kerran loistavan trillerin. Ei aivan Hyvän tyttären veroista tykitystä mutta vangitsevaa kerrontaa kuitenkin.  Psykologista jännitystä punotaan tehokkaasti hienojen henkilöhahmojen kautta, eikä kirjaa todellakaan malttaisi laskea käsistään.

Mutta vähän minun täytyy jälleen kerran moittia kirjan paksuutta. Harvassa romaanissa riittää aineksia yli viisisataasivuiseen tarinaan, eikä Slaughterin Menneisyyden jäljet tee poikkeusta. Pienellä tiivistämiseltä ja terävöittämisellä tämä olisi ehdottomasti ollut entistäkin timanttisempi trilleri.

Rakkaus on sitä, että vie roskat ulos ja säästää lomia varten. Että varmistaa, että koulupaperit on allekirjoitettu. Että muistaa ostaa maitoa kotimatkalla.

Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Englanninkielinen alkuteos Pieces of Her, 2018.
Suomentanut Virpi Kuusela.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 527 sivua.

Ulrica Norberg: Tietoisesti tasapainoon

IMG_20180903_162318_869.jpg

En ole elämänhallinta- ja hyvinvointikirjallisuuden fani enkä ylipäätään yleensä lue muita kuin romaaneja. Mutta kun sain yllärinä arvostelukappaleen Ulrica Norbergin kauniista kirjasta Tietoisesti tasapainoon – Hellitä hetkeksi, päätin lukaista sen ja yrittää kenties ottaa jopa vähän opikseni. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsalainen joogaopettaja Ulrica Norberg korostaa kirjassaan palautumisen ja rentoutumisen tärkeyttä. Nykypäivän kiireisiltä ihmisiltä levon merkitys usein unohtuu, me vaadimme itseltämme ja muilta jatkuvaa ylisuorittamista ja tavoitettavissa oloa. Puheluihin, tekstiviesteihin ja sähköposteihin vastaillaan aamuvarhaisesta yömyöhään, koko ajan täytyy painaa täysillä ja saavuttaa lisää. Yksikään meistä ei kuitenkaan ole yliluonnollinen supersankari, jokainen tarvitsee lepoa. Norberg antaa käytännönläheisiä vinkkejä, miten omaan elämään voi lisätä palauttavia lepohetkiä ja vähentää stressiä.

Tietoisesti tasapainoon – Hellitä hetkeksi on muutakin kuin vain pelkkä joogakirja, mutta Ulrica Norberg on omistanut restoratiiviselle joogalle suuren osan kirjastaan. Restoratiivinen jooga tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, rauhoittua ja rentoutua. Tarkoitus ei suinkaan ole vääntää itseään omituisiin asentoihin ja suorittaa vaativia liikesarjoja, vaan keho tuetaan erilaisten apuvälineiden avulla ja samassa asennossa pysytään monta minuuttia. Hellävaraiset, lempeät asennot rentouttavat ja laukaisevat jännitystä niin kehossa kuin myös mielessä.

IMG_20180903_162318_870.jpg

Mutta mitä minulle jäi kirjasta käteen? Ulrica Norberg antaa kieltämättä hyvää pohdittavaa, ja hengitysvinkkejä olen kokeillut ihan käytännössä. Sen sijaan joogailuun en ryhtynyt, koska kirja on kuitenkin vain pelkkä kirja ja minä kaipaisin henkilökohtaista opastusta. Eikä restoratiivinen jooga oikein edes vaikuta minun jutultani, se kaikki apuvälineiden kanssa kikkailu ja minuuttitolkulla paikallaan makoilu. Mutta ehkäpä Norbergin kirja antaa jollekulle muulle sysäyksen lähteä etsimään restoratiivisen joogan opettajaa ja intoa alkaa käydä säännöllisesti joogatunneilla.

Englanninkielinen alkuteos Restorative yoga, 2016.
Suomentanut Katja Blunden.
Kustantaja HarperCollins, 2018.

Kaksi jännää ruotsalaista äänikirjaa

CollageMaker_20180829_205234897-1.jpg

Viime kuukausien aikana BookBeatia on käyttänyt lähinnä vain tyttäreni. Olen harkinnut tilauksen lopettamista, koska olen kokenut maksavani lähestulkoon tyhjästä. Mutta kun ennätyshelteet hellittivät tiukan otteensa Pohjolasta ja ilmaan alkoi hiipiä ripaus syksyn raikkautta, äänikirjojen kuuntelu alkoi taas houkutella.

