Preston & Child: Kaksi hautaa

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Kun lähdet koston tielle, kaiva ensin kaksi hautaa.” – Kungfutse

Yhdysvaltalaisen kirjailijakaksikon Douglas Prestonin ja Lincoln Childin sepittämä Pendergast-sarja on tarjonnut kaltaiselleni dekkarifanille melkoista nannaa, ja olenkin lukenut kaikki suomennetut Pendergastit. Vauhdikasta rikostutkintaa höystettynä ripauksella yliluonnollisia vivahteita. Jännitystä, seikkailua ja mysteerejä. Pääosassa on kiehtova ja arvoituksellinen FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergast.

Kaksi hautaa on kymmenes suomennettu Pendergast-dekkari ja Helen-trilogian päätösosa. Houreunessa Pendergast sai selville, että kaksitoista vuotta sitten hänen rakkaan Helen-vaimonsa hengen vaatinut järkyttävä onnettomuus olikin huolellisesti suunniteltu murha, jonka taustalla oli monimutkainen salaliitto. Koston kehässä Pendergast jatkoi Helenin murhan tutkintaa. Kaksi hautaa on suoraa jatkoa trilogian edellisille osille, joten suosittelen ehdottomasti lukemaan nämä jännärit järjestyksessä.

Prestonin & Childin Kaksi hautaa käynnistyy melkoisella räiskeellä ja räminällä, ja lukijaakin alkaa jo hengästyttää vauhdikasta takaa-ajoa seuratessa. Hetkittäin meno äityy reippaasti epäuskottavan puolelle, mutta uskomattomat juonenkäänteet kuuluvat Pendergast-sarjan henkeen. Meksikon reissu ei kuitenkaan suju hyvin, ja syvästi masentunut Pendergast palaa kotiin nuolemaan haavojaan.

Mutta ei Pendergast kauaa ehdi synkistellä kotinsa suojissa. Komisario Vincent D’Agostalla on nimittäin käsissään vaativa tutkinta. New Yorkin hotelleissa on sattunut liuta omituisia murhia. D’Agosta toivoo mielenkiintoisen murhatutkinnan piristävän Pendergastia ja pyytää ystävänsä apua. Ja pian Pendergast on taas keskellä huikean vauhdikasta seikkailua.

Kaikki suomennetut Pendergast-dekkarit ovat olleet melkoisia paksukaisia, eikä myöskään Kaksi hautaa tee poikkeusta. Yli 600-sivuisessa kirjassa riittää jännää luettavaa useammaksi illaksi, mutta lukiessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Sivut vilahtavat ahmien hujauksessa, ja loppunäytöksen keskellä ei kirjaa malttaisi laskea ollenkaan käsistään. Lukijankin syke nousee lähelle kahtasataa.

En ole ihan varma, pidänkö eräästä tapahtumien saamasta käänteestä. Helen-trilogia saatiin nyt päätökseen, mutta melkeinpä voin jo arvata, miten Pendergast-sarja tästä tulee jatkumaan. Mutta onpahan Pendergastilla jatkossakin tiedossa jänniä seikkailuja!

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Englanninkielinen alkuteos Two Graves, 2012.
Suomentanut Pekka Marjamäki.
Kustantaja Gummerus, 2019. 651 sivua.

Pernilla Ericson: Älä käännä selkääsi

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yksikään tapaus ei ollut hämmentänyt tutkinnanjohtajaa, Marika Karlssonia, niin kuin tämä. Juttu oli kuin palapeli, jonka palaset oli väännelty niin, etteivät ne sopineet yhteen.

Humalainen mies tunkeutuu naisen kotiin, raiskaa tämän ja jää nukkumaan naisen viereen. Hätääntynyt nainen onnistuu kutsumaan poliisit paikalle. Tapaus näyttää selvältä, raiskaaja on saatu kiikkiin. Mutta sitten mies kertoo tavanneensa naisen Tinderissä ja tehneensä juuri niin kuin nainen oli viestissään pyytänyt. Todisteiden perusteella mies puhuu totta ja hänet vapautetaan. Mutta juttu jää mietityttämään poliiseja. Pari kuukautta sitten oli nimittäin sattunut samanlainen tapaus, nainen oli Tinderissä kutsunut vieraan miehen kotiinsa ja jälkeenpäin syyttänyt miestä raiskauksesta.

