Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Luuarkeologi Ruth Galloway löytää kaivaukselta naisen luurangon. Toisen käsivarren paikalla on rautakoukku. Ruth arvelee kyseessä olevan 1800-luvulla elänyt Jemima Green eli toiselta nimeltään Koukkumuori. Yksi Norfolkin historian pahamaineisimmista ja kammottavimmista murhaajista. Jemima Green otti rahasta kasvattilapsia ja kohteli heitä kaltoin, kunnes hän lopulta joutui tuomiolle murhista ja hirtettiin.

Rikoskomisario Harry Nelson tutkii tapausta, jossa nuori äiti on juuri menettänyt kolmannen lapsensa. On mahdollista, että pienet pojat ovat kuolleet luonnollisesta syystä, johonkin perinnölliseen sairauteen. Tai sitten äiti on kylmäverinen murhaaja.

* * *

Yöpöydälläni on pino elo-syyskuussa ilmestyneitä uutuuskirjoja. Enimmäkseen dekkareita ja psykologisia trillereitä, pari muutakin kirjaa. Yleensä nappaan luettavakseni pinon päällimmäisen (eli vanhimman) kirjan, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Kaipasin jotain kevyehköä ja viihdyttävää, ei liian jännää, joten kaivoin kirjapinon uumenista uusimman suomennetun Ruth Galloway -dekkarin Kadonneet ja kuolleet. Kirja julkaistiin nyt syyskuussa.

Minä niin pidän dekkarisarjoista! Ihanaa jälleen palata Englannin itärannikolle Norfolkin karuihin maisemiin vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan ja jännittää heidän puolestaan. Luuarkeologi Ruth Galloway on fiksu tyyppi, helposti lähestyttävä ja herttaisen inhimillinen. Ikävä kyllä Ruth ei puhu itselleen kovinkaan kauniisti ja moittii ankarasti omaa painoaan, ulkonäköään. Vaativan työn ja yksinhuoltajaäitiyden yhdistäminen on haastavaa, ja omat vaikeutensa Ruthin elämään tuo mutkikas suhde rikoskomisario Harry Nelsonin kanssa.

Kadonneet ja kuolleet on Goodreadsin arvosteluissa kärkipäässä Ruth Galloway -dekkareista, yli nelosen keskiarvolla, ja hyvä dekkari tämä onkin. Vaikka kirjassa vilisee kadonneita ja kuolleita lapsia niin nykyajassa kuin myös menneisyydessä, Elly Griffiths ei synkistele liikaa, vaan dekkarin sävy pysyy enimmäkseen kepeänä. Ihmissuhdesoppaa, vanhemmuutta. Televisiosarjan kuvauksia, syntymäpäiväillallisia, hiekkaleikkejä rannalla. Liian höttöiseksi ei touhu kuitenkaan lipsahda, ja rikosjuoni kantaa hyvin alusta loppuun. Viihdyin.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Outcast Dead, 2014.
Suomentanut Anna Kangasmaa.
Kustantaja Tammi, 2019. 352 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

* * *

Suomennetut Ruth Galloway -dekkarit:
1. Risteyskohdat (The Crossing Places 2009, suomennettu 2017)
2. Januksen kivi (The Janus Stone 2010, suomennettu 2017)
3. Jyrkänteen reunalla (The House at Sea’s End 2011, suomennettu 2018)
4. Käärmeen kirous (A Room Full of Bones 2012, suomennettu 2018)
5. Korppikuningas (A Dying Fall 2013, suomennettu 2019)
6. Kadonneet ja kuolleet (The Outcast Dead 2014, suomennettu 2019)
7. Aavekentät (The Ghost Fields 2015, suomennetaan 2020)

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Taidemaalari Alicia Berenson ampuu aviomiestään useita kertoja päähän. Murhan motiivi jää hämärän peittoon. Ennen murhaa aviopari oli vaikuttanut onnelliselta ja syvästi rakastuneilta, eikä heillä ollut rahahuolia. Alicia ei miehensä kuoleman jälkeen puhu sanaakaan, eikä hän anna mitään selitystä teolleen, mutta yhden arvoituksellisen taulun hän maalaa. Tuomari päätyy pitämään puhumatonta Aliciaa vähentyneesti syyntakeisena, ja Alicia passitetaan hoitoon Groven oikeuspsykiatriseen hoitolaitokseen.

