A. J. Finn: Nainen ikkunassa

IMG_20180430_124607_572.jpg

A. J. Finn on salanimi, jonka takana on newyorkilainen kustantaja ja kirjallisuuskriitikko Daniel Mallory. Nainen ikkunassa on hänen esikoisromaaninsa. Ja loistava esikoinen onkin, eipä todellakaan ole suotta tätä psykologista trilleriä kehuttu. Kiitokset arvostelukappaleesta Otavalle!

Kirjan päähenkilö Anna asuu kissansa kanssa upeassa talossa New Yorkin Harlemissa. Anna kärsii traumanjälkeisen stressireaktion seurauksena agorafobiasta ja on sulkeutunut kotiinsa. Aviomies ja kahdeksanvuotias tytär ovat muuttaneet pois. Anna vaeltelee ympäriinsä isossa talossaan ja seurailee ikkunoista naapuriensa puuhia. Yksitoikkoista ja yksinäistä elämää piristävät satunnaiset vieraat, vanhat mustavalkoiset elokuvat ja internet. Psykologina työskennellyt Anna tietää hyvin, etteivät lääkkeet ja alkoholi sovi yhteen, mutta silti erinomaista merlotia kuluu suuria määriä.

Eräänä iltana Anna näkee ikkunastaan, kun joku puukottaa vastapäisessä talossa asuvan perheen äitiä. Todisteiden puuttuessa muut eivät kuitenkaan usko häntä, ja Annan puheet tuomitaan sekopäisen, yksinäisen naisen höpinöiksi, pelkiksi harhakuvitelmiksi. Mutta mitä Anna näki? Mitä naapuritalossa on meneillään?

Minusta tuntuu, että en voi tehdä yhtään mitään. Ihan kuin olisin elokuvissa ja leffa on loppu ja kaikki ovat lähdössä pois ja minä istun vain paikoillani ja yritän ymmärtää, mitä siinä tapahtui.

Luin pari viikkoa sitten Clare Mackintoshin Minä näen sinut ja arvailin varovasti sen saattavan olla vuoden paras psykologinen trilleri. Mutta oi oi, millaisesta herkusta sainkaan heti vappuna nautiskella! A. J. Finnin Nainen ikkunassa on ehdottomasti psykologisten trillerien eliittiä, kiilaa jopa Mackintoshin edelle. Heti ensimmäisten sivujen myötä olin täysin hullaantunut, eikä Finn päästä missään vaiheessa jännitettä lopahtamaan. Tiivistunnelmaista, taitavasti kirjoitettua ja sopivasti höyrähtänyttä psykologista jännitystä.

Lukijaa pyöritetään ja kieputetaan. Kurkistellaan ikkunoista naapurien touhuja. Nappaillaan lääkkeitä ja punaviiniä. Mustavalkoisia elokuvia ja nettishakkia. Lisää lääkkeitä ja punaviiniä. Vakoillaan taas samaa naapuritaloa. Paniikki puristaa rintaa, hengitys rohisee, silmissä mustenee. Mikä on totta ja mikä ei? Lukija ei malta poistua Annan luota ennen kuin kirjan viimeinenkin sivu on ahmittu.

Englanninkielinen alkuteos The Woman in the Window, 2018
Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Kustantaja Otava, 2018. 461 sivua.

Lina Bengtsdotter: Annabelle

IMG_20180402_125633_218.jpg

Mitä kello oli? Yksitoista? Kaksitoista? Hän kaivoi kännykän laukustaan. Melkein puoli yksi. Äiti saisi raivarin. Se ryntäisi ovelle, ravistelisi häntä olkapäistä ja tivaisi huutaen, missä hän oli ollut, ja silloin se näkisi naarmut, veren, revenneen mekon. Miten hän selittäisi ne?

Seitsemäntoistavuotias Annabelle Roos on vanhemmiltaan salaa osallistunut nuorten bileisiin autiotalolla. Annabellen ylisuojelevainen äiti on tarkka kotiintuloajoista, mutta tyttöä ei kuulu kotiin. Menee päivä, menee kaksi, menee neljä päivää. Annabelle tuntuu kadonneen jäljettömiin. Puhelinta ei ole käytetty, pankkitililtä ei ole nostettu rahaa. Annabellen vanhemmat ovat suunniltaan huolesta.

