Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä

Olen viimeisen viikon ajan kärsinyt niska-hartiajumituksesta enkä pariin päivään voinut kuvitellakaan lukevani kirjaa. Päästyäni pahimman yli aloin kaivata taas lukemisen pariin, mutta halusin vältellä tiiliskiviä ja lukea jotain kevyttä. Siispä yöpöydän kirjapinosta luettavakseni valikoitui runsas kolmesataasivuinen novellikokoelma, Leena Lehtolaisen Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia. Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Leena Lehtolaisen novellikokoelma pitää sisällään viisitoista lyhyttä rikostarinaa. Takakannen teksti lupailee myös psykologista jännitystä ja kihelmöivää kauhua, mutta kertomukset ovat loppujen lopuksi aika kesyjä. Osa henkilöhahmoista on tuttuja Lehtolaisen aiemmista romaaneista, esimerkiksi Maria Kallio ja Hilja Ilveskero, mutta novellikokoelma esittelee myös joukon uusia tuttavuuksia.

Ensimmäisen ja toisen osuuden tarinat ovat riipaisevia mutta eivät erityisen jännittäviä. Pelottelu on heppoista, eikä näiden takia yöuniaan menetä. Mikään tarinoista ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta parhaiten mieleeni jäivät Kuollut lumiukko ja Tappajan tyttöystävä. Kuolleessa lumiukossa Maria Kallion naapuri joutuu ilkivallan kohteeksi. Tappajan tyttöystävässä kirjastovirkailija saa pakkomielteisen ihailijan, joka on valmis jopa tappamaan saadakseen haluamansa. Muissa tarinoissa päästään muun muassa rekkakuskin kyytiin ja nuorten kanssa mökkisaarelle.

Kirjan päättävä kolmas osuus on kokoelma jouluisia ja talvisia tarinoita. Joulupukin suudelmassa Hilja Ilveskero saa paikan tavaratalon vartijana. Valkoinen poro on niin ikään Hilja Ilveskero -tarina. Joulukinkkuvaras kertoo köyhästä yksinhuoltajaäidistä, joka törmää sattumalta kaupassa joulukinkkuvarkaaseen. Kolme Joosefia on tarina asunnottomasta alkoholistista, joka huomaa olevansa raskaana.

Tappajan tyttöystävä ja muita rikostarinoita -kokoelman perusteella Leena Lehtolainen on monipuolinen kirjailija, joka taitaa monenlaiset tyylilajit. Useampi kirjan tarinoista käsittelee traagisia ihmiskohtaloita ja epätoivoisia tekoja. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Julkaistu vuonna 2018.
Kustantaja Tammi. 326 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Stephen King & Owen King: Ruususen uni

Nukkuvan naisen pään päälle ilmestyi vaaleaa rihmaa, kuin hämähäkinverkkoa, joka nousi hänen poskiltaan, levittäytyi ja laskeutui hänen iholleen hunnuksi. Asettuneista rihmoista kehräytyi uusia säikeitä, ja ne peittivät hänen kasvonsa nopeasti muodostaen maskin, joka ulottuisi pian hänen päänsä ympäri. Yöperhoset kiertelivät hämärässä majassa.

Kauhun kuningas Stephen King (s. 1947) ja hänen nuorempi poikansa Owen King (s. 1977) ovat yhteistuumin kirjoittaneet romaanin, joka levittää lukijoiden eteen kauhukuvan maailmasta ilman naisia. Epidemia, jota kutsutaan aluksi nimellä aurorainfluenssa, leviää nimittäin vain tyttöjen ja naisten keskuudessa. Pandemia vyöryy myös Appalakeille pieneen Doolingin kaupunkiin. Nukahdettuaan naiset koteloituvat kuin yöperhoset eivätkä herää enää. Eikä heitä kannata yrittää herättää. Yhtäkkiä miehet joutuvat pärjäämään keskenään. Mutta kuka kumma on Eve ja miksi unitauti ei tartu häneen?

Ruususen uni ei edusta kevyttä välipalalukemista, vaan paksuutta kirjalla on huikeat 750 sivua. Sain kirjan käsiini juuri ennen lomamatkalle lähtöä enkä reissussa malttanut istua nenä kiinni kirjassa, koska siellä oli niin paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Matkalta kotiuduttuani kesälomani päättyi, koitti paluun arkeen, ja taas kirja joutui jäämään paitsioon. Lopulta kirjan lukemiseen meni aikaa reippaasti yli kaksi viikkoa!