Kuusi vuotta myöhemmin kriminaalipsykoterapeutti Theo Faber hakeutuu töihin Groveen. Alician tapaus on kiinnostanut häntä suuresti, ja kun Grovessa avautuu paikka, hän lähettää työhakemuksen matkaan. Theo uskoo pystyvänsä auttamaan Aliciaa paremmin kuin moni muu ja saavansa Alician taas puhumaan. Mutta olisiko sittenkin parempi olla sekaantumatta Alician tapaukseen?!

* * *

Alex Michaelides on syntynyt Kyproksella, opiskellut kirjallisuutta Cambridgessä ja käsikirjoittamista Los Angelesissa. Nykyisin hän asuu Lontoossa. Hiljainen potilas on hänen esikoistrillerinsä. Ja melkoinen esikoinen onkin! Hiljainen potilas on nimittäin rikkonut maailmanennätyksen, kun kirjan oikeudet myytiin yli 40 kielelle jo ennen varsinaista julkaisua. Kirja on keikkunut New York Timesin myyntilistan ykkösenä, ja onpa kirjan elokuvaoikeudetkin jo ostettu.

Olen pitkin kesää hypistellyt saamaani ennakkokappaletta, mutta maltoin säästellä tämän elokuun alkuun, piristykseksi kesäloman jälkeiseen aikaan, arkeen paluuseen. Kirjan aloitettuani ahmaisin tämän nopeassa tahdissa. Alex Michaelides herättelee lukijan mielenkiinnon heti ensimmäisissä luvuissa, ja sen jälkeen sitä vain hotkii lukuja lukujen perään, haluaa tietää miten tarina etenee. Kerronta on melko hidastempoista, mutta koukkuja on ripoteltu matkan varrelle sen verran, että kirjan parissa malttaa pysyä. Psykologiaa ja ihmismielen särkymistä on tarjolla runsaasti, varsinainen trillerimäisyys astuu kunnolla mukaan oikeastaan vasta kirjan loppupuolella.

Aliciasta en halua paljastaa teille mitään, lukekaa kirja itse. Mutta Theo on herkullisen ristiriitainen henkilöhahmo. Toisaalta fiksun ja mukavan oloinen mies, toisaalta ihan hukassa itsensä ja elämänsä kanssa. Rikkinäinen ja pelottavan pakkomielteinen. Psykoterapeutti joka todellakin tarvitsee myös itse terapiaa. Mutta kuten Theo kirjassa toteaa, me ihmiset taidamme kaikki olla vähän sekaisin, jotkut vain hieman enemmän kuin toiset.

Alex Michaelides on kertonut halunneensa kirjoittaa kirjan, jollaisen hän itse haluaisi lukea. Hiljainen potilas on myös kirja jonka minä haluan lukea. Nautin verkkaisesti etenevistä psykologisista trillereistä, jotka paljastavat lukijalle salaisuutensa hiljalleen, pieni pala kerrallaan, lopussa vauhtia kiihdyttäen. Osan olin aavistellut etukäteen, mutta Michaelides onnistuu myös yllättämään, iskee jalat alta ja saa sydämen pamppailemaan. Onkohan tässä tämän syksyn paras psykologinen trilleri?!

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Englanninkielinen alkuteos The Silent Patient, 2019.
Suomentanut Antti Autio.
Kustantaja Gummerus, 2019. 454 sivua.

Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Heti alkuun haluan huomauttaa, että olen tyttö, jolla on keskivertoa paremmat aivot.

Kanadalaisen Alan Bradleyn loihtima herkullinen dekkarisarja on edennyt jo kymmenenteen osaan. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Englantiin maaseudulle, jossa mysteerejä ratkoo kaksitoistavuotias Flavia de Luce, teräväpäinen harrastelijasalapoliisi ja taitava kemisti. Dekkarisarjan edetessä on ehtinyt tapahtua jo monenmoista, ja taas muutoksen tuulet puhaltavat Flavian elämässä.

Flavia de Luce on perustanut perheen palvelijan, autonkuljettajan ja puutarhurin Doggerin kanssa pienen etsivätoimiston, jolle he antavat hienon nimen Arthur W. Dogger & kumppanit. Kaksikon ensimmäinen tapaus tulee yllättäen vastaan Flavian isosiskon hääjuhlassa. Feelyn ja Dieterin hääkakusta nimittäin löytyy irtonainen ihmissormi.

Miten palsamoitu sormi oli löytänyt tiensä Surreyn hautausmaalle haudatun kuolleen naisen kädestä Buckshawiin ja keskelle hääkakkua?
Tästä oli kehkeytymässä varsin mielenkiintoinen arvoitus.

Kuolon kultaiset kiehkurat on yksi parhaista Flavia de Luce -dekkareista. Terävää päättelykykyä, kemiallisia kokeita, uteliaisuutta ja nuuskimista vaaditaan jälleen kerran, että kimurantti tapaus saadaan ratkaistuksi. Tarinassa ei ole turhaa joutukäyntiä, vaan juoni puksuttaa vakaasti eteenpäin kuin ne kuuluisat junat Lontoon suurhautausmaan rautateillä. Ahmin kirjan lähes yhdeltä istumalta. Jälleen kerran haluan kehua suomentaja Maija Heikinheimoa, joka on taidokkaasti kääntänyt sutkautukset ja sananlaskut sujuvalle suomelle, kieli on eläväistä ja humoristista.

Alan Bradleyn dekkarisarjan taso on hieman ailahdellut, mutta suosittelen silti lukemaan Flavia de Lucet ilmestymisjärjestyksessä. Vaikka jokaisessa kirjassa Flavialla on pureskeltavana kinkkinen rikospähkinä, siinä sivussa Flavian oma elämä etenee. Uusia seikkoja on paljastunut Flavian perheen menneisyydestä, de Lucen suvun tarina syvenee jokaisen kirjan myötä. Toivottavasti tämä kymmenes osa ei jäisi viimeiseksi Flavia-dekkariksi, vaan kirjasarja saisi vielä jatkoa.

Kiitokset arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Englanninkielinen alkuteos The Golden Tresses of the Dead, 2019.
Suomentanut Maija Heikinheimo. Kustantaja Bazar, 2019. 367 sivua.

Kate Morton: Kellontekijän tytär

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Olin hänen muusansa, hänen kohtalonsa. Ja hän oli minun.
Siitä on kauan; se tapahtui eilen.
Muistan kyllä rakkauden.

Lontoossa arkistonhoitajana työskentelevä Elodie löytää 150 vuotta vanhan nahkaisen olkalaukun, jonka sisällä on naisen valokuva sekä taitelijan luonnoslehtiö. Yksi luonnoslehtiön piirroksista herättää Elodien huomion, piirroksen joki ja kartano nimittäin tuovat hänen mieleensä edesmenneen äitinsä useasti kertoman iltasadun. Mutta onko talo oikeasti olemassa? Ja kuka on valokuvan arvoituksellinen nainen? Mitä tapahtui kesällä vuonna 1862?

Kaksi odottamatonta vierasta.
Kaksi pitkään säilytettyä salaisuutta.
Laukaus pimeässä.