Dekkarisarjan päähenkilö Charlie, oikealta nimeltään Charlene, on kolmekymppinen tukholmalainen nainen, joka on työssään poliisina erittäin älykäs ja pätevä. Mutta vapaa-ajallaan Charlie käyttää suuria määriä alkoholia ja pokailee miehiä yhdeksi yöksi seurakseen. Kun ylemmältä taholta tulee käsky lähteä Gullspångiin tutkimaan Annabellen katoamista, krapulaa poteva Charlie suostuu vastentahtoisesti matkustamaan Andersin kanssa Gullspångiin. Nurkkakuntaiseen pikkukaupunkiin josta Charlie itse on kotoisin. Paikkaan liittyy traumaattisia muistoja Charlien lapsuudesta.

Ruotsalainen esikoiskirjailija Lina Bengstdotter ei luo mitään kaunista kuvaa omasta lapsuuden kotikaupungistaan, piskuisesta Gullspångista. Tylsää ja harmaata. Maan nuorimmat äidit, huono hammasterveys ja korkea työttömyys. Lopetettuja kauppoja ja rikottuja ikkunoita. Keskellä ankeaa kaupunkia seisoo valtavan ruma metallisulatto, joka on jo vuosia sitten sulkenut ovensa. Nyt paikkakunnan ainoa isompi työllistäjä on vaneritehdas, jonka työntekijät tunnistaa naarmuisista käsivarsista. Monilla vanhemmilla ei ole töitä, monet nuoret lintsaavat koulusta. Kyläpahasessa ei nuorilla ole iltaisin oikein muuta tekemistä kuin ryypätä ja muhinoida hylätyssä autiotalossa. Kuumina kesäpäivinä uidaan kaupunkia halkovassa joessa, jonka kerrotaan olevan pohjaton ja jossa on vaarallisia virtauksia voimalan takia. Kymmenien kilometrin päässä sijaitsee paperitehdas, jonka haju tulee pohjoistuulella Gullspångiin saakka.

Kadonneista teinitytöistä ja surkeista pikkukaupungeista on toki ennenkin kirjoitettu dekkareita. Eikä siinäkään ole mitään uutta, että poliisilla on riesanaan menneisyyden haamuja ja alkoholiongelmaa. Mutta Lina Bengstdotter on onnistunut kasaamaan aineksista ihan kelpo dekkarin. Sujuvaa, helppolukuista ja koukuttavaakin. Lukijaa ei viedä rypemään liian synkkiin vesiin eikä ahdisteta nurkkaan ylettömällä väkivallalla, mutta traagisia ihmiskohtaloita tarjotaan lukuisia. Kiittelen myös yllättävää loppuratkaisua.

Annabelle käynnistää rikostutkija Charlie Lagerista kertovan dekkarisarjan, josta on ilmeisesti tulossa kolmiosainen. Aion painaa Lina Bengstdotterin nimen mieleeni, tätä kirjailijaa voisin ehdottomasti lukea toistekin. Charlie Lager on vähän turhan ongelmainen tapaus minun makuuni, mutta kyllä hänestä trilogian verran voisi lukea. Ja mistäs sen tietää, jospa Charlie yllättää vielä iloisesti sarjan seuraavissa osissa ja onnistuu selättämään päihdeongelmansa.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Ruotsinkielinen alkuteos Annabelle, 2017.
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.
Kustantaja Otava, 2018. 366 sivua.

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

IMG_20180308_161202_345.jpg

Psykologisia trillereitä rustailevia naiskirjailijoita on viime aikoina tupsahdellut kuin sieniä sateella. Yksi heistä on lontoolainen Ruth Ware, jonka viihdyttävän esikoisromaanin Synkän metsän siimeksessä lukaisin muutama kuukausi sitten. Synkän metsän siimeksessä -trillerin tapahtumat sijoittuivat nimensä mukaisesti syrjäiseen taloon mäntymetsän keskelle. Suljetun paikan mysteerit lienevät Ruth Waren erikoisalaa, sillä Waren toinen romaani Nainen hytissä 10 vie lukijansa kärsimään piinaavasta ahtaanpaikankammosta luksusristeilijälle. Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Kolmekymppinen matkailulehdessä työskentelevä Laura ”Lo” Blacklock on kymmenen vuotta koostanut juttuja lehdistötiedotteista ja etsinyt kuvamateriaalia muiden kirjoittamiin upeisiin matkajuttuihin. Tylsän leikkaa-liimaa-journalismin jälkeen hänelle kuitenkin avautuu yhtäkkiä huikea tilaisuus. Lo kuuluu niihin harvoihin ja valittuihin, jotka pääsevät luksusristeilijän neitsytmatkalle Norjan vuonoille. Aurora Borealis on tosin pikemminkin suuri jahti kuin risteilylaiva, matkustajahyttejäkin on vain kymmenen, mutta hulppeasti sisustettuun alukseen on saatu mahtumaan niin salonki, baari, kylpylä, aurinkoterassi kuin myös kirjasto.

