Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kaikki pois piilosta (Hide, suom. Viia Viitanen) on yhdysvaltalaisen Kiersten Whiten ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Aiemmin White on julkaissut nuortenkirjoja.

Hylätty huvipuisto. Neljätoista kilpailijaa. Seitsemän päivää. Säännöt ovat yksinkertaiset: piiloudu puistoon, älä tule löydetyksi. Parhaimman piilopaikan löytänyt, viimeiseksi jäänyt kilpailija voittaa sievoisen rahapalkinnon. Mutta pian kilpailijoille selviää, että sokkeloisessa huvipuistossa piilottelee heidän lisäkseen jotain paljon vaarallisempaa. Jokainen kilpailija on hengenvaarassa.

Kiersten Whiten Kaikki pois piilosta kuulosti etukäteen erittäin lupaavalta kauhutrilleriltä. Odotin hyytävää jännitystä ja karmaisevaa piiloleikkiä rapistuneessa huvipuistossa. Näitä odotuksiani White ei kuitenkaan onnistunut oikein täyttämään.

Kaikki kisaajat ovat nuoria aikuisia, 25 ikävuoden hujakoilta. On koditonta ja perheetöntä, yksin ja eksyksissä olevaa, Instagram-tähteydestä haaveilevaa, palkattomiin harjoitteluihin jämähtänyttä. Jokainen kilpailijoista on jollain tavalla hukassa itsensä ja elämänsä kanssa, etsimässä omaa paikkaansa ja tavoittelemassa haaveitaan. Jokainen toivoo voittavansa 50 000 dollarin rahapalkinnon, joka auttaisi matkalla kohti unelmia.

Henkilöhahmoja on liikaa, jotta heihin onnistuisi kiintymään. Jopa päähenkilöksi nostettu Mack jää melko värittömäksi ja ohueksi. Ja kun piiloleikkiin osallistuneita kilpailijoita sitten alkaa kuolla huvipuistossa, seurasin tapahtumia pikemminkin surullisena kuin kauhistuneena.

Kiersten Whiten Kaikki pois piilosta on harmillisen epäuskottava ja pitkäveteinen kauhutrilleri. Sekavuus ja lapsellisuus syövät lukuintoa. Yhteiskunnallinen kritiikki on romaanin kiinnostavinta antia, mutta muuten tämä jätti olon aika tyhjäksi. Traaginen, masentava tarina.

Kustantaja WSOY, 2022. 300 sivua.
Alkuteos Hide, 2022.
Suomennos Viia Viitanen.