Australialaisen Kate Mortonin kuudes suomennettu lukuromaani Kellontekijän tytär on juuri niin ihana kuin etukäteen uskalsin toivoa. Uskomattoman kauniit kannet kätkevät sisälleen ihastuttavan lumoavan tarinan, joka vie lukijan Elodien matkaan selvittelemään 150 vuoden takaisia salaisuuksia. Kellontekijän tytär on yhdistelmä historiallista romaania, mysteerikertomusta, kummitustarinaa, romantiikkaa ja jännitystä, surua ja kaipausta, muistojen virtaa.

Mutta helppo romaani ei Kellontekijän tytär ole. Olen viime aikoina kärsinyt keskittymisvaikeuksista, ja vaikka helppolukuisen dekkarin lukeminen onnistui loppujen lopuksi ihan kohtalaisen sutjakkaasti, 550-sivuisen Kellontekijän tyttären maailmaan oli hankalampi päästä sisälle. Kuka kukin on, kuka nyt on kertojaäänenä, missä vuodessa tällä hetkellä ollaan. Olen muidenkin kuullut sanoneen, että kirja avautuu hitaasti ja on sekava, joten vika ei ollut pelkästään minun päässäni. Mutta kun Kellontekijän tyttärelle antaa aikaa, se palkitsee lukijan vangitsevalla ja kiehtovalla kertomuksella.

Kiitokset arvostelukappaleesta Otavalle!

Englanninkielinen alkuteos The Clockmaker’s Daughter, 2018.
Suomentanut Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen.
Kustantaja Otava, 2019. 557 sivua.

Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Joskus minusta tuntuu siltä kuin pääni olisi tietokone, jossa on auki liian monta ikkunaa. Liikaa rojua työpöydällä.

Olen aiemmin lukenut brittikirjailija Matt Haigilta kaksi lasten- ja nuortenkirjaa, Poika nimeltä Joulu ja Tyttö joka pelasti joulun, sekä kuunnellut yhden äänikirjan, Kuinka aika pysäytetään. Olen pitänyt niin kovasti näistä kolmesta Haigin romaanista, että aion jatkossakin lukea hänen kirjojaan. Ja kun sitten sosiaalisessa mediassa alkoi vilahdella kuvia ja lainauksia Matt Haigin uusimmasta suomennetusta kirjasta Huomioita neuroottiselta planeetalta, tottahan toki minä kiinnostuin välittömästi. Haigista on kovaa vauhtia tulossa yksi lempikirjailijoistani, ja kirjan aihe on erittäin tärkeä, mielenkiintoinen.

Ahdistus- ja masennusjakson myötä Matt Haig alkoi miettiä, miten digitaalinen maailma aiheuttaa meille pahaa oloa. Tiedotusvälineet pauhaavat taukoamatta huonoja uutisia ja synkkiä uhkakuvia. Mainostajat vetoavat tunteisiimme ja ruokkivat painajaisiamme. Sosiaalisessa mediassa ihmiset kilpailevat paremmuudesta ja riitelevät jatkuvasti. Elämme ylikuormittuneessa ja stressaantuneessa tilassa, olemme tyytymättömiä ja ahdistuneita, vietämme liikaa aikaa netissä ja nukumme liian vähän.

Yhteiskuntamme toimii ympäri vuorokauden, mutta elimistömme eivät. Jonkin täytyy antaa periksi.

Huomioita neuroottiselta planeetalta on nopealukuinen esseekokoelma. Matt Haig ei syytä nettiä mielenterveysongelmistaan, eikä hän kaipaa takaisin pimeälle keskiajalle, mutta kirjoituksillaan hän haluaa herätellä meitä miettimään nykymenoa. Haig ei oikeastaan tarjoa kirjassaan mitään uusia oivalluksia, mutta hän sanoittaa hienosti minun omia ajatuksiani. Useamman kerran löysin itseni myhäilemästä ja nyökyttelemästä Haigin havainnoille.