Mutta loistelias risteily saa yllättäen karmaisevan käänteen, kun keskellä yötä humalainen Lo kuulee ääniä viereisestä hytistä ja sitten jotain raskasta loiskahtaa alas veteen. Lo uskoo todistaneensa murhaa, mutta todisteiden puuttuessa kukaan muu ei usko häntä. Eikä yksikään Aurora Borealiksen matkustajista ole kateissa. Mutta kuka oli salaperäinen nainen hytissä 10? Liikkuuko laivalla tosiaan murhaaja?

Katselin merta, jonka pinta kohoili oudon, hypnoottisen hiljaisuuden vallitessa paksujen, myrskynkestävien ikkunoiden takana. Ja ajattelin, että laivassa oli murhaaja, eikä kukaan muu kuin minä tiennyt sitä.

Olen viime viikkoina ollut pitkittyneen flunssan takia väsynyt enkä juurikaan ole jaksanut arki-iltaisin lukea. Ruth Waren Nainen hytissä 10 on kuitenkin niin vetävä trilleri, että silmät unihiekasta kirvellen kääntelin sivuja ja selvitin mysteeriä. Oma väsähtänyt olotilani sopi hyvin yksiin kirjan päähenkilön unettomuuden kanssa, uupuneissa fiiliksissä oli jokseenkin helppo samaistua päähenkilön ahdistuneisiin tunnelmiin.

Nainen hytissä 10 on koukuttava, helppolukuinen ja viihdyttävä psykologinen trilleri. Usein esikoisromaanin jälkeen tulee notkahdus, mutta ilahtuneena totesin Waren onnistuneen toisessa trillerissään esikoistaan paremmin. Nainen hytissä 10 käynnistyy räväkämmin kuin Synkän metsän siimeksessä, chicklitmäisyys on vähemmällä, eikä tämä muutenkaan ole ihan yhtä heppoinen ja ennalta arvattava. Keskellä merta seilaavan aluksen miljöö on sopivan klaustrofobinen, luksusjahti on mitä oivallisin tapahtumapaikka kuka-sen-teki-mysteerille.

Miinuksena voisin sanoa, että kirjan alkupuolella on turhaa joutokäyntiä ja lopussa mielestäni sorruttiin ylilyönteihin. Sivuhenkilöiden joukossa on niin monta latteaa sijoittajaa ja toimittajaa, että sekoitin heidät autuaasti enkä edes jaksanut yrittää pysyä kärryillä kaikkien henkilöllisyydestä. Ja tuskinpa muutaman viikon kuluttua muistan lukemastani enää paljoakaan. Mutta juuri tässä hetkessä Nainen hytissä 10 täytti tehtävänsä täydellisesti ja tarjosi viihdykettä väsyneisiin iltoihin.

Englanninkielinen alkuteos The Woman in Cabin 10, 2016.
Suomentanut Terhi Kuusisto. Kustantaja Otava, 2018. 352 sivua.

Shari Lapena: Vieras talossa

IMG_20180220_090316_320.jpg

Vuosi sitten oli Hyvä naapuri, nyt meillä on Vieras talossa. Kanadalaisen Shari Lapenan psykologisissa trillereissä vaara vaanii aina kotikadulla, lähempänä kuin uskotkaan. Kiitokset taas arvostelukappaleesta Otavalle!

Hän kuulee jarrujen kirskunnan ja vihaiset tööttäykset takanaan. Hän on lähestulkoon jo menettänyt autonsa hallinnan. Sitten hän tosiaan menettää hallinnan yhdessä ymmärryksen ja epäuskon silmänräpäyksessä, ja edes jarrujen vimmattu polkeminen ei estä autoa lentämästä katukiveyksen yli sähkötolppaan.