* * *

Emelie Schepp: Hidas kuolema

Syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertova dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Jana joutuu tälläkin kertaa vastatusten järkyttävän menneisyytensä kanssa. Samaan aikaan rikosylikomisario Henrik Levin ja rikoskomisario Mia Bolander yrittävät selvitellä pahoinpidellyn naisen kuolemaa. Kun kuolemantapauksia tulee lisää, poliisit ymmärtävät etsivänsä sarjamurhaajaa.

Hidas kuolema toimii oivallisesti äänikirjana. Tarina ei vaadi liikaa keskittymistä mutta pitää mielenkiinnon yllä. Lisää vauhtia ja yllätyksellisyyttä jäin kuitenkin kaipailemaan, eikä kirjan loppuratkaisu tarjonnut toivomaani mojovaa yllätystä. BookBeatissa lukijat ja kuuntelijat ovat antaneet tälle arvosanaksi 4,1 tähteä, mutta minä antaisin tälle reippaasti alle nelosen, ehkä kolme tähteä.

Ruotsinkielinen alkuteos Prio ett, 2016. Suomentanut Meri Ala-Tauriala.
Kustantaja HarperCollins, 2018. Lukijana Jukka Pitkänen. Kesto 13 h 11 min.

* * *

Kristina Ohlsson: Sairaat sielut

Kymmenen vuotta sitten Lukas katosi yllättäen ennen ylioppilasjuhliaan, mutta muutaman viikon jälkeen hänet löydettiin pahasti mukiloituna ja muistinsa menettäneenä. Sen sijaan naapurin Fanny ei koskaan palannut kotiin, ja Fannyn isä suhtautuu Lukasiin yhä vihamielisesti. Nyt kolmekymppinen Lukas on palannut kotikaupunkiinsa Kristianstadiin ja yrittää selvitellä, mitä hänelle ja Fannylle oikein tapahtui, kuka heidät sieppasi. Vanhassa pappilassa alkaa tapahtua outoja, jokin paha tuntuu taas vaanivan.

Sairaat sielut on yhdistelmä psykologista trilleriä, hyytävää dekkaria ja värisyttävää kauhuromaania. Niin koukuttava että parina iltana valvoskelin ihan liian myöhään kuuntelemassa äänikirjaa. Paikasta toiseen siirtyviä tavaroita, itsekseen lukkoon meneviä ovia, palavia puita. BookBeatissa kirjalla on 3,7 tähteä, minä voisin antaa arvosanaksi kolme ja puoli.

Ruotsinkielinen alkuteos Sjuka själar, 2016. Suomentanut Outi Menna.
Kustantaja WSOY, 2018. Lukijana Jarkko Nyman. Kesto 10 h 27 min.

 

Pernilla Ericson: Löydän sinut

IMG_20180624_143533_874.jpg

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin erinomainen esikoisdekkari Sinua seurataan esitteli Erla-ryhmän. Eläköityneen kriminologian professori Edithin perustaman työryhmän, jossa rikoksia Edithin johdolla ratkovat rikollisnero Rickard, sisukas poliisi Liv ja taitava hakkeri Aminah. Löydän sinut on sarjan toinen osa. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

On kulunut vuosi edellisen kirjan tapahtumista. Rickard Falke on paennut Tukholman alamaailman mahtavinta ja vaarallisinta miestä Australiaan saakka ja luonut itselleen uuden elämän. Nyt Rickard kuitenkin palaa Ruotsiin tapaamaan vakavasti sairasta ystäväänsä ja joutuu välittömästi hengenvaaraan. Poliisi toivoo Rickardin toimivan avaintodistajana oikeudenkäynnissä rikollispomo Jovan Devicia vastaan. Häikäilemätön Devic haluaa vaientaa Rickardin ja palkkaa murhaajan jahtaamaan häntä. Poliisit yrittävät pitää Rickardin olinpaikan salassa, mutta palkkamurhaajalla on apunaan petturi poliisivoimista. Erla-ryhmän jäsenet päättävät lyödä viisaat päänsä yhteen, murhaajan etsintä alkaa.

Jos Sinua seurataan ei olisi ollut niin hyvä esikoisdekkari, olisin todennäköisesti jättänyt väliin tämän toisen osan Löydän sinut. En nimittäin pidä dekkareista, joissa järjestäytynyt rikollisuus ja alamaailma näyttelevät näin suurta roolia. Väkivallalla mässäilyä ja uhkailua on liikaa. Olen silti vuosien varrella lukenut muutaman hyvän gansteridekkarin, eikä myöskään Löydän sinut ole ollenkaan huono. Pidin kuitenkin Pernilla Ericsonin esikoisdekkarista enemmän.