Internet on tuonut ihmisten elämään paljon hyvää, mutta kaikki internetissä ei ole meille hyväksi. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa ihmiselämässä, myös internetiä kannattaa käyttää kohtuudella. Älä juutu vänkäämään tuntemattomien kanssa, älä googlaa sairauden oireita ja diagnosoi sitä itselläsi, älä vertaile omaa elämääsi muiden kaunisteltuun some-imagoon. Tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa ja saavat sinut hyvälle tuulelle. Mieti, onko sinulle hyväksi valvoa lukemassa shokeraavia uutisia, vai olisiko sittenkin parempi laittaa kännykkä illalla ajoissa pois ja nukkua yönsä hyvin.

Matt Haig puhuu kirjassaan myös paljon luonnon tärkeydestä. Ei oikeastaan ole mikään ihme, jos koet ahdistusta ostoskeskuksessa tai muussa luonnottomassa betoniympäristössä. Ihminen tarvitsee ympärilleen tilaa, korkean taivaan, vihreitä puita, rauhoittavaa linnunlaulua. Siispä laita kännykkä pois ja mene ulos, katso taivaalle, kuljeskele metsässä. Keskity tähän hetkeen.

Kiitos arvostelukappaleesta Aula & Co:lle!

Englanninkielinen alkuteos Notes on a Nervous Planet, 2018.
Suomennos Sarianna Silvonen.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja Aula & Co, 2019. 313 sivua.

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kaikki oli mennyttä, ikuisesti mennyttä. Jos hän voisi palata takaisin, suoristaa aikajanan kelaamalla sitä takaisin esiin kuin lankakerää, hän näkisi solmut, huomaisi vaaran merkit. Taaksepäin kelatessa kaikki oli itsestään selvää alusta asti, mutta silloin, kun hän ei tiennyt mistään mitään, hän ei ollut osannut aavistaa. Hän oli kävellyt luottavaisena suoraan sitä kohti.

Olen viisitoista vuotta sitten lukenut Lisa Jewelliltä kaksi romaania, Hyvät bileet ja Oikeenlaista kemiaa. Kepeää romanttista hömppää. Chick lit ei ole lempparini, joten unohdin kyseisen kirjailijan moneksi vuodeksi. Mutta nyt Lisa Jewell on yllättäen vaihtanut genreä ja minähän kiinnostuin välittömästi. Sitten hän oli poissa on hänen ensimmäinen psykologinen trillerinsä.

Jännärin päähenkilö on Laurel, joka on viimeiset kymmenen vuotta miettinyt, mitä hänen tyttärelleen tapahtui. 15-vuotias Ellie lähti kirjastoon ja katosi matkalla jäljettömiin. Lopulta Laurel yrittää jättää menneisyyden taakseen ja jatkaa omaa elämäänsä. Hän tapaa miehen ja rakastuu. Mutta miehen nuorimmainen tytär muistuttaa hämmästyttävän paljon Ellietä. Mitä Ellielle oikein tapahtui?

Lisa Jewellin Sitten hän oli poissa on kovin tutunomainen psykologinen trilleri. Monessa ajassa kulkeva tarina, kadonnut teinityttö, selvittämätön mysteeri. Mutta vaikka puitteissa on paljon tuttua, Sitten hän oli poissa on kuitenkin ihan omanlaisensa kertomus. En muista törmänneeni samanlaisiin juonikuvioihin aiemmin.

Hyvä psykologinen trilleri koukuttaa ja saa lukijan valvomaan illalla liian myöhään kirjaa ahmien. Vetävän ja tiivistunnelmaisen kerronnan lisäksi kaipaan moniulotteisia henkilöhahmoja ja kiinnostavia ihmisten välisiä suhteita. Vahvaa psykologista otetta, sävähdyttäviä juonenkäänteitä, kutkuttavia salaisuuksia. Painostavaa uhan tuntua ja tiivistyvää jännitystä. Ja tässä kaikessa Lisa Jewellin trilleri onnistuu ihan kelvollisesti vaikkakaan ei täydellisesti.