Karen herää sairaalasta. Hän saa kuulla kaahanneensa reipasta ylinopeutta ja törmänneensä autollaan sähkötolppaan. Karen on saanut aivotärähdyksen eikä muista eilisillasta mitään. Miksi ihmeessä Karen oli lähtenyt ajelemaan kaupungin pahamaineisimmalle alueelle, mitä tekemistä Karenilla oli siellä? Ja miksi Karen, joka aina noudattaa liikennesääntöjä, oli ajanut päin punaisia ja holtitonta ylinopeutta?

Sitten hylätystä ravintolasta löytyy miehen ruumis. Poliisilla herää epäilys, että Karenilla on yhteys murhatapaukseen. Onhan Karen ajanut kolarin samalla suunnalla samana iltana, kaiken lisäksi rikospaikalta löytyneet jäljet viittaavat Kareniin. Poliisien syytökset saavat myös Karenin aviomiehen Tomin epäilemään vaimoaan. Mutta onko Karenilla jotain tekemistä murhan kanssa?

Tom voi pahoin ajatellessaan vaimonsa olevan rikostutkinnan kohteena ja vihaa itseään mieleensä juurtuneen epäilyksen takia. Nyt hän tarkkailee Karenia jatkuvasti ja miettii, mitä tämä on tehnyt. Hän on väkisinkin huolissaan. Mitä poliisi saa selville?

Vieras talossa on samankaltainen kuin Shari Lapenan edellinen trilleri Hyvä naapuri. Keskiössä on taas yksi pariskunta, taas ilmassa on epäilyksiä ja pelkoa, epäluuloa ja syytöksiä. Ja olisihan tämänkin nimeksi sopinut Hyvä naapuri, sillä naapuri tässäkin kirjassa esiintyy.

Kaunokirjallisesti ei tälläkään kertaa ole luvassa mitään suoranaista ilotulitusta. Shari Lapenan luomat henkilöhahmot ovat heppoisia, suorastaan tylsiä. Ontouttaan kumisevia kliseisiä paperinukkeja. Kömpelöhkö kerronta ei onnistu herättelemään tunteita, päähenkilöiden hätä ei kosketa.

Psykologisena trillerinä Vieras talossa on köykäisempi kuin Hyvä naapuri. Useita tämäntyyppisiä trillereitä lukeneena pystyin aavistelemaan käänteet etukäteen, eikä Lapena onnistunut järjestelemään matkan varrelle mitään suoranaisia jymy-yllätyksiä. Paitsi ihan viimeisillä sivuilla jysähtää. Mutta no, kyllähän minä tämän seurassa viihdyin. Odotin vain enemmän.

Englanninkielinen alkuteos A Stranger in the House, 2017.
Suomentanut Antti Saarilahti. Kustantaja Otava, 2018. 298 sivua.

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon

IMG_20180208_130009-01~01.jpg

Haluan blogata luettujen kirjojen lisäksi myös BookBeatissa kuunnellut äänikirjat, mutta päätin pitää nämä bloggaukset lyhyinä enkä kuvaa äänikirjoja Instagramiin. Äänikirjojen valokuvaaminen on tylsää, kuvaan niin paljon mieluummin kirjoja kuin kiiltävää kännykän tai tabletin näyttöä.

Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia jatkaa Anna-Leena Härkösen aiemmista kirjoituskokoelmista tuttua linjaa. Härkösen kynästä on jälleen kerran syntynyt omakohtaisia, elämänmakuisia ja ytimekkäitä kirjoituksia. Jutut pursuilevat arkipäiväisiä sattumuksia, välillä pirskahtelee huumoria. Härkönen käsittelee kirjoituksissaan muun muassa lastenkasvatusta, matkailua, koirakammoa, mielikuvitusystäviä, kuninkaallisia häitä, naishirviöitä, vanhenemista, joulukoristelua ja erityisherkkyyttä.

Kirjan kuunneltuani jäin vähän ristiriitaisiin fiiliksiin. Osa Härkösen kirjoituksista on nokkelia ja saivat minut yksimielisenä hymähtelemään mukana. Noinhan tuo asia juuri on, noinhan se aina menee. Mutta osa ei ihan kolahtanut minuun.

Lukijana Kaija Pakarinen.
Kustantaja Otava, 2018.
Kesto 3 h 11 min.