”Mistä hemmetistä oikein on kyse? Valehtelevatko naiset? Vai pitävätkö miehet yhtä?”

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Sinua seurataan ja Löydän sinut ovat tutustuttaneet meidät salaiseen Erla-ryhmään, jossa rikoksia ratkoo neljä särmikästä huipputyyppiä. Eläköitynyt kriminologian professori Edith Barry, oikeudenmukainen ja reilu. Karismaattinen Rickard Falke, entinen alamaailman järjestäjä, joka oli pystynyt toimittamaan mitä tahansa kenelle tahansa. Sisukas poliisi Liv Kaspi, lehdistön ja poliisipäälliköiden suosikki. Ja ryhmän neljäntenä jäsenenä taitava hakkeri Aminah Kani.

Älä käännä selkääsi käsittelee naisiin kohdistuvaa vihaa ja identiteettivarkauksia. Tukholmalainen toimittaja Pernilla Ericson on kertonut saaneensa idean tähänkin kirjaansa tositapahtumista. Ericson on myös käyttänyt kirjassaan ilmaisuja, joita hän on poiminut muun muassa saamistaan sähköpostiviesteistä sekä naisvihaa levittäviltä nettifoorumeilta. Pelottavaa.

Pernilla Ericson ei petä tälläkään kertaa. Jännite luodaan taas heti ensimmäisillä sivuilla, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Juoni rullailee jouhevasti eteenpäin. Kerronnassa ei sorruta turhaan toistoon ja jaaritteluun, vaan dekkari on tiivis, toimiva paketti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tiivistyvää jännitystä. Ja loppuratkaisu on jälleen kerran oikein näppärä.

Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsinkielinen alkuteos När du vänder dig om, 2018.
Suomennos Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2019. 330 sivua.

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yhtäkkiä Astrid lakkaa rimpuilemasta, vartalo muuttuu ensin kankeaksi, sitten veltoksi. Cornelia kohottaa katseensa kohti vierassänkyä ja tukahduttaa kauhun kirkaisun. Järkyttyneenä hän siirtää kätensä Astridin silmille ja perääntyy ulos huoneesta jalat vapisten. Hän haukkoo henkeä, ei tiedä mitä tehdä.

Cornelia aikoo erota väkivaltaisesta miehestään, ja heidän yhteinen talonsa on myytävänä. Asuntonäytön jälkeisenä aamuna perheen kuusivuotias Astrid-tyttö löytää isänsä surmattuna. Rikospoliisi Emma Sköld alkaa tutkia juttua ja kohdistaa epäilyksensä tietysti Corneliaan, jolla olisi ollut erittäin hyvä syy tappaa miehensä. Mutta onko vaimo syyllinen veritekoon vai onko talossa käynyt joku ulkopuolinen?

Huomasin Goodreadsista, että tämä ensimmäinen suomennettu dekkari onkin jo sarjan kolmas osa. Suomalaiset eivät siis pääse lukemaan dekkarisarjaa alusta alkaen, mutta onneksi kyytiin hyppääminen sujuu melko vaivattomasti. Alussa lukeminen vaatii tarkkuutta, kuka kukin on ja miten henkilöhahmot tuntevat toisensa, mutta nopeasti kuvio alkaa selkiytyä. Päähenkilöiden menneisyydestä olisin halunnnut tietää enemmänkin, nyt tarina alkaa vähän niin kuin kesken.

