Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

Tasan vuosi sitten Matt Haigin kirjoittama ja Chris Mouldin kuvittama Poika nimeltä Joulu ihastutti ja ilahdutti minua. Köyhän pojan kasvukertomus punanuttuiseksi joulupukiksi, hyvän ja pahan taistelua, satumaisuutta ja taianomaisuutta. Jäin salaa vähän haaveilemaan kirjasarjan jatkosta, ja, kuten saduissa, joskus myös todellisuudessa unelmat toteutuvat. Hihkuin ilosta saadessani käsiini Matt Haigin uuden jouluisen romaanin nimeltä Tyttö joka pelasti joulun. Kiitokset arvostelukappaleesta Aula & Co:lle!

Taikuus saa porot lentämään taivaalla. Taikuuden ansiosta joulupukki pystyy matkustamaan maailman ympäri yhdessä yössä. Mutta ilman toivoa ei olisi taikaa. Jouluaaton taika nimittäin syntyy lasten toiveista ja haaveista. Kun joulupukki ensimmäisenä jouluaattona päätti ilahduttaa lapsia lahjoilla, eivät lapset vielä osanneet toivoa tarpeeksi. Eiväthän lapset olleet koskaan aiemmin päässeet kokemaan, miten toiveet taiotaan todeksi. Mutta onneksi eräs lontoolainen tyttö Amelia Toivorinta toivoi kovasti taikuuden olevan totta. Amelian ansiosta joulupukin porot pysyivät ilmassa. Amelia oli ensimmäinen lapsi, joka uskoi joulupukkiin. Eikä joulupukki koskaan unohtaisi tyttöä, joka pelasti joulun.

Vuotta myöhemmin Amelia Toivorinta toivoo joulupukilta uutta harjaa savupiippujen puhdistukseen, hyrrää ja lempikirjailijansa Charles Dickensin kirjaa. Mutta kaikkein eniten Amelia toivoo, että hänen äitinsä parantuisi. Yhdeksänvuotias Amelia on joutunut jatkamaan äitinsä ammattia nuohoojana, koska äiti ei pysty enää kiipeilemään savupiippuihin. Äiti vain makaa sängyssä yskimässä.

Samaan aikaan Suomessa Tonttuvaarassa joulupukilla on rutkasti murheita. Joulu on ihan nurkan takana ja lelupajassa kova hyörinä. Mutta porot vaikuttavat omituisen huolestuneilta, lasten kirjeet eivät pääse perille vuoren yli Tonttuvaaraan, ilkeät peikot aiheuttavat sekasortoa, ja kaiken lisäksi toivopuntari hohtaa vain heikosti. Taikuus on vähissä. Täytyykö joulu perua? Jaksaako edes Amelia toivoa riittävästi?

Matt Haigin edellinen romaani Poika nimeltä Joulu oli lumoavan maaginen ja huikean jännittävä seikkailu, pojan kasvukertomus joulupukiksi. Tyttö joka pelasti joulun on jatkoa ensimmäiselle kirjalle, nyt joulupukki yrittää selviytyä ensimmäisten joulujen haasteista. Ilman taikuutta eivät porot lennä, ilman taikuutta ei joulupukki ehdi kiertämään maailman lasten luona yhdessä yössä, eikä joulun taikaa ole ilman lasten toiveita. Melkoisen kimurantti tilanne!

Taianomaisen joulumaailman, höpsön hulluttelun ja kutkuttavan jännityksen ohella minua viehättää se perinteinen hyvän ja pahan taistelu. Matt Haigin loihtimat pahat tyypit ovat oikeasti suunnattoman ilkeää porukkaa, mutta vastaavasti hyvillä on valtavan suuri sydän, he ovat ystävällisiä, huomaavaisia, kilttejä. Tarinan edetessä vaikuttaa siltä, että paha voittaa, mutta onneksi lopussa hyvä kukistaa pahan. Matkan varrella sattuu ja tapahtuu niin paljon, että vaikka lukija tietää kirjan päättyvän onnellisesti, lukiessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Ja joskus pahoistakin tyypeistä voi paljastua se hyvä puoli.