Tuula Kallioniemi: Ensiluokkaiset agentit

IMG_20171114_170429.jpg

Marraskuun synkeinä iltoina lueskelin ekaluokkalaisen tyttäreni kanssa Tuula Kallioniemen kirjoittaman ja Jii Roikosen kuvittaman Ensiluokkaiset kioskikauppiaat -kirjan. Humoristinen kerronta upposi niin äitiin kuin myös tyttäreen. Innostuneena säntäsimme kirjastoon lainaamaan pari Reuhurinne-kirjaa lisää, ja niistä ensimmäiseksi luettavaksi valikoitui tämä Ensiluokkaiset agentit.

Tällä kertaa ekaluokkalaiset Pikkis ja Tötterö päättävät kokeilla, millaista olisi olla oikea agentti. Saman tien Pikkis ja Tötterö pääsevätkin vakoiluhommiin, kun isommat pojat Fisu, Möly ja Verneri juonivat selvästikin jotain. Pojat höpöttävät pankin räjäyttämisestä ja pukeutuvat kuin Aku Ankan Karhukopla. Apua! Ensiluokkaiset agentit Pikkis ja Tötterö päättävät selvittää poikien salaisuuden.

Reuhurinteen Lue itse -kirjasarja on tarkoitettu juuri lukemaan oppineille, joten kirjan teksti on isokokoista ja melko helppolukuista, pitkät sanat on tavutettu. Hauskaan kerrontaan tuo lisää eloa sarjakuvamainen kuvitus ja pienet kysymystehtävät. Lapsi lukee kirjasta ääneen osan, äiti osan, ja kimpassa me luemme tällaisen 40-sivuisen kirjan parissa illassa.

Minä pidin enemmän Ensiluokkaisten kioskikauppiaiden huumorista, mutta seitsemänvuotiaaseen tyttöön taisi vedota paremmin nämä agenttitouhut ja ”heko heko, osta mopo” -hokemat. Jännittävää salaisuutta ratkoessaan Pikkiksellä ja Tötteröllä on ohjelmassa runsaasti hiiviskelyä, vakoilua ja jopa valepukuja. Terävä lukija hoksaa toki heti alkusivuilla, mistä on kyse, mutta Pikkiksen ja Tötterön kommelluksia seuratessa ei aika käy pitkäksi. On siinä mainio kaksikko!

IMG_20171114_170609.jpg

Kirjoittanut Tuula Kallioniemi. Kuvittanut Jii Roikonen.
Kustantaja Otava, 2017. 40 sivua.

Tuula Kallioniemi: Ensiluokkaiset kioskikauppiaat

IMG_20171109_161324-01_20171109161731481.jpg

Ja taas täällä jatketaan lastenkirjojen bloggaamisen parissa. Dekkariblogi Luetut.net on näemmä yhtäkkiä muuttunut lastenkirjablogiksi! Mutta toki niitä dekkaribloggauksiakin on vielä tulossa, kunhan päästään yli näistä kiireisimmistä ja stressaavimmista päivistä.

Reuhurinteen alakoulu kerää rahaa leirikoulua varten. Jotkut myyvät vessapaperia, toiset heijastimia, mutta ekaluokkalaiset Pikkis ja Tötterö päättävät perustaa kioskin. Ensiluokkaiset kioskikauppiaat eivät suinkaan myy tikkareita ja jätskejä, vaan myytävänä on muun muassa nenätön nalle, pariton sukka ja pohjaton ämpäri. Kekseliäät Pikkis ja Tötterö raapustavat mainoksen kioskin viereen, mutta harmillisen kirjoitusvirheen takia asiakkaat toivotetaan tervetulleeksi kakkikioskille, vaikka eihän kioskissa ole vessaa ollenkaan. Eivätkä kirjoitusvirheet suinkaan jää tähän, vaan kioskikauppiaille sattuu vielä monta muutakin kommellusta.

Tuula Kallioniemen Ensiluokkaiset kioskikauppiaat kuuluu Reuhurinteen Lue itse -kirjasarjaan, joka on tarkoitettu juuri lukemaan oppineille. Pitkät sanat on tavutettu. Ekaluokkalainen tyttäreni on jo pitkään lukenut yksittäisiä sanoja ja lauseita, mutta vasta nyt tänä syksynä on päästy pidempien tekstien lukemiseen. Ensiluokkaiset kioskikauppiaat -kirjan me luimme yhdessä parin illan aikana, tytär luki osan luvuista ja äiti osan.

