Jan-Erik Fjell: Kostaja

Norjalaisen Jan-Erik Fjellin luoma Anton Brekke -sarja ei ole minulle ihan sitä tyypillisintä luettavaa. En nimittäin yleensä välitä rikosromaaneista, joissa järjestäytynyt rikollisuus näyttelee suurta roolia. On amerikkalaisia mafiatouhuja ja liettualaisia huumekuriireja. Olisin ohittanut koko dekkarisarjan, jos kustantamosta ei olisi lähetetty minulle yllärinä arvostelukappaleita. Ja onneksi lähetettiin, sillä Fjellin dekkarit ovat osoittautuneet mainioiksi. Sarjan ensimmäinen osa Ilmiantaja nappasi norjalaisen Bokhandler-palkinnon vuonna 2010. Vaaran varjo jatkoi dekkarisarjaa, ja nyt suomeksi on saatu kolmas osa nimeltä Kostaja. Kiitokset arvostelukappaleesta taas HarperCollinsille!

Kriposin rikosylikomisario Anton Brekke on jäänyt kiinni laittomiin pokeriturnauksiin osallistumisesta, ja hänet on rangaistukseksi siirretty komisarioksi Fredrikstadin järjestyspoliisiin. Puoli vuotta myöhemmin ensin murhataan nainen, sitten mies. Ja kun paljastuu, että Saksassakin on samanlainen murhatapaus, Kriposissa ymmärretään kyseessä olevan sarjamurhaaja. Vihjeitä ei kuitenkaan ole, ja lopulta päätetään pyytää apua Anton Brekkeltä sekä FBI:ltä. Brekke onnistuukin löytämään parinkymmenen vuoden takaa murhattuja yhdistävän siteen. Kaikki kolme nyt murhattua henkilöä on nimittäin ollut samaan aikaan San Franciscossa vuonna 1994. Mutta miten Alcatraziin elinkautiseen vuonna 1961 tuomitun norjalaispojan tarina liittyy nykypäivän murhiin? Ja ovatko kaikki vuoden 1994 matkalle osallistuneet vaarassa? Löytyykö murhaaja heidän joukostaan?

Minuun on iskenyt syysflunssa, joka on aiheuttanut vähän nuhaa, vähän yskää, vähän hengenahdistusta ja enemmän väsymystä. Jan-Erik Fjellin Kostaja on mitä parhainta seuraa väsähtäneelle flunssailijalle, koska kirjan luvut ovat lyhyitä ja juoni jännittävä. Tarinaa kuljetetaan nykyajan lisäksi myös 1960-luvulla sekä vuodessa 1994, mutta Fjell pitää kaikki langat näppärästi hyppysissään, eikä väsynytkään lukija tipahtanut kärryiltä. Lukukokemus ei tuntunut kärsivän, vaikka luin kirjaa lyhyissä pätkissä enkä ollut kovin skarppina.

Jos aiemmin olen Jan-Erik Fjellin suhteen ollut vähän epäröivällä kannalla, tämän kolmannen rikosromaanin myötä voin hyvillä mielin hehkuttaa, että tässäpä meillä on tutustumisen arvoinen norjalaiskirjailija. Fjell osaa koukuttaa ja yllättää lukijansa. Jännitettä ja jännitystä on sopivasti, eikä tällä kertaa tyrkytetä niitä kaikkein puistattavampia karmeuksia samassa mittakaavassa kuin Fjellin edellisessä dekkarissa. Kostajan loppu saa malttamattomana odottelemaan seuraavan kirjan suomentamista.

Norjankielinen alkuteos Hevneren, 2013.
Suomentanut Hanna Arvonen.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 398 sivua.

Karin Slaughter: Menneisyyden jäljet

Karin Slaughterin uusimman psykologisen trillerin keskiössä on kaksi naista, Andrea ja hänen äitinsä Laura. Kolmekymmentäyksivuotiaalla Andylla on kymmeniä tuhansia opintolainaa kesken jääneistä opinnoista, surkea työpaikka poliisin hätäkeskuksen yövuorossa ja pieni asunto äitinsä autotallin yläpuolella. Viisikymmentäviisivuotias Laura on rintasyövän selättänyt puheterapeutti, ihastuttava ja loputtoman ystävällinen.