Matt Haigin lämminhenkinen kerronta ja Chris Mouldin eloisa kuvitus vetoavat monen ikäisiin lukijoihin. Poika nimeltä Joulu ja Tyttö joka pelasti joulun sopivat kumpainenkin luettavaksi itsenäisinä tarinoina, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan molempiin. Molemmat kirjat ovat koskettavia ja syvällisiä. Herättävät tunteita ja antavat ajateltavaa. Sysimustan synkkiä sävyjä, hulvattoman hauskaa huumoria. Sydämellisyyttä, välittämistä. Joulun taikaa ja iloa.

Englanninkielinen alkuteos The Girl Who Saved Christmas, 2016.
Kuvittanut Chris Mould. Suomentanut Sarianna Silvonen.
Kustantaja Aula & Co, 2017. 343 sivua.

Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan

Jack Cheng on Kiinassa Shanghaissa syntynyt ja Yhdysvalloissa Michiganissa kasvanut. Kosmoksessa tavataan on nykyisin Detroitissa asuvan kirjailijan ensimmäinen lasten- ja nuortenkirja.

Toisinaan tekee hyvää hypätä pois totutusta ja lukea jotain ihan muuta. Lasten- ja nuortenkirjallisuus ei yleensä ihan kuulu omalle mukavuusalueelleni, lukuun ottamatta omalle lapselleni lukemiani kirjoja. Viime talvena luin kuitenkin itsekseni Matt Haigin Poika nimeltä Joulu -romaanin, ja sehän upposi mainiosti tällaiseen aikuisempaankin lukijaan. Niinpä löytäessäni Jack Chengin Kosmoksessa tavataan -kirjan ennakkokappaleen yllärinä postilaatikostani, halusin ehdottomasti lukaista tämän. Kiitos Aula & Co:lle!

Jack Chengin romaanin luvut muodostuvat päähenkilön, yksitoistavuotiaan Alex Petroskin, iPod-tallenteista. Alex nimittäin ihailee kovasti yhtä aikamme suurimmista tähtitieteilijöistä, Carl Sagania, joka lähetti Voyager-luotainten mukana avaruuteen äänilevyn. Carl Saganin kultaiselle levylle oli tallennettu kaikenlaisia ääniä meidän planeetaltamme, kuten valaiden laulua, vastasyntyneen vauvan naurua, Bachia ja Beethovenia. Alex haluaa äänittää oman tallenteensa maapallon ulkopuolisille älylliselle olennoille, hän tallentaa kultaiseen iPodiinsa kaiken kokemansa reissatessaan Coloradosta New Mexicoon, Las Vegasista Los Angelesiin. Alex kertoo elämästään ja ajatuksistaan, matkastaan ja matkalla kohtaamistaan ihmisistä.

Alex Petroski on nokkela ja rohkea poika. Mutta kuitenkin vasta yksitoistavuotias, monien asioiden suhteen vielä niin kovin naiivi ja hyväuskoinen. Suloinen Alex on joutunut itsenäistymään aivan liian aikaisin, hänen äitinsä ei huolehdi pojasta, isoveli on muuttanut pois ja isä kuollut. Hankala elämäntilanne ei kuitenkaan ole nujertanut herttaista Alexia, hän ei surkuttele ja säälittele itseään. Joskus vuodatetaan kyyneleitä mutta useimmiten nauretaan. Valloittava Alex on suurisydäminen poika, positiivinen pakkaus, täynnä unelmia ja toivoa.

