Matthew Costello & Neil Richards: Kartanon salaisuus ja Murha kuunvalossa

Cherringhamin mysteerit on brittiläinen cozy mystery -sarja, jota julkaistaan ainoastaan e-kirjoina ja äänikirjoina. Noin 120-sivuiset tarinat sijoittuvat viehättävään Cherringhamin pikkukaupunkiin, jossa rikoksia ratkovat yksinhuoltajaäiti Sarah Edwards ja eläköitynyt amerikkalaispoliisi Jack Brennan. Kuuntelin helmikuussa Cherringhamin mysteerien ensimmäisen osan Murha Thamesin varrella ja nyt otin kuunteluun sarjan kaksi seuraavaa osaa.

Kartanon salaisuus lähtee käyntiin tulipalolla. Mogdonin ränsistyneessä kartanossa yksin asunut yhdeksänkymppinen Victor Hamblyn löydetään kuolleena talon ullakolta. Miksi ihmeessä Victor oli paennut ullakolle eikä pyrkinyt alas ulko-ovelle? Mitä Victor on piilotellut ullakolla? Johtuiko tulipalo todellakin sähköviasta vai sytyttikö joku palon tahallaan?

Murha kuunvalossa esittelee Cherringhamin rotarykuoron ja sen mutkikkaat ihmissuhteet. Lahjapuotia pitävä yrittäjä Kirsty Kimball menehtyy saatuaan vakavan allergisen reaktion kuoroharjoitusten jälkeen. Tapauksen jälkeen muutama muukin jää kuorosta pois, joten joululauluesitykseen kaivataan kipeästi lisää laulajia. Jack Brennan suostuu liittymään kuoroon. Mutta oliko Kirstyn kuolema sittenkään pelkkä onneton sattuma?

Matthew Costellon & Neil Richardsin Cherringhamin mysteerit eivät ole oikeastaan kovinkaan kummoisia. Liukuhihnalla tuotettuja tusinadekkareita. Mutta silti kuuntelen näitä mielelläni. Kirjoina en jaksaisi näin heppoisia dekkareita lukea, mutta äänikirjoilta kaipaan nimenomaan helppoutta ja kepeyttä. Äänikirjoja kuunnellessani touhuilen usein samalla jotain muuta, joten äänikirjassa ei saa olla liian paljon henkilöhahmoja eikä liian monimutkaisia juonikuvioita. Annan Cherringhamin mysteereille plussaa myös lyhyydestä, tällaisen äänikirjan voi helposti kuunnella yhden illan aikana.

Iso-Britanniassa Cherringhamin mysteereitä on ehtinyt ilmestyä jo yli kaksikymmentä osaa. Suomessa julkaisu on reippaasti jäljessä, mutta nyt Tammi on ryhtynyt julkaisemaan näitä nopeassa tahdissa, yksi uusi kirja joka kuukausi. Sarjan neljäs osa tupsahtaa siis julki huhtikuussa, viides osa toukokuussa, kuudes kesäkuussa jne. Kuunneltavaa riittää siis monelle kuukaudelle!

Kartanon salaisuus – Cherringhamin mysteerit 2
Englanninkielinen alkuteos Mystery at the Manor, 2014.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 16 min.

Murha kuunvalossa – Cherringhamin mysteerit 3
Englanninkielinen alkuteos Murder by Moonlight, 2014.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 20 min.

J. S. Monroe: Löydä minut

J. S. Monroe on brittiläinen toimittaja ja kirjailija, oikealta nimeltään Jon Stock. Hän on työskennellyt muun muassa The Daily Telegraphissa sekä julkaissut omalla nimellään vakoojaromaaneja. Stockin tuorein romaani on salanimellä julkaistu psykologinen trilleri Löydä minut. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle!

Rosan hautajaisista on kulunut viisi vuotta aikaa. Rosan ruumista ei koskaan löydetty, mutta kaikki uskovat Rosan tehneen itsemurhan. Kaikki paitsi Rosan poikaystävä Jar, joka yhä edelleen etsiskelee Rosaa. Ja sitten Jar saa käsiinsä tietokoneen, josta löytyy salattu tiedosto nimeltä Rosan päiväkirja. Ystävänsä avustuksella Jar pääsee lukemaan Rosan tekstejä. Ja pian Jar on entistä varmempi siitä, että Rosa ei ole kuollut.