Stephen ja Owen Kingin luoma henkilögalleria on erittäin laaja, hahmoja on kymmenittäin, mutta onneksi keskushenkilöiden joukko on pienempi. Suuri väkimäärä ja tapahtumien runsaus vaativat kuitenkin paneutumista, eivätkä Kingit päästä lukijoitaan helpolla. Tiivistunnelmaiset kohtaukset nostavat sykettä, väkivalta on ronskia, ja yliluonnollisia aineksia on ripoteltu sopivasti sinne sun tänne matkan varrelle. Henkilöhahmot ovat mukavan särmikkäitä, epätäydellisiä, persoonallisia. Loppua kohden vauhti kiihtyy, syke nousee entisestään, eikä kirjaa malta laskea käsistään. Vau!

Paksuudestaan ja runsaudestaan huolimatta, tai todennäköisesti juuri sen takia, Stephen ja Owen Kingin Ruususen uni on palkitseva lukukokemus. Romaani maalailee lukijoiden silmien eteen mielenkiintoisen kuvitelman, kauhistuttuvan dystopian. Kingit saavat lukijan pohtimaan, millainen olisi maailma ilman naisia. Ovatko naiset toimineet yhteiskunnan jäähdyttäjinä? Ja kun nämä jäähdyttäjät ovat poissa, koteloituneina ja unten mailla, olisiko seurauksena mellakoita ja jengisotia, räjähtelevätkö pommit ja ydinaseet? Olisivatko miehet onnettomia ilman äitejään, vaimojaan, tyttäriään? Miten kauan ihmiskunta ylipäätään selviäisi ilman naisia?

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos Sleeping Beauties, 2017.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2018. 752 sivua.

Costello & Richards: Haudattu mysteeri ja Viimeinen juna Lontooseen

Cherringhamin mysteerit on brittiläinen rento dekkarisarja, jota julkaistaan ainoastaan e-kirjoina ja äänikirjoina. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat viehättävään Cherringhamin pikkukaupunkiin, jossa rikoksia ratkovat yksinhuoltajaäiti Sarah Edwards ja eläköitynyt amerikkalaispoliisi Jack Brennan. Yhdellä tarinalla on pituutta vain noin kolme ja puoli tuntia, joten dekkarin ehtii hyvin kuunnella yhden illan aikana.

Haudatussa mysteerissä rikkauksista haaveilevat kaverukset Jerry ja Baz tutkivat metallinpaljastimilla Cherringhamin peltoja. Eräänä päivänä heitä lykästää. Maasta löytyy 300-luvulta peräisin oleva tarjoiluvati. Eläköitynyt professori lupaa huolehtia arvokkaasta roomalaisesta hopeaesineestä ja laittaa sen turvaan kassakaappiinsa. Pian puoli kylää tietää Jerryn ja Bazin uskomattomasta löydöstä. Ja kun seuraavana päivänä vati on tarkoitus luovuttaa British Museumin arvioijalle, kaikkien kauhuksi kassakaappi onkin tyhjä ja vati poissa.

Viimeinen juna Lontooseen tarjoilee kutkuttavan mysteerin. Helteisessä Cherringhamissa alakoulun järjestämässä kesäriehassa nukketeatteritaiteilija Otto Brendl löytyy kuolleena. Ilmeisesti sydänkohtaus. Jack Brennan kiinnittää huomiota miehen tatuointiin, rumaan korppikotkaan, ja muistaa nähneensä samanlaisen tatuoinnin vuosia sitten erään mafiapomon ruumiissa. Eikä Jack voi olla miettimättä, onko Otto Brendlin kuolemassa sittenkin jotain hämärää.

Cherringhamin mysteerit tarjosivat minulle taas mukavan leppoisaa kuunneltavaa. Simppeleitä pieniä rikospähkinöitä, joita voi hyvin kuunnella illalla sängyssä menettämättä yöuniaan. Haudattu mysteeri on näistä kahdesta selvästi heppoisempi, ja Viimeinen juna Lontooseen saa yllättävänkin synkkiä sävyjä.

Haudattu mysteeri – Cherringhamin mysteerit 4
Englanninkielinen alkuteos Thick as Thieves, 2014.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 29 min.

Viimeinen juna Lontooseen – Cherringhamin mysteerit 5
Englanninkielinen alkuteos The Last Train to London, 2014.
Suomentanut Oona Juutinen. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 27 min.