Lasten- ja nuortenromaani Kosmoksessa tavataan sopii erinomaisesti aikuisellekin lukijalle. Jack Chengin kerronnassa on ihanaa lämminhenkisyyttä ja valoisaa toiveikkuutta, jotka sykähdyttävät sydäntä. Kaunis tarina koskettaa ja naurattaa, antaa ajattelemisen aihetta ja käsittelee tärkeitä teemoja. Maailma voi joskus olla epäreilu, mutta toivoaan ei koskaan kannata menettää. Ja kun me jokainen teemme täällä parhaamme auttaaksemme toisiamme, hyvä voittaa pahan.

Kirja julkaistaan elokuun puolivälissä, viikolla 33/2017.

Englanninkielinen alkuteos See You in the Cosmos, 2016.
Suomentanut Terhi Kuusisto.
Kustantaja Aula & Co, 2017. 324 sivua.

Mai Jia: Koodinmurtaja

Mai Jia on työskennellyt vuosia Kiinan tiedostelupalvelussa. Mai Jia on Kiinan palkituimpia ja luetuimpia nykykirjailijoita, ja hänen romaaneistaan on tehty myös elokuvia. Koodinmurtaja on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Kiitos arvostelukappaleesta Aula & Co:lle!

Varakkaan suolakauppiassuvun musta lammas on häikäilemätön ja röyhkeä mies. Isopäinen piru. Kun hänelle syntyy perillinen, suku suostuu vastahakoisesti antamaan äpärälapselle katon pään päälle. Lapsen ollessa kaksitoistavuotias hänen älykkyytensä huomataan, ja Jinzhen pääsee opiskelemaan kouluun.

Muutamaa vuotta myöhemmin salaperäinen mies tulee noutamaan Jinzhenia. Matikkanero Rong Jinzhen värvätään erikoisyksikköön koodinmurtajaksi, ja vastoin kaikkia odotuksia hän onnistuu murtamaan vihollisen vahvan Purppura-koodin. Jinzhenista tulee salainen kansallissankari ja puhemies Maon luottomies. Kun vihollinen ottaa käyttöön entistä vahvemman koodin, sitkeä Rong Jinzhen päättää epäonnekseen yrittää murtaa myös sen.

Kryptoanalyysi on työtä, jossa yksi nero tekee kaikkensa ymmärtääkseen toista. Se on kuin ankarin mahdollinen kamppailu kahden raavaan miehen välillä. Tämä salaperäinen leikki on tuonut yhteen ihmiskunnan lahjakkaimmat yksilöt – ja minkä vuoksi? Vain muutamista yksinkertaisista numeroista muodostettujen koodien murtamisen tähden. Tuo saattaa ehkä kuulostaa hauskalta, pelkältä leikiltä. Kuitenkin tuo leikki on piinannut lukemattomat huippulahjakkuudet aina kuoleman porteille asti.

Välillä tekee hyvää loikata pois omalta mukavuusalueeltaan ja lukea jotain aivan muuta. Siispä hyppäsin rohkeasti Mai Jian seuraan ja matkustin ajassa taaksepäin Kiinaan.

Tarina käynnistyy vuodesta 1873. Kirjan alussa käydään läpi kiinalaisen suolakauppiassuvun vaiheita. Ja kun äpärälapsi viimein tulee tarinaan mukaan, vie vielä useita kymmeniä sivuja ennen kuin päästään Rong Jinzhenin aikuisuuteen ja työhön erikoisyksikön koodinmurtajana. Kuvittelin tämän olevan jännäri, mutta varsinaista trillerimäisyyttä ei Mai Jian romaanista löydy, vaan Koodinmurtaja on pikemminkin kertomus matemaattisesta lahjakkuudesta, uhrauksista ja pakkomielteistä, nerouden ja hulluuden häilyvästä rajasta.

Mai Jian kerronta poikkeaa totutusta, ja joka hetki kirjaa lukiessani tiedostin selvästi lukevani kiinalaista romaania. Eikä se ollenkaan huono asia. Hivenen erikoisesta rakenteesta huolimatta kerronta on sujuvaa ja kaunista, selkeää ja nautittavaa. Kiinan historia ja politiikka ovat vahvasti läsnä tekstissä.