Sofie Sarenbrant ei ollut halunnut kirjoittaa dekkaria, jonka pääosassa on taas yksi masenteleva ja ryypiskelevä keski-ikäinen ruotsalaismies. Niinpä hän loi rikospoliisi Emma Sköldin. Tässä kolmannessa dekkarissa 36-vuotias Emma on vihdoinkin onnellisesti raskaana. Lapsen isä Kristoffer on kiireinen kiinteistövälittäjä, joka tekee pitkiä päiviä töissä ja on aina valmiina vastaamaan asiakkaiden puheluihin. Mutta eipä rikospoliisinkaan duuni ole ihan sitä säännöllisintä kahdeksasta neljään -työtä. Emma ja Kristoffer asuvat vielä eri osoitteissa, mutta raskauden myötä Emma alkaa haaveilla muutosta yhteen. Emma kadehtii isosiskonsa Josefinin idyllistä parisuhdetta ja perhe-elämää, mutta eipä se niin täydellistä taidakaan olla. Emmalla itsellään on riippakivenä pakkomielteinen ex-miesystävä.

Avoimet ovet on ihan kelpo dekkari. Enimmäkseen hidastempoinen mutta silti vetävä ja mielenkiintoinen. Välillä minua häiritsi, että dialogeissa vaihdellaan oudosti kirjakielestä puhekieleen ja taas takaisin, jopa virallisissa keskusteluissa. Mutta kaiken kaikkiaan ihan toimiva ja näppärä dekkarikeitos. Ei liian ennalta arvattava, ei liian jännittävä. Kirja jota voisin suositella nopealukuiseksi ja viihdyttäväksi kesälomadekkariksi.

WSOY suomentaa Emma Sköld -dekkarisarjaa nyt tiiviissä tahdissa. Tämän Avoimien ovien lisäksi saamme tänä vuonna suomeksi vielä kaksi seuraavaa osaa, heti nyt toukokuussa julkaistaan Osasto 73 ja sitten lokakuussa vielä Kerjäläinen. Mahtavaa! Avoimet ovet on niin hyvä perusdekkari ja päättyy niin koukuttavasti, että minä aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Ruotsinkielinen alkuteos Visning pågår, 2014.
Suomennos Veijo Kiuru.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja WSOY, 2019. 434 sivua.

Tomas Gads: Pirulainen

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Myönnän ennakkoluuloni. Kun pari kuukautta sitten löysin postilaatikostani Tomas Gadsin kirjan, ajattelin tämän olevan jokin tyypillinen miehinen jännäri. Ohuet henkilöhahmot, lattea juoni, pelkkää räiskettä ja rähinää. Ei kiitos. Mutta onneksi vilkaisin kirjaa tarkemmin. Tomas Gads on salanimi, jonka takaa löytyy kaksi iisalmelaista sosiaalipsykologia, Kaisa Nummela ja Satu Roos. Eikä kyseessä tosiaan ole mikään kökkö miehinen jännäri vaan ihmismielen syvyyksiin sukeltava psykologinen dekkari.

Ryhmä Halme on Lounais-Suomen poliisin vasta perustettu erikoistiimi, jonka pomona toimii komisario Halme. Lisäksi ryhmään kuuluu rikosylikonstaapeli Sergei Petrov ja rikosylitutkija Magnus Mehtonen sekä nuori poliisikokelas, tietotekniikkaekspertti Niklas Lindholm. Suurimman roolin kirjassa kuitenkin saa ryhmän viides jäsen, rikosylikonstaapeli Ann-Mari Forsman, joka on leski ja yksinhuoltaja, entinen pörssiyhtiön henkilöstöjohtaja ja nykyinen tietokonepeliaddikti.

Ryhmä Halmeen ensimmäinen tapaus osoittautuu varsin kimurantiksi. Turun saaristossa polttariporukka on huvitellut vesilautaillen ja törmännyt meressä ruumiiseen. Pian poliiseille selviää, että vainaja saattaisi olla bioteknologian alalla toimivan suuryrityksen omistaja ja toimitusjohtaja Alvar Wilenius. Miehen olisi pitänyt olla työreissulla Saksassa, ja hänen purjeveneensä löytyy merkillisen kaukaa ruumiin löytöpaikasta.

Pirulainen käynnistyy hitaanlaisesti. Jalkapallotreenejä ja kuppilassa istuskelua, työuupumusta ja mielenterveysongelmia. Olisin kaivannut heti dekkarin alkuun terävää koukkua. Poliisitutkinta junnailee paikoillaan, ja kursiivilla kirjoitetut osuudet ovat kiinnostavampia kuin poliisien touhut. Välillä poliisit käyvät jutustelemassa patologin kanssa ja kuulustelemassa uhrin omaisia, mutta tiedonmuruset ovat kiven alla. Kun tutkinta lopulta nytkähtää eteenpäin, Pirulainen tempaisi minut mukaansa.