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

Norfolkissa meri jäytää päivästä toiseen heltymättömästi rantaa ja paljastaa kasan ihmisen luita. Paikalle kutsutaan arkeologi Ruth Galloway. Tarkemmissa tutkimuksissa selviää, että luut sijoittuvat suunnilleen toisen maailmansodan aikaan ja kuuluvat todennäköisesti saksalaisille sotilaille. Mutta mitä Norfolkissa silloin tapahtui? Miksi sotilaat on ammuttu ja ruumiit piilotettu rannalle?

Englantilaisen Elly Griffithsin luomaa Ruth Galloway -sarjaa on ehditty suomentaa jo kolmen kirjan verran. Viime vuonna ilmestyi Risteyskohdat ja Januksen kivi. Tänä vuonna suomeksi on saatu tämä Jyrkänteen reunalla, ja syksyllä julkaistaan sarjan neljäs osa Käärmeen kirous. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle! Hienoa, että tätä sarjaa on alettu suomentaa ja vieläpä näin nopeassa julkaisutahdissa.

Tuttujen henkilöhahmojen seuraan on ihanaa palata. Henkilöt ovat helposti lähestyttäviä. Sympaattinen Ruth Galloway on ammattitaitoinen luuarkeologi, yksityiselämässään ihastuttavan inhimillinen ja sopivan epätäydellinen mutta ei kuitenkaan mikään holtiton sähläri. Komisario Harry Nelson on oikeudenmukainen poliisi, joka ajaa autollaan aina liian kovaa. Arkeologeihin ja poliiseihin mahtuu monenlaista persoonaa, ja Jyrkänteen reunalla esittelee myös uuden hahmon, Ruthin vanhan ystävän Tatjanan. Aiemmat Galloway-mysteerit lukeneet tietävät, ettei Ruthin ja Harryn välinen suhde ole ihan mutkaton, mutta kaksikko kykenee kuitenkin ammattimaisesti tekemään yhdessä töitä.

Ruth Galloway -dekkarit ovat mitä parhainta kesälomalukemista. Norfolkin karuihin rannikkomaisemiin sijoittuva sarja on sopivan kepeä mutta silti kiehtova ja koukuttava. Elly Griffiths ei yritä järkyttää lukijoitaan ällöttävän verisillä ja väkivaltaisilla kohtauksilla, eikä edes jännittävässä loppuhuipennuksessa meno äidy liian hurjaksi. Mukavan leppoisaa ja viihdyttävää luettavaa.

Englanninkielinen alkuteos The House at Sea’s End, 2011.
Suomentanut Anna Lönnroth. Kustantaja Tammi, 2018. 348 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Matthew Costello & Neil Richards: Kartanon salaisuus ja Murha kuunvalossa

Cherringhamin mysteerit on brittiläinen cozy mystery -sarja, jota julkaistaan ainoastaan e-kirjoina ja äänikirjoina. Noin 120-sivuiset tarinat sijoittuvat viehättävään Cherringhamin pikkukaupunkiin, jossa rikoksia ratkovat yksinhuoltajaäiti Sarah Edwards ja eläköitynyt amerikkalaispoliisi Jack Brennan. Kuuntelin helmikuussa Cherringhamin mysteerien ensimmäisen osan Murha Thamesin varrella ja nyt otin kuunteluun sarjan kaksi seuraavaa osaa.

Kartanon salaisuus lähtee käyntiin tulipalolla. Mogdonin ränsistyneessä kartanossa yksin asunut yhdeksänkymppinen Victor Hamblyn löydetään kuolleena talon ullakolta. Miksi ihmeessä Victor oli paennut ullakolle eikä pyrkinyt alas ulko-ovelle? Mitä Victor on piilotellut ullakolla? Johtuiko tulipalo todellakin sähköviasta vai sytyttikö joku palon tahallaan?

Murha kuunvalossa esittelee Cherringhamin rotarykuoron ja sen mutkikkaat ihmissuhteet. Lahjapuotia pitävä yrittäjä Kirsty Kimball menehtyy saatuaan vakavan allergisen reaktion kuoroharjoitusten jälkeen. Tapauksen jälkeen muutama muukin jää kuorosta pois, joten joululauluesitykseen kaivataan kipeästi lisää laulajia. Jack Brennan suostuu liittymään kuoroon. Mutta oliko Kirstyn kuolema sittenkään pelkkä onneton sattuma?