Koodinmurtajan luettuani jäin oudon hämmentyneisiin tunnelmiin, enkä oikein tiedä, pidinkö lukemastani. Tämä ei ole romaani, jonka ahmaisisin koukuttuneena parissa illassa. Lukeminen vaatii oman aikansa ja rauhansa. Mai Jia ei ole kirjoittanut vauhdikasta agenttijännäriä, mutta raahustavassa kerronnassa on silti oma viehätyksensä. Ja kuten sanottua, joskus on hyvä poistua siltä omalta tutulta alueelta ja lukea ihan erilaista kirjallisuutta. Lukekaa tekin.

Olen aina uskonut, että nerous ja hulluus ovat saman kolikon kaksi puolta. Ne ovat kuin oikea ja vasen käsi, kaksi ruumiista ulospäin työntyvää raajaa, jotka vain sattuvat kurottamaan eri suuntiin.

Kiinankielinen alkuteos Jie mi, 2002.
Suomentanut Rauno Saunio.
Kannen suunnitellut Tuomo Parikka.
Kustantaja Aula & Co, 2017. 356 sivua.

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Jouluaattoon ei ole enää montaa yötä aikaa. Mutta valkoinen joulu taitaa jäädä tänäkin vuonna pelkäksi haaveeksi, ja joulumieleni on ollut pahasti kadoksissa. Päätin yrittää houkutella piileskelevän joulumielen esiin ja rauhoittua kuuman mustikkaglögin, Jouluradion ja jouluisen seikkailukertomuksen ääreen. Kiitos arvostelukappaleesta Aula & Co:lle!

Nikolas on 11-vuotias poika, joka asuu isänsä kanssa koko Suomen toiseksi pienimmässä mökissä. Nikolaksen isä on köyhä puunhakkaaja, Nikolaksen nauravainen ja laulavainen äiti on kuollut. Ennen vanhaan isällä oli tapana hauskutella ja kutsua joulupäivänä syntynyttä poikaansa lempinimellä Joulu, mutta nykyään isä on aina väsynyt. Isä hakkaa puita metsässä koko päivän, joka päivä, ja isän hakatessa puita Nikolas etsii marjoja ja sieniä syötäväksi. Nikolaksen ainoa lelu on nauriista kaiverrettu nukke.

Eräänä iltana mökin oveen koputetaan, metsästäjällä on viesti Nikolaksen isälle. Kuningas Fredrik on päättänyt kasata ryhmän hyviä miehiä etsimään Tonttuvaaran. Kukaan ei ole koskaan ennen käynyt niin kaukana pohjoisessa, mutta kaikki tietävät tarinat tonttukylästä. Suuren palkkion houkuttelemana isä lupautuu liittymään ryhmään, ja Nikolas jää kamalan Charlotta-tädin hoteisiin. Kuukaudet vierivät, isää ei kuulu takaisin, Charlotta-täti muuttuu päivä päivältä ilkeämmäksi. Nikolas päättää karata, lähteä kauas Pohjolaan etsimään isänsä ja katsomaan tonttuja.

Niin käynnistyy Nikolaksen jännittävä seikkailu, jonka matkan varrelle mahtuu muun muassa hullu poro, lunta ja oikein iso vuori. Sekä tietysti niitä Tonttuvaaran tonttuja. Mutkia pojan matkassa on kieltämättä melkoisesti, eikä Tonttuvaara ole ollenkaan niin iloinen paikka kuin Nikolas oli etukäteen kuvitellut. Mutta asiat kääntyivät parhain päin ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Matt Haigin kirjoittama ja Chris Mouldin kuvittama Poika nimeltä Joulu on juuri niin mainio seikkailukertomus kuin osasin aavistella. Hauska. Taianomainen. Jännittävä.

