Muriel Barbery: Haltiaelämää

Ranskalainen filosofianopettaja ja kirjailija Muriel Barbery (s. 1969) tuli monille tutuksi Siilin eleganssi -romaanillaan, jota on maailmanlaajuisesti myyty huikeat yli kuusi miljoonaa kappaletta. Minä en ole Barberyyn aiemmin tutustunut, mutta Haltiaelämää herätti mielenkiintoni. Kiitos arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Kun tyttö ryhtyi soittamaan, ällistys naulitsi tulokkaat penkkiinsä kuin vasaranisku. Vanha piika risti itsensä satakunta kertaa, sillä Clara soitti kappaletta nyt kaksi kertaa nopeammassa temmossa kuin äsken, nyt nimittäin vietittiin todellisia häitä, ja Clara luki yksi kerrallaan kaikki Alessandron tuomat nuottivihkot.

Maria harjoitti runouden uskontoa päivittäin, kun hän kiipesi puihin ja kuunteli oksien ja lehtien laulua. Hän oli hyvin varhain ymmärtänyt, että muut liikkuivat maaseudulla kuin sokeat ja kuurot, että heille hänen kuuntelemansa sinfoniat ja katselemansa taulut eivät olleet muuta kuin luonnon melua ja mykkiä maisemia.

Clara asuu pienessä italialaiskylässä vanhan maalaispapin ja tämän lukutaidottoman piian luona. Clara osaa soittaa pianoa ylimaallisen kauniisti. Satojen kilometrien päässä Ranskassa Marialla on myös erityinen lahja – hän kuuntelee puiden ja kukkien laulua, puhelee metsän eläimille. Yliluonnollisten lahjojensa avulla nämä kaksi löytölasta voivat muuttaa tulevaisuuden.

Aavistelin jo etukäteen, että Muriel Barberyn Haltiaelämää on minulle joko täysi napakymppi tai sitten melkoinen pettymys. Valitettavasti jälkimmäinen arvaukseni osui oikeaan. Barberyn kieli on runollisen kaunista (kiitokset suomentajalle hienosta työstä!), mutta kielikuvia pursuileva, koukeroinen teksti tekee kerronnasta turhan vaikeaselkoista. Kertomus soljuu eteenpäin usvaisen verkkaisesti. Henkilöhahmoja on liikaa ja he jäävät valjuiksi.

Haltiaelämää olisi vaatinut lukijalta enemmän kuin minä tällä hetkellä kirjalle pystyn antamaan. Kun näin haastavaa romaania lukee pätkissä arjen keskellä ja väsyneenä ennen nukkumaanmenoa, ei Barberyn unenomaisesta satumaailmasta saa valitettavasti kovinkaan paljoa irti. Juonesta pysyin sentään kärryillä, mutta en jaksanut jäädä makustelemaan Barberyn kielen hienouksia ja availemaan koukeroiden taakse piilotettuja suurenmoisia ajatuksia.

Muriel Barbery on kirjoittamassa jatkoa kirjalleen. Minun osaltani Marian ja Claran tarinan seuraaminen saa kuitenkin jäädä tähän yhteen romaaniin. En muutenkaan ole fantasiakirjallisuuden suurin ystävä, eikä Haltiaelämää valitettavasti ollut yhtään minun juttuni.

Ranskankielinen alkuteos La vie des elfes, 2015
Suomentanut Lotta Toivanen. Kustantaja Gummerus, 2016. 273 sivua.

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Ihana Vera Vala on parikymmentä vuotta Italiassa asunut kirjailija ja kolumnisti. Milanon nukkemestari on Arianna de Bellis -dekkarisarjan viides osa. Olen lukenut myös kaikki sarjan aiemmat romaanit – Kuolema sypressin varjossa, Kosto ikuisessa kaupungissa, Villa Sibyllan kirous ja Tuomitut.

Seinää vasten nojaavasta naisesta ei voinut heti tietää, oliko tämä kuollut vai elävä. Pää oli kallistunut eteenpäin, silmäluomet näyttivät olevan kiinni. Naisen kädet lepäsivät tämän sylissä. Suu oli hiukan raollaan. Nainen näytti nukkuvalta, vaikka hänen olisi pitänyt mietiskellä syntejään. Katua niitä. Todellisuudessa nainen oli kuollut.

Milanosta löydetään kaksi murhattua opiskelijaa, kummallakin on nukke vasemmassa kädessään. Neljä vuotta aiemmin vastaavanlaisista murhista oli tuomittu katolinen pappi, ja tapaus tahrasi skandaaleissa ryvettyneen Vatikaanin mainetta entisestään. Arianna de Bellisin veli Ares matkustaa paavin pyynnöstä Milanoon auttamaan syyttömän papin vapauttamisessa ja sarjamurhaajan pysäyttämisessä.