Sitten hän oli poissa kertoo koskettavan ja karmaisevan tarinan, jonka parissa viihdyin oikein mainiosti. Tyyli lipsahtaa hetkittäin ehkäpä liiankin viihteelliseksi, ja kirjaa olisi ehdottomasti voinut tiivistää, juonen kulkua jäntevöittää. Lukijalle on ripoteltu polun varrelle harmillisen selviä vihjeitä, joten yllätykset jäävät kovin vähiin. Mutta ei huono romaani, ei ollenkaan.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Englanninkielinen alkuteos Then She Was Gone, 2017.
Suomentanut Karoliina Timonen.
Kustantaja WSOY, 2019. 407 sivua.

Erin Kelly: Älä jää pimeään

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lontoolaisen toimittajan Erin Kellyn psykologinen trilleri Älä jää pimeään on saanut runsaasti kehuja niin kirjablogeissa kuin myös somekanavissa. Minä liityn mukaan ylistyskuoroon. Vahvatunnelmainen trilleri sieppaa intensiivisesti mukaansa, eikä piinaavan jännittävä tarina ei jätä rauhaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu.

Monille psykologisille trillereille tyypilliseen tapaan Erin Kelly kuljettaa tarinaansa eteenpäin kahdessa eri ajassa, niin nykyhetkessä kuin myös menneisyydessä. Lukijalle selviää nopeasti, että Lauran ja Kitin nuoruudessa on tapahtunut jotain järisyttävää, jotain pahaa, joka luo yhä edelleen synkän varjonsa Lauran ja Kitin elämään.

Viisitoista vuotta sitten vastarakastuneet Laura ja Kit matkustivat festivaaleille Cornwalliin ihailemaan täydellistä auringonpimennystä, mutta pimennyksen väistyessä heidän elämänsä muuttui pysyvästi. Nyt nykyhetkessä on taas täydellisen auringonpimennyksen aika, Kit matkustaa Färsaarille ja viimeisillään raskaana oleva Laura jää kotiin murehtimaan. Mutta mitä menneisyydessä oikein tapahtui, miksi Laura ja Kit ovat eläneet kaikki nämä vuodet piilossa, mitä he pelkäävät?

Juoni on oikeastaan lopulta aika yksinkertainen. Mutta juju piileekin siinä, miten Erin Kelly tarinansa kertoo. Juoni avautuu lukijalle kiduttavan hitaasti, pieni pala kerrallaan. Koukkuja ja käänteitä mahtuu matkan varrelle niin paljon, että hitaahkosta edistymisestä huolimatta jännäri ei suinkaan ole pitkäveteinen ja tylsä. Osan käänteistä aavistelin ennakolta, mutta minut onnistuttiin myös ilahduttavasti yllättämään. Tällaisista psykologista trillereistä minä nautin!

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Englanninkielinen alkuteos He Said / She Said, 2017.
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière.
Kustantaja Gummerus, 2019. 486 sivua.

Elly Griffiths: Korppikuningas

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Eteinen on täynnä mustaa savua. Henkeään haukkoen hän kerää viimeiset voimansa ja heittäytyy ovea vasten. Silloin hän tajuaa, että se on lukittu ulkopuolelta.
Ja sillä hetkellä häntä alkaa pelottaa.

Arkeologi Ruth Galloway saa kirjeen, jossa hänen opiskeluaikainen ystävänsä Dan Golding paljastaa kenties löytäneensä Korppikuninkaan luut ja kertoo olevansa peloissaan. Kirjeen kirjoittamisen jälkeen Dan menehtyy tulipalossa kotitalossaan. Kirje saa Ruthin miettimään, oliko Danin hengen vaatinut tulipalo sittenkään onnettomuus vai halusiko joku tappaa miehen. Kesälomallaan Ruth päättää matkustaa pohjoiseen vilkaisemaan Danin arkeologista kaivausta.