Minut kuitenkin myös vähän yllätti se, miten tummiakin sävyjä Matt Haig on joulukertomukseensa vedellyt. Köyhyyttä ja kurjuutta, kuollutta äitiä ja ilkeää tätiä, ilottomia tonttuja, hyvän ja pahan taistelua. Mutta mikäli lapsi on Disney-elokuvia katsellut, ei Haig oikeastaan tarjoile mitään sen kummempaa. Eihän hyvä satu ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa ja jättimäisiä vaahtokarkkeja, vaan tarinassa pitää olla säröjä, sopivasti jännitystä. Hyvä satu herättää tunteita ja antaa ajateltavaa. Ja kuten hyvässä sadussa kuuluukin olla, loppu on onnellinen.

Harvemmin luen kirjoja, jotka sopivat kaikenikäisille. Poika nimeltä Joulu on kuitenkin sellainen. Köyhän pojan kasvukertomus Joulupukiksi, satumaisuus ja taianomaisuus, hyvän ja pahan taistelu vetoavat monen ikäisiin lukijoihin. Kirjassa on runsaasti Chris Mouldin hienoja mustavalkopiirroksia, teksti on isokokoista ja luvut lyhyitä. Voisin kuvitella lukevani tätä kirjaa ääneen (ehkä ne kaikkein synkimmät jutut yli hypäten) kuusivuotiaalle tyttärelleni, vaikka me emme aiemmin olekaan lukeneet näin paksuja kirjoja. Joulusadun varsinainen kohderyhmä on todennäköisesti sujuvasti lukevat koululaiset, mutta kiehtovan ja jännittävän joulukertomuksen seurassa viihtyy hyvin aikuinenkin.

Ja palataanpa takaisin postaukseni alkuun, jossa valittelin kadoksissa olevaa joulumieltä. Taisinpa löytää ainakin pienen palasen lymyilevästä joulumielestäni glögin, joululaulujen ja tämän joulukertomuksen luota. Sain hoidettua kunnialla muutamia viime tippaan jääneitä jouluaskareita enkä ole enää stressannut niistä tekemättömistä hommista. Joulu tulee, vaikka en olisikaan jynssännyt kaikkia kaappeja ja vaikka maa ei olisi lumesta valkoisena.

Englanninkielinen alkuteos A Boy Called Christmas, 2015.
Kuvittanut Chris Mould. Suomentanut Sarianna Silvonen.
Kustantaja Aula & Co, 2016. 267 sivua.

Lone Theils: Kohtalokas merimatka

Tässäpä taas yksi pari kuukautta yöpöydälläni odotellut romaani, jonka oli siis jo korkea aika päästä luettavakseni. Tanskalainen Lone Theils on työskennellyt viisitoista vuotta Lontoossa tanskalaislehden ulkomaankirjeenvaihtajana. Kohtalokas merimatka on hänen esikoisromaaninsa ja aloittaa toimittaja Nora Sandista kertovan dekkarisarjan.

Lukko pomppasi auki, ja matkalaukun sisältä ryöpsähti pino polaroid-kuvia. Nora istahti lattialle ja avasi laukun kokonaan. Hän on pinon käteensä ja selasi kuvia. Kaikki esittivät nuoria tyttöjä, teini-ikäisiä. Yksinäisiä tyttöjä kuvattuina seinän tai muurin edessä kutakuinkin samassa asennossa. Kaikki katsoivat suoraan kuvaajaan.

Toimittaja Nora Sand ostaa pienen englantilaiskylän antiikkikaupasta kuluneen nahkaisen matkalaukun. Lukitun laukun sisältä löytyy nippu vanhoja polaroid-kuvia teinitytöistä. Erityisesti yksi valokuvista jää askarruttamaan Noran mieltä. Valokuvassa on nimittäin kaksi nuorisokodissa asunutta tyttöä, jotka katosivat jäljettömiin Englantiin matkanneella lautalla vuonna 1985. Liittyykö elinkautista vankilassa istuva englantilainen sarjamurhaaja tyttöjen katoamiseen?