Erla-ryhmä on mielenkiintoinen porukka. Eläköitynyt kriminologian professori Edith, oikeudenmukainen ja reilu. Poliisi Liv Kaspi, lehdistön ja poliisipäälliköiden suosikki. Taitava hakkeri Aminah, työskentelee nykyään Ruotsin turvallisuuspoliisissa. Ja sitten tietysti Rickard, elänyt rankan lapsuuden ja nuoruuden, niittänyt mainetta alamaailmassa järjestelijänä, mutta sittemmin yrittänyt jättää rikolliset puuhat taakseen ja elää nuhteettomasti.

Pernilla Ericson osaa taitavasti luoda jännitteen heti ensimmäisillä sivuilla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoillaan sopivasti, lukiessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Herkullisista henkilöhahmoista ja heidän kemioistaan riittää ammennettavaa useamman dekkarin verran, eikä Ericsonilta ainakaan vielä ole ideat loppuneet. Erla-ryhmästä kertovaan sarjaan on Ruotsissa nimittäin juuri ilmestynyt kolmas osa.

Ruotsinkielinen alkuteos Jag ska hitta dig, 2017.
Suomentanut Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 380 sivua.

Pernilla Ericson: Sinua seurataan

IMG_20180302_163509_438.jpg

HarperCollins postitti minulle tammikuussa nivaskan arvostelukappaleita. Kiitokset kustantamolle! Olen hiljalleen lukenut niitä muiden kirjojen ohessa. Kaikki hyvä valitettavasti kuitenkin loppuu aikanaan, HarperCollinsin pino on uhkaavasti huvennut. Ja nyt lukaisin viimeisen arvostelukappaleen, ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkarin Sinua seurataan.

Pernilla Ericson on tukholmalainen toimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Aftonbladetissa ja Ruotsin TV4:lla. Kirjoittaessaan artikkelisarjaa naisten kokemasta väkivallasta Ericson oli saanut idean esikoisromaaniinsa. Sinua seurataan käynnistää poliisi Liv Kaspista ja koko Erla-ryhmästä kertovan dekkarisarjan.

Koleana huhtikuisena yönä naisen kimppuun hyökätään autiossa tukholmalaisessa puistossa. Onneksi, ja päällekarkaajan epäonneksi, nainen on poliisi Liv Kaspi, joka todellakin osaa puolustaa itseään. Liv pieksee miehen sairaalakuntoon. Pahoinpitelystä nousee kohu, media syyttää poliisia liiallisesta voimankäytöstä. Niinpä asiasta päätetään tehdä poliisissa sisäinen tutkinta ja Liv määrätään muutamaksi viikoksi lomalle.

Mutta eipä Liv ehdi makoilla toimettomana. Heti pakkolomalle jäätyään hän nimittäin saa merkillisen kirjeen, jossa hänet kutsutaan salaiseen tapaamiseen. Upeassa talossa Liville selviää, että eläköitynyt kriminologian professori Edith tarjoaa hänelle töitä. Varakas Edith haluaa perustaa työryhmän tutkimaan metrolinjan asemien lähellä tapahtuneita raiskauksia. Edithin johdolla poliisi Liv, rikollisnero Rickard ja hakkeri Aminah alkavat koota pienistä paloista suurta palapeliä.

Pernilla Ericsonin Sinua seurataan täyttää kaikki hyvän dekkarin tunnusmerkit. Jännite syntyy heti ensimmäisillä sivuilla, lukija koukutetaan välittömästi. Juoni rullailee sujuvasti eteenpäin. Kielellä ei kikkailla liikaa, mutta kerronta ei myöskään ole väritöntä ja tylsää. Kirjassa ei sorruta turhaan toistoon, eikä mukaan ole ängetty mitään ylimääräistä höttöä, vaan Ericsonin dekkari on tiivis, toimiva paketti. Loppuratkaisu on niin kekseliäs, että ainakaan minä en todellakaan onnistunut arvaamaan syyllisiä ennakolta.

Ericsonin luomat henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja herkullisia. Toisin kuin perinteisissä poliisidekkareissa rikoksia ei tällä kertaa tutki joukkio poliiseja, vaan Erla-ryhmään kuuluu niin eläköitynyt kriminologian professori, pakkolomalle passitettu poliisi, sharmantti rikollinen kuin myös taitava hakkeri. Olisin halunnut tietää heidän menneisyydestään vielä enemmänkin, mutta toisaalta dekkarisarjan seuraavissa osissa on aikaa tutustua heihin paremmin.