Arianna de Bellis on jättänyt roomalaisen etsivätoimiston ja muuttanut miehensä sekä kaksivuotiaan tyttärensä kanssa Milanoon. Arianna työskentelee tutkijana yliopiston oikeuspsykologian laitoksella ja tekee tutkimusta psykiatrisista vankimielisairaaloista. Yksi vangeista karkaa psykiatrisesta hoidosta paetakseen omien sanojensa mukaan Nukkemestaria. Arianna lähtee kaduille etsimään karkulaista.

– Minä en pidä tästä nukkekodista, Gianni sanoi Enricolle. – Se on erilainen kuin äidillä.
– Totta kai se on erilainen, Enrico vastasi. – Se kuuluu Nukkemestarille.

Ensimmäisten Arianna de Bellis -kirjojen kepeys on Milanon nukkemestarissa tipotiessään. Vera Valan dekkarisarja on edetessään selvästikin muuttunut jännittävämmäksi ja synkemmäksi. Vaikka pidin Vera Valan ensimmäisistäkin dekkareista, olen silti ottanut muutoksen ilolla vastaan. Minua miellyttävät enemmän nämä tummemmat sävyt kuin aistikkaat puistokävelyt ja auringonsäteiden tanssi meren pinnalla.

Ariannan menneisyyden salaisuudet ovat alkaneet tuntua turhalta sivujuonelta. Turhauttavaa, että samoista asioista on vihjailtu nyt jo viiden kirjan ajan, mutta menneisyys pysyttelee koko ajan piilossa savuverhon takana. Ares saa tällä kertaa isomman roolin tarinassa, ja sitä turhemmalta tuntuvat yritelmät koukuttaa lukija Ariannan nuoruuden mysteerillä. Valan dekkarit toimivat hyvin ilmankin, eikä Ariannan menneisyys edes liity mitenkään käsillä oleviin murhatutkimuksiin.

Arianna de Bellis -dekkarit ovat viime vuosina kuuluneet jokaiseen kesääni, mutta tämän viidennen dekkarin myötä joudumme jättämään hetkeksi hyvästit Ariannalle. Vera Vala on nimittäin kertonut pitävänsä pienen tauon sarjasta ja kirjoittavansa pari muuta kauan mielessä pyörinyttä kertomusta. Kuudennessa Arianna de Bellis -dekkarissa Ariannan menneisyys ja nykyisyys kuulemma kohtaavat ja tulevaisuus selkiytyy, joten josko viimein saisimme selvyyttä Ariannan arvoitukselliseen menneisyyteen.

Julkaistu vuonna 2016.
Kustantaja Gummerus. 431 sivua.

Gabriella Ullberg Westin: Yksinäinen perhonen

Ruotsalainen Gabriella Ullberg Westin on Hudiksvallissa kasvanut, välillä Italiassa asunut, ja nykyään hän asustelee perheensä kanssa Tukholmassa. Aiemmin valokuvamallina työskennellyt Ullberg Westin toimii viestinnän parissa. Yksinäinen perhonen on Murha Hudiksvallissa -dekkarisarjan ensimmäinen osa, ja ruotsiksi sarjasta on ehtinyt ilmestyä jo toinenkin osa.

Hudiksvallin pikkukaupunki on hiljentynyt viettämään lumipyryistä jouluaattoa. Kuuluisan jalkapalloilijan Måns Sandinin perheeseen joulupukki ei kuitenkaan tuo iloa, vaan lapset joutuvat todistamaan äitinsä väkivaltaisen kuoleman. Kotiseudulleen takaisin muuttanut poliisi Johan Rokka alkaa tiiminsä kanssa tutkia murhaa. Jalkapalloilijan murhatulla vaimolla vaikuttaisi olleen paljon salaisuuksia. Tapauksen tutkinta vie Rokan aina Italian Firenzeen saakka. Ja sitten tapahtuu uusi murha.

Taas yksi ruotsalainen dekkari. Yksinäinen perhonen ehti odotella lukuvuoroaan yöpöydälläni melko pitkään ennen kuin vihdoin nyt Dekkariviikon innostamana päätin lukaista tämän. Eikä Yksinäinen perhonen ole ollenkaan huono esikoisdekkari. Tarina etenee vetävästi ja koukuttaen, henkilöhahmoissa on syvyyttä, eikä murhaajan henkilöllisyys paljastu lukijalle liian aikaisin. Kerronta tosin olisi kenties paikoitellen kaivannut tiivistämistä.