Ensiluokkaiset kioskikauppiaat -kirjan teksti on sopivan helppoa aloittelevalle lukijalle, ja nokkela huumori houkuttelee lukemaan eteenpäin. Mustavalkoista sarjakuvamaista kuvitusta on jokaisella aukeamalla elävöittämässä tarinaa. Kirjan lopussa on matikkapulma, jossa lukija pääsee laskeskelemaan, paljonko Pikkis ja Tötterö oikein saivatkaan kerättyä rahaa.

IMG_20171109_161502-01.jpg

Kirjoittanut Tuula Kallioniemi. Kuvittanut Jii Roikonen.
Kustantaja Otava, 2015. 40 sivua.

(Pahoitteluni tuhruisista valokuvista. Marraskuisessa illassa väsyneenä räpsäistyt kännykkäkuvat eivät ole huisin laadukkaita. Kevättä odotellessa…)

E. O. Chirovici: Peilien kirja

IMG_20171023_070922_871.jpg

J P Delaneyn Edellisen asukkaan jälkeen päätin lukea syysloman ratoksi toisenkin Otavan kustantaman trillerin. E. O. Chirovici on julkaissut kotimaassaan Romaniassa kymmenen salapoliisiromaania, mutta Iso-Britanniaan muutettuaan Chirovici päätti kokeilla englanniksi kirjoittamista. Peilien kirjasta tuli välittömästi menestys, jonka käännösoikeudet on myyty jo kymmeniin maihin. Kiitokset arvostelukappaleesta Otavalle! (Pokkarin kannessa lukee ennakkokappale, mutta minulle Peilien kirja saapui syyskuussa ilmestymispäivän jälkeen, joten kirja löytyy siis jo kaupoista.)

Trilleri käynnistyy, kun kirjallisuusagenttina työskentelevä Peter Katz saa sähköpostiinsa tekstinäytteen tuntemattomalta kirjailijalta. Peilien kirjaksi nimetyn käsikirjoituksen kerrotaan pohjautuvan kirjailijan omiin muistikuviin ja tarjoavan vihdoin ratkaisun vuonna 1987 selvittämättä jääneeseen psykologian professori Joseph Wiederin murhaan. Tekstinäyte herättää Peter Katzin kiinnostuksen, ja hän päättää ottaa yhteyttä kirjailijaan pyytääkseen tätä lähettämään hänelle koko käsikirjoituksen. Kirjailija on kuitenkin vakavasti sairas, eikä hänen puolisonsa löydä käsikirjoituksen loppua mistään. Tapaus ei jätä Peter Katzia rauhaan. Mitä oikein tapahtui joulukuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä vuonna 1987? Kuka murhasi professori Joseph Wiederin? Miksi?

Minulla oli pienoisia käynnistymisvaikeuksia Chirovicin Peilien kirjan kanssa. Ilmeisesti tarkkaavaisuuteni pääsi herpaantumaan heti alussa jossain kriittisessä kohdassa, koska jouduin palailemaan kirjassa taaksepäin ja palauttelemaan asioita mieleeni. Peilien kirja ei kuitenkaan ole ollenkaan vaikealukuinen, vaan tarina soljuu oikein mukavasti eteenpäin. Vauhtiin päästyäni ahmaisin kirjan nopeassa tahdissa.

Kirjan keskiössä on muistot ja niiden epäluotettavuus. Ihmismieli muuntelee ja vääristelee muistoja. Joskus me luomme nähdyistä yksityiskohdista väärän kokonaisuuden, joskus muisti vain yksinkertaisesti pettää meidät. Yksi silminnäkijä voi kertoa ryöstäjän pukeutuneen siniseen takkiin, toinen vakuuttelee takin olleen musta, mutta valvontakameran kuvista ryöstäjän takki osoittautuukin punaiseksi. Näemme vanhaa mökkiä esittävän valokuvan, rakennamme mieleemme muistoja muiden kertomusten perusteella, ja lopulta me muistamme selvästi viettäneemme lapsuuden kesiä mökillä, vaikka todellisuudessa kyseinen mökki on palanut maan tasalle jo monta vuotta ennen syntymäämme. Jokin asia saattaa meidän mielestämme olla kiistaton totuus, luotettava muistikuva, mutta kyseessä voi oikeasti olla pelkkä kuvitelma, mielemme luoma harhakuvaelma.

