Jane Harper: Kuiva kausi

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Pyykit roikkuivat ulkona pyörivällä kuivaustelineellä, rutikuivina ja auringon jäykistäminä. Lapsen potkulauta oli jätetty kivipolulle. Kilometrin säteellä maatilasta oli vain yksi sykkivä ihmissydän.
Siksi kukaan ei hätkähtänyt, kun talon uumenista alkoi kuulua vauvan itkua.

Australiassa Kiewarran pikkukaupungissa löydetään kuolleina isä, äiti ja perheen poika. Näyttää siltä, että pitkään jatkunut kuivuus ja taloushuolet ovat saaneet maatilan isännän tarttumaan aseeseen ja tekemään murheellisen ratkaisunsa. Mutta muutama seikka herättää poliisi Aaron Falkin epäilyksen ja saa hänet tutkimaan lapsuudenystävänsä perhesurmaa tarkemmin. Helppoa homma ei tule olemaan, sillä Aaron on kaksikymmentä vuotta sitten erään kuolemantapauksen jälkeen joutunut isänsä kanssa lähtemään Kiewarrasta eikä Aaronia vieläkään toivoteta avosylin tervetulleeksi kaupunkiin.

Kuiva kausi käynnistää Australiaan sijoittuvan rikosromaanisarjan, jonka pääosassa häärii 36-vuotias Aaron Falk. Kiewarran pikkukaupungista kotoisin, nykyisin työskentelee poliisina talousrikososastolla Melbournessa. Kalpea ja vaaleahiuksinen. Naissuhteissaan toistuvasti epäonnistunut. Sopivasti arvoituksellinen ja kiehtova tyyppi.

Kuivuus ja kuumuus näyttelevät suurta roolia Jane Harperin esikoisdekkarissa. Kiewarra riutuu vuosisadan pahimman kuivuuden keskellä. Maatilallisten elämä on silkkaa taistelua päivästä toiseen, eikä edes aiemmin niin vuolaina virranneissa joissa ole enää vettä. Ja kun maatilallisilla menee huonosti, pikkukaupungin kaupat joutuvat yksi toisensa jälkeen sulkemaan ovensa. Kiewarra kaipaisi kipeästi sadetta. Ei ihme, että paikallisilla on hermot kireällä ja kaikki vaikuttavat jokseenkin onnettomilta.

Jane Harperin Kuiva kausi on mitä parhain kesädekkari. Helppolukuinen, viihdyttävä, koukuttava, yllättävä. Kerronnan keskiössä on sisäänpäinlämpiävä pikkukaupunki sekä sen ahdasmieliset asukkaat ja heidän välisensä suhteet, kahdenkymmenen vuoden takainen aika sekä nykyhetki, monta turhaa kuolemaa. Piinaavan paahtavaa kuumuutta ja riuduttavaa kuivuutta. Virkistävää vaihtelua nordic noirille. Mutta onneksi täällä Pohjolassa hämähäkit ovat pienempiä ja vaarattomampia kuin australialaiset serkkunsa!

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Dry, 2016.
Suomentanut Mari Hallivuori.
Kustantaja Tammi, 2019. 381 sivua.

Toukokuun 2019 kirjat

Taas on yksi kuukausi rientänyt loppuunsa ja on tullut aika koostaa yhteenvetoa kuukauden luetuista ja kuunnelluista kirjoista. Toukokuussa en tosin kuunnellut yhden yhtäkään äänikirjaa, ja olenkin harkinnut laittavani Storytelin tilauksen katkolle. Toukokuussa luin kuusi arvostelukappaletta sekä lisäksi muutaman muun kirjan. Yhteensä kymmenen kirjaa.

Olen viime vuosina lukenut vain 50-70 kirjaa vuodessa. Lukuaikaani ovat veroittaneet niin työ, opiskelut ja perhe mutta myös somessa roikkuminen ja kaikenlaiset muut turhuudet. Nyt minussa on kuitenkin alkanut heräillä varovaisia toiveita, että tänä vuonna pääsisin pitkästä aikaa yli sadan kirjan. Olen tänä vuonna lukenut ja kuunnellut 10-13 kirjaa kuukaudessa, ja vaikka välillä tulisi vähän huonompikin lukukuukausi, tällä tahdilla pääsen helposti yli sadan kirjan. Ja vaikka vähentäisin luvusta pois kaikki lukemani sarjakuva-albumit, olen silti yhä reippaassa satasen vauhdissa. Miten hienoa!

