Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

IMG_20190915_103311_995.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Luuarkeologi Ruth Galloway löytää kaivaukselta naisen luurangon. Toisen käsivarren paikalla on rautakoukku. Ruth arvelee kyseessä olevan 1800-luvulla elänyt Jemima Green eli toiselta nimeltään Koukkumuori. Yksi Norfolkin historian pahamaineisimmista ja kammottavimmista murhaajista. Jemima Green otti rahasta kasvattilapsia ja kohteli heitä kaltoin, kunnes hän lopulta joutui tuomiolle murhista ja hirtettiin.

Rikoskomisario Harry Nelson tutkii tapausta, jossa nuori äiti on juuri menettänyt kolmannen lapsensa. On mahdollista, että pienet pojat ovat kuolleet luonnollisesta syystä, johonkin perinnölliseen sairauteen. Tai sitten äiti on kylmäverinen murhaaja.

* * *

Yöpöydälläni on pino elo-syyskuussa ilmestyneitä uutuuskirjoja. Enimmäkseen dekkareita ja psykologisia trillereitä, pari muutakin kirjaa. Yleensä nappaan luettavakseni pinon päällimmäisen (eli vanhimman) kirjan, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Kaipasin jotain kevyehköä ja viihdyttävää, ei liian jännää, joten kaivoin kirjapinon uumenista uusimman suomennetun Ruth Galloway -dekkarin Kadonneet ja kuolleet. Kirja julkaistiin nyt syyskuussa.

Minä niin pidän dekkarisarjoista! Ihanaa jälleen palata Englannin itärannikolle Norfolkin karuihin maisemiin vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan ja jännittää heidän puolestaan. Luuarkeologi Ruth Galloway on fiksu tyyppi, helposti lähestyttävä ja herttaisen inhimillinen. Ikävä kyllä Ruth ei puhu itselleen kovinkaan kauniisti ja moittii ankarasti omaa painoaan, ulkonäköään. Vaativan työn ja yksinhuoltajaäitiyden yhdistäminen on haastavaa, ja omat vaikeutensa Ruthin elämään tuo mutkikas suhde rikoskomisario Harry Nelsonin kanssa.

Kadonneet ja kuolleet on Goodreadsin arvosteluissa kärkipäässä Ruth Galloway -dekkareista, yli nelosen keskiarvolla, ja hyvä dekkari tämä onkin. Vaikka kirjassa vilisee kadonneita ja kuolleita lapsia niin nykyajassa kuin myös menneisyydessä, Elly Griffiths ei synkistele liikaa, vaan dekkarin sävy pysyy enimmäkseen kepeänä. Ihmissuhdesoppaa, vanhemmuutta. Televisiosarjan kuvauksia, syntymäpäiväillallisia, hiekkaleikkejä rannalla. Liian höttöiseksi ei touhu kuitenkaan lipsahda, ja rikosjuoni kantaa hyvin alusta loppuun. Viihdyin.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Outcast Dead, 2014.
Suomentanut Anna Kangasmaa.
Kustantaja Tammi, 2019. 352 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

* * *

Suomennetut Ruth Galloway -dekkarit:
1. Risteyskohdat (The Crossing Places 2009, suomennettu 2017)
2. Januksen kivi (The Janus Stone 2010, suomennettu 2017)
3. Jyrkänteen reunalla (The House at Sea’s End 2011, suomennettu 2018)
4. Käärmeen kirous (A Room Full of Bones 2012, suomennettu 2018)
5. Korppikuningas (A Dying Fall 2013, suomennettu 2019)
6. Kadonneet ja kuolleet (The Outcast Dead 2014, suomennettu 2019)
7. Aavekentät (The Ghost Fields 2015, suomennetaan 2020)

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen

IMG_20190908_102140_090.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Siinä ongelma juuri onkin, näet sen mitä haluat nähdä, et sitä mitä sinulle näytetään. Juuri tämä sinulta meni ohi kaksikymmentä vuotta sitten.”
Ne olivat Stephanien viimeiset sanat. Hän käveli pois ja jätti minulle vain arvoituksen, käyntikortin sekä valokopion lehtiartikkelista.