Esikoisromaaniksi Pirulainen on ihan kelpo kokonaisuus. Tosin kyyti on töyssyistä, hetkittäin hyvinkin vauhdikasta ja välillä vauhti tuntuu hyytyvän kokonaan. Jouhevamman juonen kuljettamisen lisäksi jäin kaipaamaan hiotumpia henkilöhahmoja. Mutta plussaa psykologisesta otteesta ja yllättävästä lopusta. Jatkoa odotellessa.

Kiitokset arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Kustantaja Bazar, 2019. 333 sivua.
Kannen suunnitellut Sanna-Reeta Meilahti.

Elly Griffiths: Korppikuningas

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Eteinen on täynnä mustaa savua. Henkeään haukkoen hän kerää viimeiset voimansa ja heittäytyy ovea vasten. Silloin hän tajuaa, että se on lukittu ulkopuolelta.
Ja sillä hetkellä häntä alkaa pelottaa.

Arkeologi Ruth Galloway saa kirjeen, jossa hänen opiskeluaikainen ystävänsä Dan Golding paljastaa kenties löytäneensä Korppikuninkaan luut ja kertoo olevansa peloissaan. Kirjeen kirjoittamisen jälkeen Dan menehtyy tulipalossa kotitalossaan. Kirje saa Ruthin miettimään, oliko Danin hengen vaatinut tulipalo sittenkään onnettomuus vai halusiko joku tappaa miehen. Kesälomallaan Ruth päättää matkustaa pohjoiseen vilkaisemaan Danin arkeologista kaivausta.

Oi että, minä niin tykkään näistä Elly Griffithsin dekkareista! Onneksi Tammi on alkanut suomentaa sarjaa nopeassa tahdissa, aina yksi kirja keväällä ja yksi syksyllä. Parissa vuodessa on päästy jo viidenteen Ruth Galloway -kirjaan, syksyllä 2019 suomeksi julkaistaan kuudes. Aiemmin suomeksi ilmestyneet kirjat ovat Risteyskohdat, Januksen kivi, Jyrkänteen reunalla ja Käärmeen kirous.

Olen monesti hehkuttanut, kuinka kovasti pidän dekkarisarjoista. On niin ihanaa palata vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan, jännittää heidän puolestaan. Ja ihan erityisesti pidän luuarkeologi Ruth Gallowaysta. Hän on helposti samaistuttava, herttaisen inhimillinen ja hurmaavan epätäydellinen. Vaativan työn ja yksinhuoltajaäitiyden yhdistäminen ei ole helppoa, ja oman haasteensa elämään asettaa myös mutkikas suhde komisario Harry Nelsoniin. Ruthin ystäväpiiriin kuuluu monia hyviä tyyppejä, muun muassa violettiviittainen druidi Cathbad.

Korppikuninkaan tapahtumat eivät sijoitu vanhoihin tuttuihin maisemiin, Norfolkin karuun rannikkoseutuun, vaan nyt ollaan pohjoisemmassa, kauniissa Lythamissa ja Blackpoolin huvipuistokaupungissa sekä Pendlen mystisissä metsissä. Maisemanvaihdos tuo mukavaa vaihtelua ja virkistää. Välillä ollaan melko hyytävissäkin tunnelmissa, välillä leikitään rannalla ja lomaillaan. Kaiken kaikkiaan oikein mainiota dekkariviihdettä.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos Dying Fall, 2013.
Suomentanut Anna Kangasmaa.
Kustantaja Tammi, 2019. 372 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Stephen King: Ulkopuolinen

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Ei ole mitään tunnustettavaa. Minä en surmannut Frankie Petersonia. En ikimaailmassa tekisi pahaa lapselle. Te olette pidättäneet väärän miehen.”