Toukokuuhun mahtui monta neljä tähden kirjaa ja jopa kaksi viiden tähden kirjaa. Näistä viiden tähden kirjoista ensimmäiseksi minuun teki vaikutuksen Sarah Crossanin Yksi. Säeromaanin muotoon kirjoitettu fiktiivinen kertomus siamilaisista kaksosista. Nuortenkirja joka sopii hyvin myös vanhemmille lukijoille. Vahvatunnelmainen, puhutteleva ja koskettava. Jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa.

Myös toukokuun toinen viiden tähden kirja sykähdytti monin eri tavoin. Arttu Tuomisen Verivelka on väkevä rikosromaani, joka vangitsee mukaansa ja saa lukijan välillä henkäilemään jännityksestä, välillä nieleskelemään liikutuksesta. Kaikki palaset on aseteltu taidokkaasti omille paikoilleen. Tummasävyistä, vahvaa ja vavahduttavaa kerrontaa.

Toukokuun kirjat:
47. 📘 Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa ⭐ 4/5
48. 📘 Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta ⭐ 4/5
49. 📘 Milla Paloniemi: Kiroileva siili 8 ⭐ 3/5
50. 📘 Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet ⭐ 3/5
51. 📘 Pernilla Ericson: Älä käännä selkääsi ⭐ 4/5
52. 📘 Anni Nykänen: Mummo 8 ⭐ 4/5
53. 📘 Katja Lahti & Ina Westman: Arkisatuja aikuisille ⭐ 3/5
54. 📘 Douglas Preston & Lincoln Child: Kaksi hautaa ⭐ 4/5
55. 📘 Sarah Crossan: Yksi ⭐ 5/5
56. 📘 Arttu Tuominen: Verivelka ⭐ 5/5

Arttu Tuominen: Verivelka

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Porilainen dekkaristi ja ympäristötarkastaja Arttu Tuominen on ansaitusti singahtanut suomalaisten dekkarikirjailijoiden timanttiseen parhaimmistoon ja löytänyt tiensä lukuisten dekkarifanien kirjahyllyyn. Neliosainen Labyrintti-sarja tuli päätökseen, ja Verivelan myötä käynnistyy uusi DELTA-sarja. Verivelka on Tuomisen ensimmäinen WSOY:n kustantama kirja.

Verivelan keskiössä on kaksi nelikymppistä miestä. Lapsuuden aikaisten kaverusten tiet ovat vuosia sitten eronneet, mutta nyt he kohtaavat jälleen. Jari Paloviita työskentelee rikoskomisarion viransijaisena Porin poliisissa, hän on naimisissa ja kahden pienen tyttären isä. Antti Mielonen on alkoholisoitunut ja koditon pikkurikollinen. Ja nyt Antti on erään kostean mökki-illan tapahtumien seurauksena joutunut syytetyksi taposta. Kuoliaaksi puukotettu uhri on paatunut väkivaltarikollinen, jota kukaan ei jää ikävöimään.

Tarinaa kuljetetaan vuorotellen niin nykyajassa syksyssä 2018 kuin myös Jarin ja Antin lapsuuden kesässä vuodessa 1991. Poikien mustavalkoista maailmaa, aikuiseksi kasvaneiden miesten harmaamman sävyistä elämää. Mutta onko Antti syyllinen mökillä tapahtuneeseen puukotukseen? Ja mitä tapahtui vuoden 1991 kesällä, jolloin Jarin ja Antin lapsuus karusti päättyi? Ovatko ystävyys ja verivelka tärkeämpiä kuin lain toteutuminen?

Verivelka tarjoaa psykologisempaa jännitystä kuin Arttu Tuomisen aiemmat rikosromaanit. Verivelka on paljon enemmän kuin vain pelkkä poliisidekkari. Mökillä tapahtunut puukotus jää oikeastaan vähän sivuosaan, sen sijaan keskipisteeseen nousevat ihmiset, heidän välisensä suhteet, heidän kohtalonsa. Väkevä romaani joka vangitsee mukaansa ja saa lukijan välillä henkäilemään jännityksestä, välillä nieleskelemään liikutuksesta.