Andyn syntymäpäivänä Laura vie tyttärensä lounaalle Belle Islen ostoskeskuksen ravintolaan. Kesken kaiken asemies hyökkää ravintolaan. Andy pääsee todistamaan, miten hänen lempeästä äidistään sukeutuu yhtäkkiä uskomattoman kylmähermoinen ihminen, joka on tosipaikan tullen jopa valmis tappaamaan. Ja pian Andy joutuu kohtaamaan kylmän totuuden – hänen äidillään on salattu puoli, jota Andy ei tunne lainkaan.

Andy seisoi suihkussa, kunnes lämmin vesi loppui. Maaniset ajatukset sinkoilivat hänen päässään kuin parvi hyttysiä. Jokainen silmän räpäytys palautti hänen mieleensä satunnaisia yksityiskohtia ravintolasta, videolta, poliisihaastattelusta, autosta.
Missään ei ollut järkeä. Hänen äitinsä oli viisikymmentäviisivuotias puheterapeutti. Taivaan tähden, äiti pelasi bridgeä. Äiti ei tappanut ihmisiä, polttanut tupakkaa ja raivonnut kytistä.

Amerikkalainen trillerikuningatar Karin Slaughter on mielestäni parhaimmillaan kirjoittaessaan piinaavan jännittäviä perhedraamoja. Menneisyyden salattuja salaisuuksia jotka alkavat yllättäen pulpahdella pintaan ja järisyttävät kaikkia perheenjäseniä. Vahvoja tunteita rakkaudesta vihaan ja luottamuksesta epäuskoon. Vavahduttavaa ja koskettavaa. Viekasta ja koukuttavaa.

Kaunokaisten tasoista hyytävää menoa ei tällä kertaa ole luvassa. Onneksi. Menneisyyden jäljissä ei juurikaan mässäillä julmilla yksityiskohdilla ja sadistisilla kohtauksilla. Mutta ei Menneisyyden jäljet silti kalpene Kaunokaisten rinnalla, vaan Karin Slaughter on loihtinut jälleen kerran loistavan trillerin. Ei aivan Hyvän tyttären veroista tykitystä mutta vangitsevaa kerrontaa kuitenkin.  Psykologista jännitystä punotaan tehokkaasti hienojen henkilöhahmojen kautta, eikä kirjaa todellakaan malttaisi laskea käsistään.

Mutta vähän minun täytyy jälleen kerran moittia kirjan paksuutta. Harvassa romaanissa riittää aineksia yli viisisataasivuiseen tarinaan, eikä Slaughterin Menneisyyden jäljet tee poikkeusta. Pienellä tiivistämiseltä ja terävöittämisellä tämä olisi ehdottomasti ollut entistäkin timanttisempi trilleri.

Rakkaus on sitä, että vie roskat ulos ja säästää lomia varten. Että varmistaa, että koulupaperit on allekirjoitettu. Että muistaa ostaa maitoa kotimatkalla.

Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Englanninkielinen alkuteos Pieces of Her, 2018.
Suomentanut Virpi Kuusela.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 527 sivua.

Ulrica Norberg: Tietoisesti tasapainoon

En ole elämänhallinta- ja hyvinvointikirjallisuuden fani enkä ylipäätään yleensä lue muita kuin romaaneja. Mutta kun sain yllärinä arvostelukappaleen Ulrica Norbergin kauniista kirjasta Tietoisesti tasapainoon – Hellitä hetkeksi, päätin lukaista sen ja yrittää kenties ottaa jopa vähän opikseni. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsalainen joogaopettaja Ulrica Norberg korostaa kirjassaan palautumisen ja rentoutumisen tärkeyttä. Nykypäivän kiireisiltä ihmisiltä levon merkitys usein unohtuu, me vaadimme itseltämme ja muilta jatkuvaa ylisuorittamista ja tavoitettavissa oloa. Puheluihin, tekstiviesteihin ja sähköposteihin vastaillaan aamuvarhaisesta yömyöhään, koko ajan täytyy painaa täysillä ja saavuttaa lisää. Yksikään meistä ei kuitenkaan ole yliluonnollinen supersankari, jokainen tarvitsee lepoa. Norberg antaa käytännönläheisiä vinkkejä, miten omaan elämään voi lisätä palauttavia lepohetkiä ja vähentää stressiä.