Teatterifestivaalien avajaispäivänä vuonna 1994 Orphean rauhallisessa rantakaupungissa tapahtuu järkyttävä joukkomurha. Kaupunginjohtajan perhe sekä sattumalta talon lähellä lenkkeillyt nainen murhataan. Nuori innokas poliisi Jesse Rosenberg ja hänen työparinsa Derek Scott tekevät uutterasti töitä, ratkaisevat tapauksen ja löytävät syyllisen.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 2014 toimittaja Stephanie Mailer marssii ylikomisario Jesse Rosenbergin läksiäisjuhlaan ja ilmoittaa Jessen möhlineen joukkomurhatapauksen tutkinnassa, erehtyneen syyllisestä. Sen jälkeen Jesse ei enää tapaa nuorta toimittajaneitokaista, Stephanie Mailer nimittäin katoaa samana päivänä jäljettömiin.

Ansiokkaan uran tehnyt nelikymppinen Jesse Rosenberg on jo jäämässä eläkkeelle poliisivoimista, mutta kahdenkymmenen vuoden takainen neloismurha sekä Stephanie Mailerin katoaminen eivät jätä häntä rauhaan. Onko poliisi todellakin erehtynyt syyllisestä, tuomittiinko murhista aikoinaan väärä mies? Entä mitä Stephanielle on tapahtunut? Jesse alkaa penkoa sekä vanhaa tapausta että toimittajan katoamista.

* * *

Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Baltimoren sukuhaaran tragedia. Stephanie Mailerin katoaminen. Paksuja kirjoja, pitkiä nimiä. Sveitsiläisen Joël Dickerin (s. 1985) romaanit tuntuvat vahvasti jakavan mielipiteitä, mutta minua kiehtoo hänen tapansa kertoa tarinoita. Miten hän osaa koukuttaa lukijansa, raotella salaisuuden verhoa taitavasti, räväyttää yllätyksiä yllätyksien perään.

Syyskuuni siis käynnistyi muhkealla, yli 700-sivuisella Stephanie Mailerin katoamisella. Juoni on monitahoinen ja polveileva, monessa aikatasossa kulkeva, ja henkilögalleria on mittava. Tuhdista sisällöstään huolimatta romaani onnistuu kuitenkin olemaan helppo- ja nopealukuinen. Tärkeimmät henkilöhahmot löytyvät listattuna kirjan alusta, mutta pysyin hyvin kärryillä jokaisen hahmon henkilöllisyydestä enkä joutunut kertaakaan turvautumaan listaan.

Joël Dickerin Stephanie Mailerin katoaminen ei saanut Hesarin kirjallisuuskriitikolta kovinkaan mairittelevia kommentteja, mutta minuun tämä kolahti. Toki osa juonenkäänteistä on kömpelöhköjä ja epäuskottavia, henkilöhahmoissa on pateettisuutta ja teennäisyyttä, mutta viihdyin Dickerin seurassa silti erinomaisesti. Nautin juonivetoisen romaanin ylenpalttisesta runsaudesta, lukemattomista käänteistä, koukuista ja yllätyksistä. Joël Dicker pitää kaikki langat hyppysissään ja juoksuttaa tarinaa vangitsevasti eteenpäin. Erittäin koukuttava dekkari!

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Ranskankielinen alkuteos La Disparition de Stephanie Mailer, 2018.
Suomentanut Kira Poutanen. Kustantaja Tammi, 2019. 716 sivua.

Jane Harper: Kuiva kausi

IMG_20190610_171949_648.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Pyykit roikkuivat ulkona pyörivällä kuivaustelineellä, rutikuivina ja auringon jäykistäminä. Lapsen potkulauta oli jätetty kivipolulle. Kilometrin säteellä maatilasta oli vain yksi sykkivä ihmissydän.
Siksi kukaan ei hätkähtänyt, kun talon uumenista alkoi kuulua vauvan itkua.

