Stephen King: Ulkopuolinen

IMG_20190318_165230_226.jpg

”Ei ole mitään tunnustettavaa. Minä en surmannut Frankie Petersonia. En ikimaailmassa tekisi pahaa lapselle. Te olette pidättäneet väärän miehen.”

Rauhallisen pikkukaupungin asukkaita järkyttää raaka yksitoistavuotiaan pojan murha. Lukuisten silminnäkijälausuntojen ja todisteiden perusteella poliisit pääsevät nopeasti syyllisen jäljille ja marssivat baseballkentälle kesken pelin julkisesti pidättämään joukkueen valmentajan Terry Maitlandin. Kukapa olisi uskonut, että rakastava perheenisä, pidetty urheiluvalmentaja ja hyvämaineinen opettaja olisi voinut syyllistyä niin hirvittävään murhaan, mutta todisteet osoittavat selvästi Terryn olevan syyllinen.

Mutta pian komisario Ralph Andersonia alkaa epäilyttää, ovatko he sittenkin tehneet liian hätäisiä johtopäätöksiä ja pidättäneet väärän miehen. Todisteet viittaavat Terryyn, mutta toisaalta miehellä vaikuttaisi olevan raudanluja alibi, eikä kukaan voi olla kahdessa eri paikassa yhtä aikaa. Ja pian komisario Ralph Andersonin mieleen hiipii kauhistuttava ajatus jostain yliluonnollisesta pahasta…

”Minä luulen, että sen teki joku muu. Joku ulkopuolinen.”

Stephen Kingin romaanit ovat tyypillisesti olleet paksuja ja runsaita. Ja juuri sen takia niin nautittavia. Ulkopuolisen alkupuolella ehdin jo ajatella, että tämä on harvinaisen nopealukuista ja suoraviivaista Kingiä, mutta pian tarina lähtee leviämään ja henkilögalleria kasvaa. Lukija on välillä paljonkin päähenkilöitä edellä, aavistelee tapahtumia etukäteen, mutta se ei oikeastaan haittaa.

Ulkopuolinen käynnistyy puhtaana dekkarina. Syyllinen on jo selvillä, ja lukija pääsee lukemaan pätkiä kuulustelupöytäkirjoista sekä poliisiraporteista. Nopeasti niin lukijan kuin myös poliisien mielessä herää epäilys, onko kaikki jo liiankin helppoa ja onko Terry Maitland sittenkään syyllinen. Ja hiljalleen dekkarin puolelta aletaan lipua yliluonnollisen kauhun maailmaan. Onneksi komisario Ralph Anderson saa avukseen Mersumies-trilogiasta tutun Holly Gibneyn, jolle yliluonnolliset jutut ovat ennestään tuttuja.

Ulkopuolinen on hieno osoitus siitä, että kauhukuninkaan kynästä syntyy yhä edelleen hurjia tarinoita, eikä seitsemänkymppisellä Stephen Kingillä todellakaan ole veto vähissä. Kauhu ei ole tosin kauheinta laatua, mutta pidän rikos- ja kauhuromaanin yhdistelmästä. Kingimäinen loppuhuipennus viimeistelee kokonaisuuden.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Outsider, 2018.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2019. 544 sivua.

Tiina Martikainen: Surmanpolku

IMG_20190312_191754_732.jpg

Kun on ensin lukenut Katja Kärjen Jumalan huoneesta fiktiivisistä Martikaisen suvun naisista, onkin hauskaa hypätä seuraavaksi ihan oikean Martikaisen matkaan. Tiina Martikainen on sammattilainen kirjailija, joka on ehtinyt kirjoitella jo hienon liudan teoksia. Rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja tämän poliisikoirasta kertova dekkarisarja on edennyt kolmanteen osaan. Kiitos arvostelukappaleesta niin kirjailijalle itselleen kuin myös Myllylahdelle!

Kirjan kansikuva muistuttaa Susikoira Roi -kopiota, mutta kirjaa ei todellakaan kannata tuomita kannen perusteella. Saksanpaimenkoira tosin tästäkin kirjasta löytyy, Riina nimeltään, mutta nyt ei seurailla pojan ja susikoiran seikkailuja. Surmanpolussa ollaan ihan aikuisten maailmassa ja keskellä vakavaa poliisitutkintaa. Mikään hurja dekkari ei kuitenkaan ole kyseessä, ja tätä voikin hyvin suositella väkivaltaisia dekkareita kaihtaville.