Rauhallisen pikkukaupungin asukkaita järkyttää raaka yksitoistavuotiaan pojan murha. Lukuisten silminnäkijälausuntojen ja todisteiden perusteella poliisit pääsevät nopeasti syyllisen jäljille ja marssivat baseballkentälle kesken pelin julkisesti pidättämään joukkueen valmentajan Terry Maitlandin. Kukapa olisi uskonut, että rakastava perheenisä, pidetty urheiluvalmentaja ja hyvämaineinen opettaja olisi voinut syyllistyä niin hirvittävään murhaan, mutta todisteet osoittavat selvästi Terryn olevan syyllinen.

Mutta pian komisario Ralph Andersonia alkaa epäilyttää, ovatko he sittenkin tehneet liian hätäisiä johtopäätöksiä ja pidättäneet väärän miehen. Todisteet viittaavat Terryyn, mutta toisaalta miehellä vaikuttaisi olevan raudanluja alibi, eikä kukaan voi olla kahdessa eri paikassa yhtä aikaa. Ja pian komisario Ralph Andersonin mieleen hiipii kauhistuttava ajatus jostain yliluonnollisesta pahasta…

”Minä luulen, että sen teki joku muu. Joku ulkopuolinen.”

Stephen Kingin romaanit ovat tyypillisesti olleet paksuja ja runsaita. Ja juuri sen takia niin nautittavia. Ulkopuolisen alkupuolella ehdin jo ajatella, että tämä on harvinaisen nopealukuista ja suoraviivaista Kingiä, mutta pian tarina lähtee leviämään ja henkilögalleria kasvaa. Lukija on välillä paljonkin päähenkilöitä edellä, aavistelee tapahtumia etukäteen, mutta se ei oikeastaan haittaa.

Ulkopuolinen käynnistyy puhtaana dekkarina. Syyllinen on jo selvillä, ja lukija pääsee lukemaan pätkiä kuulustelupöytäkirjoista sekä poliisiraporteista. Nopeasti niin lukijan kuin myös poliisien mielessä herää epäilys, onko kaikki jo liiankin helppoa ja onko Terry Maitland sittenkään syyllinen. Ja hiljalleen dekkarin puolelta aletaan lipua yliluonnollisen kauhun maailmaan. Onneksi komisario Ralph Anderson saa avukseen Mersumies-trilogiasta tutun Holly Gibneyn, jolle yliluonnolliset jutut ovat ennestään tuttuja.

Ulkopuolinen on hieno osoitus siitä, että kauhukuninkaan kynästä syntyy yhä edelleen hurjia tarinoita, eikä seitsemänkymppisellä Stephen Kingillä todellakaan ole veto vähissä. Kauhu ei ole tosin kauheinta laatua, mutta pidän rikos- ja kauhuromaanin yhdistelmästä. Kingimäinen loppuhuipennus viimeistelee kokonaisuuden.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Outsider, 2018.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2019. 544 sivua.

Tiina Martikainen: Surmanpolku

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kun on ensin lukenut Katja Kärjen Jumalan huoneesta fiktiivisistä Martikaisen suvun naisista, onkin hauskaa hypätä seuraavaksi ihan oikean Martikaisen matkaan. Tiina Martikainen on sammattilainen kirjailija, joka on ehtinyt kirjoitella jo hienon liudan teoksia. Rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja tämän poliisikoirasta kertova dekkarisarja on edennyt kolmanteen osaan. Kiitos arvostelukappaleesta niin kirjailijalle itselleen kuin myös Myllylahdelle!

Kirjan kansikuva muistuttaa Susikoira Roi -kopiota, mutta kirjaa ei todellakaan kannata tuomita kannen perusteella. Saksanpaimenkoira tosin tästäkin kirjasta löytyy, Riina nimeltään, mutta nyt ei seurailla pojan ja susikoiran seikkailuja. Surmanpolussa ollaan ihan aikuisten maailmassa ja keskellä vakavaa poliisitutkintaa. Mikään hurja dekkari ei kuitenkaan ole kyseessä, ja tätä voikin hyvin suositella väkivaltaisia dekkareita kaihtaville.