Matthew Costellon & Neil Richardsin Cherringhamin mysteerit eivät ole oikeastaan kovinkaan kummoisia. Liukuhihnalla tuotettuja tusinadekkareita. Mutta silti kuuntelen näitä mielelläni. Kirjoina en jaksaisi näin heppoisia dekkareita lukea, mutta äänikirjoilta kaipaan nimenomaan helppoutta ja kepeyttä. Äänikirjoja kuunnellessani touhuilen usein samalla jotain muuta, joten äänikirjassa ei saa olla liian paljon henkilöhahmoja eikä liian monimutkaisia juonikuvioita. Annan Cherringhamin mysteereille plussaa myös lyhyydestä, tällaisen äänikirjan voi helposti kuunnella yhden illan aikana.

Iso-Britanniassa Cherringhamin mysteereitä on ehtinyt ilmestyä jo yli kaksikymmentä osaa. Suomessa julkaisu on reippaasti jäljessä, mutta nyt Tammi on ryhtynyt julkaisemaan näitä nopeassa tahdissa, yksi uusi kirja joka kuukausi. Sarjan neljäs osa tupsahtaa siis julki huhtikuussa, viides osa toukokuussa, kuudes kesäkuussa jne. Kuunneltavaa riittää siis monelle kuukaudelle!

Kartanon salaisuus – Cherringhamin mysteerit 2
Englanninkielinen alkuteos Mystery at the Manor, 2014.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 16 min.

Murha kuunvalossa – Cherringhamin mysteerit 3
Englanninkielinen alkuteos Murder by Moonlight, 2014.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 20 min.

J. S. Monroe: Löydä minut

J. S. Monroe on brittiläinen toimittaja ja kirjailija, oikealta nimeltään Jon Stock. Hän on työskennellyt muun muassa The Daily Telegraphissa sekä julkaissut omalla nimellään vakoojaromaaneja. Stockin tuorein romaani on salanimellä julkaistu psykologinen trilleri Löydä minut. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle!

Rosan hautajaisista on kulunut viisi vuotta aikaa. Rosan ruumista ei koskaan löydetty, mutta kaikki uskovat Rosan tehneen itsemurhan. Kaikki paitsi Rosan poikaystävä Jar, joka yhä edelleen etsiskelee Rosaa. Ja sitten Jar saa käsiinsä tietokoneen, josta löytyy salattu tiedosto nimeltä Rosan päiväkirja. Ystävänsä avustuksella Jar pääsee lukemaan Rosan tekstejä. Ja pian Jar on entistä varmempi siitä, että Rosa ei ole kuollut.

Koetan olla huomaamaton, ja jos minussa on vielä kauneutta, pidän sen tallessa, kunnes Jar näkee minut. Ja jonain päivänä, isän avulla, levitän jälleen siipeni auringossa.

Joskus kirja ei ole ollenkaan sitä, mitä olen odottanut. Tai no, monitahoisen psykologisen trillerin toki sain, mutta kaupan päälle tuli yllättäen roppakaupalla kauheuksia ja hirveyksiä. En mielestäni ole kaikkein heikkohermoisin lukija, mutta nyt jouduin kirjan loppupuolella hyppimään muutamia kohtia yli. En yksinkertaisesti olisi halunnut altistaa itseäni moisille kauheuksille. Osansa saavat niin ihmiset kuin myös eläimet, eikä kirjailijan kieroutunut mielikuvitus todellakaan päästä lukijaparkoja helpolla.

Mutta mikäli kestää kirjan sisältämät kammottavat raakuudet eikä anna ajoittaisen sekavuudenkaan lannistaa itseään, J. S. Monroen Löydä minut on ihan mainio psykologinen trilleri. Heti alkuasetelma on houkuttelevan herkullinen. Enkä ainakaan minä osannut aavistella juonta etukäteen, vaan piinavan jännittävä trilleri kätkee sisälleen lukuisia yllätyksiä.

Lukijaa kieputetaan ja vatkataan kuin rajussa huvipuistolaitteessa. Piina jatkuu jatkumistaan. Oksennus pyrkii kurkkuun ja silmissä vilisee, mutta keskenkään ei malta hypätä kyydistä pois. Ja jälkikäteen on etova olo ja paha mieli. Vähän kaduttaakin, että menin mukaan tälle ajelulle.