Tietoisesti tasapainoon – Hellitä hetkeksi on muutakin kuin vain pelkkä joogakirja, mutta Ulrica Norberg on omistanut restoratiiviselle joogalle suuren osan kirjastaan. Restoratiivinen jooga tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, rauhoittua ja rentoutua. Tarkoitus ei suinkaan ole vääntää itseään omituisiin asentoihin ja suorittaa vaativia liikesarjoja, vaan keho tuetaan erilaisten apuvälineiden avulla ja samassa asennossa pysytään monta minuuttia. Hellävaraiset, lempeät asennot rentouttavat ja laukaisevat jännitystä niin kehossa kuin myös mielessä.

Mutta mitä minulle jäi kirjasta käteen? Ulrica Norberg antaa kieltämättä hyvää pohdittavaa, ja hengitysvinkkejä olen kokeillut ihan käytännössä. Sen sijaan joogailuun en ryhtynyt, koska kirja on kuitenkin vain pelkkä kirja ja minä kaipaisin henkilökohtaista opastusta. Eikä restoratiivinen jooga oikein edes vaikuta minun jutultani, se kaikki apuvälineiden kanssa kikkailu ja minuuttitolkulla paikallaan makoilu. Mutta ehkäpä Norbergin kirja antaa jollekulle muulle sysäyksen lähteä etsimään restoratiivisen joogan opettajaa ja intoa alkaa käydä säännöllisesti joogatunneilla.

Englanninkielinen alkuteos Restorative yoga, 2016.
Suomentanut Katja Blunden.
Kustantaja HarperCollins, 2018.

Kaksi jännää ruotsalaista äänikirjaa

Viime kuukausien aikana BookBeatia on käyttänyt lähinnä vain tyttäreni. Olen harkinnut tilauksen lopettamista, koska olen kokenut maksavani lähestulkoon tyhjästä. Mutta kun ennätyshelteet hellittivät tiukan otteensa Pohjolasta ja ilmaan alkoi hiipiä ripaus syksyn raikkautta, äänikirjojen kuuntelu alkoi taas houkutella.

* * *

Emelie Schepp: Hidas kuolema

Syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertova dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Jana joutuu tälläkin kertaa vastatusten järkyttävän menneisyytensä kanssa. Samaan aikaan rikosylikomisario Henrik Levin ja rikoskomisario Mia Bolander yrittävät selvitellä pahoinpidellyn naisen kuolemaa. Kun kuolemantapauksia tulee lisää, poliisit ymmärtävät etsivänsä sarjamurhaajaa.

Hidas kuolema toimii oivallisesti äänikirjana. Tarina ei vaadi liikaa keskittymistä mutta pitää mielenkiinnon yllä. Lisää vauhtia ja yllätyksellisyyttä jäin kuitenkin kaipailemaan, eikä kirjan loppuratkaisu tarjonnut toivomaani mojovaa yllätystä. BookBeatissa lukijat ja kuuntelijat ovat antaneet tälle arvosanaksi 4,1 tähteä, mutta minä antaisin tälle reippaasti alle nelosen, ehkä kolme tähteä.

Ruotsinkielinen alkuteos Prio ett, 2016. Suomentanut Meri Ala-Tauriala.
Kustantaja HarperCollins, 2018. Lukijana Jukka Pitkänen. Kesto 13 h 11 min.

* * *

Kristina Ohlsson: Sairaat sielut

Kymmenen vuotta sitten Lukas katosi yllättäen ennen ylioppilasjuhliaan, mutta muutaman viikon jälkeen hänet löydettiin pahasti mukiloituna ja muistinsa menettäneenä. Sen sijaan naapurin Fanny ei koskaan palannut kotiin, ja Fannyn isä suhtautuu Lukasiin yhä vihamielisesti. Nyt kolmekymppinen Lukas on palannut kotikaupunkiinsa Kristianstadiin ja yrittää selvitellä, mitä hänelle ja Fannylle oikein tapahtui, kuka heidät sieppasi. Vanhassa pappilassa alkaa tapahtua outoja, jokin paha tuntuu taas vaanivan.

Sairaat sielut on yhdistelmä psykologista trilleriä, hyytävää dekkaria ja värisyttävää kauhuromaania. Niin koukuttava että parina iltana valvoskelin ihan liian myöhään kuuntelemassa äänikirjaa. Paikasta toiseen siirtyviä tavaroita, itsekseen lukkoon meneviä ovia, palavia puita. BookBeatissa kirjalla on 3,7 tähteä, minä voisin antaa arvosanaksi kolme ja puoli.