Gabriella Ullberg Westin kertoo kirjoittavansa erotic crime -dekkareita, ja Yksinäinen perhonen pitää sisällään muutaman seksikohtauksen. Osa kohtauksista istuu juoneen luontevammin kuin toiset. Seksiä ei onneksi kuitenkaan ole ängetty tekstiin ylen määrin, ja Yksinäinen perhonen on ensijaisesti crime, vähemmän erotic.

Vaikka Gabriella Ullberg Westin ei esikoisdekkarillaan nousekaan top-listoilleni, sen verran paljon tähän Yksinäiseen perhoseen tykästyin, että voisinpa toistekin lukea Ullberg Westinia. Suosittelen Gabriella Ullberg Westiniin tutustumista vaikkapa Mari Jungstedtin ystäville, jotka haluavat lukea kevyempiä dekkareita, ilman iljettävillä yksityiskohdilla mässäilyä.

Ruotsinkielinen alkuteos Ensamfjäril, 2014.
Suomentanut Pirjo Lintuniemi. Kustantaja HarperCollins, 2015. 416 sivua.

Tess Gerritsen: Joka tulella leikkii

Tess Gerritsen kuuluu samaan kastiin Karin Slaughterin kanssa. Molempien naiskirjailijoiden jännärit päätyvät aina lukulistalleni. Ja kuten Karin Slaughterin Kaunokaiset ei ollut jatkoa Sara Linton & Will Trent -sarjalle, myöskään Tess Gerritsenin uusin Joka tulella leikkii ei jatka Jane Rizzolin & Maura Islesin tarinaa vaan on itsenäinen trilleri. Niin paljon kuin dekkarisarjoista pidänkin, on virkistävää vaihtelua lukea suosikkikirjailijoilta vaihteeksi jotain muutakin.

Kaapinoven sulkeutuessa säikähdän peilikuvaani. Näen kampaamattoman tukan, turvonneet silmät, nuutuneen ihon. Kastelen kasvoni kylmällä vedellä ja haron vähän tukkaa, mutta näytän edelleen vieraalla. Lilyn aiheuttama stressi on tehnyt minusta pelkän aaveen. Tämä on äitiyden pimeä puoli josta kukaan ei ikinä varoita, se joka ei ole pelkkiä haleja ja suukkoja. Ei kukaan kerro, että lapsi jota kerran kannoit kohdussasi, lapsi jonka luulit tuovan tullessaan niin paljon rakkautta, alkaakin järsiä sieluasi kuin pieni loinen. Tuijotan kuvaani ja ajattelen: Kohta minusta ei ole mitään jäljellä.

Amerikkalainen viulusti Julia Ansdell ostaa esiintymismatkallaan Roomasta antiikkiliikkeestä vanhan nuottivihon, jonka välistä löytyy tuntemattoman säveltäjän sävellys. Valssi alkaa kauniilla melodialla e-mollissa, mutta sitten nuotit alkavat vyöryä toistensa päälle ja salamannopeat murtosoinnut syöksevät sävelmän mielipuoliseen nuottimyrskyyn. Kun Julia soittaa kappaletta kotonaan, hänen kolmevuotias Lily-tyttärensä hyökkää väkivaltaisesti äitinsä kimppuun. Julia päättää selvittää sävellyksen alkuperän ja matkustaa Venetsiaan. Jäljet johtavat toisen maailmansodan aikaiseen Italiaan, jossa nuori lahjakas muusikko Lorenzo Todesco joutui juutalaisvainojen uhriksi.

Joka tulella leikkii on riipaisevan kaunis romaani. Erilaista Tess Gerritseniä. Koskettava ja koukuttava. Yliluonnollisilla elementeillä höystetyssä trillerissä musiikki ja äitiys näyttelevät suurta osaa, mutta ennen kaikkea tämä on kertomus italialaisesta viulistista, jonka toiveet murskautuivat juutalaisvainojen myötä. Kirjan loppuun olen vähän pettynyt, mielestäni trilleri olisi ansainnut paremman loppuratkaisun.

Tess Gerritsen on muuten säveltänyt itse kirjassaan esiintyvän kappaleen nimeltä Incendio, ja kyseisen sävellyksen pääsee kuuntelemaan viulisti Yi-Jia Susanne Houn esittämänä Gerritsenin kotisivuilla, http://www.tessgerritsen.com/incendio-the-story-behind-the-music/.

Englanninkielinen alkuteos Playing with Fire, 2015.
Suomentanut Natasha Vilokkinen. Kustantaja Otava, 2016. 238 sivua.