Camilla Grebe: Horros

IMG_20190825_161928_760.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Olimme ihan tavallinen perhe.
Se oli ihan tavallinen aamu, jonka jälkeen mikään ei enää ollut entisellään.

Manfred on yli viisikymppinen rikospoliisi. Hänellä on edellisestä avioliitostaan kolme aikuista lasta ja uuden vaimonsa kanssa pieni tytär. Mutta eräänä aamuna tapahtuu traaginen onnettomuus, ja Manfredin onnellinen perhe-elämä särkyy hetkessä synkiksi sirpaleiksi. Manfred jää pitkälle sairauslomalle, ja töihin palattuaan hän saa heti pari ikävää murhaa selvitettäväkseen.

Sanotaan, ettei Herra anna ihmiselle raskaampaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa, mutta välillä en ole siitä aivan varma.

Pernilla on 36-vuotias yksinhuoltajaäiti. Hartaan uskovaisesta perheessä varttunut Pernilla pelkää olevansa äitinsä kaltainen, pirun riivaama, ja siirtäneensä pahuuden eteenpäin myös pojalleen Samuelille. Pernilla on yrittänyt parhaansa, ohjata poikaansa oikealle tielle, mutta Samuel on lopettanut lukion eikä päästä Herraa sydämeensä. Ja sitten Pernilla löytää Samuelin huoneesta huumeita ja ajaa poikansa pois kotoa.

Olen ihan helvetin kusessa.

Samuel on 18-vuotias poika, joka möhlii pahasti, suututtaa äitinsä ja saa kaiken lisäksi peräänsä vihaisen venäläisen huumediilerin. Samuel pakenee ja päätyy pieneen merenrantakylään. Kodittomana ja nälkäisenä hän päättää ottaa vastaan työn vammaisen pojan avustajana ja muuttaa ikäisensä pojan sekä tämän äidin luo. Mutta työ on tylsää, koti-ikävä vaivaa, eikä mikään mene suunnitelmien mukaan.

* * *

Ruotsalainen Camilla Grebe on ehdottomasti yksi lempidekkaristeistani. Yli viisisataasivuiset romaanit on pakko ahmaista hetkessä, Greben kirjoja ei todellakaan malta laskea käsistään. Kun jää pettää alta oli vetävä jännäri, Lemmikki oli täydellinen lukunautinto. Ja ihanaa, nyt käsissämme on Camilla Greben ihkauusi dekkari, joka kantaa hyistä nimeä Horros.

Horros on itsenäinen jatko-osa kahdelle edelliselle dekkarille, joten osa henkilöhahmoista on ennestään tuttuja, mutta paljon esitellään myös uusia tyyppejä. Horroksen keskiössä on kolme mielenkiintoista, eri-ikäistä ja erilaista päähenkilöä, joiden ympärille Camilla Grebe on rakentanut moniulotteisen rikosromaanin. Liki kuusisataa sivua on kirjassa paljon, mutta mitään en karsisi Horroksesta pois. Koukuttava kertomus soljuu notkahtelematta ensimmäisiltä sivuilta viimeisille saakka, tempaa lukijan tiukasti mukaansa, eikä yksikään kolmesta kertojaäänestä ole tylsä ja tarpeeton. Poikkeuksellisesti en edes yrittänyt aavistella, miten juoni tulee etenemään, vaan keskityin vain nauttimaan hienosta matkasta. Fantastisen sujuvaa ja hiottua tekstiä, sopivasti koukkuja ja jännitystä.

Camilla Grebelle tyypilliseen tapaan myös Horros pitää sisällään kantaa ottavia yhteiskunnallisia teemoja. Niitä ei kuitenkaan alleviivailla liiaksi, vaan ne solahtavat luontevasti tarinaan. Rumaa itsekeskeisyyttä ja raadollista nettimaailmaa mutta myös vahvaa äidinrakkautta ja ihailtavaa periksiantamattomuutta. Nuorison kipuilua ja vanhemmuuden tuskaa.

Kirjan kannen mainosteksti toitottaa, että Camilla Grebe vain paranee ja paranee. Ensimmäinen Kun jää pettää alta oli näistä kolmesta selvästi heikoin, vaikka huono ei sekään ollut. Lemmikki oli erinomainen dekkari, ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista, ja myös tälle Horrokselle annan täydet viisi tähteä. Vangitseva ja virheetön dekkarihelmi, silkkaa ihanaa lukunautintoa alusta loppuun.

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Ruotsinkielinen alkuteos Dvalan, 2018.
Suomentanut Sari Kumpulainen.
Kustantaja Gummerus, 2019. 589 sivua.