Ruotsinkielinen alkuteos Sjuka själar, 2016. Suomentanut Outi Menna.
Kustantaja WSOY, 2018. Lukijana Jarkko Nyman. Kesto 10 h 27 min.

 

Pernilla Ericson: Löydän sinut

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin erinomainen esikoisdekkari Sinua seurataan esitteli Erla-ryhmän. Eläköityneen kriminologian professori Edithin perustaman työryhmän, jossa rikoksia Edithin johdolla ratkovat rikollisnero Rickard, sisukas poliisi Liv ja taitava hakkeri Aminah. Löydän sinut on sarjan toinen osa. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

On kulunut vuosi edellisen kirjan tapahtumista. Rickard Falke on paennut Tukholman alamaailman mahtavinta ja vaarallisinta miestä Australiaan saakka ja luonut itselleen uuden elämän. Nyt Rickard kuitenkin palaa Ruotsiin tapaamaan vakavasti sairasta ystäväänsä ja joutuu välittömästi hengenvaaraan. Poliisi toivoo Rickardin toimivan avaintodistajana oikeudenkäynnissä rikollispomo Jovan Devicia vastaan. Häikäilemätön Devic haluaa vaientaa Rickardin ja palkkaa murhaajan jahtaamaan häntä. Poliisit yrittävät pitää Rickardin olinpaikan salassa, mutta palkkamurhaajalla on apunaan petturi poliisivoimista. Erla-ryhmän jäsenet päättävät lyödä viisaat päänsä yhteen, murhaajan etsintä alkaa.

Jos Sinua seurataan ei olisi ollut niin hyvä esikoisdekkari, olisin todennäköisesti jättänyt väliin tämän toisen osan Löydän sinut. En nimittäin pidä dekkareista, joissa järjestäytynyt rikollisuus ja alamaailma näyttelevät näin suurta roolia. Väkivallalla mässäilyä ja uhkailua on liikaa. Olen silti vuosien varrella lukenut muutaman hyvän gansteridekkarin, eikä myöskään Löydän sinut ole ollenkaan huono. Pidin kuitenkin Pernilla Ericsonin esikoisdekkarista enemmän.

Erla-ryhmä on mielenkiintoinen porukka. Eläköitynyt kriminologian professori Edith, oikeudenmukainen ja reilu. Poliisi Liv Kaspi, lehdistön ja poliisipäälliköiden suosikki. Taitava hakkeri Aminah, työskentelee nykyään Ruotsin turvallisuuspoliisissa. Ja sitten tietysti Rickard, elänyt rankan lapsuuden ja nuoruuden, niittänyt mainetta alamaailmassa järjestelijänä, mutta sittemmin yrittänyt jättää rikolliset puuhat taakseen ja elää nuhteettomasti.

Pernilla Ericson osaa taitavasti luoda jännitteen heti ensimmäisillä sivuilla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoillaan sopivasti, lukiessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Herkullisista henkilöhahmoista ja heidän kemioistaan riittää ammennettavaa useamman dekkarin verran, eikä Ericsonilta ainakaan vielä ole ideat loppuneet. Erla-ryhmästä kertovaan sarjaan on Ruotsissa nimittäin juuri ilmestynyt kolmas osa.

Ruotsinkielinen alkuteos Jag ska hitta dig, 2017.
Suomentanut Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 380 sivua.

Pernilla Ericson: Sinua seurataan

HarperCollins postitti minulle tammikuussa nivaskan arvostelukappaleita. Kiitokset kustantamolle! Olen hiljalleen lukenut niitä muiden kirjojen ohessa. Kaikki hyvä valitettavasti kuitenkin loppuu aikanaan, HarperCollinsin pino on uhkaavasti huvennut. Ja nyt lukaisin viimeisen arvostelukappaleen, ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkarin Sinua seurataan.

Pernilla Ericson on tukholmalainen toimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Aftonbladetissa ja Ruotsin TV4:lla. Kirjoittaessaan artikkelisarjaa naisten kokemasta väkivallasta Ericson oli saanut idean esikoisromaaniinsa. Sinua seurataan käynnistää poliisi Liv Kaspista ja koko Erla-ryhmästä kertovan dekkarisarjan.

Koleana huhtikuisena yönä naisen kimppuun hyökätään autiossa tukholmalaisessa puistossa. Onneksi, ja päällekarkaajan epäonneksi, nainen on poliisi Liv Kaspi, joka todellakin osaa puolustaa itseään. Liv pieksee miehen sairaalakuntoon. Pahoinpitelystä nousee kohu, media syyttää poliisia liiallisesta voimankäytöstä. Niinpä asiasta päätetään tehdä poliisissa sisäinen tutkinta ja Liv määrätään muutamaksi viikoksi lomalle.