Koetan olla huomaamaton, ja jos minussa on vielä kauneutta, pidän sen tallessa, kunnes Jar näkee minut. Ja jonain päivänä, isän avulla, levitän jälleen siipeni auringossa.

Joskus kirja ei ole ollenkaan sitä, mitä olen odottanut. Tai no, monitahoisen psykologisen trillerin toki sain, mutta kaupan päälle tuli yllättäen roppakaupalla kauheuksia ja hirveyksiä. En mielestäni ole kaikkein heikkohermoisin lukija, mutta nyt jouduin kirjan loppupuolella hyppimään muutamia kohtia yli. En yksinkertaisesti olisi halunnut altistaa itseäni moisille kauheuksille. Osansa saavat niin ihmiset kuin myös eläimet, eikä kirjailijan kieroutunut mielikuvitus todellakaan päästä lukijaparkoja helpolla.

Mutta mikäli kestää kirjan sisältämät kammottavat raakuudet eikä anna ajoittaisen sekavuudenkaan lannistaa itseään, J. S. Monroen Löydä minut on ihan mainio psykologinen trilleri. Heti alkuasetelma on houkuttelevan herkullinen. Enkä ainakaan minä osannut aavistella juonta etukäteen, vaan piinavan jännittävä trilleri kätkee sisälleen lukuisia yllätyksiä.

Lukijaa kieputetaan ja vatkataan kuin rajussa huvipuistolaitteessa. Piina jatkuu jatkumistaan. Oksennus pyrkii kurkkuun ja silmissä vilisee, mutta keskenkään ei malta hypätä kyydistä pois. Ja jälkikäteen on etova olo ja paha mieli. Vähän kaduttaakin, että menin mukaan tälle ajelulle.

Englanninkielinen alkuteos Find Me, 2017.
Suomentanut Arto Schroderus.
Kustantaja Tammi, 2018. 431 sivua.

Matthew Costello & Neil Richards: Murha Thamesin varrella

Cherringhamin mysteerit on brittiläinen dekkarisarja, jota julkaistaan ainoastaan e-kirjoina ja äänikirjoina. Sarjan osat sijoittuvat Cherringhamin pikkukaupunkiin, ja jokainen osa on oma itsenäinen rikostarinansa. Tammi mainostaa Cherringhamin mysteerien sopivan hyvin kiireisenkin ihmisen elämään, tarinat ovat vain noin 120 sivun pituisia.

Sarah Edwardsilla on takanaan kipeä avioero, ja hän on muuttanut Lontoosta kahden lapsensa kanssa takaisin kotiseudulleen Cherringhamin pikkukaupunkiin. Päivät täyttyvät työnteosta ja yksinhuoltajan arjesta. Mutta Sarahin rauhallinen elämä järkkyy, kun joen rannasta löytyy hänen ystävänsä ruumis. Poliisi arvelee, että Sammi Jackson olisi humalapäissään pudonnut jokeen ja hukkunut.

Kävelyllään Sarah törmää asuntolaivassa asuvaan amerikkalaiseen mieheen. Jack Brennan on aiemmin työskennellyt New Yorkissa rikosetsivänä, mutta vaimonsa kuoleman jälkeen Jack on jäänyt eläkkeelle ja nauttii Englannissa Cherringhamin rauhasta. Teräväpäinen Jack hoksaa nopeasti, että Sammin kuolema ei voinut olla onnettomuus vaan Sammi murhattiin. Yhdessä Sarah ja Jack päättävät selvitellä tapausta.