Nora näki äkkiä mielessään katkelman elokuvasta. Clarice Starlingin, joka joutui kulkemaan pitkää, pimeää käytävää kellarissa, jossa mielenvikaiset rikolliset syytivät hänen päälleen sylkeä ja spermaa, ennen kuin hän pääsi taittotuolilleen Hannibal Lecterin eteen, joka keskusteli kohteliaasti hänen kanssaan panssarilasin takaa samalla kun uneksi nautiskelevansa hänen maksansa kunnon Chiantin ja härkäpapujen kera.

Lone Theils on saanut idean dekkariinsa tositapahtumasta. Kirjan sisäkannessa nimittäin kerrotaan: ”Kirjan tarina sai alkunsa tositapahtumasta, erään amerikkalaisen sarjamurhaajan tarinasta. Miehellä oli tapana ottaa valokuvia tulevista uhreistaan. Kun hänet oli vangittu ja tuomittu kuolemaan, poliisi löysi hänen vuokraamastaan varastosta yli 200 valokuvaa tuntemattomista ihmisistä. Yksi kuvista oli selvästi otettu Tanskassa.”

Nora Sand ratkaisee ongelmat. Hän ratkaisee ne kylmän rauhallisesti ja harkiten. Ja jälkeenpäin hän voi saada hysteerisen kohtauksen. Jos enää jaksaa.

Kohtalokas merimatka on esikoisdekkari, josta sekä pidin että en pitänyt. Dekkari on ihan vetävästi kirjoitettu, täynnä juonenkäänteitä, vailla tylsiä hetkiä. Mutta sävy on turhan chicklitmäinen, kepeähkö, vaikka tästä aiheesta olisi taatusti saanut rakenneltua tiivistunnelmaisemmankin jännärin. Toisaalta kevyemmillä rikosromaaneilla on aikansa ja paikkansa, kaikki eivät välitä lukea kovan luokan jännäreitä, minäkin luen välillä mielelläni tällaisia pehmeämpiä dekkareita. Kirjan lopussa Theils tarjoaa tiheämpää jännitystä ja vauhdikkampaa menoa.

Henkilöhahmoja on runsaasti, ehkä liikaakin. Nora reissaa jatkuvasti Englannista Tanskaan ja Tanskasta Englantiin, enkä joka kerta kirjaan tarttuessani ollut ihan varma, kummassa maassa Nora tällä hetkellä tekee tutkimuksiaan. Tosin eipä se lukukokemusta niin haitannut, vaikka kirjaa pätkissä lukiessani vähän sekoitinkin henkilöitä ja paikkoja.

Lone Theilsin nimen aion ehdottomasti painaa mieleeni tulevaisuuden varalle. Jos heti esikoisdekkari on näin vetävää kerrontaa, odotukseni ovat korkealla seuraavien kirjojen suhteen. Lone Theilsin toinen Nora Sand -dekkari on ilmestynyt Tanskassa kesällä 2016, ja toivottavasti saamme sen suomeksi ensi vuoden puolella.

Tanskankielinen alkuteos Pigerne fra Englandsbåden, 2015
Suomentanut Kari Koski. Kustantaja Aula & Co, 2016. 380 sivua.

Lauren Beukes: Zoo City

Olen aiemmin lukenut eteläafrikkalaisen Lauren Beukesin palkintoja kahmineen Säkenöivät tytöt -romaanin, mutta minulle aikamatkaileva sarjamurhaaja tarjosi valitettavasti pettymyksen. Ajasta ja henkilöstä toiseen hyppiminen aiheutti kerrontaan häiritsevää rikkonaisuutta, henkilöhahmot jäivät etäisiksi, eikä loppuratkaisu tarjonnut vastauksia suuriin kysymyksiini.