Australiassa Kiewarran pikkukaupungissa löydetään kuolleina isä, äiti ja perheen poika. Näyttää siltä, että pitkään jatkunut kuivuus ja taloushuolet ovat saaneet maatilan isännän tarttumaan aseeseen ja tekemään murheellisen ratkaisunsa. Mutta muutama seikka herättää poliisi Aaron Falkin epäilyksen ja saa hänet tutkimaan lapsuudenystävänsä perhesurmaa tarkemmin. Helppoa homma ei tule olemaan, sillä Aaron on kaksikymmentä vuotta sitten erään kuolemantapauksen jälkeen joutunut isänsä kanssa lähtemään Kiewarrasta eikä Aaronia vieläkään toivoteta avosylin tervetulleeksi kaupunkiin.

Kuiva kausi käynnistää Australiaan sijoittuvan rikosromaanisarjan, jonka pääosassa häärii 36-vuotias Aaron Falk. Kiewarran pikkukaupungista kotoisin, nykyisin työskentelee poliisina talousrikososastolla Melbournessa. Kalpea ja vaaleahiuksinen. Naissuhteissaan toistuvasti epäonnistunut. Sopivasti arvoituksellinen ja kiehtova tyyppi.

Kuivuus ja kuumuus näyttelevät suurta roolia Jane Harperin esikoisdekkarissa. Kiewarra riutuu vuosisadan pahimman kuivuuden keskellä. Maatilallisten elämä on silkkaa taistelua päivästä toiseen, eikä edes aiemmin niin vuolaina virranneissa joissa ole enää vettä. Ja kun maatilallisilla menee huonosti, pikkukaupungin kaupat joutuvat yksi toisensa jälkeen sulkemaan ovensa. Kiewarra kaipaisi kipeästi sadetta. Ei ihme, että paikallisilla on hermot kireällä ja kaikki vaikuttavat jokseenkin onnettomilta.

Jane Harperin Kuiva kausi on mitä parhain kesädekkari. Helppolukuinen, viihdyttävä, koukuttava, yllättävä. Kerronnan keskiössä on sisäänpäinlämpiävä pikkukaupunki sekä sen ahdasmieliset asukkaat ja heidän välisensä suhteet, kahdenkymmenen vuoden takainen aika sekä nykyhetki, monta turhaa kuolemaa. Piinaavan paahtavaa kuumuutta ja riuduttavaa kuivuutta. Virkistävää vaihtelua nordic noirille. Mutta onneksi täällä Pohjolassa hämähäkit ovat pienempiä ja vaarattomampia kuin australialaiset serkkunsa!

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Dry, 2016.
Suomentanut Mari Hallivuori.
Kustantaja Tammi, 2019. 381 sivua.

Elly Griffiths: Korppikuningas

IMG_20190405_152354_831.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Eteinen on täynnä mustaa savua. Henkeään haukkoen hän kerää viimeiset voimansa ja heittäytyy ovea vasten. Silloin hän tajuaa, että se on lukittu ulkopuolelta.
Ja sillä hetkellä häntä alkaa pelottaa.

Arkeologi Ruth Galloway saa kirjeen, jossa hänen opiskeluaikainen ystävänsä Dan Golding paljastaa kenties löytäneensä Korppikuninkaan luut ja kertoo olevansa peloissaan. Kirjeen kirjoittamisen jälkeen Dan menehtyy tulipalossa kotitalossaan. Kirje saa Ruthin miettimään, oliko Danin hengen vaatinut tulipalo sittenkään onnettomuus vai halusiko joku tappaa miehen. Kesälomallaan Ruth päättää matkustaa pohjoiseen vilkaisemaan Danin arkeologista kaivausta.

Oi että, minä niin tykkään näistä Elly Griffithsin dekkareista! Onneksi Tammi on alkanut suomentaa sarjaa nopeassa tahdissa, aina yksi kirja keväällä ja yksi syksyllä. Parissa vuodessa on päästy jo viidenteen Ruth Galloway -kirjaan, syksyllä 2019 suomeksi julkaistaan kuudes. Aiemmin suomeksi ilmestyneet kirjat ovat Risteyskohdat, Januksen kivi, Jyrkänteen reunalla ja Käärmeen kirous.