Matthew Costellon & Neil Richardsin Murha Thamesin rannalla on miellyttävä cozy mystery, joka sopii hyvin kuunneltavaksi illalla sängyssä. Sarah ja Jack ratkovat murhaa mukavan tuntuisessa Cherringhamin pikkukaupungissa, jossa rähinän ja räiskeen sijaan on ihanaa lintujen laulua ja suloista joen solinaa. Sarah toipuu ällistyttävän hyvin ystävänsä kuolemasta, eikä myöskään leskimies Jack vaivu synkistelyyn. Kevyt, lämminhenkinen brittidekkari pitää kuitenkin otteessaan eikä mielenkiintoni päässyt lopahtamaan kesken. Cherringhamin mysteerejä kuuntelen varmasti toistekin.

Matthew Costello & Neil Richards
Murha Thamesin varrella – Cherringhamin mysteerit 1
Englanninkielinen alkuteos Murder on Thames, 2013.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2017.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 23 min.

Stephen King: Viimeinen vartio

Edgar-palkittu Mersumies esitteli meille Bill Hodgesin, eläköityneen rikosetsivän, jota oli jäänyt pahasti kismittämään Mersumurhaajan tapaus. Teräväpäisen Hodgesin hienon uran suurin epäonnistuminen. Yksi niistä harvoista, joita Hodges ei ollut saanut napattua. Ja kun Hodgesille sitten yllättäen saapuu kirje Mersumieheltä, poliisimiehen pitkäveteiset eläkepäivät vaihtuvat innostuneeseen jahtiin.

Trilogian toinen osa Etsivä löytää jatkaa tuttujen henkilöhahmojen tarinaa, mutta tällä kertaa Bill Hodges keskittyy jahtaamaan ihan eri pahista. Mutta eipä Hodges ollut täysin unohtanut Mersumurhaajaa. Ja nyt suomeksi on ilmestynyt trilogian päätösosa Viimeinen vartio, jossa Bill Hodges joutuu toteamaan Mersumiehen palanneen jälleen. Suuret kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Trilogian päätösosassa Bill Hodgesin entinen työpari kutsuu Hodgesin ja tämän apulaisen Holly Gibneyn vilkaisemaan rikospaikkaa. Iäkäs nainen on tappanut ensin aikuisen tyttärensä ja sitten itsensä. Tytär on kuusi vuotta aiemmin loukkaantunut pahoin Mersumurhaajan iskussa, ja poliisit arvelevat äidin päättäneen lopettaa tyttärensä kärsimykset. Mutta sitten tulee uusia kuolemantapauksia, joista kaikista löytyy yhteys Mersumurhaajaan. Ja jokaiselta rikospaikalta löytyy outo Z-kirjain. Mersumurhaaja on viime vuonna maannut tiedottomana aivovammaosastolla, mutta nyt Bill Hodges alkaa epäillä, että tyhjän katseen takana jylläisi arvaamattomat voimat.

Bill Hodges -trilogian kaksi ensimmäistä osaa on edustanut perinteisempää dekkarigenreä, mutta trilogian päätösosassa Stephen King yhdistelee perinteiseen rikostutkintaan yliluonnollisia sävyjä. Sama tuttu vauhti ja koukuttavuus ovat yhä tallella, Viiimeinen vartio puksuttaa eteenpäin kuin päättäväinen veturi eikä lukija malta hypätä kesken pois kyydistä.

Viimeinen vartio on haikea lopetus hienolle trilogialle. Suosikkini on yhä sarjan ensimmäinen osa Mersumies, mutta Viimeisen vartion myötä trilogia saa arvoisensa päätöksen. Seitsemänkymmentävuotias kauhun kuningas Stephen King osaa yhä käyttää kynäänsä ihailtavan taitavasti ja pidellä lukijaansa tiukasti pihdeissään.

Englanninkielinen alkuteos End of Watch, 2016.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2018. 402 sivua.