Mutta yhdestä pettymyksestäni huolimatta päätin antaa Lauren Beukesille toisen mahdollisuuden ja lukaista blogeissa kehuja niittäneen Zoo Cityn, joka on palkittu Arthur C. Clarke -palkinnolla vuoden 2011 parhaana scifikirjana. Ja onpa muuten Zoo Cityllä hienot kannet, jotka suorastaan houkuttelevat tarttumaan kirjaan.

Oletko kadottanut esineen, jolla on tunnearvoa? Voin auttaa löytämään sen edulliseen hintaan. Ei huumeita, aseita tai kadonneita ihmisiä.

Rikolliset on eläimellistetty, ja niinpä veljensä tappamisesta vankilassa istunut Zinzi joutuu kantamaan laiskiaista selässään. Zinzi ja muut rikolliset eläinkumppaneineen asuvat Zoo Cityn slummialueella, peläten Pohjanvirtaa. Laiskiaisen myötä Zinzi on saanut erityisen kyvyn löytää kadonneita esineitä. Vanhoja huumevelkojaan hän makselee laatimalla huijausviestejä rikollisjärjestöjen toimeksiannosta.

Zinzi saa uudelta asiakkaaltaan tehtäväksi etsiä tämän kadonneen sormuksen. Kun nainen murhataan ja sormus löytyy Zinzin hallusta, poliisit epäilevät Zinziä murhasta. Kuulustelujen jälkeen hänet kuitenkin vapautetaan, mutta sekä sormus että hänen saamansa palkkio takavarikoidaan.

Zinzi suostuu suuren palkkion houkuttelemana ottamaan vastaan vastenmielisen tehtävän ja lupautuu etsimään kadonneen ihmisen. Omalaatuinen musiikkituottaja Odi Huron palkkaa Zinzin etsimään kadonnutta teinitähteä. Palkkiolla Zinzi toivoo pääsevänsä pois Zoo Cityn saastaisesta slummista, mutta sen sijaan hän sotkeutuu yhä syvemmälle rikosten ja taikuuden vääristämän kaupungin ytimeen.

Ilmanpaine laskee kuin myrskyn edellä. Jostain ilmaantuu valittava ääni, pehmeä ja matala, juuri ja juuri ihmiskorvin kuultava, aivan kuin se olisi kuulunut aina. Se voimistuu ulvonnaksi. Ja sitten varjot alkavat pudota alas puista kuin pisarat sateen jälkeen. Pimeys kerääntyy kokoon ja tihenee ja alkaa kiehua.

Pari viikkoa sitten kirjoitin lukeneeni pitkästä aikaa niin koukuttavan kirjan, että valvoskelin kirjan parissa yömyöhään, vaikka väsymys kirvelsi silmissä. Olisin halunnut perua menoni, tunkea korvatulpat korviini ja vain uppoutua kirjaan. Se kirja oli Ursula Poznanskin Äänet. Ja nyt huomasin olevan samanlaisessa tilanteessa tämän Lauren Beukesin Zoo Cityn kanssa. Kirja koukuttaa heti ensimmäiseltä sivulta lähtien eikä vauhti hyydy missään vaiheessa.

Zoo City – Eläinten valtakunta on hieno ja omaperäinen romaani. Lauren Beukesin teksti on terävää, nokkelaa, raivokasta, ironista ja kyynistä. Kirjassa on yliluonnollisia aineksia, ripaus scifiä ja hyytävää trillerimäisyyttä, mutta langat pysyvät hyvin Beukesin käsissä ja lopputulos tekee lähtemättömän vaikutuksen. Räväkkää ja viiltävää urbaania fantasiaa. Hätkähdyttävä ja täydellinen. Lukekaa!

Englanninkielinen alkuteos Zoo City, 2010.
Suomentanut Tytti Viinikainen. Kustantaja Aula & Co, 2016. 409 sivua.