Englanninkielinen alkuteos Find Me, 2017.
Suomentanut Arto Schroderus.
Kustantaja Tammi, 2018. 431 sivua.

Matthew Costello & Neil Richards: Murha Thamesin varrella

Cherringhamin mysteerit on brittiläinen dekkarisarja, jota julkaistaan ainoastaan e-kirjoina ja äänikirjoina. Sarjan osat sijoittuvat Cherringhamin pikkukaupunkiin, ja jokainen osa on oma itsenäinen rikostarinansa. Tammi mainostaa Cherringhamin mysteerien sopivan hyvin kiireisenkin ihmisen elämään, tarinat ovat vain noin 120 sivun pituisia.

Sarah Edwardsilla on takanaan kipeä avioero, ja hän on muuttanut Lontoosta kahden lapsensa kanssa takaisin kotiseudulleen Cherringhamin pikkukaupunkiin. Päivät täyttyvät työnteosta ja yksinhuoltajan arjesta. Mutta Sarahin rauhallinen elämä järkkyy, kun joen rannasta löytyy hänen ystävänsä ruumis. Poliisi arvelee, että Sammi Jackson olisi humalapäissään pudonnut jokeen ja hukkunut.

Kävelyllään Sarah törmää asuntolaivassa asuvaan amerikkalaiseen mieheen. Jack Brennan on aiemmin työskennellyt New Yorkissa rikosetsivänä, mutta vaimonsa kuoleman jälkeen Jack on jäänyt eläkkeelle ja nauttii Englannissa Cherringhamin rauhasta. Teräväpäinen Jack hoksaa nopeasti, että Sammin kuolema ei voinut olla onnettomuus vaan Sammi murhattiin. Yhdessä Sarah ja Jack päättävät selvitellä tapausta.

Matthew Costellon & Neil Richardsin Murha Thamesin rannalla on miellyttävä cozy mystery, joka sopii hyvin kuunneltavaksi illalla sängyssä. Sarah ja Jack ratkovat murhaa mukavan tuntuisessa Cherringhamin pikkukaupungissa, jossa rähinän ja räiskeen sijaan on ihanaa lintujen laulua ja suloista joen solinaa. Sarah toipuu ällistyttävän hyvin ystävänsä kuolemasta, eikä myöskään leskimies Jack vaivu synkistelyyn. Kevyt, lämminhenkinen brittidekkari pitää kuitenkin otteessaan eikä mielenkiintoni päässyt lopahtamaan kesken. Cherringhamin mysteerejä kuuntelen varmasti toistekin.

Matthew Costello & Neil Richards
Murha Thamesin varrella – Cherringhamin mysteerit 1
Englanninkielinen alkuteos Murder on Thames, 2013.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2017.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 23 min.

Stephen King: Viimeinen vartio

Edgar-palkittu Mersumies esitteli meille Bill Hodgesin, eläköityneen rikosetsivän, jota oli jäänyt pahasti kismittämään Mersumurhaajan tapaus. Teräväpäisen Hodgesin hienon uran suurin epäonnistuminen. Yksi niistä harvoista, joita Hodges ei ollut saanut napattua. Ja kun Hodgesille sitten yllättäen saapuu kirje Mersumieheltä, poliisimiehen pitkäveteiset eläkepäivät vaihtuvat innostuneeseen jahtiin.

Trilogian toinen osa Etsivä löytää jatkaa tuttujen henkilöhahmojen tarinaa, mutta tällä kertaa Bill Hodges keskittyy jahtaamaan ihan eri pahista. Mutta eipä Hodges ollut täysin unohtanut Mersumurhaajaa. Ja nyt suomeksi on ilmestynyt trilogian päätösosa Viimeinen vartio, jossa Bill Hodges joutuu toteamaan Mersumiehen palanneen jälleen. Suuret kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Trilogian päätösosassa Bill Hodgesin entinen työpari kutsuu Hodgesin ja tämän apulaisen Holly Gibneyn vilkaisemaan rikospaikkaa. Iäkäs nainen on tappanut ensin aikuisen tyttärensä ja sitten itsensä. Tytär on kuusi vuotta aiemmin loukkaantunut pahoin Mersumurhaajan iskussa, ja poliisit arvelevat äidin päättäneen lopettaa tyttärensä kärsimykset. Mutta sitten tulee uusia kuolemantapauksia, joista kaikista löytyy yhteys Mersumurhaajaan. Ja jokaiselta rikospaikalta löytyy outo Z-kirjain. Mersumurhaaja on viime vuonna maannut tiedottomana aivovammaosastolla, mutta nyt Bill Hodges alkaa epäillä, että tyhjän katseen takana jylläisi arvaamattomat voimat.