Pauliina Susi: Seireeni

Pauliina Susi on vantaalainen kirjailija, jonka edellinen romaani Takaikkuna nappasi hienosti Suomen Dekkariseuran arvostetun Vuoden johtolanka -palkinnon. Olen kuullut kirjasta runsaasti kehuja, mutta siitä huolimatta Takaikkuna on jäänyt minulta vallan lukematta. Syksyllä 2017 ilmestynyt Seireeni on itsenäinen jatko-osa Takaikkunalle. Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Pauliina Susi kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, jotka molemmat sijoittuvat Välimerelle. Leia Laine nousee synttäreitään juhlivan siskonsa Ripsan kanssa Barcelonan satamassa hulppeaan risteilyalukseen. Seireenissä on peräti kaksikymmentä kerrosta, pituutta yli 300 metriä. Uima- ja porealtaita, vesiliukumäkiä, surffaussimulaattoria, koripallo- ja lentopallokenttiä, kiipeilyseinää ja köysirataa. Luksuskauppoja, kahviloita, ravintoloita, yökerhoja, teattereita ja kasinoa. Puitteet ovat upeat, mutta risteilyä varjostaa oudot sattumukset. Onko risteilylle soluttautunut terroristi vai mitä kummaa laivalla on meneillään?

Päätarinan sivussa kuljetetaan toista tarinaa, joka vie lukijat ihan erilaiseen miljööseen, Välimeren toiselle laidalle. Yksitoistavuotias Amira on vanhempiensa ja parinkymmenen muun pakolaisen kanssa ahtautunut ihmissalakuljettajien kalastajaveneeseen. Elämä kotimaassa on käynyt liian vaaralliseksi, mutta myös pakeneminen meren yli on vaarallista. Ihmissalakuljettajien vene on pieni ja huonokuntoinen, merenkäynti saa kaikki voimaan rajusti pahoin, salakuljettajat käyttäytyvät julmasti.

Seireenin kerronta aaltoilee kuin vene laineilla. Varsinkin kirjan alkupuolella tunnelma on enimmäkseen hyvinkin kepeää, jopa chicklitmäistä. Kunnes yhtäkkiä sävy hetkeksi muuttuu, mennään täysin toiseen ääripäähän. Ero hyväosaisten loisteliaan luksusristeilijän ja pakolaisten surkean purtilon välillä on valtava. Pauliina Susi on ujuttanut trilleriinsä yhteiskunnallista sanomaa ihmisten eriarvoisuudesta, pohdiskelua niin pakolaisten kuin myös naisten asemasta, rasismista ja seksismistä. Ja vaikka upean risteilyaluksen matkustajilla on lokoisat oltavat, ei risteilijän työntekijöiden oloissa ole kehumista.

Seireeni on yli 500-sivuinen järkäle. Minä jäin valitettavasti kaipailemaan terävöintiä, tiivistämistä. Kirjaa joutuu kahlaamaan pitkät pätkät ennen kuin se vetää mukaansa. Ja sitten mennäänkin rytinällä. Juostaan pitkin laivan käytäviä, pelätään pahinta ja toivotaan parasta. Ruumiitakin tulee, mutta Pauliina Susi pitää touhun melko siistinä eikä Seireenissä mässäillä liikaa kauheuksilla.

Hitaahkosta käynnistymisestään huolimatta Pauliina Suden Seireeni tarjoilee ihan kelvollista risteilytrilleriä. Kirjan loppu vähän lupailee, että Leia Laineen tarina jatkuisi Takaikkunan ja Seireeninkin jälkeen. Leia on melkoinen tiukkis ja Ripsa on isomman luokan ääliö, mutta minä voisin antaa näille sisaruksille vielä mahdollisuuden.

Julkaistu vuonna 2017.
Kustantaja Tammi. 522 sivua.

Elly Griffiths: Januksen kivi

Viime keväänä suomeksi ilmestynyt Elly Griffithsin dekkari Risteyskohdat esitteli meille nelikymppisen arkeologin Ruth Gallowayn. Ruskeat hiukset, siniset silmät, vaalea iho. Rakastaa Bruce Springsteenia ja Bryan Adamsia. Fiksu ja itsenäinen nainen, vaivatta lähestyttävä ja miellyttävä. Ja nyt me suomalaiset lukijat pääsemme nauttimaan Ruth Gallowayn mukavasta seurasta dekkarisarjan toisen osan myötä, kun muutama viikko sitten suomeksi julkaistiin Januksen kivi. Kiitokset taas arvostelukappaleesta Tammelle!