Sammatin metsässä lenkkipolulta löytyy nelikymppisen miehen ruumis, yhä lämpimänä ja puukko rinnassaan. Uhri on paikallisille tuttu yrittäjä, ilmalämpöpumppuja kauppaava Kimmo Jalkanen. Poliisi epäilee surmaajan yllättäneen uhrin kesken tämän jokailtaisen koiralenkin. Mutta miksi yrittäjä tapettiin ja kuka sen teki?

Olen aiemmin lukenut Tiina Martikaiselta Jäätyneet kasvot -dekkarin, joten Hanna Vainio ja hänen Riina-koiransa eivät olleet minulle ihan uusia tuttavuuksia. Hanna työskentelee rikosylikonstaapelina ja poliisikoiranohjaajana Lohjan poliisissa. Hannan kanssa samassa talossa Lohjan Sammatissa asustavat hänen 16-vuotias tyttärensä Mira sekä tietysti saksanpaimenkoira Riina. Miran isä on heidän elämässään mukana enää lähinnä rahallisesti. Pelkkää iloa ja auvoa ei Hannan yksityiselämä ole, vaan häntä mietityttää miesystävänsä Erkin käytös.

Surmanpolku tarjoaa miellyttävän leppoisaa dekkariviihdettä. Arjen pyörityksen keskellä on ihanaa saada uppoutua näin sujuvaan ja helppolukuiseen rikosromaaniin. Kirjailija pitää lankoja varmaotteisesti hyppysissään, eikä lukijan päätä yritetä sekoittaa monimutkaisilla koukeroilla. Yllätyksiä mahtuu silti matkan varrelle mukavasti. Viihdyin.

Julkaistu vuonna 2019.
Kustantaja Myllylahti. 296 sivua.

Hjorth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

IMG_20190203_153614_196.jpg

Kirjapino yöpöydälläni on huvennut lähes olemattomiin, viimeisiä viedään syksyn kirjoista. Kuudes Sebastian Bergman -dekkari on joutunut odottamaan lukuvuoroon pääsyään häpeällisen kauan, kun marras-joulukuun kiireissä en ehtinyt tätä lukea ja yhtäkkiä kalenteri näyttää jo helmikuuta. Tänä vuonna olenkin pyytänyt selvästi vähemmän arvostelukappaleita, antanut itselleni luvan hidastaa tahtia. Ja siitä huolimatta, tai juuri sen ansiosta, tammikuu oli ihan loistava kirjakuukausi. Mutta asiaan.

Jatkan suunnitelman mukaan.
En ole vielä valmis.
En likimainkaan.

Korkeampi oikeus jatkaa suunnilleen siitä, johon edellinen dekkari jäi, joten sarja kannattaa ehdottomasti lukea ilmestymisjärjestyksessä. Vanja työskentelee nykyään rikospoliisina Uppsalassa, jossa naisia vaaniva sarjaraiskaaja aiheuttaa pelkoa. Mies nukuttaa uhrinsa lääkeruiskulla ja vetää heidän päähänsä säkin. Kun Vanjan pomo pyytää arvostetun profiloijan Sebastian Bergmanin apua, Vanja kieltäytyy tekemästä yhteistyötä Sebastianin kanssa ja palaa Tukholmaan murharyhmään. Mutta kun yksi raiskaajan uhreista kuolee, sarjaraiskaustutkinta muuttuukin murhatutkinnaksi. Uppsalasta pyydetään murharyhmän apua, ja Vanjan on pakko tehdä töitä Sebastianin kanssa.

Michael Hjorth on käsikirjoittanut televisiolle muun muassa Wallanderia. Hans Rosenfeldt on niin ikään rustaillut Walladeria, lisäksi muun muassa Varustamoa ja Murha Sandhamnissa -televisiosarjaa. Hans Rosenfeldtin nimi on kuitenkin suomalaisille ehkäpä tutuimmaksi tullut loistavan Silta-televisiosarjan myötä. Ja yhdessä miehet ovat kirjoittaneet Sebastian Bergman -dekkareita jo kuuden kirjan verran. Kaksikolla on siis melkoisesti kokemusta rikossarjojen kirjoittamisesta!

Korkeampi oikeus -dekkarin takakannen sisäliepeeseen on painettu lainaus bloggauksestani koskien kirjailijakaksikon edellistä Hylätyt-dekkaria. ”Vetävä, koukuttava, yllättävä.” Samat sanat voisi jossain määrin liittää myös Korkeampaan oikeuteen. Erityisen vauhdikasta ja räväkkää menoa ei ole tarjolla, mutta minä en sellaista kaipaakaan.