Labyrintti-sarjan tavoin myös Verivelka sijoittuu Porin maisemiin. Eikä Arttu Tuominen tälläkään kertaa luo Porista mitään kaunista ja siloteltua kuvaa, vaan täällä jäinen tuuli piiskaa, sadetta vihmoo ja poliiseja vituttaa. Tapahtumapaikkana toimii muun muassa merenrantamökki Ahlaisten Korpholmassa ja rapistunut rintamamiestalo Musan Paviljongissa. Mutta vaikka porilaismiljöö on tärkeä osa Tuomisen kirjoja, Verivelan tarina tulee iholle varmasti myös heille, jotka eivät Poria tunne. Samanlaisia kolkkoja kerrostaloja ja ränsistyneitä puutaloja löytyy muistakin Suomen kaupungeista.

Arttu Tuominen avaa mieskaksikon karua tarinaa taitavasti, lukijan tiukasti koukuttaen, vihjeillä härnäten ja käänteillä yllättäen. Mutta vaikka päähenkilönä on rikospoliisi Jari Paloviita, äänensä saa kuuluville useampi muukin kirjan henkilöistä. Henkilöhahmot ovat särmikkäitä ja moniulotteisia, eikä kenelläkään mene hyvin. Yksi poliiseista naukkailee salaa, toinen kärsii pakko-oireista. Hankalia isä-poika-suhteita ja avioliiton rakoilua. Ja miten hienosti Tuominen osaakaan loihtia kuvaa 12-13-vuotiaiden poikien ihanasta ja toisinaan myös kovasta maailmasta!

Verivelkaa on kehuttu Arttu Tuomisen parhaaksi rikosromaaniksi, ja minun on ehdottomasti pakko olla täysin samaa mieltä. Erinomainen dekkari jossa kaikki palaset on aseteltu taidokkaasti omille paikoilleen. Mitään en kaipaisi lisää, mitään en ottaisi pois. Tummasävyistä, vahvaa ja vavahduttavaa kerrontaa.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Kustantaja WSOY, 2019. 408 sivua.
Kansi Mika Tuominen.

Preston & Child: Kaksi hautaa

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Kun lähdet koston tielle, kaiva ensin kaksi hautaa.” – Kungfutse

Yhdysvaltalaisen kirjailijakaksikon Douglas Prestonin ja Lincoln Childin sepittämä Pendergast-sarja on tarjonnut kaltaiselleni dekkarifanille melkoista nannaa, ja olenkin lukenut kaikki suomennetut Pendergastit. Vauhdikasta rikostutkintaa höystettynä ripauksella yliluonnollisia vivahteita. Jännitystä, seikkailua ja mysteerejä. Pääosassa on kiehtova ja arvoituksellinen FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergast.

Kaksi hautaa on kymmenes suomennettu Pendergast-dekkari ja Helen-trilogian päätösosa. Houreunessa Pendergast sai selville, että kaksitoista vuotta sitten hänen rakkaan Helen-vaimonsa hengen vaatinut järkyttävä onnettomuus olikin huolellisesti suunniteltu murha, jonka taustalla oli monimutkainen salaliitto. Koston kehässä Pendergast jatkoi Helenin murhan tutkintaa. Kaksi hautaa on suoraa jatkoa trilogian edellisille osille, joten suosittelen ehdottomasti lukemaan nämä jännärit järjestyksessä.

Prestonin & Childin Kaksi hautaa käynnistyy melkoisella räiskeellä ja räminällä, ja lukijaakin alkaa jo hengästyttää vauhdikasta takaa-ajoa seuratessa. Hetkittäin meno äityy reippaasti epäuskottavan puolelle, mutta uskomattomat juonenkäänteet kuuluvat Pendergast-sarjan henkeen. Meksikon reissu ei kuitenkaan suju hyvin, ja syvästi masentunut Pendergast palaa kotiin nuolemaan haavojaan.

Mutta ei Pendergast kauaa ehdi synkistellä kotinsa suojissa. Komisario Vincent D’Agostalla on nimittäin käsissään vaativa tutkinta. New Yorkin hotelleissa on sattunut liuta omituisia murhia. D’Agosta toivoo mielenkiintoisen murhatutkinnan piristävän Pendergastia ja pyytää ystävänsä apua. Ja pian Pendergast on taas keskellä huikean vauhdikasta seikkailua.