On ehtinyt vierähtää kolme kuukautta Risteyskohdat-kirjan tapahtumista, kun arkeologi Ruth Gallowayn ja rikoskomisario Harry Nelsonin tiet kohtaavat jälleen. Norwichissa puretaan kovalla tohinalla vanhaa taloa pois uuden rakennushankkeen tieltä, ja Ruth kutsutaan tutkimaan purkutyömaalta löytyneitä luita. Lapsen luut on haudattu talon pääoven kynnyksen alle, kuten muinaiset roomalaiset tekivät lepyttääkseen kaksikasvoista Janus-jumalaa. Mutta miltä ajalta luut ovat? Onko lapsi haudattu maahan, kun talossa toimi vielä katolinen lastenkoti, vai ovatko luut olleet maassa jo monta sataa vuotta? Entä missä on pääkallo?

Dekkarisarjoissa on oma viehätyksensä. On aina vallan ihanaa palata vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, päästä lukemaan heidän tuoreimpia kuulumisiaan ja jännittää heidän puolestaan. Arkeologi Ruth Galloway on ihastuttavan sympaattinen päähenkilö, inhimillinen ja helposti samaistuttava. Pidän myös komisario Harry Nelsonista, perheellisestä poliisimiehestä, joka kiroilee tietokoneelle ja ajaa autolla liian kovaa. Arkeologeihin ja poliiseihin mahtuu monenlaista porukkaa, mutta epäuskottavan kummallisia hahmoja ei Elly Griffiths ole kirjasarjaansa luonut. Murhaajat voivat toki olla sekopäisiä hulluja, kunhan päähenkilöillä on jokin tolkku touhuissaan.

Januksen kivi lunastaa odotukset, jopa ylittääkin ne. Elly Griffiths hemmottelee lukijoitaan laadukkaalla brittiläisellä rikoskirjallisuudella, mukavan leppoisaa mutta silti mielenkiintoista. Henkilöhahmoissa ja heidän välisissään suhteissa on yhä sopivasti särmää, eikä kukaan ole liian täydellinen. Dekkarin sävy pysyy miellyttävän kepeänä, eikä edes loppuhuipennuksessa mässäillä verellä. Norfolkin hienot maisemat sopisivat hyvin myös televisiosarjan miljööksi.

Ruth Gallowayn elämässä tulee tapahtumaan melkoisia mullistuksia. Asia paljastetaan lukijalle heti kirjan ensimmäisillä sivuilla, mutta minä haluan säilyttää salaisuuden. Lukekaa ensin Risteyskohdat ja sännätkää vasta sitten Januksen kiven kimppuun. Eikä dekkarisarjan kolmatta osaa tarvitse kauaa tarvitse odotella, Jyrkänteen reunalla ilmestyy nimittäin heti keväällä 2018. Erinomaista!

Englanninkielinen alkuteos The Janus Stone, 2010.
Suomentanut Anna Lönnroth.
Kustantaja Tammi, 2017. 335 sivua.

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Toimittaja Ninni Schulmanin (s. 1972) dekkarit sijoittuvat hänen lapsuutensa maisemiin Värmlandiin. Magdalena Hanssonista kertova viisiosainen dekkarisarja on myynyt Ruotsissa yli puoli miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Tyttö lumisateessa ilmestyi suomenkielisenä painoksena nyt elokuussa. Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Päivänvalo laskeutui kuin polkuna pimeyteen lattian poikki ja ojennetun käsivarren yli. Laihat sormet törröttivät kohti kattoa.
Siellä makasi ihminen. Kuollut ihminen.

Magdalena Hansson on avioeron jälkeen palannut kotikaupunkiinsa Hagforsiin. Hän asustaa isoa taloa kuusivuotiaan poikansa kanssa ja työskentelee paikallislehden toimittajana. Magdalenan työpäiviin tulee vipinää ja jännitystä, kun yllättäen kuusitoistavuotias tyttö katoaa uudenvuodenyönä. Ja pian toinen tyttö löydetään ammuttuna maakellarista. Mitä ihmettä pikkukaupungissa on meneillään?