Rikostutkinta tuntuu tällä kertaa jokseenkin epäkiinnostavalta, mutta sen sijaan entuudestaan tuttujen henkilöhahmojen väliset skismat ja heidän murheensa pitävät jännitettä hyvin yllä. Esimiehet uhittelevat toisilleen. Sähköä on ilmassa monin eri tavoin. Sebastian on melkoinen ketale ja naistenmies mutta on luvannut tyttärensä Vanjan vuoksi käyttäytyä paremmin. Billystä on paljastunut sairas ja tuhoisa puoli, hän yrittää epätoivoisesti peitellä oman sotkunsa jälkiä. Eikä kaikki lopulta suinkaan käänny parhain päin, vaan kirjan loppu jättää monta asiaa herkullisesti auki ja saa malttamattomana odottamaan dekkarisarjan seuraavaa osaa.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Ruotsinkielinen alkuteos En högre rättvisa, 2018.
Suomentanut Taina Rönkkö.
Kustantaja Otava, 2018. 510 sivua.

Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa

IMG_20190117_175327_459.jpg

Tanskalainen toimittaja Matthew Cave on muuttanut lumen ja jään maahan Grönlantiin. Onnettomuus, joka vei hänen vaimonsa ja syntymättömän lapsensa, piinaa hänen mieltään joka hetki, ja hän toivoo pääsevänsä Grönlannissa edes hetkeksi suruaan pakoon. Jäätiköltä löytynyt historiallinen muumio antaakin Matthewille muuta ajateltavaa, mutta ennen kuin hän ehtii julkaista jutun maailmanlaajuisesti merkittävästä löydöstä, tapahtuu hirvittävä murha. Ylemmältä taholta kielletään Matthewia uutisoimasta jäämiehestä. Turhautunut Matthew päättää alkaa tutkia niin uusia kuin menneisyydessä tapahtuneita murhia.

Tapamme vain sen, minkä syömme tai mitä tarvitsemme. Kunnioitamme kaikkea ympärillämme ja pyydämme anteeksi, jos joudumme siksi viemään jonkun hengen. Jopa kalan. Tätä murhaa ei ole tehty anteeksi pyydellen.

Tanskalainen Mads Peder Nordbo tuntee hyvin romaaninsa miljöön, asuuhan hän itsekin Grönlannin Nuukissa. En tiedä, paljonko Nordbo on ottanut kirjallisia vapauksia teostaan kirjoittaessaan, mutta minä joka tapauksessa nautin Grönlannin maisemista, inuiittien kiehtovan historian ja perinteiden kuvailusta. Virkistävää vaihtelua skandidekkareiden harmaan ankeille lähiöille, vaikka nuhruisia betonitaloja löytyy ikävä kyllä myös Grönlannista.

Hyytävästä nimestään huolimatta Tyttö ilman ihoa ei pidä sisällään yhtään tyttöä ilman ihoa. Yhden murhista tuomitun naisen kylläkin, iho täynnä kasviaiheisia tatuointeja. Mutta vaikka nyljettyä tyttöä kirjasta et löydä, muita karmeita murhia tapahtuu niin menneisyydessä kuin myös nykyhetkessä. Tosin Lars Keplerin Lazaruksen jälkeen Tyttö ilman ihoa tuntuu aika kesyltä, sillä vaikka ihmisiä murhataan tasaiseen tahtiin ja lapsia kohdellaan kaltoin, ei sentään Lazaruksen tapaista tappotahtia ole onneksi tarjolla.

Ihastuin Mads Peder Nordbon kuvauksiin, joissa Grönlannin luonto yhdistyy hienosti arkiseen elämään. Kun tuoreen kahvin tuoksu leviää huoneeseen kuin elämä vuononpohjukassa kesällä, ja kun ajatukset kimpoilevat kuin tuulenpuuska korkeiden kallioiden välissä. Enemmänkin Nordbo olisi voinut hyödyntää Grönlannin karua luontoa kirjassaan, voimakkaammin kielikuvilla ja kuvauksilla alleviivata kirjan miljöötä.

