IMG_20200613_142055_166.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Nykyään mietin, itse asiassa melkein joka päivä: ellen olisi valehdellut silloin ensimmäisen kerran, olisivatko myöhemmät valheet jääneet kertomatta? Ajattelen mielelläni, että ensimmäinen oli niistä kaikista mitättömin. Mutta sekin, nurinkurista kyllä, oli valhe. Jos olisin sinä perjantai-iltana ollut rehellinen, kaikki olisi voinut olla – olisi ollut – toisin.

Kaikki alkaa yhdestä pienestä valkoisesta valheesta. Hyvää tarkoittavasta valheesta joka kömpelösti luiskahtaa Janen huulilta. Mutta ei Jane voi kertoa parhaalle ystävälleen vihaavansa tämän miesystävää. Totuus voisi tuhota heidän ystävyytensä. Ja siitä yhdestä pienestä valheesta alkaa valheiden sarja, joka kiskoo Janen yhä syvemmälle synkkään valheiden verkkoon.

Seitsemän valhetta on lontoolaisen Elizabeth Kayn esikoisromaani. Psykologisen trillerin keskiössä on Jane, jolle ystävyys upean Marnien kanssa on tärkeintä maailmassa. Ikävä kyllä heidän tiiviiseen ystävyyssuhteeseensa on tullut särö, kun heidän väliinsä on itsensä ängennyt Marnien uusi miesystävä Charles. Yhtäkkiä Jane ei olekaan enää Marnielle tärkeintä maailmassa, vaan Marnie jakaa kotinsa ja salaisimmat ajatuksensa Charlesin kanssa.

Janen henkilöhahmo herättää ristiriitaisia tunteita. Aluksi säälin häntä, traagisesti aviomiehensä menettänyttä ja nyt ystävänsä menettämistä pelkäävää. Mutta tarinan edetessä Jane alkaa yhä enemmän vaikuttaa epäluotettavalta ja itsekkäältä oman etunsa tavoittelijalta. Hän oli itsekin ollut syvästi rakastunut mutta ei halpamaisesti soisi onnellista parisuhdetta ystävälleen. Virkistävää että kirjan päähenkilö on Janen kaltainen tyyppi, mutta Janen persoonaan olisi voinut pureutua syvällisemminkin.

Elizabeth Kay unohtuu välillä jaarittelemaan juonen kannalta täysin epäoleellisia asioita, ja lukijan mielenkiinto pääsee herpaantumaan. Osa juonipoluista ei loppujen lopuksi liity tarinaan millään tavalla, asiat vain yhtäkkiä lakaistaan maton alle ja tarina jatkuu. Tiivistäminen ja terävöittäminen ei siis olisi ollut yhtään pahitteeksi.

Seitsemän valhetta tarjoaa ihan kelpo viihdettä, jossa olisi ollut aineksia parempaankin. Kerronta on paikoitellen harmillisen sekavaa ja rönsyilevää, kömpelöäkin, ja osa kirjan tapahtumista on suorastaan hölmöjä. Jännitys jää melko laimeaksi, eikä tämän trillerin kanssa tarvitse yöuniaan menettää. Mutta ihan kiintoisa kertomus yhden naisen päänsisäisestä maailmasta, pakkomielteestä, suorastaan hulluudesta.

Kiitokset arvostelukappaleesta Otavalle!

Englanninkielinen alkuteos Seven Lies, 2020.
Suomentanut Pirkko Biström.
Kustantaja Otava, 2020. 367 sivua.