Mikä minun nimeni on? Minä olen unohtanut nimeni.
Aikaa ei enää ole, vain pimeyttä ja kaikki yöt. En tiedä mistä alan ja mihin lopun.

Kuvittelin lukevani saksalaista dekkaria, kirjailijan sukunimi Schulman hämäsi minut, mutta varsin nopeasti kirjaa lukiessani kävi selville, että nythän ollaan naapurimaassamme Ruotsissa. Ja mikäpä siinä, kyllähän ruotsalaiset osaavat dekkareita kirjoittaa. Ninni Schulmanin Tyttö lumisateessa tarjoaa kelpo jännitystä, helppolukuista ja vetävää. Ihan perusdekkariksi en tätä luonnehtisi, Tyttö lumisateessa on nimittäin jotain himpun verran parempaa.

Dekkareille tyypilliseen tapaan kirjassa seurataan useampaa henkilöä. Ääneen pääsevät poliisien lisäksi muun muassa kadonneen tytön isä kuin myös naapurista kuuluvaa mekastusta kummasteleva vanhus. Toimittaja Magdalena Hansson on kuitenkin selvästi kirjan päähenkilö. Juuri kipeän avioeron kokenut, takaisin kotiseudulleen palannut. Ihmissuhteet ja ihmisten väliset kemiat ovat isossa roolissa Schulmanin dekkarissa, eikä Magda liiaksi keskity märehtimään eroaan ja ex-miestään, sillä pian läpätystä Magdan rinnassa aiheuttaa eräs paikkakuntalainen komistus. Ihmissuhdekuvioista huolimatta Tyttö lumisateessa ei ole mitään ällöttävän ruusunpunaista höttöä, vaan synkkiä salaisuuksia väreilee piilossa pinnan alla ja hyytävä pakkanen paukkuu.

Myönnän, jäin koukkuun. Ninni Schulmanin Tyttö lumisateessa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen dekkari. Toivottavasti kustantamo Tammi jatkaa viisiosaisen dekkarisarjan julkaisemista, ja me innokkaat suomalaiset dekkarifanit saamme pian hyppysiimme Magdalena Hansson -sarjan toisen osan.

Ruotsinkielinen alkuteos Flickan med snö i håret, 2010.
Suomentanut Maija Kauhanen.
Kustantaja Tammi, 2017. 442 sivua.

Luca D’Andrea: Rotko

Italialainen Luca D’Andrea (s. 1979) lukeutuu niihin onnekkaisiin ja onnellisiin kirjailijoihin, jotka onnistuvat heti esikoisromaanillaan rynnistämään kansainväliseksi menestykseksi. Opettajana työskentelevän Luca D’Andrean trilleri on myyty yli 30 maahan. Alppiseutu on D’Andrealle tuttua, sillä hän asuu Dolomiittien juurella Etelä-Tirolissa ja on toimittanut tosipohjaisen televisiosarjan vuoriston pelastusjoukoista. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle!

Neljä kirjainta: ”Alku”. Neljä kirjainta: ”Peto”.
Ihan niin kuin sanassa ”hätä”.

Yhdysvaltalainen dokumentaristi Jeremiah Salinger matkustaa vaimonsa kotiseudulle Pohjois-Italiaan. Pienessä seitsemänsadan asukkaan Siebenhochin kylässä Salinger saa idean kuvata dokumenttisarjan Dolomiittien hengenpelastusjoukoista, jotka auttavat kiipeliin joutuneita vuorikiipeilijöitä. Mutta innostus vaihtuu pian suruksi, kun vuorilla tapahtuu järkyttävä onnettomuus. Salinger vajoaa synkkään apatiaan, hän näkee kammottavia painajaisia ja kärsii rajuista paniikkikohtauksista. Muistaminen tekee kipeää.