Mads Peder Nordbon Tyttö ilman ihoa on vahva, tiivistunnelmainen ja koukuttava dekkari. Sujuvasti etenevää ja hyvin kirjoitettua perushyvää jännitystä. Tyttö ilman ihoa on sarjan avausosa, joten tätä jännäriherkkua on tulevaisuudessa luvassa lisää. Aion ehdottomasti laittaa kirjailijan nimen muistiin!

Kiitokset arvostelukappaleesta Like Kustannukselle!

Tanskankielinen alkuteos Pigen uden hud, 2017.
Suomentanut Tiina Sjelvgren.
Kustantaja Like, 2018. 349 sivua.

Lars Kepler: Lazarus

IMG_20190111_181931_712.jpg

Lars Kepler on nimimerkki, jonka takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suomalaistaustaisesta Joona Linnasta kertovat erinomaiset dekkarit ovat aiheuttaneet hyytäviä pelon värinoitä lukijoissa ympäri maapalloa, sarjaa on käännetty jo 40 kielelle. Lazarus on seitsemäs Joona Linna -dekkari. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle!

* * *

Norjassa Oslossa kerrostalon asukkaat valittavat kuvottavasta hajusta. Löyhkä johdattaa poliisit erääseen yhdennentoista kerroksen asuntoon. Poliisit löytävät asunnosta ruumiin, jonka mädäntyminen on edennyt jo pitkälle. Mutta pahinta asunnossa ei suinkaan ole keittiön lattialla lojuva haiseva ruumis. Kammottavin yllätys on pakastearkussa.

Sitten Saksassa Rostockin leirintäalueella murhataan mies. Molemmilla tapauksilla on tavalla tai toisella yhteys Joona Linnaan. Pian ruotsalaiset poliisit saavat selville, että samankaltaisia murhia on tapahtunut Euroopassa lukuisia. Yhtäkkiä Joona Linna joutuu miettimään, onko hirviö menneisyydestä sittenkin yhä elossa.

* * *

Lazarus on taas yksi mielenkiintoinen syksyn kirja, jonka lukeminen valitettavasti jäi marras-joulukuun kiireissä ja joka pääsi lukulistalleni vasta nyt alkuvuodesta. Piinaavan koukuttava trilleri joka uhkaa lukijan yöunia. Kirja jota ei ensimmäisten sivujen jälkeen malttaisi laskea käsistään. Kirja jonka sisältämä armoton julmuus voi aiheuttaa painajaisia.

Kirjailijapariskunta osaa erinomaisesti koukuttaa lukijansa ja juoksuttaa taitavasti Lazarusta eteenpäin. Luvut ovat lyhyitä, ja tarina etenee huimaa vauhtia. Uusia murhia edellisten perään, lisää kauheuksia ja hirveyksiä. Lukijalle ei tarjota hengähdystaukoja ja kepeämpiä suvantovaiheita, vaan dekkari kiitää eteenpäin määrätietoisesti. Silkkaa jännityksen tykitystä alusta loppuun. Dekkarin keskiössä ei tällä kertaa ole pelko omasta kuolemasta, vaan Lazarus pelottelee läheisten menettämisellä.

Mutta mutta. Kun joka nurkan takaa eteen hyppii irtonaisia päitä ja katkottuja käsiä, touhu alkaa mennä turhan överiksi ja lipsahtaa epäuskottavan puolelle. Lukija turtuu eikä pian hätkähdä enää oikein mistään. Henkilöhahmojen suru ja hätä eivät kosketa. Vähemmän vastenmielisiä kauheuksia ja enemmän syvyyttä henkilöhahmoihin olisi tehnyt Lazarukselle hyvää.

Ruotsinkielinen alkuteos Lazarus, 2018.
Suomentanut Kari Koski ja Maija Kauhanen.
Kustantaja Tammi, 2018. 552 sivua.

Elly Griffiths: Käärmeen kirous

IMG_20181231_132759_062.jpg

King’s Lynnistä rakennustyömaalta löytyy keskiaikaisen kirkon perustukset sekä ruumisarkku, jonka arvellaan pitävän sisällään 1300-luvulla eläneen piispan jäännökset. Arkku on tarkoitus avata museossa juhlallisesti arvovieraiden katseiden alla. Arkeologi Ruth Galloway saapuu haudanhiljaiseen museoon hyvissä ajoin. Ja kauhukseen löytää arkun vierestä tutun kuraattorin yhä lämpimän ruumiin.