Olen monesti hehkuttanut, kuinka kovasti pidän dekkarisarjoista. On niin ihanaa palata vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan, jännittää heidän puolestaan. Ja ihan erityisesti pidän luuarkeologi Ruth Gallowaysta. Hän on helposti samaistuttava, herttaisen inhimillinen ja hurmaavan epätäydellinen. Vaativan työn ja yksinhuoltajaäitiyden yhdistäminen ei ole helppoa, ja oman haasteensa elämään asettaa myös mutkikas suhde komisario Harry Nelsoniin. Ruthin ystäväpiiriin kuuluu monia hyviä tyyppejä, muun muassa violettiviittainen druidi Cathbad.

Korppikuninkaan tapahtumat eivät sijoitu vanhoihin tuttuihin maisemiin, Norfolkin karuun rannikkoseutuun, vaan nyt ollaan pohjoisemmassa, kauniissa Lythamissa ja Blackpoolin huvipuistokaupungissa sekä Pendlen mystisissä metsissä. Maisemanvaihdos tuo mukavaa vaihtelua ja virkistää. Välillä ollaan melko hyytävissäkin tunnelmissa, välillä leikitään rannalla ja lomaillaan. Kaiken kaikkiaan oikein mainiota dekkariviihdettä.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos A Dying Fall, 2013.
Suomentanut Anna Kangasmaa.
Kustantaja Tammi, 2019. 372 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Stephen King: Ulkopuolinen

IMG_20190318_165230_226.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Ei ole mitään tunnustettavaa. Minä en surmannut Frankie Petersonia. En ikimaailmassa tekisi pahaa lapselle. Te olette pidättäneet väärän miehen.”

Rauhallisen pikkukaupungin asukkaita järkyttää raaka yksitoistavuotiaan pojan murha. Lukuisten silminnäkijälausuntojen ja todisteiden perusteella poliisit pääsevät nopeasti syyllisen jäljille ja marssivat baseballkentälle kesken pelin julkisesti pidättämään joukkueen valmentajan Terry Maitlandin. Kukapa olisi uskonut, että rakastava perheenisä, pidetty urheiluvalmentaja ja hyvämaineinen opettaja olisi voinut syyllistyä niin hirvittävään murhaan, mutta todisteet osoittavat selvästi Terryn olevan syyllinen.

Mutta pian komisario Ralph Andersonia alkaa epäilyttää, ovatko he sittenkin tehneet liian hätäisiä johtopäätöksiä ja pidättäneet väärän miehen. Todisteet viittaavat Terryyn, mutta toisaalta miehellä vaikuttaisi olevan raudanluja alibi, eikä kukaan voi olla kahdessa eri paikassa yhtä aikaa. Ja pian komisario Ralph Andersonin mieleen hiipii kauhistuttava ajatus jostain yliluonnollisesta pahasta…

”Minä luulen, että sen teki joku muu. Joku ulkopuolinen.”

Stephen Kingin romaanit ovat tyypillisesti olleet paksuja ja runsaita. Ja juuri sen takia niin nautittavia. Ulkopuolisen alkupuolella ehdin jo ajatella, että tämä on harvinaisen nopealukuista ja suoraviivaista Kingiä, mutta pian tarina lähtee leviämään ja henkilögalleria kasvaa. Lukija on välillä paljonkin päähenkilöitä edellä, aavistelee tapahtumia etukäteen, mutta se ei oikeastaan haittaa.

Ulkopuolinen käynnistyy puhtaana dekkarina. Syyllinen on jo selvillä, ja lukija pääsee lukemaan pätkiä kuulustelupöytäkirjoista sekä poliisiraporteista. Nopeasti niin lukijan kuin myös poliisien mielessä herää epäilys, onko kaikki jo liiankin helppoa ja onko Terry Maitland sittenkään syyllinen. Ja hiljalleen dekkarin puolelta aletaan lipua yliluonnollisen kauhun maailmaan. Onneksi komisario Ralph Anderson saa avukseen Mersumies-trilogiasta tutun Holly Gibneyn, jolle yliluonnolliset jutut ovat ennestään tuttuja.