Sammatin metsässä lenkkipolulta löytyy nelikymppisen miehen ruumis, yhä lämpimänä ja puukko rinnassaan. Uhri on paikallisille tuttu yrittäjä, ilmalämpöpumppuja kauppaava Kimmo Jalkanen. Poliisi epäilee surmaajan yllättäneen uhrin kesken tämän jokailtaisen koiralenkin. Mutta miksi yrittäjä tapettiin ja kuka sen teki?

Olen aiemmin lukenut Tiina Martikaiselta Jäätyneet kasvot -dekkarin, joten Hanna Vainio ja hänen Riina-koiransa eivät olleet minulle ihan uusia tuttavuuksia. Hanna työskentelee rikosylikonstaapelina ja poliisikoiranohjaajana Lohjan poliisissa. Hannan kanssa samassa talossa Lohjan Sammatissa asustavat hänen 16-vuotias tyttärensä Mira sekä tietysti saksanpaimenkoira Riina. Miran isä on heidän elämässään mukana enää lähinnä rahallisesti. Pelkkää iloa ja auvoa ei Hannan yksityiselämä ole, vaan häntä mietityttää miesystävänsä Erkin käytös.

Surmanpolku tarjoaa miellyttävän leppoisaa dekkariviihdettä. Arjen pyörityksen keskellä on ihanaa saada uppoutua näin sujuvaan ja helppolukuiseen rikosromaaniin. Kirjailija pitää lankoja varmaotteisesti hyppysissään, eikä lukijan päätä yritetä sekoittaa monimutkaisilla koukeroilla. Yllätyksiä mahtuu silti matkan varrelle mukavasti. Viihdyin.

Julkaistu vuonna 2019.
Kustantaja Myllylahti. 296 sivua.

Hjorth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kirjapino yöpöydälläni on huvennut lähes olemattomiin, viimeisiä viedään syksyn kirjoista. Kuudes Sebastian Bergman -dekkari on joutunut odottamaan lukuvuoroon pääsyään häpeällisen kauan, kun marras-joulukuun kiireissä en ehtinyt tätä lukea ja yhtäkkiä kalenteri näyttää jo helmikuuta. Tänä vuonna olenkin pyytänyt selvästi vähemmän arvostelukappaleita, antanut itselleni luvan hidastaa tahtia. Ja siitä huolimatta, tai juuri sen ansiosta, tammikuu oli ihan loistava kirjakuukausi. Mutta asiaan.

Jatkan suunnitelman mukaan.
En ole vielä valmis.
En likimainkaan.

Korkeampi oikeus jatkaa suunnilleen siitä, johon edellinen dekkari jäi, joten sarja kannattaa ehdottomasti lukea ilmestymisjärjestyksessä. Vanja työskentelee nykyään rikospoliisina Uppsalassa, jossa naisia vaaniva sarjaraiskaaja aiheuttaa pelkoa. Mies nukuttaa uhrinsa lääkeruiskulla ja vetää heidän päähänsä säkin. Kun Vanjan pomo pyytää arvostetun profiloijan Sebastian Bergmanin apua, Vanja kieltäytyy tekemästä yhteistyötä Sebastianin kanssa ja palaa Tukholmaan murharyhmään. Mutta kun yksi raiskaajan uhreista kuolee, sarjaraiskaustutkinta muuttuukin murhatutkinnaksi. Uppsalasta pyydetään murharyhmän apua, ja Vanjan on pakko tehdä töitä Sebastianin kanssa.

Michael Hjorth on käsikirjoittanut televisiolle muun muassa Wallanderia. Hans Rosenfeldt on niin ikään rustaillut Walladeria, lisäksi muun muassa Varustamoa ja Murha Sandhamnissa -televisiosarjaa. Hans Rosenfeldtin nimi on kuitenkin suomalaisille ehkäpä tutuimmaksi tullut loistavan Silta-televisiosarjan myötä. Ja yhdessä miehet ovat kirjoittaneet Sebastian Bergman -dekkareita jo kuuden kirjan verran. Kaksikolla on siis melkoisesti kokemusta rikossarjojen kirjoittamisesta!