Kaikki suomennetut Pendergast-dekkarit ovat olleet melkoisia paksukaisia, eikä myöskään Kaksi hautaa tee poikkeusta. Yli 600-sivuisessa kirjassa riittää jännää luettavaa useammaksi illaksi, mutta lukiessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Sivut vilahtavat ahmien hujauksessa, ja loppunäytöksen keskellä ei kirjaa malttaisi laskea ollenkaan käsistään. Lukijankin syke nousee lähelle kahtasataa.

En ole ihan varma, pidänkö eräästä tapahtumien saamasta käänteestä. Helen-trilogia saatiin nyt päätökseen, mutta melkeinpä voin jo arvata, miten Pendergast-sarja tästä tulee jatkumaan. Mutta onpahan Pendergastilla jatkossakin tiedossa jänniä seikkailuja!

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Englanninkielinen alkuteos Two Graves, 2012.
Suomentanut Pekka Marjamäki.
Kustantaja Gummerus, 2019. 651 sivua.

Pernilla Ericson: Älä käännä selkääsi

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yksikään tapaus ei ollut hämmentänyt tutkinnanjohtajaa, Marika Karlssonia, niin kuin tämä. Juttu oli kuin palapeli, jonka palaset oli väännelty niin, etteivät ne sopineet yhteen.

Humalainen mies tunkeutuu naisen kotiin, raiskaa tämän ja jää nukkumaan naisen viereen. Hätääntynyt nainen onnistuu kutsumaan poliisit paikalle. Tapaus näyttää selvältä, raiskaaja on saatu kiikkiin. Mutta sitten mies kertoo tavanneensa naisen Tinderissä ja tehneensä juuri niin kuin nainen oli viestissään pyytänyt. Todisteiden perusteella mies puhuu totta ja hänet vapautetaan. Mutta juttu jää mietityttämään poliiseja. Pari kuukautta sitten oli nimittäin sattunut samanlainen tapaus, nainen oli Tinderissä kutsunut vieraan miehen kotiinsa ja jälkeenpäin syyttänyt miestä raiskauksesta.

”Mistä hemmetistä oikein on kyse? Valehtelevatko naiset? Vai pitävätkö miehet yhtä?”

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Sinua seurataan ja Löydän sinut ovat tutustuttaneet meidät salaiseen Erla-ryhmään, jossa rikoksia ratkoo neljä särmikästä huipputyyppiä. Eläköitynyt kriminologian professori Edith Barry, oikeudenmukainen ja reilu. Karismaattinen Rickard Falke, entinen alamaailman järjestäjä, joka oli pystynyt toimittamaan mitä tahansa kenelle tahansa. Sisukas poliisi Liv Kaspi, lehdistön ja poliisipäälliköiden suosikki. Ja ryhmän neljäntenä jäsenenä taitava hakkeri Aminah Kani.

Älä käännä selkääsi käsittelee naisiin kohdistuvaa vihaa ja identiteettivarkauksia. Tukholmalainen toimittaja Pernilla Ericson on kertonut saaneensa idean tähänkin kirjaansa tositapahtumista. Ericson on myös käyttänyt kirjassaan ilmaisuja, joita hän on poiminut muun muassa saamistaan sähköpostiviesteistä sekä naisvihaa levittäviltä nettifoorumeilta. Pelottavaa.

Pernilla Ericson ei petä tälläkään kertaa. Jännite luodaan taas heti ensimmäisillä sivuilla, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Juoni rullailee jouhevasti eteenpäin. Kerronnassa ei sorruta turhaan toistoon ja jaaritteluun, vaan dekkari on tiivis, toimiva paketti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tiivistyvää jännitystä. Ja loppuratkaisu on jälleen kerran oikein näppärä.

Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsinkielinen alkuteos När du vänder dig om, 2018.
Suomennos Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2019. 330 sivua.

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yhtäkkiä Astrid lakkaa rimpuilemasta, vartalo muuttuu ensin kankeaksi, sitten veltoksi. Cornelia kohottaa katseensa kohti vierassänkyä ja tukahduttaa kauhun kirkaisun. Järkyttyneenä hän siirtää kätensä Astridin silmille ja perääntyy ulos huoneesta jalat vapisten. Hän haukkoo henkeä, ei tiedä mitä tehdä.