Chirovicin Peilien kirja on älykäs, tyylikäs ja hyvin kirjoitettu. Trilleri ei ole hiuksia nostattavan jännittävä, vaan pikemminkin kirjassa on vanhan ajan salapoliisiromaanin henkeä ja lukuromaanin viehätystä. Kirja saa lukijan pohdiskelemään, kuka kumma murhasi arvostetun psykologian professori Joseph Wiederin ja miksi ihmeessä kenelläkään olisi ollut mitään syytä murhata hänet. Tarina on kuin palapeli, jossa yksikään pala ei sovi toiseen, monimutkainen totuuksien ja valheiden kudelma, mutta kirjan lopussa kaikki loksahtaa siististi paikoilleen. Chirovici selittää taustat uskottavasti, mutta viimeisen sivun luettuani Peilien kirja jää myös mukavasti kaihertamaan mieltäni.

Englanninkielinen alkuteos The Book of Mirrors, 2017.
Suomentanut Inka Parpola.
Kustantaja Otava, 2017. 266 sivua.

J P Delaney: Edellinen asukas

IMG_20170927_171746_01_01~01.jpg

J P Delaney on salaperäinen nimimerkki, jonka taakse kuulemma kätkeytyy lukuisia menestysteoksia julkaissut kirjailija. Edellinen asukas on kuitenkin hänen ensimmäinen psykologinen trillerinsä. Kirjasta suunnitteilla olevan elokuvan ohjaa Ron Howard, joka on aiemmin ohjannut muun muassa elokuvat Da Vinci -koodi, Kaunis mieli ja Apollo 13. Kiitokset Edellisen asukkaan arvostelukappaleesta Otavalle! (Kirjan kannessa lukee ennakkokappale, mutta minulle kirja saapui syyskuussa vasta ilmestymispäivän jälkeen.)

Kirjassa kuljetetaan koko ajan rinnakkain kahta tarinaa kahdessa aikatasossa. Menneisyydessä Emma, nykyisyydessä Jane. Kummallakin on takana traumaattinen kokemus, kumpikin etsii itselleen uutta kohtuuhintaista asuntoa, kumpikin ihastuu samaan pieneen mutta kauniiseen taloon. Vuokranantaja on talon suunnitellut arkkitehti, ja vaikuttavassa valkoisessa talossa on runsaasti huippumodernia tekniikkaa. Valitettavasti vuokrasopimukseen kuuluu parisensataa erikoista ehtoa, kuten ei ruukkukasveja, ei mattoja, ei tauluja, ei verhoja, ei koristetyynyjä, ei roskakoreja, ei lasinalusia, ei edes kirjoja. Eikä talon vuokralaiseksi suinkaan hyväksytä ihan ketä tahansa, vaan ensin pitää täyttää monisivuinen hakemuslomake ja läpäistä pakkomielteisen vuokranantajan järjestämä haastattelutilaisuus. Menneisyydessä Emma ja nykyisyydessä Jane ovat kuitenkin niin mykistyneitä ihastuksesta, että he suostuvat kaikkiin vuokranantajan epätavallisiin vaatimuksiin ja pääsevät muuttamaan huikeaan taloon.

Kirjan luvut ovat lyhyitä, ja J P Delaney osaa rakentaa psykologista jännitystä taitavasti. Lukijalle tarjoillaan vuorotellen välähdyksiä Emmasta ja Janesta. Kummallakin naisella on suhde vuokranantajansa kanssa. Nykyisyydessä talossa asuva Jane tulee hiljalleen tietoiseksi, että ennen häntä talossa on asunut Emma ja että Emmalle on tapahtunut jotain kamalaa. Yrittäessään selviytyä Jane tulee tehneeksi täsmälleen samoin kuin talon edellinen asukas Emma. Trillerin pohjimmainen idea on oikeastaan aika simppeli mutta nerokas, juonenkäänteet onnistuvat yllättämään, ja jännite pysyy hyvin yllä.