Korkeampi oikeus -dekkarin takakannen sisäliepeeseen on painettu lainaus bloggauksestani koskien kirjailijakaksikon edellistä Hylätyt-dekkaria. ”Vetävä, koukuttava, yllättävä.” Samat sanat voisi jossain määrin liittää myös Korkeampaan oikeuteen. Erityisen vauhdikasta ja räväkkää menoa ei ole tarjolla, mutta minä en sellaista kaipaakaan.

Rikostutkinta tuntuu tällä kertaa jokseenkin epäkiinnostavalta, mutta sen sijaan entuudestaan tuttujen henkilöhahmojen väliset skismat ja heidän murheensa pitävät jännitettä hyvin yllä. Esimiehet uhittelevat toisilleen. Sähköä on ilmassa monin eri tavoin. Sebastian on melkoinen ketale ja naistenmies mutta on luvannut tyttärensä Vanjan vuoksi käyttäytyä paremmin. Billystä on paljastunut sairas ja tuhoisa puoli, hän yrittää epätoivoisesti peitellä oman sotkunsa jälkiä. Eikä kaikki lopulta suinkaan käänny parhain päin, vaan kirjan loppu jättää monta asiaa herkullisesti auki ja saa malttamattomana odottamaan dekkarisarjan seuraavaa osaa.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Ruotsinkielinen alkuteos En högre rättvisa, 2018.
Suomentanut Taina Rönkkö.
Kustantaja Otava, 2018. 510 sivua.

Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Tanskalainen toimittaja Matthew Cave on muuttanut lumen ja jään maahan Grönlantiin. Onnettomuus, joka vei hänen vaimonsa ja syntymättömän lapsensa, piinaa hänen mieltään joka hetki, ja hän toivoo pääsevänsä Grönlannissa edes hetkeksi suruaan pakoon. Jäätiköltä löytynyt historiallinen muumio antaakin Matthewille muuta ajateltavaa, mutta ennen kuin hän ehtii julkaista jutun maailmanlaajuisesti merkittävästä löydöstä, tapahtuu hirvittävä murha. Ylemmältä taholta kielletään Matthewia uutisoimasta jäämiehestä. Turhautunut Matthew päättää alkaa tutkia niin uusia kuin menneisyydessä tapahtuneita murhia.

Tapamme vain sen, minkä syömme tai mitä tarvitsemme. Kunnioitamme kaikkea ympärillämme ja pyydämme anteeksi, jos joudumme siksi viemään jonkun hengen. Jopa kalan. Tätä murhaa ei ole tehty anteeksi pyydellen.

Tanskalainen Mads Peder Nordbo tuntee hyvin romaaninsa miljöön, asuuhan hän itsekin Grönlannin Nuukissa. En tiedä, paljonko Nordbo on ottanut kirjallisia vapauksia teostaan kirjoittaessaan, mutta minä joka tapauksessa nautin Grönlannin maisemista, inuiittien kiehtovan historian ja perinteiden kuvailusta. Virkistävää vaihtelua skandidekkareiden harmaan ankeille lähiöille, vaikka nuhruisia betonitaloja löytyy ikävä kyllä myös Grönlannista.

Hyytävästä nimestään huolimatta Tyttö ilman ihoa ei pidä sisällään yhtään tyttöä ilman ihoa. Yhden murhista tuomitun naisen kylläkin, iho täynnä kasviaiheisia tatuointeja. Mutta vaikka nyljettyä tyttöä kirjasta et löydä, muita karmeita murhia tapahtuu niin menneisyydessä kuin myös nykyhetkessä. Tosin Lars Keplerin Lazaruksen jälkeen Tyttö ilman ihoa tuntuu aika kesyltä, sillä vaikka ihmisiä murhataan tasaiseen tahtiin ja lapsia kohdellaan kaltoin, ei sentään Lazaruksen tapaista tappotahtia ole onneksi tarjolla.