Mutta sitten Jeremiah Salinger kuulee sattumalta vuonna 1985 sattuneesta Bletterbachin verilöylystä ja kiinnostuu hirvittävästä tapauksesta. Kolmen nuoren murha on jäänyt selvittämättä, tekijää ei koskaan saatu kiinni. Salinger päättää tehdä omia tutkimuksiaan, mutta kyläläiset eivät katso hyvällä ulkopuolisen sekaantumista menneisiin asioihin. Ja mitä lähemmäs Salinger pääsee totuutta, sitä suurempaan vaaraan hän ja hänen läheisensä joutuvat.

Kyllä minä pärjään, ajattelin. Kyllä minä pärjään omin voimin.

Luca D’Andrean Rotkon mainostetaan kulkevan Stephen Kingin ja Joël Dickerin jalanjäljissä. Minä pidän sekä Stephen Kingistä että Joël Dickerista, joten Rotko herätti kiinnostukseni. Olen kuitenkin harmikseni huomannut, että kirjoja mainostetaan liian usein kingimäisiksi. Niinpä ilahduinkin suuresti löytäessäni Rotkosta ripauksen Stephen Kingin henkeä. Eikä myöskään vertaus Joël Dickeriin mennyt ihan pieleen, vaan D’Andrean ja Dickerin tiiliskivissä on ehdottomasti jotain samaa, heidän tavassaan kuljettaa tarinaa ja availla salaisuuksia.

Luca D’Andrea on esikoiskirjailija, josta todella toivoisin kuulevani toistekin. Ihastuin suuresti D’Andrean tapaan punoa kertomusta. D’Andrea on höystänyt monitahoista tarinaansa luontevasti muun muassa niin ilmastotieteellä ja paleontologilla kuin myös Etelä-Tirolin alueen historialla. Kerronnassa on miellyttävää verkkaisuutta, mutta hidastempoisuudestaan huolimatta Rotko ei mielestäni kaipaa tiivistämistä. Lukijan kannattaa unohtaa ”kaikki mulle nyt heti” -asenne ja antaa D’Andrean kertoa 538-sivuisen tarinansa ihan omaan tahtiinsa. D’Andrea nimittäin palkitsee kärsivällisen lukijan huikealla trillerillä, jonka keskiössä ovat pienen vuoristokylän salaisuudet ja totuus kirotun rotkon uumenista. Eikä huumoria ole unohdettu.

Tuumailen jälleen kerran, että onneksi olen yhä kesälomalla. Tässäpä on nimittäin taas yksi romaani, jonka koukuttavuus sai minut nipistämään yöunistani. Ja kyllä Rotkon parissa kannatti valvoa. Nautin, yllätyin, tykästyin. Ja suosittelen.

Italiankielinen alkuteos La sostanza del male, 2016.
Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä.
Kustantaja Tammi, 2017. 538 sivua.

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Englantilainen Elly Griffiths työskenteli lastenkirjallisuuden parissa kustannusalalla ennen ryhtymistään kirjailijaksi. Risteyskohdat käynnistää arkeologi Ruth Gallowaysta kertovan dekkarisarjan. Kiitokset taas arvostelukappaleesta Tammelle!

Rikoskomisario Harry Nelson pyytää arkeologi Ruth Gallowayn apua. Marskimaalta muinaisen paalukehän liepeiltä on löydetty ihmisen luita. Poliisi haluaa selvittää, onko kyseessä kymmenen vuotta aikaisemmin kadonnut tyttö vai historiallinen löytö. Ja sitten katoaa toinenkin tyttö. Ruth Galloway joutuu huomaamaan, että poliisin neuvonantajana toimiminen voi olla vaarallista.

Yhtäkkiä on aivan hiljaista. Merilinnutkin lakkaavat kirkumasta ja kailottamasta yläpuolella. Tai ehkä ne ovat edelleen siellä, mutta Ruth ei vain kuule niitä. Sen Ruth kuulee, että Nelson hengittää raskaasti hänen takanaan, mutta itse hän tuntee olonsa merkillisen rauhalliseksi. Sittenkään hän ei tunne mitään, kun näkee pikkuisen käsivarren, jonka ranteessa on vielä ristiäiskorukin.
Hän oli tiennyt jo etukäteen, mitä löytäisi.