Mutta eipä Liv ehdi makoilla toimettomana. Heti pakkolomalle jäätyään hän nimittäin saa merkillisen kirjeen, jossa hänet kutsutaan salaiseen tapaamiseen. Upeassa talossa Liville selviää, että eläköitynyt kriminologian professori Edith tarjoaa hänelle töitä. Varakas Edith haluaa perustaa työryhmän tutkimaan metrolinjan asemien lähellä tapahtuneita raiskauksia. Edithin johdolla poliisi Liv, rikollisnero Rickard ja hakkeri Aminah alkavat koota pienistä paloista suurta palapeliä.

Pernilla Ericsonin Sinua seurataan täyttää kaikki hyvän dekkarin tunnusmerkit. Jännite syntyy heti ensimmäisillä sivuilla, lukija koukutetaan välittömästi. Juoni rullailee sujuvasti eteenpäin. Kielellä ei kikkailla liikaa, mutta kerronta ei myöskään ole väritöntä ja tylsää. Kirjassa ei sorruta turhaan toistoon, eikä mukaan ole ängetty mitään ylimääräistä höttöä, vaan Ericsonin dekkari on tiivis, toimiva paketti. Loppuratkaisu on niin kekseliäs, että ainakaan minä en todellakaan onnistunut arvaamaan syyllisiä ennakolta.

Ericsonin luomat henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja herkullisia. Toisin kuin perinteisissä poliisidekkareissa rikoksia ei tällä kertaa tutki joukkio poliiseja, vaan Erla-ryhmään kuuluu niin eläköitynyt kriminologian professori, pakkolomalle passitettu poliisi, sharmantti rikollinen kuin myös taitava hakkeri. Olisin halunnut tietää heidän menneisyydestään vielä enemmänkin, mutta toisaalta dekkarisarjan seuraavissa osissa on aikaa tutustua heihin paremmin.

Eipä ole Pernilla Ericsonin esikoisdekkaria turhaan kehuttu. Sinua seurataan on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle suomalaisissa kirjablogeissa, vaikka tämähän on varsin mainio rikosromaani. Voisinpa jopa sanoa, että tämä on paras lukemani dekkari pitkään aikaan. Pernilla Ericson pesee ehdottomasti esikoisellaan monet kokeneemmat dekkarikirjailijat.

Ruotsinkielinen alkuteos Spåren vi lämnar efter oss, 2016.
Suomentanut Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2017. 381 sivua.

Sheena Kamal: Kadonneet sielut

Sheena Kamal on syntynyt Karibialla ja muuttanut lapsena Kanadaan. Nykyisin Vancouverissa asuva Kamal on työskennellyt tutkivana rikostoimittajana elokuva- ja televisioalalla. Kadonneet sielut on hänen esikoisromaaninsa. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Yhtäkkiä minua alkaa pelottaa, mitä on tapahtumassa. – – Näyttää siltä, että menneisyyteni on palannut etsimään minua. Sen väkivaltaiset sormet ovat kynsineet tiensä läpi kostean maan metsässä, jonne sen hautasin, ja se on tullut nyt vetämään minut mukaansa.

Kun kännykkä soi heti viiden jälkeen aamulla, Nora on välittömästi varuillaan. Eihän niin aikaisin aamulla tapahdu koskaan mitään hyvää. Nora työskentelee yksityisetsivän avustajana, muun muassa auttaa etsimään kadonneita ihmisiä, ja tämäkin puhelu koskee kadonnutta henkilöä. Teini-ikäinen tyttö on kadonnut. Tyttö jonka Nora oli viisitoista vuotta sitten antanut adoptoitavaksi. Bonnie.

Nora on vaivoin saanut elämänsä jotenkuten kuntoon. Hänellä on työpaikka, katto pään päällä, jopa lemmikkikoira, eikä hän käytä enää alkoholia. Mutta nyt hutera korttitalo alkaa huojua, menneisyyden traumat puskevat pintaan. Hän päättää lähteä etsimään tytärtään. Pelastamaan lasta jota hän ei koskaan halunnut.