Cornelia aikoo erota väkivaltaisesta miehestään, ja heidän yhteinen talonsa on myytävänä. Asuntonäytön jälkeisenä aamuna perheen kuusivuotias Astrid-tyttö löytää isänsä surmattuna. Rikospoliisi Emma Sköld alkaa tutkia juttua ja kohdistaa epäilyksensä tietysti Corneliaan, jolla olisi ollut erittäin hyvä syy tappaa miehensä. Mutta onko vaimo syyllinen veritekoon vai onko talossa käynyt joku ulkopuolinen?

Huomasin Goodreadsista, että tämä ensimmäinen suomennettu dekkari onkin jo sarjan kolmas osa. Suomalaiset eivät siis pääse lukemaan dekkarisarjaa alusta alkaen, mutta onneksi kyytiin hyppääminen sujuu melko vaivattomasti. Alussa lukeminen vaatii tarkkuutta, kuka kukin on ja miten henkilöhahmot tuntevat toisensa, mutta nopeasti kuvio alkaa selkiytyä. Päähenkilöiden menneisyydestä olisin halunnnut tietää enemmänkin, nyt tarina alkaa vähän niin kuin kesken.

Sofie Sarenbrant ei ollut halunnut kirjoittaa dekkaria, jonka pääosassa on taas yksi masenteleva ja ryypiskelevä keski-ikäinen ruotsalaismies. Niinpä hän loi rikospoliisi Emma Sköldin. Tässä kolmannessa dekkarissa 36-vuotias Emma on vihdoinkin onnellisesti raskaana. Lapsen isä Kristoffer on kiireinen kiinteistövälittäjä, joka tekee pitkiä päiviä töissä ja on aina valmiina vastaamaan asiakkaiden puheluihin. Mutta eipä rikospoliisinkaan duuni ole ihan sitä säännöllisintä kahdeksasta neljään -työtä. Emma ja Kristoffer asuvat vielä eri osoitteissa, mutta raskauden myötä Emma alkaa haaveilla muutosta yhteen. Emma kadehtii isosiskonsa Josefinin idyllistä parisuhdetta ja perhe-elämää, mutta eipä se niin täydellistä taidakaan olla. Emmalla itsellään on riippakivenä pakkomielteinen ex-miesystävä.

Avoimet ovet on ihan kelpo dekkari. Enimmäkseen hidastempoinen mutta silti vetävä ja mielenkiintoinen. Välillä minua häiritsi, että dialogeissa vaihdellaan oudosti kirjakielestä puhekieleen ja taas takaisin, jopa virallisissa keskusteluissa. Mutta kaiken kaikkiaan ihan toimiva ja näppärä dekkarikeitos. Ei liian ennalta arvattava, ei liian jännittävä. Kirja jota voisin suositella nopealukuiseksi ja viihdyttäväksi kesälomadekkariksi.

WSOY suomentaa Emma Sköld -dekkarisarjaa nyt tiiviissä tahdissa. Tämän Avoimien ovien lisäksi saamme tänä vuonna suomeksi vielä kaksi seuraavaa osaa, heti nyt toukokuussa julkaistaan Osasto 73 ja sitten lokakuussa vielä Kerjäläinen. Mahtavaa! Avoimet ovet on niin hyvä perusdekkari ja päättyy niin koukuttavasti, että minä aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Ruotsinkielinen alkuteos Visning pågår, 2014.
Suomennos Veijo Kiuru.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja WSOY, 2019. 434 sivua.

Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Joskus minusta tuntuu siltä kuin pääni olisi tietokone, jossa on auki liian monta ikkunaa. Liikaa rojua työpöydällä.