Oi, olin tähän kiireisen kesäkuun alkuun kaivannut juuri tällaista dekkaria! Elly Griffithsin Risteyskohdat on sopivan rauhallinen mutta silti mielenkiintoinen ja koukuttava rikosromaani. Vahva päähenkilö ja hieno miljöö. Vaikka tarinan keskiössä on kadonneita tyttöjä, ei Griffiths mässäile ahdistuksella ja väkivallalla. Jännitystä rakennetaan taitavasti, mutta meno ei äidy liian hurjaksi.

Päähenkilö Ruth Galloway on 39-vuotias sinkku. Olkapäille ulottuvat ruskeat hiukset, siniset silmät, vaalea iho ja kaunis hymy. Painoa kahdeksankymmentä kiloa. Lemmikkinä kaksi kissaa. Opettaa yliopistossa arkeologiaa. Rakastaa Bruce Springsteenia ja Bryan Adamsia. Fiksu ja itsenäinen nainen, ei kuitenkaan liian täydellinen, sopivasti inhimillinen. Helposti lähestyttävä ja miellyttävä päähenkilö.

Ihanaa, että tälle kelpo dekkarille on luvassa jatkoa. Eikä sitä edes tarvitse kauaa odotella, vaan Januksen kivi julkaistaan suomeksi jo syksyllä 2017.

Englanninkielinen alkuteos The Crossing Places, 2009.
Suomentanut Anna Lönnroth.
Kustantaja Tammi, 2017. 305 sivua.

Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä

Lars Kepler on nimimerkki, jonka taakse kätkeytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Kaksikon edellinen trilleri Playground oli minulle pettymys, mutta onneksi aviopari on nyt palannut takaisin vanhan tutun Joona Linnan pariin. Kaniininmetsästäjä on kuudes Joona Linna -dekkari. Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Ulkoministeri teloitetaan omassa kodissaan, mutta kylmähermoinen murhaaja jättää paikalla olleen prostituoidun henkiin. Ruotsin turvallisuuspoliisi ei halua päästää julkisuuteen tietoa ulkoministerin murhasta, ja terroristiksi epäilty murhaaja yritetään pysäyttää nopeasti. Kaksi vuotta vankilassa istunut Joona Linna pääsee vapaalle auttamaan murhaajan jahtaamisessa. Kohta murhaaja iskee uudelleen ja poliiseille selviää, että kaniininmetsästäjän uhreja yhdistää karmiva lastenloru kymmenestä kanista.

Ten little rabbits, all dressed in white
Tried to go to Heaven on the end of a kite
Kite string got broken, down they all fell
Instead of going to Heaven, they went to…

Odotukseni uuden Joona Linna -dekkarin suhteen olivat korkealla, mutta valitettavasti koin pienoisen pettymyksen. Lähes kuusisataasivuinen Kaniininmetsästäjä alkaa räväkästi, mutta sen jälkeen kertomus alkaa rönsyillä epäkiinnostaviin suuntiin. En muistanut Joona Linnan joutuneen edellisessä kirjassa vankilaan enkä Kaniininmetsästäjän luettuani vieläkään tiedä, mistä syystä Joona Linna oli saanut vankeustuomion. Osa henkilöhahmoista tuntuu lopulta epäolennaisilta, ja kirjailijapariskunta olisi voinut tiivistää dekkarinsa juonta.

Mutta Joona Linna on aina Joona Linna. Ja kyllä Lars Kepler lopulta osaa lukijansa koukuttaa, viimeiset parisataa sivua minä ahmaisin yhdessä illassa. Kaniininmetsästäjä päättyy sellaiseen cliffhangeriin, että toivottavasti Alexander ja Alexandra Coelho Ahndoril eivät haksahda enää Playgroundin tapaisille sivupoluille, vaan kaksikko kirjoittaa pikaisesti jatkoa Joona Linna -dekkarisarjalleen.

Ruotsinkielinen alkuteos Kaninjägaren, 2016.
Suomentanut Kari Koski.
Kustantaja Tammi, 2017. 577 sivua.