Oi että, minä niin tykkään näistä Elly Griffithsin dekkareista! Onneksi Tammi on alkanut suomentaa sarjaa nopeassa tahdissa, aina yksi kirja keväällä ja yksi syksyllä. Parissa vuodessa on päästy jo viidenteen Ruth Galloway -kirjaan, syksyllä 2019 suomeksi julkaistaan kuudes. Aiemmin suomeksi ilmestyneet kirjat ovat Risteyskohdat, Januksen kivi, Jyrkänteen reunalla ja Käärmeen kirous.

Olen monesti hehkuttanut, kuinka kovasti pidän dekkarisarjoista. On niin ihanaa palata vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan, jännittää heidän puolestaan. Ja ihan erityisesti pidän luuarkeologi Ruth Gallowaysta. Hän on helposti samaistuttava, herttaisen inhimillinen ja hurmaavan epätäydellinen. Vaativan työn ja yksinhuoltajaäitiyden yhdistäminen ei ole helppoa, ja oman haasteensa elämään asettaa myös mutkikas suhde komisario Harry Nelsoniin. Ruthin ystäväpiiriin kuuluu monia hyviä tyyppejä, muun muassa violettiviittainen druidi Cathbad.

Korppikuninkaan tapahtumat eivät sijoitu vanhoihin tuttuihin maisemiin, Norfolkin karuun rannikkoseutuun, vaan nyt ollaan pohjoisemmassa, kauniissa Lythamissa ja Blackpoolin huvipuistokaupungissa sekä Pendlen mystisissä metsissä. Maisemanvaihdos tuo mukavaa vaihtelua ja virkistää. Välillä ollaan melko hyytävissäkin tunnelmissa, välillä leikitään rannalla ja lomaillaan. Kaiken kaikkiaan oikein mainiota dekkariviihdettä.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos A Dying Fall, 2013.
Suomentanut Anna Kangasmaa.
Kustantaja Tammi, 2019. 372 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ranskanperuna tipahti Halin sormista syliin, mutta hän ei tuntunut huomaavan. Hän vain istui, luki ja luki uudelleen lyhyen kirjeen.

Harriet ”Hal” Westaway saa asianajotoimistosta kirjeen, jossa kerrotaan hänen isoäitinsä rouva Westawayn kuolleen. Kuolinpesän koko on huomattava, ja Hal on yksi testamentissa mainituista edunsaajista. Mutta kirje on selvästikin osoitettu väärälle henkilölle. Halin isovanhemmat ovat nimittäin kuolleet jo yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Halilla on murheenaan alati kasvava laskupino ja oven takana kolkuttelevat julmat velkojat. Eikä tarot-korteista ennustamalla ansaitse suurta tilipussia. Rahapulassa rypevä Hal näkee perinnössä tilaisuutensa päästä käsiksi rikkauksiin. Niinpä hän päättää yrittää uhkarohkeaa temppua ja huijata olevansa rouva Westawayn lapsenlapsi.

Mihin Hal oli oikein onnistunut sekaantumaan? Ja mitä hän oli käynnistänyt?

Brittikirjailija Ruth Warelta on suomennettu hieno joukko jännäreitä. Synkän metsän siimeksessä -kirjan tapahtumapaikkana toimii syrjäinen talo mäntymetsän keskellä. Nainen hytissä 10 kiidättää kärsimään piinaavasta ahtaanpaikankammosta luksusristeilijälle. Valhepeli kertoo neljän ystävyksen nuoruudessaan pelaamasta vaarallisesta pelistä. Ja nyt Ruth Warelta on saatu suomeksi jo neljäs psykologinen trilleri, joka kantaa nimeä Rouva Westaway on kuollut.