Kuraattorin työpöydän lukitussa laatikossa on nippu nimettömiä uhkauskirjeitä. Museota on vaadittu palauttamaan sen hallussa olevat aboriginaalien pääkallot, jotta ne voitaisiin haudata esivanhempiensa maahan Australiaan. Tai muuten Suuren Käärmeen kirous lankeaa museon ylle ja aiheuttaa suunnatonta huonoa onnea.

Käärme on suurempi kuin taivas, suurempi kuin maa. Mutta samalla se on niin pieni, että se pääsee korvanjuureen kuiskaamaan: ”Sinä kuolet.”

Yöpöydälläni kirjapinossa on odottamassa vielä jokunen syksyn kirja, jotka yritän saada luetuksi ennen kevään uutuuksia. Yksi syksyn odotetuimmista dekkareista on minulle ollut tämä Elly Griffithsin Käärmeen kirous. Erinomaisesta Ruth Galloway -sarjasta on aiemmin suomeksi ilmestynyt Risteyskohdat, Januksen kivi ja Jyrkänteen reunalla. Kiitokset taas arvostelukappaleesta Tammelle!

Rakastan tätä Elly Griffithsin dekkarisarjaa! On ihanaa palata Norfolkin karuihin rannikkomaisemiin vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan, jännittää heidän puolestaan. Luuarkeologi Ruth Galloway on sympaattinen päähenkilö, ihastuttavan inhimillinen ja sopivan epätäydellinen mutta ei kuitenkaan holtiton sählääjä. Komisario Harry Nelson on oikeudenmukainen poliisi, jonka ajotavat herättävät muissa huolta. Ruthin ja Nelsonin mutkikas suhde on muuttunut entistäkin hankalammaksi, eivätkä he tällä kertaa juurikaan tee yhteistyötä.

Käärmeen kirous jatkaa samalla linjalla kuin aiemmat Ruth Galloway -dekkarit. Juoni on kiehtova ja koukuttava, mutta jännitys ei tiivisty liian tiheäksi. Henkilöhahmoissa ja heidän välisissään suhteissa on sopivasti särmää ja säröjä. Lopun käänteissä on jossain määrin ennalta-arvattavuutta, mutta Elly Griffiths onnistuu myös mukavasti yllättämään lukijansa.

Muutamia seikkoja pidin epäuskottavana. Yksivuotias lapsi kaipailee jatkuvasti vierelleen isää ja nimittää jokaista vastaantulevaa miestä isäkseen, vaikka lapsella ei ole koskaan ollut isää eikä siis kokemusta asiasta. Lapsi myös nukkuu hämmästyttävän paljon, eivätkä Elly Griffithsin maalailemat kuvat yksinhuoltajan arjesta tunnu ihan kaikilta osin uskottavilta. Onnellisesti avioliitossa olevat pettävät puolisoitaan hämmästyttävän kevyesti, ja fiksut aikuiset ihmiset tekevät kaikenlaista muutakin typerää. Mutta no, pieni höttöisyys tälle kirjasarjalle sallittakoon.

Englanninkielinen alkuteos A Room Full of Bones, 2012.
Suomentanut Anna Lönnroth. Kustantaja Tammi, 2018. 331 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Annika Eronen: Yöhön kadonnut

IMG_20181220_204814_355.jpg

Lempääläisen Annika Erosen esikoisteos Kaivo käynnisti rikoskomisario Hannu Savolaisen tutkimuksista kertovan sarjan. Kevyehkö dekkari jonka juoni rullaili mukavasti eteenpäin, viihdyttäen ja mielenkiintoa herättäen. Ja nyt dekkarisarjaan on tänä syksynä ilmestynyt toinen osa, joka kantaa nimeä Yöhön kadonnut. Kiitokset taas arvostelukappaleesta Myllylahdelle!

Kymmenvuotias Linda Rask katosi keskellä yötä sijaiskodistaan. Tapaus ei koskaan selvinnyt, tyttöä ei koskaan löydetty. Kaksitoista vuotta myöhemmin rikoskomisario Hannu Savolainen alkaa uudelleen selvitellä Lindan katoamista, kun myös filosofian professori Tage Iversen katoaa. Ilmeisesti Iversen oli keksinyt jotakin liittyen Lindan katoamiseen. Kahden katoamistapauksen tutkinnan lisäksi Hannu Savolaista työllistää hämeenlinnalaisten jalankulkijoiden henkeä uhkaava rikosaalto.