Ulkopuolinen on hieno osoitus siitä, että kauhukuninkaan kynästä syntyy yhä edelleen hurjia tarinoita, eikä seitsemänkymppisellä Stephen Kingillä todellakaan ole veto vähissä. Kauhu ei ole tosin kauheinta laatua, mutta pidän rikos- ja kauhuromaanin yhdistelmästä. Kingimäinen loppuhuipennus viimeistelee kokonaisuuden.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Outsider, 2018.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2019. 544 sivua.

Lars Kepler: Lazarus

IMG_20190111_181931_712.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lars Kepler on nimimerkki, jonka takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suomalaistaustaisesta Joona Linnasta kertovat erinomaiset dekkarit ovat aiheuttaneet hyytäviä pelon värinoitä lukijoissa ympäri maapalloa, sarjaa on käännetty jo 40 kielelle. Lazarus on seitsemäs Joona Linna -dekkari. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle!

* * *

Norjassa Oslossa kerrostalon asukkaat valittavat kuvottavasta hajusta. Löyhkä johdattaa poliisit erääseen yhdennentoista kerroksen asuntoon. Poliisit löytävät asunnosta ruumiin, jonka mädäntyminen on edennyt jo pitkälle. Mutta pahinta asunnossa ei suinkaan ole keittiön lattialla lojuva haiseva ruumis. Kammottavin yllätys on pakastearkussa.

Sitten Saksassa Rostockin leirintäalueella murhataan mies. Molemmilla tapauksilla on tavalla tai toisella yhteys Joona Linnaan. Pian ruotsalaiset poliisit saavat selville, että samankaltaisia murhia on tapahtunut Euroopassa lukuisia. Yhtäkkiä Joona Linna joutuu miettimään, onko hirviö menneisyydestä sittenkin yhä elossa.

* * *

Lazarus on taas yksi mielenkiintoinen syksyn kirja, jonka lukeminen valitettavasti jäi marras-joulukuun kiireissä ja joka pääsi lukulistalleni vasta nyt alkuvuodesta. Piinaavan koukuttava trilleri joka uhkaa lukijan yöunia. Kirja jota ei ensimmäisten sivujen jälkeen malttaisi laskea käsistään. Kirja jonka sisältämä armoton julmuus voi aiheuttaa painajaisia.

Kirjailijapariskunta osaa erinomaisesti koukuttaa lukijansa ja juoksuttaa taitavasti Lazarusta eteenpäin. Luvut ovat lyhyitä, ja tarina etenee huimaa vauhtia. Uusia murhia edellisten perään, lisää kauheuksia ja hirveyksiä. Lukijalle ei tarjota hengähdystaukoja ja kepeämpiä suvantovaiheita, vaan dekkari kiitää eteenpäin määrätietoisesti. Silkkaa jännityksen tykitystä alusta loppuun. Dekkarin keskiössä ei tällä kertaa ole pelko omasta kuolemasta, vaan Lazarus pelottelee läheisten menettämisellä.

Mutta mutta. Kun joka nurkan takaa eteen hyppii irtonaisia päitä ja katkottuja käsiä, touhu alkaa mennä turhan överiksi ja lipsahtaa epäuskottavan puolelle. Lukija turtuu eikä pian hätkähdä enää oikein mistään. Henkilöhahmojen suru ja hätä eivät kosketa. Vähemmän vastenmielisiä kauheuksia ja enemmän syvyyttä henkilöhahmoihin olisi tehnyt Lazarukselle hyvää.

Ruotsinkielinen alkuteos Lazarus, 2018.
Suomentanut Kari Koski ja Maija Kauhanen.
Kustantaja Tammi, 2018. 552 sivua.

Elly Griffiths: Käärmeen kirous

IMG_20181231_132759_062.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

King’s Lynnistä rakennustyömaalta löytyy keskiaikaisen kirkon perustukset sekä ruumisarkku, jonka arvellaan pitävän sisällään 1300-luvulla eläneen piispan jäännökset. Arkku on tarkoitus avata museossa juhlallisesti arvovieraiden katseiden alla. Arkeologi Ruth Galloway saapuu haudanhiljaiseen museoon hyvissä ajoin. Ja kauhukseen löytää arkun vierestä tutun kuraattorin yhä lämpimän ruumiin.