J P Delaneyn Edellinen asukas on oikein nautittava psykologinen trilleri, kunhan kirjaa lukiessa ei ala liikaa järkeillä ja analysoida juonenkäänteitä. Lääketieteelliset faktat eivät aina osu ihan kohdalleen, ihmisten käyttäytymistä vedetään epäuskottaviin sfääreihin, ja valheiden verkosto menee jopa liiallisuuksiin saakka. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen elokuva kirjan pohjalta syntyy ja onnistuuko mestariohjaaja Ron Howard välttämään teennäisyyden karikot.

Talo on linnoitus. – – Mutta mitä jos talo päättää olla suojelematta minua? Kuinka turvassa oikeassa olen?
Yhtäkkiä minua alkaa pelottaa.

Englanninkielinen alkuteos The Girl Before, 2017.
Suomentanut Satu Leveelahti.
Kustantaja Otava, 2017. 417 sivua.

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

IMG_20170807_185020_01

Yöpöydälleni on kertynyt hurja pino houkuttelevia syksyn uutuuksia, mutta tämän yhden kesällä lukematta jääneen kirjan halusin lukaista tähän väliin. Synkän metsän siimeksessä on lontoolaisen Ruth Waren (s. 1977) esikoisromaani. Psykologinen trilleri on pomppinut top kymppi -listoilla Briteissä ja Yhdysvalloissa, ja kirja on käännetty jo yli 40 kielelle. Kiitokset arvostelukappaleesta Otavalle!

Sattuu. Joka paikkaan sattuu. Valo viiltää silmiäni, päätä särkee. Sieraimissani tuntuu metallinen löyhkä, käteni ovat tahmaiset verestä.
”Leonora?”
Ääni kuuluu vaimeasti kipuverhon läpi. Yritän pudistaa päätäni, en pysty puhumaan.
”Leonora, ei hätää, olet sairaalassa.”

26-vuotias kirjailija Leonora saa sähköpostiinsa kutsun lapsuudenystävänsä polttareihin, vaikka Nora ei ollut tavannut ystäväänsä kymmeneen vuoteen. Hetken emmittyään Nora päättää kuitenkin vastata kutsuun myöntävästi. Polttarit vietetään pienellä porukalla syrjäisessä talossa mäntymetsän keskellä. Mutta tunnelma kiristyy ja joku murhataan. Ja sitten Nora herää sairaalasta, muistinsa menettäneenä ja loukkaantuneena. Mitä lasitalossa oikein tapahtui?

Joku on ihan oikeasti kuollut.
Joku on kuollut.
Mutta kuka?

Olin jostain lukenut ankaria moitteita Ruth Waren esikoisromaanista, joten odotukseni Synkän metsän siimeksessä -trillerin suhteen eivät olleet huisin korkealla. Mutta onneksi uskalsin tarttua tähän. Kirjassa on hyvää imua, lukeminen käy vaivattomasti, sivut kääntyilevät vauhdilla, mysteeri viehättää ja koukuttaa. Täydellistä luettavaa väsyneinä arki-iltoina, kun vireystila ja keskittymiskyky eivät ole parhaimmillaan.

Välillä seuraillaan sairaalassa makaavaa Noraa, joka yrittää kasata muistojensa sirpaleista kokonaista kuvaa tapahtumista. Välillä palataan ajassa taaksepäin polttareihin. Jos lukijalle ei heti kirjan alussa kerrottaisi jotain pahaa tapahtuneen, lukija voisi hyvin kuvitella lukevansa heppoista chick lit -romskua. Polttarikohtauksissa nimittäin on välillä häiritsevässä määrin hömppämäisyyttä, ja puhekielisten dialogien myötä tarinaan tulee liiankin paljon kepeyttä. Mutta tarinan edetessä tunnelma tihenee, ja Ruth Waren esikoisteoksesta kehkeytyy ihan mainio, joskin ennalta arvattava, psykologinen trilleri.

Synkän metsän siimeksessä ei ole vuoden paras psykologinen trilleri. Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä ja Camilla Greben Kun jää pettää alta nousevat ehdottomasti korkeammille sijoille tämän vuoden psykologisten trillerien kilvassa. Mutta varsin kelvollista ja vetävää jännitystä Ruth Waren Synkän metsän siimeksessä tarjoilee. Toivottavasti tältä kirjailijalta suomennetaan lisää kirjoja!

Englanninkielinen alkuteos In a Dark, Dark Wood, 2015.
Suomentanut Oona Nyström.
Kustantaja Otava, 2017. 364 sivua.