Ruth Waren trillerit tuntuvat jakavan lukijoita, mutta minä pidän suuresti hänen romaaneistaan. Tällaisille kevyille, viihdyttäville psykologisille jännäreille on ehdottomasti oma aikansa ja paikkansa. Kun työstressi puristaa päänupissa, on ihanaa heittäytyä koukuttavan kirjan tiukkaan syleilyyn ja uppoutua jännittävään tarinaan.

Rouva Westaway on kuollut on ehdottomasti tähänastisista Waren psykologisista trillereistä paras. Juonessa ei ole samanlaisia tyhjäkäyntiä ja toistoa kuin edellisissä kirjoissa, eikä tämä ole myöskään yhtä ennalta arvattava. Hal on sympaattinen päähenkilö, ränsistynyt kartano on synkeän tunnelmallinen tapahtumapaikka, sukusalaisuudet synnyttävät rätisevää sähköä ilmaan. Neljän tähden trilleri!

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Englanninkielinen alkuteos The Death of Mrs Westaway, 2018.
Suomentanut Antti Saarilahti.
Kustantaja Otava, 2019. 399 sivua.

Fiona Barton: Lapsi

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Silloin huomaan kappaleen mittaisen uutisen vauvasta. ”Työmaalla lapsen ruumis”, siinä lukee. Vain muutama rivi siitä, että rakennustyömaalta Woolwichista on löydetty sylilapsen luuranko ja että poliisi tutkii asiaa. Luen tekstin kerran toisensa jälkeen. En käsitä sitä kunnolla, aivan kuin se olisi vierasta kieltä. Silti tiedän, mitä siinä sanotaan, ja ympärilleni alkaa kietoutua kauhu. Se puristaa ilman keuhkoistani. Tekee hengittämisen vaikeaksi.

Vuosi sitten sain nauttia Fiona Bartonin esikoisromaanista Leski, ja nyt lukuvuoroon pääsi brittikirjailijan toinen psykologinen trilleri Lapsi. Molemmissa kirjoissa on keskiössä lapsi, molemmissa kirjoissa on mukana toimittaja Kate Waters. Kirjoissa on havaittavissa samanlaista kaavaa ja monia yhtäläisyyksiä, mutta eivät nämä psykologiset trillerit sentään täysin toistensa kopioita ole.

Lapsi-romaanin päähenkilöinä on kolme naista, joista jokainen sattuu huomaamaan sanomalehdestä pienen uutisen. Rakennustyömaalta on löytynyt vauvan ruumis. Katen toimittajan vaistot heräävät, hän päättää nuuskia tapausta tarkemmin. Emma kauhistuu, hän pelkää varjelemansa salaisuuden putkahtavan päivänvaloon. Angela suree vuosikymmeniä sitten menettämäänsä vauvaa.

Tarinaa seurataan pääasiassa näiden kolmen naisen silmin. Kate saa suurimman roolin, mutta muillakin naisilla on oma tärkeä osansa tarinassa. Katen, Emman ja Angelan lisäksi kirjassa vilahtelee vielä pari muutakin kertojaääntä, muun muassa Emman äiti Jude. Luvut ovat lyhyitä, mutta monesti Kate pääsee ääneen useamman luvun ajaksi.

Fiona Bartonin molemmat psykologiset trillerit ovat olleet nopealukuisia ja koukuttavia, mutta Lapsi jää valitettavasti Lesken varjoon. Leski on näistä kahdesta ehdottomasti jännittävämpi ja psykologisempi. Lapsi seurailee ennalta arvattavia polkuja, ja jo ennen kirjan puoliväliä aavistelin loppuratkaisun oikein. Mutta vaikka en saanutkaan kokea piinaavaa jännitystä enkä yllätyksellisiä juonenkäänteitä, viihdyin silti Lapsen seurassa.

Kiitokset arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Englanninkielinen alkuteos The Child, 2017.
Suomentanut Pirkko Biström.
Kustantaja Bazar, 2019. 429 sivua.