Kuraattorin työpöydän lukitussa laatikossa on nippu nimettömiä uhkauskirjeitä. Museota on vaadittu palauttamaan sen hallussa olevat aboriginaalien pääkallot, jotta ne voitaisiin haudata esivanhempiensa maahan Australiaan. Tai muuten Suuren Käärmeen kirous lankeaa museon ylle ja aiheuttaa suunnatonta huonoa onnea.

Käärme on suurempi kuin taivas, suurempi kuin maa. Mutta samalla se on niin pieni, että se pääsee korvanjuureen kuiskaamaan: ”Sinä kuolet.”

Yöpöydälläni kirjapinossa on odottamassa vielä jokunen syksyn kirja, jotka yritän saada luetuksi ennen kevään uutuuksia. Yksi syksyn odotetuimmista dekkareista on minulle ollut tämä Elly Griffithsin Käärmeen kirous. Erinomaisesta Ruth Galloway -sarjasta on aiemmin suomeksi ilmestynyt Risteyskohdat, Januksen kivi ja Jyrkänteen reunalla. Kiitokset taas arvostelukappaleesta Tammelle!

Rakastan tätä Elly Griffithsin dekkarisarjaa! On ihanaa palata Norfolkin karuihin rannikkomaisemiin vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan, jännittää heidän puolestaan. Luuarkeologi Ruth Galloway on sympaattinen päähenkilö, ihastuttavan inhimillinen ja sopivan epätäydellinen mutta ei kuitenkaan holtiton sählääjä. Komisario Harry Nelson on oikeudenmukainen poliisi, jonka ajotavat herättävät muissa huolta. Ruthin ja Nelsonin mutkikas suhde on muuttunut entistäkin hankalammaksi, eivätkä he tällä kertaa juurikaan tee yhteistyötä.

Käärmeen kirous jatkaa samalla linjalla kuin aiemmat Ruth Galloway -dekkarit. Juoni on kiehtova ja koukuttava, mutta jännitys ei tiivisty liian tiheäksi. Henkilöhahmoissa ja heidän välisissään suhteissa on sopivasti särmää ja säröjä. Lopun käänteissä on jossain määrin ennalta-arvattavuutta, mutta Elly Griffiths onnistuu myös mukavasti yllättämään lukijansa.

Muutamia seikkoja pidin epäuskottavana. Yksivuotias lapsi kaipailee jatkuvasti vierelleen isää ja nimittää jokaista vastaantulevaa miestä isäkseen, vaikka lapsella ei ole koskaan ollut isää eikä siis kokemusta asiasta. Lapsi myös nukkuu hämmästyttävän paljon, eivätkä Elly Griffithsin maalailemat kuvat yksinhuoltajan arjesta tunnu ihan kaikilta osin uskottavilta. Onnellisesti avioliitossa olevat pettävät puolisoitaan hämmästyttävän kevyesti, ja fiksut aikuiset ihmiset tekevät kaikenlaista muutakin typerää. Mutta no, pieni höttöisyys tälle kirjasarjalle sallittakoon.

Englanninkielinen alkuteos A Room Full of Bones, 2012.
Suomentanut Anna Lönnroth. Kustantaja Tammi, 2018. 331 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä

IMG_20180918_160920_118.jpg

Olen viimeisen viikon ajan kärsinyt niska-hartiajumituksesta enkä pariin päivään voinut kuvitellakaan lukevani kirjaa. Päästyäni pahimman yli aloin kaivata taas lukemisen pariin, mutta halusin vältellä tiiliskiviä ja lukea jotain kevyttä. Siispä yöpöydän kirjapinosta luettavakseni valikoitui runsas kolmesataasivuinen novellikokoelma, Leena Lehtolaisen Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia. Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Leena Lehtolaisen novellikokoelma pitää sisällään viisitoista lyhyttä rikostarinaa. Takakannen teksti lupailee myös psykologista jännitystä ja kihelmöivää kauhua, mutta kertomukset ovat loppujen lopuksi aika kesyjä. Osa henkilöhahmoista on tuttuja Lehtolaisen aiemmista romaaneista, esimerkiksi Maria Kallio ja Hilja Ilveskero, mutta novellikokoelma esittelee myös joukon uusia tuttavuuksia.