Minä ihmettelen, miksi olen jatkanut sitkeästi eteenpäin, ja ajattelen Bonnieta, tyttöä, jota en edes tunne. Etsinkö minä häntä sen vuoksi, että välitän, vai koska uskon, ettei kukaan muu etsi häntä?

Sheena Kamal on taas yksi uusi kiinnostava esikoiskirjailija, johon HarperCollins on minut tutustuttanut. Harvoin olen joutunut pettymään eikä niin käynyt tälläkään kertaa.

Kadonneet sielut on vetävä trilleri, joka ei noudata niitä ihan kaikkein tavallisempia kaavoja, vaan tarjosi minulle jotain vähän erilaista. Vahva naispäähenkilö johdattaa lukijan Vancouverin sateisten katujen läpi hengenvaaralliseen takaa-ajoon lumisille vuorille ja monien mutkien kautta lopulta rosoisen kauniille Vancouverinsaarelle. Monitahoisessa jännärissä on kadonneen teinitytön lisäksi muun muassa hämäräperäisiä turvallisuusalan tyyppejä ja kaivosyhtiöiden häikäilemätöntä toimintaa. Matkan varrella langanpäitä solmitaan, lopussa kaikki kiertyy kohtalaisen siististi yhteen.

Myönnän, että lämpenin Noralle hitaanlaisesti. Jouduin melko kauan kyräilemään ennen kuin aloin tajuta, miten mahtava päähenkilö tässä onkaan. Kaikesta kokemastaan ja rankasta taustastaan huolimatta Nora on sisukas selviytyjä, todellinen supermimmi. Tökerön käytöksen ja kylmän ulkokuoren alla on upea tyyppi, jolla ei todellakaan ole ollut elämässään helppoa. Sijaiskotien, kodittomuuden ja alkoholiriippuvuuden jälkeen Nora on löytänyt elämässään jonkinlaisen tasapainon, saanut työnantajakseen mukavan homoparin ja lemmikikseen seksihullun narttukoiran.

Kadonneet sielut on ensimmäinen osa Nora Watts -sarjaa. Sheena Kamalin trilleri ei ole täydellinen mutta kuitenkin varsin lupaava esikoinen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten Noran tarina tästä jatkuu.

Englanninkielinen alkuteos The Lost Ones, 2017.
Suomentanut Hanna Arvonen.
Kustantaja HarperCollins, 2018. 350 sivua.

Karin Slaughter: Hyvä tytär

HarperCollins lähetti minulle tammikuun iloksi nipun arvostelukappaleita, joista ensimmäiseksi valitsin lukuvuoroon paketin paksuimman kirjan, Karin Slaughterin Hyvän tyttären. Kiitokset kustantamolle jälleen kerran! Yhdysvaltalainen Karin Slaughter (s. 1971) on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani, olen tainnut lukea kaikki häneltä suomennetut teokset.

Vuonna 1989. Samanthan ja Charlotten perhe ei ole kaupunkilaisten suosiossa Georgian Pikevillessä. Tyttöjen isä Russell Quinn työskentelee rikollisten puolustusasianajajana, joten hänellä on aina kesken jokin juttu, jonka takia häntä vihataan. Äiti Gamma on kaupunkilaisten mielestä vaikea nainen, koska hän on liian älykäs, ei osaa pitää suutaan kiinni eikä suostu mukautumaan. Kun Rusty auttaa murhaajan vapaaksi kuolemaantuomittujen osastolta, Quinnin perheen kotitalon ikkunasta heitetään polttopullo ja talo palaa maan tasalle. Mutta pahempaa on luvassa. Seuraavassa hyökkäyksessä äiti menettää henkensä. Isä syyttää itseään. Eikä Quinnin perhe ole koskaan enää entisensä.

28 vuotta myöhemmin Charlie Quinn on seurannut isänsä jalanjäljissä ja työskentelee myöskin puolustusasianajajana Pikevillessä. Sattumalta Charlie joutuu eräänä aamuna todistamaan järkyttävää kouluampumistapausta, jonka myötä menneisyyden muistot alkavat puskea pintaan, vanhat haavat avautuvat.

”Muistan, kun äitisi sanoi minulle kerran – hän sanoi: ’Russell, minun pitää päättää ennen kuolemaani, haluanko olla onnellinen vai haluanko olla oikeassa.'”
Charlie tunsi oudon vihlaisun sydämessään, koska se kuulosti juuri sellaiselta huomautukselta, jonka Gamma olisi tehnyt. ”Oliko hän onnellinen?”
”Uskon, että hän oli pääsemässä siihen.”