Olen aiemmin lukenut brittikirjailija Matt Haigilta kaksi lasten- ja nuortenkirjaa, Poika nimeltä Joulu ja Tyttö joka pelasti joulun, sekä kuunnellut yhden äänikirjan, Kuinka aika pysäytetään. Olen pitänyt niin kovasti näistä kolmesta Haigin romaanista, että aion jatkossakin lukea hänen kirjojaan. Ja kun sitten sosiaalisessa mediassa alkoi vilahdella kuvia ja lainauksia Matt Haigin uusimmasta suomennetusta kirjasta Huomioita neuroottiselta planeetalta, tottahan toki minä kiinnostuin välittömästi. Haigista on kovaa vauhtia tulossa yksi lempikirjailijoistani, ja kirjan aihe on erittäin tärkeä, mielenkiintoinen.

Ahdistus- ja masennusjakson myötä Matt Haig alkoi miettiä, miten digitaalinen maailma aiheuttaa meille pahaa oloa. Tiedotusvälineet pauhaavat taukoamatta huonoja uutisia ja synkkiä uhkakuvia. Mainostajat vetoavat tunteisiimme ja ruokkivat painajaisiamme. Sosiaalisessa mediassa ihmiset kilpailevat paremmuudesta ja riitelevät jatkuvasti. Elämme ylikuormittuneessa ja stressaantuneessa tilassa, olemme tyytymättömiä ja ahdistuneita, vietämme liikaa aikaa netissä ja nukumme liian vähän.

Yhteiskuntamme toimii ympäri vuorokauden, mutta elimistömme eivät. Jonkin täytyy antaa periksi.

Huomioita neuroottiselta planeetalta on nopealukuinen esseekokoelma. Matt Haig ei syytä nettiä mielenterveysongelmistaan, eikä hän kaipaa takaisin pimeälle keskiajalle, mutta kirjoituksillaan hän haluaa herätellä meitä miettimään nykymenoa. Haig ei oikeastaan tarjoa kirjassaan mitään uusia oivalluksia, mutta hän sanoittaa hienosti minun omia ajatuksiani. Useamman kerran löysin itseni myhäilemästä ja nyökyttelemästä Haigin havainnoille.

Internet on tuonut ihmisten elämään paljon hyvää, mutta kaikki internetissä ei ole meille hyväksi. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa ihmiselämässä, myös internetiä kannattaa käyttää kohtuudella. Älä juutu vänkäämään tuntemattomien kanssa, älä googlaa sairauden oireita ja diagnosoi sitä itselläsi, älä vertaile omaa elämääsi muiden kaunisteltuun some-imagoon. Tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa ja saavat sinut hyvälle tuulelle. Mieti, onko sinulle hyväksi valvoa lukemassa shokeraavia uutisia, vai olisiko sittenkin parempi laittaa kännykkä illalla ajoissa pois ja nukkua yönsä hyvin.

Matt Haig puhuu kirjassaan myös paljon luonnon tärkeydestä. Ei oikeastaan ole mikään ihme, jos koet ahdistusta ostoskeskuksessa tai muussa luonnottomassa betoniympäristössä. Ihminen tarvitsee ympärilleen tilaa, korkean taivaan, vihreitä puita, rauhoittavaa linnunlaulua. Siispä laita kännykkä pois ja mene ulos, katso taivaalle, kuljeskele metsässä. Keskity tähän hetkeen.

Kiitos arvostelukappaleesta Aula & Co:lle!

Englanninkielinen alkuteos Notes on a Nervous Planet, 2018.
Suomennos Sarianna Silvonen.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja Aula & Co, 2019. 313 sivua.

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kaikki oli mennyttä, ikuisesti mennyttä. Jos hän voisi palata takaisin, suoristaa aikajanan kelaamalla sitä takaisin esiin kuin lankakerää, hän näkisi solmut, huomaisi vaaran merkit. Taaksepäin kelatessa kaikki oli itsestään selvää alusta asti, mutta silloin, kun hän ei tiennyt mistään mitään, hän ei ollut osannut aavistaa. Hän oli kävellyt luottavaisena suoraan sitä kohti.

Olen viisitoista vuotta sitten lukenut Lisa Jewelliltä kaksi romaania, Hyvät bileet ja Oikeenlaista kemiaa. Kepeää romanttista hömppää. Chick lit ei ole lempparini, joten unohdin kyseisen kirjailijan moneksi vuodeksi. Mutta nyt Lisa Jewell on yllättäen vaihtanut genreä ja minähän kiinnostuin välittömästi. Sitten hän oli poissa on hänen ensimmäinen psykologinen trillerinsä.