Ensimmäisen ja toisen osuuden tarinat ovat riipaisevia mutta eivät erityisen jännittäviä. Pelottelu on heppoista, eikä näiden takia yöuniaan menetä. Mikään tarinoista ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta parhaiten mieleeni jäivät Kuollut lumiukko ja Tappajan tyttöystävä. Kuolleessa lumiukossa Maria Kallion naapuri joutuu ilkivallan kohteeksi. Tappajan tyttöystävässä kirjastovirkailija saa pakkomielteisen ihailijan, joka on valmis jopa tappamaan saadakseen haluamansa. Muissa tarinoissa päästään muun muassa rekkakuskin kyytiin ja nuorten kanssa mökkisaarelle.

Kirjan päättävä kolmas osuus on kokoelma jouluisia ja talvisia tarinoita. Joulupukin suudelmassa Hilja Ilveskero saa paikan tavaratalon vartijana. Valkoinen poro on niin ikään Hilja Ilveskero -tarina. Joulukinkkuvaras kertoo köyhästä yksinhuoltajaäidistä, joka törmää sattumalta kaupassa joulukinkkuvarkaaseen. Kolme Joosefia on tarina asunnottomasta alkoholistista, joka huomaa olevansa raskaana.

Tappajan tyttöystävä ja muita rikostarinoita -kokoelman perusteella Leena Lehtolainen on monipuolinen kirjailija, joka taitaa monenlaiset tyylilajit. Useampi kirjan tarinoista käsittelee traagisia ihmiskohtaloita ja epätoivoisia tekoja. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Julkaistu vuonna 2018.
Kustantaja Tammi. 326 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Stephen King & Owen King: Ruususen uni

IMG_20180803_205210_119.jpg

Nukkuvan naisen pään päälle ilmestyi vaaleaa rihmaa, kuin hämähäkinverkkoa, joka nousi hänen poskiltaan, levittäytyi ja laskeutui hänen iholleen hunnuksi. Asettuneista rihmoista kehräytyi uusia säikeitä, ja ne peittivät hänen kasvonsa nopeasti muodostaen maskin, joka ulottuisi pian hänen päänsä ympäri. Yöperhoset kiertelivät hämärässä majassa.

Kauhun kuningas Stephen King (s. 1947) ja hänen nuorempi poikansa Owen King (s. 1977) ovat yhteistuumin kirjoittaneet romaanin, joka levittää lukijoiden eteen kauhukuvan maailmasta ilman naisia. Epidemia, jota kutsutaan aluksi nimellä aurorainfluenssa, leviää nimittäin vain tyttöjen ja naisten keskuudessa. Pandemia vyöryy myös Appalakeille pieneen Doolingin kaupunkiin. Nukahdettuaan naiset koteloituvat kuin yöperhoset eivätkä herää enää. Eikä heitä kannata yrittää herättää. Yhtäkkiä miehet joutuvat pärjäämään keskenään. Mutta kuka kumma on Eve ja miksi unitauti ei tartu häneen?

Ruususen uni ei edusta kevyttä välipalalukemista, vaan paksuutta kirjalla on huikeat 750 sivua. Sain kirjan käsiini juuri ennen lomamatkalle lähtöä enkä reissussa malttanut istua nenä kiinni kirjassa, koska siellä oli niin paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Matkalta kotiuduttuani kesälomani päättyi, koitti paluun arkeen, ja taas kirja joutui jäämään paitsioon. Lopulta kirjan lukemiseen meni aikaa reippaasti yli kaksi viikkoa!