Karin Slaughter vie lukijansa keskelle riipaisevaa ja raastavaa perhedraamaa. Herkullisen piinaavaa, henkeäsalpaavaa jännitystä. Vahvoja, vavahduttavia tunteita. On niin lapsuuden tragediaa, äidin kaipuuta ja isyyden haasteita kuin myös sisarusten välistä sidettä, välittämistä ja rakkautta. On poliisien ja asianajajien työskentelyä, uhrien musertavaa surua. Salattuja salaisuuksia ja yllättäviä juonenkäänteitä.

Kaunokaiset-trillerin luettuani esitin toiveen, että Slaughter voisi vähän säästellä ja sääliä lukijoitaan. Slaughter osaa kirjoittaa loistavia trillereitä, mutta julmia, kammottavia kuvaelmia heitellään ajoittain ämpärikaupalla lukijaparkojen silmille. No, ilokseni Hyvä tytär ei ole ollenkaan niin sadistinen trilleri, vaan jännitystä rakennetaan tehokkaasti henkilöiden, salaisuuksien, yllätyksien kautta. Mutta vaikka raakojen yksityiskohtien mässäilyä on vähennetty, ei Hyvä tytär kalpene Kaunokaiset-trillerille. Jos Kaunokaiset oli täyden kympin trilleri, Hyvälle tyttärelle voisin antaa kymppi plussan.

Hyvän tyttären takakannen teksti lupaili vahvojen tunteiden ja odottamattomien käänteiden trilleriä. Sitä myös sain. Ja enemmänkin. Voisinpa jopa sanoa, että minulle tämä taisi olla Karin Slaughterin hienosta tuotannosta se kaikkein parhain. Hyvä tytär kouraisi sydämestä, vavahdutti mahan pohjasta, kostutti silmäkulmat ja aiheutti suoranaisen tunteiden myrskyn. Kiitos.

Englanninkielinen alkuteos The Good Daughter, 2017.
Suomentanut Virpi Kuusela.
Kustantaja HarperCollins, 2017. 556 sivua.

Emelie Schepp: Valkoiset jäljet

Ruotsalaisen Emelie Scheppin (s. 1979) ura dekkarikirjailijana ei alkanut ihan vaivattomasti. Yksikään kirjakustantamo ei nimittäin huolinut Scheppin käsikirjoitusta. Niinpä sitkeä Schepp päätti julkaista esikoisdekkarinsa Ikuisesti merkitty omakustanteena. Kirja meni niin hyvin kaupaksi, että vihdoin myös kustantamo kiinnostui Emelie Scheppin dekkarista. Nyt syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertovaa sarjaa on julkaistu jo useamman kirjan verran, ja tämä syksyllä suomeksi ilmestynyt Valkoiset jäljet on dekkarisarjan toinen osa. Suuret kiitokset arvostelukappaleesta taas HarperCollinsille!

Viisitoistavuotias thaimaalainen teinityttö löydetään kuolleena junasta. Kaksikymmentävuotias nuori mies surmataan kotonaan. Kaksi erillistä tutkintaa kietoutuvat yhteen ja vievät poliisit huumekaupan jäljille. Kun Danilo Peñasta tulee pääepäilty, syyttäjä Jana Berzeliukselle tulee hätä. Danilo tietää aivan liikaa Janan salatusta menneisyydestä, synkkiä salaisuuksia, eikä Jana halua muiden saavan selville niitä. Danilo on vaiennettava.

Emelie Schepp ei maalaile kovin ruusuisia kuvia nykypäivän Ruotsista. Ihmiset ovat onnettomia. Pahoja ihmisiä on paljon. Väkivalta on arkipäivää, huumekauppa kukoistaa. Eivätkä poliisit onnistu koskaan saamaan järjestäytynyttä rikollisuutta kuriin, vaan vankilaan teljettyjen pahisten tilalle tulee aina uusia rikollisia, entistä pahempia.

Hyvä dekkarisarja vaatii koukuttavien ja jännittävien juonikuvioiden lisäksi myös mielenkiintoisia ja persoonallisia henkilöhahmoja. Emelie Schepp onnistuu siinä. Päähenkilönä häärii syyttäjä Jana Berzelius, jota piinaa traaginen menneisyys. Rikoskomisario Mia Bolander on ahne ja itsekäs, käyttää holtittomasti rahaa, naukkailee liikaa alkoholia ja hyppii sängystä toiseen. Gunnarilla ja Annelilla on vaikea parisuhde, ollako vai eikö olla.