Jännärin päähenkilö on Laurel, joka on viimeiset kymmenen vuotta miettinyt, mitä hänen tyttärelleen tapahtui. 15-vuotias Ellie lähti kirjastoon ja katosi matkalla jäljettömiin. Lopulta Laurel yrittää jättää menneisyyden taakseen ja jatkaa omaa elämäänsä. Hän tapaa miehen ja rakastuu. Mutta miehen nuorimmainen tytär muistuttaa hämmästyttävän paljon Ellietä. Mitä Ellielle oikein tapahtui?

Lisa Jewellin Sitten hän oli poissa on kovin tutunomainen psykologinen trilleri. Monessa ajassa kulkeva tarina, kadonnut teinityttö, selvittämätön mysteeri. Mutta vaikka puitteissa on paljon tuttua, Sitten hän oli poissa on kuitenkin ihan omanlaisensa kertomus. En muista törmänneeni samanlaisiin juonikuvioihin aiemmin.

Hyvä psykologinen trilleri koukuttaa ja saa lukijan valvomaan illalla liian myöhään kirjaa ahmien. Vetävän ja tiivistunnelmaisen kerronnan lisäksi kaipaan moniulotteisia henkilöhahmoja ja kiinnostavia ihmisten välisiä suhteita. Vahvaa psykologista otetta, sävähdyttäviä juonenkäänteitä, kutkuttavia salaisuuksia. Painostavaa uhan tuntua ja tiivistyvää jännitystä. Ja tässä kaikessa Lisa Jewellin trilleri onnistuu ihan kelvollisesti vaikkakaan ei täydellisesti.

Sitten hän oli poissa kertoo koskettavan ja karmaisevan tarinan, jonka parissa viihdyin oikein mainiosti. Tyyli lipsahtaa hetkittäin ehkäpä liiankin viihteelliseksi, ja kirjaa olisi ehdottomasti voinut tiivistää, juonen kulkua jäntevöittää. Lukijalle on ripoteltu polun varrelle harmillisen selviä vihjeitä, joten yllätykset jäävät kovin vähiin. Mutta ei huono romaani, ei ollenkaan.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Englanninkielinen alkuteos Then She Was Gone, 2017.
Suomentanut Karoliina Timonen.
Kustantaja WSOY, 2019. 407 sivua.

Huhtikuun 2019 kirjat

Kylläpä nämä päivät, viikot ja kuukaudet kiitävät sukkelaa vauhtia, taas on tullut kuukausikoosteen aika. Tammikuussa luin ja kuuntelin kolmetoista kirjaa, helmikuussa samoin kolmetoista kirjaa, maaliskuussa kymmenen kirjaa. Huhtikuussa vauhtia hidasti useampiakin asia, joten tälle kuukaudelle sain luetuksi neljä arvostelukappaletta sekä yhden e-kirjan ja yhden kirjastosta lainatun kirjan. Lisäksi kuuntelin neljä äänikirjaa. Yhteensä kymmenen kirjaa.

Aloitin huhtikuun neljän tähden trillerillä. Ruth Waren Rouva Westaway on kuollut on ehdottomasti paras Waren romaaneista. Juonessa ei ole samanlaisia tyhjäkäyntiä ja toistoa kuin edellisissä kirjoissa. Ränsistynyt vanha kartano on synkeän tunnelmallinen tapahtumapaikka, ja sukusalaisuudet synnyttävät rätisevää sähköä ilmaan. Nam!

Neljän tähden psykologinen trilleri on myös Pierre Lemaitren Verihäät. Aloin kuunnella tätä sairausloman viihdykkeeksi, mutta juoni tuntui harmillisen sekavalta. Jätin äänikirjan odottamaan pirteämpää hetkeä, ja se kannatti, sillä tämähän on erinomainen trilleri. Päähenkilö on Sophie, joka kadottaa tavaroitaan, on jatkuvasti hajamielinen ja väsynyt, ja lopulta erään muistikatkoksen aikana hän syyllistyy murhaan. Sekaisin ja hädissään hän pakenee, piiloutuu uuden henkilöllisyyden taa, mutta joutuukin keskelle entistä pahempaa painajaista. Vahvatunnelmainen ja voimakas psykologinen trilleri saattaa aiheuttaa lukijallekin painajaisia.