Vuosien varrella Linda Raskin tapauksen yksityiskohdat olivat pikku hiljaa hälventyneet Savolaisen mielestä. Juttu oli kylmennyt ja häipynyt taka-alalle ajankohtaisempien tapahtumien tieltä. – – Mutta rauhaan juttu ei ollut häntä silti koskaan täysin jättänyt. Sen Savolainen myönsi itselleen nöyrästi. Ja nyt hän oli jälleen uponnut siihen täysin, vapaa-aikaansa myöten. Se ei luvannut mitään hyvää.

Rikoskomisario Hannu Savolainen on symppis leskimies, joka pohdiskelee paljon omaa elämäänsä. Hän on aina yrittänyt tehdä muihin vaikutuksen ja tavoitellut muiden hyväksyntää. Kunnianhimoiselle ja taitavalle rikospoliisille on ollut tärkeää edetä urallaan, toisinaan jopa oman terveytensä kustannuksella. Savolainen möhlii uuden parisuhteensa kanssa, harmittava yskä kiusaa häntä jatkuvasti, eikä adoptoitu kissan raasu voi sekään hyvin.

Kuten Kaivossa myös Yöhön kadonneessa poliisit tuntuvat aluksi hapuilevan pimeässä. Johtolankoja kyllä tipahtelee heidän eteensä, mutta kunnon läpimurto antaa odottaa itseään. Annika Eronen onnistuu silti pitämään lukijan mielenkiinnon yllä, eikä tarina jämähdä missään vaiheessa paikoilleen. Tosin jäin miettimään, että yhden sivujuonen olisi voinut jättää pois ja siten napakoittaa kokonaisuutta.

Julkaistu vuonna 2018.
Kustantaja Myllylahti. 352 sivua.

Samuel Bjørk: Poika pimeästä

IMG_20181202_130115_724.jpg

Isä ja poika ovat kalastamassa tunturijärvellä, kun pojan uistimeen tarttuu balettiasuisen naisen ruumis. Rannalla on jalustaan kiinnitetty kamera ja lastenkirjasta repäisty sivu. Holger Munch, Mia Krüger ja muu yksikkö alkavat tutkia omituista murhaa. Ja pian samankaltaisia kuolemantapauksia tulee lisää. Seuraavan uhrin huoneen seinältä löytyy englanninkielinen lause, ilmeisesti lainaus lastenelokuvasta. Kolmannen uhrin luota löytyy palava nukkekoti.

Tiellä hänen edessään seisoi pieni poika.
Liikahtamatta.
Huulet sinisinä.
Kauriinsarvet päässään.

Poika pimeästä on jatkoa norjalaisen Samuel Bjørkin mainiolle dekkarisarjalle, josta aiemmin on julkaistu Minä matkustan yksin (Det henger en engel alene i skogen) sekä Yölintu (Uglen). Tälläkin kertaa Bjørk on punonut niin nokkelat juonikoukerot, että vauhtiin päästyäni ahmin kirjaa yöunien kustannuksella. Onneksi itsenäisyyspäivän aikaan oli töistä neljän päivän vapaa, sain huoletta lukea yömyöhään.

Edellistä Samuel Bjørkin kirjaa lukiessani koin pienoista turhautumista ongelmaisten rikospoliisien takia. Holger Munch haikaili yhä ex-vaimonsa perään, Mia Krüger veti masennuslääkkeeksi viinaa ja pillereitä sekaisin. Alkoholin kanssa oli probleemaa monilla muillakin. Yksi poliiseista tuhlasi perheensä säästöt uhkapeleihin. No, nyt tällä kertaa Holger Munch ja Mia Krüger antavat heti dekkarin alussa onneksi paljon ryhdikkäämmän kuvan itsestään, Munch tuntuu jossain määrin hyväksyneen avioeron ja Mia on jättänyt päihteet taakseen.

”Olen pahoillani kun menen suoraan asiaan, mutta meillä on paljon tehtävää”, Mia sanoi. ”Millainen diagnoosi Vivianilla oli?”
”Diagnoosi, sairaus, normaalius, mikä oikeastaan on mitäkin?” Ritter sanoi ja nojautui taaksepäin. ”Olemme kaikki ennen kaikkea ihmisiä. Toisilla on vähän enemmän käsimatkatavaraa kuin toisilla, mutta täytyykö ihmiset lokeroida sen takia?”