Emelie Scheppin Valkoiset jäljet -dekkarin loppu on hengästyttävän jännittävä. Totta puhuen en malttanut odottaa, että minulla olisi aikaa lukea kirja loppuun, joten ikäviä pakollisia kotihommia häärätessäni kuuntelin kirjan loppuun BookBeatissa. Toimi! Eikä ainakaan kuunneltuna loppu tuntunut liioitellun pitkitetyltä, vaan jännitystä annosteltiin sopivina annoksina.

Kirjan luettuani (ja osaksi kuunneltuani) jäin miettimään, aikooko Emelie Schepp rakentaa vielä montakin kirjaa Jana Berzeliuksen salatun menneisyyden ympärille. Vaikka menneisyys on toki osa iso päähenkilöä, kaksi dekkaria luettuani kaipaisin jo muutakin vatvottavaa. Jos jokainen rikostapaus liittyy tavalla tai toisella Janaan ja hänen salaisuuksiinsa, saattaa dekkarisarja alkaa pian käydä puisevan tylsäksi. Mutta vielä toistaiseksi olen viihtynyt Janan seurassa.

Ruotsinkielinen alkuteos Vita spår, 2015.
Suomentanut Meri Ala-Tauriala.
Kustantaja HarperCollins, 2017. 396 sivua.

Jan-Erik Fjell: Vaaran varjo

Koko marraskuu ja osa joulukuustakin ovat olleet lukemisen suhteen poikkeuksellisen surkeita viikkoja. Kirja on harmillisen harvoin eksynyt käteeni, enkä ole jaksanut syventyä tarinoihin. Mutta nyt pahimmat kivut ja pöpöt on selätetty, joten yritän hiljalleen palailla säännöllisemmän lukuharrastuksen pariin ja löytää taas lukemisen ilon. Ensi vuoden kirjojen ennakkokappaleita on jo alkanut putkahdella postilaatikkoon, mutta minulla on vielä syksyn kirjoista muutama lukematta. Niistä yhtenä oli tämä norjalaisen Jan-Erik Fjellin Vaaran varjo. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Liettualainen pikkurikollinen Bernandas Mielkos ajaa Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin ja Norjaan. Autonsa kyydissä salakuljettava lasti. Bernandas arvelee laittoman lastin olevan huumeita ja pelkää huumekoiran käräyttävän hänet rajanylityspaikalla. Mutta perillä Norjassa syrjäisellä maaseudulla lastin vastaanottajaa odotellessaan Bernandasille selviää, että hän on salakuljettanut maahan jotain aivan muuta kuin huumeita.

Rikospoliisi Anton Brekken elämä on melkoista vuoristorataa. Ensin hän on ylimmässä taivaassa voitettuaan pokeripöydästä ison potin, mutta pian hänen ex-vaimonsa pudottaa hänet rajusti maan pinnalle. Brekke ei kuitenkaan kauaa ehdi istua märehtimässä murheitaan, kun työkeikka johdattaa hänet pienelle paikkakunnalle selvittelemään yläkoulun opettajana työskennelleen Viggo Holmin murhaa.

Luin viime kesänä Jan-Erik Fjellin esikoisdekkarin Ilmiantaja, johon tykästyin, vaikka kirjan keskiössä oli järjestäytynyt rikollisporukka. No, myös Vaaran varjo pyörii järjestäytyneen rikollisuuden ympärillä, eikä se tälläkään kertaa aluksi haitannut minua. Kirjan edetessä gansteritouhut alkavat kuitenkin saada liian kuvottavia vivahteita, minun olisi tehnyt mieli hypätä muutamat kohdat kokonaan yli. Onpa minusta tullut herkkis!

Dekkari sijoittuu joulun aikaan, mutta kirja pyörii niin rankan aiheen ympärillä, että en välttämättä lähtisi tätä suosittelemaan joulupyhien luettavaksi. Mutta mikäli et kavahda rankempaa dekkaria ja pidät yllättävistä loppuratkaisuista, suosittelen joulun jälkeen tutustumaan norjalaiseen Jan-Erik Fjelliin.

Norjankielinen alkuteos Skyggerom, 2012.
Suomentanut Hanna Arvonen.
Kustantaja HarperCollins, 2017. 461 sivua.