Neljä tähteä annoin myös kuukauden kolmannelle psykologiselle trillerille, Erin Kellyn Älä jää pimeään. Jännäri sieppaa intensiivisesti mukaansa, eikä piinaavan jännittävä tarina ei jätä rauhaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Juoni avautuu lukijalle kiduttavan hitaasti, pieni pala kerrallaan. Koukkuja ja käänteitä mahtuu matkan varrelle niin paljon, että hitaahkosta edistymisestä huolimatta trilleri ei suinkaan ole pitkäveteinen ja tylsä. Tällaisista psykologista trillereistä minä nautin!

Ja mahtuipa huhtikuuhun vuoden ensimmäinen viiden tähden romaani! Vanha tuttu dekkari uutena suomennoksena, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Olen tämän vuosien varrella useampaan kertaan lukenut, viime kerrasta on nelisen vuotta aikaa. Nyt formaattina äänikirja ja suomennos uusi, mutta kylläpä tämä maistui erinomaisesti näinkin. Kymmenen ihmistä syrjäisellä saarella, yksi toisensa perään he heittävät henkensä, mutta kuka onkaan syyllinen. Suljetun tilan mysteerien aatelia, nerokas ja upea dekkari.

Huhtikuun kirjat:
37. 📘 Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut ⭐ 4/5
38. 🎧 Yuval Noah Harari: Homo Deus – Huomisen lyhyt historia ⭐ 3/5
39. 📘 Elly Griffiths: Korppikuningas ⭐ 3/5
40. 📘 Tomas Gads: Pirulainen ⭐ 3/5
41. 📘 Nick Seluk: Heart and Brain – Body Language ⭐ 3/5
42. 🎧 Pierre Lemaitre: Verihäät ⭐ 4/5
43. 🎧 Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia ⭐ 2/5
44. 🎧 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut ⭐ 5/5
45. 📘 Erin Kelly: Älä jää pimeään ⭐ 4/5
46. 📘 Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto – Sunnuntailounas ⭐ 3/5

Erin Kelly: Älä jää pimeään

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lontoolaisen toimittajan Erin Kellyn psykologinen trilleri Älä jää pimeään on saanut runsaasti kehuja niin kirjablogeissa kuin myös somekanavissa. Minä liityn mukaan ylistyskuoroon. Vahvatunnelmainen trilleri sieppaa intensiivisesti mukaansa, eikä piinaavan jännittävä tarina ei jätä rauhaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu.

Monille psykologisille trillereille tyypilliseen tapaan Erin Kelly kuljettaa tarinaansa eteenpäin kahdessa eri ajassa, niin nykyhetkessä kuin myös menneisyydessä. Lukijalle selviää nopeasti, että Lauran ja Kitin nuoruudessa on tapahtunut jotain järisyttävää, jotain pahaa, joka luo yhä edelleen synkän varjonsa Lauran ja Kitin elämään.

Viisitoista vuotta sitten vastarakastuneet Laura ja Kit matkustivat festivaaleille Cornwalliin ihailemaan täydellistä auringonpimennystä, mutta pimennyksen väistyessä heidän elämänsä muuttui pysyvästi. Nyt nykyhetkessä on taas täydellisen auringonpimennyksen aika, Kit matkustaa Färsaarille ja viimeisillään raskaana oleva Laura jää kotiin murehtimaan. Mutta mitä menneisyydessä oikein tapahtui, miksi Laura ja Kit ovat eläneet kaikki nämä vuodet piilossa, mitä he pelkäävät?

Juoni on oikeastaan lopulta aika yksinkertainen. Mutta juju piileekin siinä, miten Erin Kelly tarinansa kertoo. Juoni avautuu lukijalle kiduttavan hitaasti, pieni pala kerrallaan. Koukkuja ja käänteitä mahtuu matkan varrelle niin paljon, että hitaahkosta edistymisestä huolimatta jännäri ei suinkaan ole pitkäveteinen ja tylsä. Osan käänteistä aavistelin ennakolta, mutta minut onnistuttiin myös ilahduttavasti yllättämään. Tällaisista psykologista trillereistä minä nautin!

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Englanninkielinen alkuteos He Said / She Said, 2017.
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière.
Kustantaja Gummerus, 2019. 486 sivua.