Skandidekkarien ystäville suosittelen ehdottomasti tutustumista norjalaisen Samuel Bjørkin erinomaisiin dekkareihin. Kirjoista saa eniten irti lukemalla ne ilmestymisjärjestyksessä, onhan päähenkilöiden yksityiselämässä ehtinyt tapahtua jo yhtä ja toista. Poika pimeästä -dekkarin loppu antaa lupauksen siitä, ettei Holger Munchin ja Mia Krügerin elämä ole jatkossakaan muuttumassa tylsäksi.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Norjankielinen alkuteos Gutten som elsket rådyr, 2018.
Suomentanut Päivi Kivelä.
Kustantaja Otava, 2018. 363 sivua.

Eva Frantz: Kahdeksas neito

IMG_20181117_174021_645.jpg

Espoolainen Eva Frantz työskentelee toimittajana Ylellä. Viime vuonna häneltä ilmestyi ensimmäinen Anna Glad -dekkari, Sininen huvila, joka tarjoili miellyttävän rauhallista ja kepeää cozy crimeä. Murhattu lifestyle-bloggaaja ja kaappeihin piilotettuja luurankoja. Nyt syyskuussa ilmestynyt toinen dekkari kantaa nimeä Kahdeksas neito ja vie lukijan ihan erilaisen tapauksen äärelle. Kiitokset arvostelukappaleesta Kustantamo S&S:lle!

Aamuvirkku avantouimari löytää merestä naisen ruumiin. Uhri oli asunut läheisessä kansanopisto Futuricassa ja työskennellyt siellä valokuvataiteen opettajana. Hukkumistapaus olisi helppo tuomita onnettomuudeksi ja jättää tutkinta siihen, mutta vanhempi rikoskonstaapeli Anna Glad päättää silti vähän tonkia uhrin elämää. Kansanopistossa tuntuu olevan meneillään jotain hämärää, ja Annan saama kirjekuori kääntää tutkimuksen suunnan. Onko kuolemantapauksella yhteys kolmenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin?

Anna Glad on toipunut rankasta erostaan ja totuttelee elämäänsä sinkkuna. Tosin hän ei näytä pitkään pysyvän sinkkuna, sillä kaksikin eri miestä osoittaa kiinnostusta häntä kohtaan. Onneksi Eva Frantz ei liiaksi keskity pyörittelemään höttöisiä ihmissuhdekiemuroita. Varsinkin, kun lukija aavistelee ennakolta, miten parisuhdesopassa tulee käymään.

Cozy crime tai cozy mystery lienevät vähänkin enemmän dekkareita lukeville tuttuja sanoja. Eva Frantzin dekkareita on kutsuttu cozy crimeksi, mutta jäin miettimään, onko Kahdeksas neito kuitenkaan ihan puhdasta cozy crimeä. Tapahtumapaikkana toimii soma pieni kaupunki, väkivallalla ei mässäillä, romantiikkaa on vähän ripoteltu matkan varrelle, ja tarinaa kuljetetaan eteenpäin melko leppoisaan tyyliin. Mutta Kahdeksassa neidossa käsitellään aika rankkojakin juttuja. Toisaalta myöskin Elly Griffithsin dekkareita kutsutaan cozy crimeksi, eivätkä nekään pidä sisällään pelkkiä lämminhenkisiä rupatteluja ja kotoisia kahvihetkiä. Joka tapauksessa Eva Frantz on mukavan virkistävä tuulahdus suomalaisten dekkarikirjailijoiden joukossa, ja toivon meidän saavan kuulla Anna Gladista vielä useamman dekkarin verran.

Olen muuten viime viikkojen aikana lukenut sattumalta kolme joulun aikaan sijoittuvaa romaania, jotka kaikki ovat tosin olleet tyystin erilaisia. Daniel Colen Marionetti tarjoilee hurjaa sarjamurhaajajahtia. Clare Mackintoshin Anna minun olla on psykologinen trilleri Annasta, joka epäilee, että hänen vanhempiensa kuolemat eivät olisikaan olleet itsemurhia. Ja sitten on tämä Eva Frantzin Kahdeksas neito, jossa tässäkin päähenkilön nimi on Anna, mutta jännitystä on huomattavasti vähemmän. Iloista joulumieltä ei näistä yhdestäkään kirjasta löydy, mutta kaikki kolme tarjoavat kelpo viihdykettä pimeisiin talvi-iltoihin.

Ruotsinkielinen alkuteos Den åttonde tärnan, 2018.
Suomentanut Ulla Lempinen.
Kustantaja S&S, 2018. 343 sivua.