Bill Hodges -trilogian kaksi ensimmäistä osaa on edustanut perinteisempää dekkarigenreä, mutta trilogian päätösosassa Stephen King yhdistelee perinteiseen rikostutkintaan yliluonnollisia sävyjä. Sama tuttu vauhti ja koukuttavuus ovat yhä tallella, Viiimeinen vartio puksuttaa eteenpäin kuin päättäväinen veturi eikä lukija malta hypätä kesken pois kyydistä.

Viimeinen vartio on haikea lopetus hienolle trilogialle. Suosikkini on yhä sarjan ensimmäinen osa Mersumies, mutta Viimeisen vartion myötä trilogia saa arvoisensa päätöksen. Seitsemänkymmentävuotias kauhun kuningas Stephen King osaa yhä käyttää kynäänsä ihailtavan taitavasti ja pidellä lukijaansa tiukasti pihdeissään.

Englanninkielinen alkuteos End of Watch, 2016.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2018. 402 sivua.

Pauliina Susi: Seireeni

Pauliina Susi on vantaalainen kirjailija, jonka edellinen romaani Takaikkuna nappasi hienosti Suomen Dekkariseuran arvostetun Vuoden johtolanka -palkinnon. Olen kuullut kirjasta runsaasti kehuja, mutta siitä huolimatta Takaikkuna on jäänyt minulta vallan lukematta. Syksyllä 2017 ilmestynyt Seireeni on itsenäinen jatko-osa Takaikkunalle. Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Pauliina Susi kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, jotka molemmat sijoittuvat Välimerelle. Leia Laine nousee synttäreitään juhlivan siskonsa Ripsan kanssa Barcelonan satamassa hulppeaan risteilyalukseen. Seireenissä on peräti kaksikymmentä kerrosta, pituutta yli 300 metriä. Uima- ja porealtaita, vesiliukumäkiä, surffaussimulaattoria, koripallo- ja lentopallokenttiä, kiipeilyseinää ja köysirataa. Luksuskauppoja, kahviloita, ravintoloita, yökerhoja, teattereita ja kasinoa. Puitteet ovat upeat, mutta risteilyä varjostaa oudot sattumukset. Onko risteilylle soluttautunut terroristi vai mitä kummaa laivalla on meneillään?

Päätarinan sivussa kuljetetaan toista tarinaa, joka vie lukijat ihan erilaiseen miljööseen, Välimeren toiselle laidalle. Yksitoistavuotias Amira on vanhempiensa ja parinkymmenen muun pakolaisen kanssa ahtautunut ihmissalakuljettajien kalastajaveneeseen. Elämä kotimaassa on käynyt liian vaaralliseksi, mutta myös pakeneminen meren yli on vaarallista. Ihmissalakuljettajien vene on pieni ja huonokuntoinen, merenkäynti saa kaikki voimaan rajusti pahoin, salakuljettajat käyttäytyvät julmasti.

Seireenin kerronta aaltoilee kuin vene laineilla. Varsinkin kirjan alkupuolella tunnelma on enimmäkseen hyvinkin kepeää, jopa chicklitmäistä. Kunnes yhtäkkiä sävy hetkeksi muuttuu, mennään täysin toiseen ääripäähän. Ero hyväosaisten loisteliaan luksusristeilijän ja pakolaisten surkean purtilon välillä on valtava. Pauliina Susi on ujuttanut trilleriinsä yhteiskunnallista sanomaa ihmisten eriarvoisuudesta, pohdiskelua niin pakolaisten kuin myös naisten asemasta, rasismista ja seksismistä. Ja vaikka upean risteilyaluksen matkustajilla on lokoisat oltavat, ei risteilijän työntekijöiden oloissa ole kehumista.

Seireeni on yli 500-sivuinen järkäle. Minä jäin valitettavasti kaipailemaan terävöintiä, tiivistämistä. Kirjaa joutuu kahlaamaan pitkät pätkät ennen kuin se vetää mukaansa. Ja sitten mennäänkin rytinällä. Juostaan pitkin laivan käytäviä, pelätään pahinta ja toivotaan parasta. Ruumiitakin tulee, mutta Pauliina Susi pitää touhun melko siistinä eikä Seireenissä mässäillä liikaa kauheuksilla.