Stephen ja Owen Kingin luoma henkilögalleria on erittäin laaja, hahmoja on kymmenittäin, mutta onneksi keskushenkilöiden joukko on pienempi. Suuri väkimäärä ja tapahtumien runsaus vaativat kuitenkin paneutumista, eivätkä Kingit päästä lukijoitaan helpolla. Tiivistunnelmaiset kohtaukset nostavat sykettä, väkivalta on ronskia, ja yliluonnollisia aineksia on ripoteltu sopivasti sinne sun tänne matkan varrelle. Henkilöhahmot ovat mukavan särmikkäitä, epätäydellisiä, persoonallisia. Loppua kohden vauhti kiihtyy, syke nousee entisestään, eikä kirjaa malta laskea käsistään. Vau!

Paksuudestaan ja runsaudestaan huolimatta, tai todennäköisesti juuri sen takia, Stephen ja Owen Kingin Ruususen uni on palkitseva lukukokemus. Romaani maalailee lukijoiden silmien eteen mielenkiintoisen kuvitelman, kauhistuttavan dystopian. Kingit saavat lukijan pohtimaan, millainen olisi maailma ilman naisia. Ovatko naiset toimineet yhteiskunnan jäähdyttäjinä? Ja kun nämä jäähdyttäjät ovat poissa, koteloituneina ja unten mailla, olisiko seurauksena mellakoita ja jengisotia, räjähtelevätkö pommit ja ydinaseet? Olisivatko miehet onnettomia ilman äitejään, vaimojaan, tyttäriään? Miten kauan ihmiskunta ylipäätään selviäisi ilman naisia?

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos Sleeping Beauties, 2017.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2018. 752 sivua.

Costello & Richards: Haudattu mysteeri ja Viimeinen juna Lontooseen

CollageMaker_20180612_175204834.jpg

Cherringhamin mysteerit on brittiläinen rento dekkarisarja, jota julkaistaan ainoastaan e-kirjoina ja äänikirjoina. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat viehättävään Cherringhamin pikkukaupunkiin, jossa rikoksia ratkovat yksinhuoltajaäiti Sarah Edwards ja eläköitynyt amerikkalaispoliisi Jack Brennan. Yhdellä tarinalla on pituutta vain noin kolme ja puoli tuntia, joten dekkarin ehtii hyvin kuunnella yhden illan aikana.

Haudatussa mysteerissä rikkauksista haaveilevat kaverukset Jerry ja Baz tutkivat metallinpaljastimilla Cherringhamin peltoja. Eräänä päivänä heitä lykästää. Maasta löytyy 300-luvulta peräisin oleva tarjoiluvati. Eläköitynyt professori lupaa huolehtia arvokkaasta roomalaisesta hopeaesineestä ja laittaa sen turvaan kassakaappiinsa. Pian puoli kylää tietää Jerryn ja Bazin uskomattomasta löydöstä. Ja kun seuraavana päivänä vati on tarkoitus luovuttaa British Museumin arvioijalle, kaikkien kauhuksi kassakaappi onkin tyhjä ja vati poissa.

Viimeinen juna Lontooseen tarjoilee kutkuttavan mysteerin. Helteisessä Cherringhamissa alakoulun järjestämässä kesäriehassa nukketeatteritaiteilija Otto Brendl löytyy kuolleena. Ilmeisesti sydänkohtaus. Jack Brennan kiinnittää huomiota miehen tatuointiin, rumaan korppikotkaan, ja muistaa nähneensä samanlaisen tatuoinnin vuosia sitten erään mafiapomon ruumiissa. Eikä Jack voi olla miettimättä, onko Otto Brendlin kuolemassa sittenkin jotain hämärää.

Cherringhamin mysteerit tarjosivat minulle taas mukavan leppoisaa kuunneltavaa. Simppeleitä pieniä rikospähkinöitä, joita voi hyvin kuunnella illalla sängyssä menettämättä yöuniaan. Haudattu mysteeri on näistä kahdesta selvästi heppoisempi, ja Viimeinen juna Lontooseen saa yllättävänkin synkkiä sävyjä.

Haudattu mysteeri – Cherringhamin mysteerit 4
Englanninkielinen alkuteos Thick as Thieves, 2014.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 29 min.

Viimeinen juna Lontooseen – Cherringhamin mysteerit 5
Englanninkielinen alkuteos The Last Train to London, 2014.
Suomentanut Oona Juutinen. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 27 min.