Volker Kutscher: Babylon Berlin

IMG_20181104_173018_590.jpg

Tunnustan. Kun Babylon Berlinin ennakkokappale syyskuussa tipahti postilaatikkooni, en minä suoraan sanottuna ollut ollenkaan kiinnostunut tästä 1920-luvun Berliiniin sijoittuvasta dekkarista. Mutta kun aloin kuulla monelta eri taholta kehuvia kommentteja kirjasta, Babylon Berlin pääsikin yöpöydälleni odottamaan lukuvuoroaan. Ja nyt marraskuun pimeinä iltoina päätin vetäistä villasukat jalkaani, käpertyä sohvan nurkkaan ja uppoutua tähän tummasävyiseen dekkariin. Kiitokset arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Eletään vuotta 1929. Rikoskomisario Gereon Rath on saanut siirron Kölnistä kuohuvaan Berliiniin ja huoltopoliisiin. Moraali on löyhää, pornografia ja prostituutio kukoistavat hämärien kujien varjoissa. Kommunistit haaveilevat Neuvosto-Saksasta ja järjestävät mielenosoituksia. Poliisien ja työväen välille syntyy kahakoita eikä kuolonuhreilta vältytä.

Samaan aikaan Berliinin poliisia työllistää murhatutkinta. Kanavasta nostetaan ylös auto, josta löytyy pahoinpidelty mies. Sattumalta rikoskomisario Gereon Rath osuu ruumishuoneelle ja tunnistaa lääkärin pöydällä makaavan venäläismiehen. Murharyhmän tuskaillessa paikoillaan jumittavan tutkinnan kanssa Rath tekee salaa omia tutkimuksiaan. Ja rakastuu murharyhmän pikakirjoittajana työskentelevään terävä-älyiseen kaunottareen. Tutkimukset johdattavat Rathin venäläisten ja kulta-aarteen jäljille.

* * *

Olin turhaan ennakkoluuloinen dekkaria kohtaan. Tämä ei ole ollenkaan niin poliittinen ja väkivaltainen kuin etukäteen pelkäsin. Volker Kutscher ei vaadi lukijoiltaan perusteellista Saksan historian tuntemusta, mutta hän ei myöskään sorru pitämään puisevia historian ja politiikan oppitunteja. Vuonna 1929 Hitlerin valtaannousuun on vielä jokunen vuosi aikaa, mutta merkkejä kansallissosialismin vyörystä on jo näkyvissä.

Babylon Berlin tarjoilee monista dekkareista tuttuja asetelmia. Siirron saanut poliisi joka ei erityisemmin pidä uudesta työpaikastaan ja sekaantuu muiden murhatutkintaan. Rikollisuutta, romantiikkaa, huumoria. Mutta tuttuihin asetelmiin uutta hohtoa tuo rikosromaanin miljöö, lukija pääsee nauttimaan upeasta ajankuvauksesta. Hulppeista paremman väen yökerhoista likaisille slummikujille, äänekkäiden kommunistien mielenosoituksista poliisitalon suojiin.

Mutta mutta. Minulla on nykyään selvästi ongelmia näiden paksumpien romaanien kanssa. Tätäkin lukiessa ehdin useampaan kertaan miettiä, onkohan lähes kuusisataa sivua liikaa. Puolivälissä olin uuvahtaa, mutta sitkeästi taistelin kirjan loppuun. Tapahtumia riittää, mutta samalla henkilögalleria kasvaa laajaksi. Olisi mukavaa kuulla, ovatko muut kirjan lukeneet pysyneet koko ajan täysin kärryillä jokaisesta käänteestä, jokaisen eteen tupsahtavan hahmon henkilöllisyydestä.

Saksankielinen alkuteos Der nasse Fisch, 2008.
Suomentanut Heli Naski.
Kustantaja Bazar, 2018. 588 sivua.

* * *

Volker Kutscherin rikosromaaneihin perustuva televisiosarja Babylon Berlin (ikäraja 16) alkaa Yle Tv1:llä lauantaina 10.11.2018. Saksan kaikkien aikojen kalleinta draamasarjaa nähdään Ylellä saman tien kaksi tuotantokautta peräkkäin, yhteensä 16 jaksoa. Jaksot ovat katsottavissa myös Yle Areenassa. Useita palkintoja kahmineeseen televisiosarjaan on valmisteilla kolmas tuotantokausi.