Hitaahkosta käynnistymisestään huolimatta Pauliina Suden Seireeni tarjoilee ihan kelvollista risteilytrilleriä. Kirjan loppu vähän lupailee, että Leia Laineen tarina jatkuisi Takaikkunan ja Seireeninkin jälkeen. Leia on melkoinen tiukkis ja Ripsa on isomman luokan ääliö, mutta minä voisin antaa näille sisaruksille vielä mahdollisuuden.

Julkaistu vuonna 2017.
Kustantaja Tammi. 522 sivua.

Elly Griffiths: Januksen kivi

Viime keväänä suomeksi ilmestynyt Elly Griffithsin dekkari Risteyskohdat esitteli meille nelikymppisen arkeologin Ruth Gallowayn. Ruskeat hiukset, siniset silmät, vaalea iho. Rakastaa Bruce Springsteenia ja Bryan Adamsia. Fiksu ja itsenäinen nainen, vaivatta lähestyttävä ja miellyttävä. Ja nyt me suomalaiset lukijat pääsemme nauttimaan Ruth Gallowayn mukavasta seurasta dekkarisarjan toisen osan myötä, kun muutama viikko sitten suomeksi julkaistiin Januksen kivi. Kiitokset taas arvostelukappaleesta Tammelle!

On ehtinyt vierähtää kolme kuukautta Risteyskohdat-kirjan tapahtumista, kun arkeologi Ruth Gallowayn ja rikoskomisario Harry Nelsonin tiet kohtaavat jälleen. Norwichissa puretaan kovalla tohinalla vanhaa taloa pois uuden rakennushankkeen tieltä, ja Ruth kutsutaan tutkimaan purkutyömaalta löytyneitä luita. Lapsen luut on haudattu talon pääoven kynnyksen alle, kuten muinaiset roomalaiset tekivät lepyttääkseen kaksikasvoista Janus-jumalaa. Mutta miltä ajalta luut ovat? Onko lapsi haudattu maahan, kun talossa toimi vielä katolinen lastenkoti, vai ovatko luut olleet maassa jo monta sataa vuotta? Entä missä on pääkallo?

Dekkarisarjoissa on oma viehätyksensä. On aina vallan ihanaa palata vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, päästä lukemaan heidän tuoreimpia kuulumisiaan ja jännittää heidän puolestaan. Arkeologi Ruth Galloway on ihastuttavan sympaattinen päähenkilö, inhimillinen ja helposti samaistuttava. Pidän myös komisario Harry Nelsonista, perheellisestä poliisimiehestä, joka kiroilee tietokoneelle ja ajaa autolla liian kovaa. Arkeologeihin ja poliiseihin mahtuu monenlaista porukkaa, mutta epäuskottavan kummallisia hahmoja ei Elly Griffiths ole kirjasarjaansa luonut. Murhaajat voivat toki olla sekopäisiä hulluja, kunhan päähenkilöillä on jokin tolkku touhuissaan.

Januksen kivi lunastaa odotukset, jopa ylittääkin ne. Elly Griffiths hemmottelee lukijoitaan laadukkaalla brittiläisellä rikoskirjallisuudella, mukavan leppoisaa mutta silti mielenkiintoista. Henkilöhahmoissa ja heidän välisissään suhteissa on yhä sopivasti särmää, eikä kukaan ole liian täydellinen. Dekkarin sävy pysyy miellyttävän kepeänä, eikä edes loppuhuipennuksessa mässäillä verellä. Norfolkin hienot maisemat sopisivat hyvin myös televisiosarjan miljööksi.

Ruth Gallowayn elämässä tulee tapahtumaan melkoisia mullistuksia. Asia paljastetaan lukijalle heti kirjan ensimmäisillä sivuilla, mutta minä haluan säilyttää salaisuuden. Lukekaa ensin Risteyskohdat ja sännätkää vasta sitten Januksen kiven kimppuun. Eikä dekkarisarjan kolmatta osaa tarvitse kauaa tarvitse odotella, Jyrkänteen reunalla ilmestyy nimittäin heti keväällä 2018. Erinomaista!

Englanninkielinen alkuteos The Janus Stone, 2010.
Suomentanut Anna Lönnroth.
Kustantaja Tammi, 2017. 335 sivua.