Eipä ole Pernilla Ericsonin esikoisdekkaria turhaan kehuttu. Sinua seurataan on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle suomalaisissa kirjablogeissa, vaikka tämähän on varsin mainio rikosromaani. Voisinpa jopa sanoa, että tämä on paras lukemani dekkari pitkään aikaan. Pernilla Ericson pesee ehdottomasti esikoisellaan monet kokeneemmat dekkarikirjailijat.

Ruotsinkielinen alkuteos Spåren vi lämnar efter oss, 2016.
Suomentanut Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2017. 381 sivua.

Sheena Kamal: Kadonneet sielut

IMG_20180211_191733_944.jpg

Sheena Kamal on syntynyt Karibialla ja muuttanut lapsena Kanadaan. Nykyisin Vancouverissa asuva Kamal on työskennellyt tutkivana rikostoimittajana elokuva- ja televisioalalla. Kadonneet sielut on hänen esikoisromaaninsa. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Yhtäkkiä minua alkaa pelottaa, mitä on tapahtumassa. – – Näyttää siltä, että menneisyyteni on palannut etsimään minua. Sen väkivaltaiset sormet ovat kynsineet tiensä läpi kostean maan metsässä, jonne sen hautasin, ja se on tullut nyt vetämään minut mukaansa.

Kun kännykkä soi heti viiden jälkeen aamulla, Nora on välittömästi varuillaan. Eihän niin aikaisin aamulla tapahdu koskaan mitään hyvää. Nora työskentelee yksityisetsivän avustajana, muun muassa auttaa etsimään kadonneita ihmisiä, ja tämäkin puhelu koskee kadonnutta henkilöä. Teini-ikäinen tyttö on kadonnut. Tyttö jonka Nora oli viisitoista vuotta sitten antanut adoptoitavaksi. Bonnie.

Nora on vaivoin saanut elämänsä jotenkuten kuntoon. Hänellä on työpaikka, katto pään päällä, jopa lemmikkikoira, eikä hän käytä enää alkoholia. Mutta nyt hutera korttitalo alkaa huojua, menneisyyden traumat puskevat pintaan. Hän päättää lähteä etsimään tytärtään. Pelastamaan lasta jota hän ei koskaan halunnut.

Minä ihmettelen, miksi olen jatkanut sitkeästi eteenpäin, ja ajattelen Bonnieta, tyttöä, jota en edes tunne. Etsinkö minä häntä sen vuoksi, että välitän, vai koska uskon, ettei kukaan muu etsi häntä?

Sheena Kamal on taas yksi uusi kiinnostava esikoiskirjailija, johon HarperCollins on minut tutustuttanut. Harvoin olen joutunut pettymään eikä niin käynyt tälläkään kertaa.

Kadonneet sielut on vetävä trilleri, joka ei noudata niitä ihan kaikkein tavallisempia kaavoja, vaan tarjosi minulle jotain vähän erilaista. Vahva naispäähenkilö johdattaa lukijan Vancouverin sateisten katujen läpi hengenvaaralliseen takaa-ajoon lumisille vuorille ja monien mutkien kautta lopulta rosoisen kauniille Vancouverinsaarelle. Monitahoisessa jännärissä on kadonneen teinitytön lisäksi muun muassa hämäräperäisiä turvallisuusalan tyyppejä ja kaivosyhtiöiden häikäilemätöntä toimintaa. Matkan varrella langanpäitä solmitaan, lopussa kaikki kiertyy kohtalaisen siististi yhteen.

Myönnän, että lämpenin Noralle hitaanlaisesti. Jouduin melko kauan kyräilemään ennen kuin aloin tajuta, miten mahtava päähenkilö tässä onkaan. Kaikesta kokemastaan ja rankasta taustastaan huolimatta Nora on sisukas selviytyjä, todellinen supermimmi. Tökerön käytöksen ja kylmän ulkokuoren alla on upea tyyppi, jolla ei todellakaan ole ollut elämässään helppoa. Sijaiskotien, kodittomuuden ja alkoholiriippuvuuden jälkeen Nora on löytänyt elämässään jonkinlaisen tasapainon, saanut työnantajakseen mukavan homoparin ja lemmikikseen seksihullun narttukoiran.

Kadonneet sielut on ensimmäinen osa Nora Watts -sarjaa. Sheena Kamalin trilleri ei ole täydellinen mutta kuitenkin varsin lupaava esikoinen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten Noran tarina tästä jatkuu.

Englanninkielinen alkuteos The Lost Ones, 2017.
Suomentanut Hanna Arvonen.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 350 sivua.