Ihastuin Mads Peder Nordbon kuvauksiin, joissa Grönlannin luonto yhdistyy hienosti arkiseen elämään. Kun tuoreen kahvin tuoksu leviää huoneeseen kuin elämä vuononpohjukassa kesällä, ja kun ajatukset kimpoilevat kuin tuulenpuuska korkeiden kallioiden välissä. Enemmänkin Nordbo olisi voinut hyödyntää Grönlannin karua luontoa kirjassaan, voimakkaammin kielikuvilla ja kuvauksilla alleviivata kirjan miljöötä.

Mads Peder Nordbon Tyttö ilman ihoa on vahva, tiivistunnelmainen ja koukuttava dekkari. Sujuvasti etenevää ja hyvin kirjoitettua perushyvää jännitystä. Tyttö ilman ihoa on sarjan avausosa, joten tätä jännäriherkkua on tulevaisuudessa luvassa lisää. Aion ehdottomasti laittaa kirjailijan nimen muistiin!

Kiitokset arvostelukappaleesta Like Kustannukselle!

Tanskankielinen alkuteos Pigen uden hud, 2017.
Suomentanut Tiina Sjelvgren.
Kustantaja Like, 2018. 349 sivua.

Lars Kepler: Lazarus

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lars Kepler on nimimerkki, jonka takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suomalaistaustaisesta Joona Linnasta kertovat erinomaiset dekkarit ovat aiheuttaneet hyytäviä pelon värinoitä lukijoissa ympäri maapalloa, sarjaa on käännetty jo 40 kielelle. Lazarus on seitsemäs Joona Linna -dekkari. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle!

* * *

Norjassa Oslossa kerrostalon asukkaat valittavat kuvottavasta hajusta. Löyhkä johdattaa poliisit erääseen yhdennentoista kerroksen asuntoon. Poliisit löytävät asunnosta ruumiin, jonka mädäntyminen on edennyt jo pitkälle. Mutta pahinta asunnossa ei suinkaan ole keittiön lattialla lojuva haiseva ruumis. Kammottavin yllätys on pakastearkussa.

Sitten Saksassa Rostockin leirintäalueella murhataan mies. Molemmilla tapauksilla on tavalla tai toisella yhteys Joona Linnaan. Pian ruotsalaiset poliisit saavat selville, että samankaltaisia murhia on tapahtunut Euroopassa lukuisia. Yhtäkkiä Joona Linna joutuu miettimään, onko hirviö menneisyydestä sittenkin yhä elossa.

* * *

Lazarus on taas yksi mielenkiintoinen syksyn kirja, jonka lukeminen valitettavasti jäi marras-joulukuun kiireissä ja joka pääsi lukulistalleni vasta nyt alkuvuodesta. Piinaavan koukuttava trilleri joka uhkaa lukijan yöunia. Kirja jota ei ensimmäisten sivujen jälkeen malttaisi laskea käsistään. Kirja jonka sisältämä armoton julmuus voi aiheuttaa painajaisia.

Kirjailijapariskunta osaa erinomaisesti koukuttaa lukijansa ja juoksuttaa taitavasti Lazarusta eteenpäin. Luvut ovat lyhyitä, ja tarina etenee huimaa vauhtia. Uusia murhia edellisten perään, lisää kauheuksia ja hirveyksiä. Lukijalle ei tarjota hengähdystaukoja ja kepeämpiä suvantovaiheita, vaan dekkari kiitää eteenpäin määrätietoisesti. Silkkaa jännityksen tykitystä alusta loppuun. Dekkarin keskiössä ei tällä kertaa ole pelko omasta kuolemasta, vaan Lazarus pelottelee läheisten menettämisellä.

Mutta mutta. Kun joka nurkan takaa eteen hyppii irtonaisia päitä ja katkottuja käsiä, touhu alkaa mennä turhan överiksi ja lipsahtaa epäuskottavan puolelle. Lukija turtuu eikä pian hätkähdä enää oikein mistään. Henkilöhahmojen suru ja hätä eivät kosketa. Vähemmän vastenmielisiä kauheuksia ja enemmän syvyyttä henkilöhahmoihin olisi tehnyt Lazarukselle hyvää.

Ruotsinkielinen alkuteos Lazarus, 2018.
Suomentanut Kari Koski ja Maija Kauhanen.
Kustantaja Tammi, 2018. 552 sivua.