Emelie Schepp: Kadonnut poika

IMG_20190714_235616_457.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ruotsalaisen Emelie Scheppin kirjailijan uran alku on huikea tuhkimotarina. Yksikään kustantamo ei huolinut hänen käsikirjoitustaan, joten lopulta hän päätti julkaista esikoisdekkarinsa omakustanteena. Kirjaa myytiin kymmeniä tuhansia kappaleita, ja niinpä lopulta myös iso kustantamo kiinnostui Scheppin romaanista. Nyt sarjaa on myyty lähes 30 maahan, ja Emelie Schepp on äänestetty Ruotsissa vuoden dekkarikirjailijaksi kolmena vuotena peräkkäin, vuosina 2016, 2017 ja 2018.

Syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertovasta dekkarisarjasta on aiemmin suomeksi ilmestynyt esikoisdekkari Ikuisesti merkitty, sen jälkeen Valkoiset jäljet ja Hidas kuolema, ja nyt suomeksi on saatu sarjan neljäs osa Kadonnut poika. Sarja rakentuu pitkälti päähenkilö Jana Berzeliuksen traagisen menneisyyden ympärille, joten suosittelen lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Myös Kadonnut poika -dekkarissa Jana joutuu jälleen vastatusten synkän menneisyytensä kanssa.

”Iskä, meillä on joku.”
”Mitä? Kuka sitten?” Sam tunsi hyytävää kylmyyttä.

Kuusivuotias poika soittaa isälleen, joka on käymässä pikaisesti ruokakaupassa. Kesken puhelun poika hätääntyy, joku vieras mies on tunkeutunut heidän taloonsa ja lyönyt äitiä. Isä Sam kaahaa kauhuissaan kaupasta kotiin ja löytää vaimonsa makaamassa eteisen lattialla. Jonathan-pojasta ei näy jälkeäkään.

Kadonnut poika on tuttua koukuttavaa Emelie Scheppia. Säpinää riittää jatkuvalla syötöllä eikä lukiessa todellakaan ole tylsää. Yllättäviä juonenkäänteitä ja teräviä koukkuja. Kadonnut poika pitäisi pikaisesti löytää, ja yksityiselämässäkin on monilla mietittävää. Syyttäjä Jana Berzeliukselle murheita aiheuttaa taas vanha tuttu vihollinen Danilo Peña, jota Jana ei ole vieläkään saanut nitistettyä.

Emelie Scheppin henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia mutta eivät useinkaan kovin mukavia. Syyttäjä Jana Berzeliuksesta en ole koskaan pitänyt, mutta kirjasarjan pahin narttu on rikoskomisario Mia Bolander. Itsekeskeinen ja ahne akka joka tätä nykyä seurustelee itseään huomattavasti vanhemman äveriään miehen kanssa. Mia valehtelee, varastaa ja ajaa sumeilematta omaa etuaan. Mutta niin inhottava tyyppi kuin Mia onkin, hänestä on yllättäen muodostunut minulle se kirjasarjan kiinnostavin henkilöhahmo. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Mian hahmo kehittyy kirjasarjan seuraavissa osissa.

Kiitos arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsinkielinen alkuteos Pappas pojke, 2017.
Suomennos Meri Ala-Tauriala.
Kustantaja HarperCollins, 2019. 416 sivua.

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

IMG_20190708_215911_042.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ruotsalainen Sofie Sarenbrant ei halunnut kirjoittaa dekkaria, jonka pääosassa on taas yksi masenteleva ja ryypiskelevä keski-ikäinen ruotsalaismies, ja niinpä Sofie Sarenbrant loi rikospoliisi Emma Sköldin. Nyt kustantamo WSOY on alkanut suomentaa Sarenbrantin dekkarisarjaa ilahduttavan tiiviissä tahdissa. Harmillisesti suomentaminen tosin alkoi vasta sarjan kolmannesta osasta, joten suomalaiset lukijat eivät pääse Emma Sköldin matkaan alusta alkaen. Keväällä suomeksi ilmestyi Avoimet ovet, heti perään tämä Osasto 73, ja syksyllä suomeksi saadaan vielä Kerjäläinen.

Edellisessä Avoimet ovet -dekkarissa Emma Sköld oli 36-vuotiaana vihdoinkin onnellisesti raskaana ja haaveili muutosta yhteen lapsen isän Kristofferin kanssa. Kirja päättyi jännästi, mutta tämä Osasto 73 ei jatku suoraan siitä, mihin Avoimet ovet jäi. Itse asiassa Avoimien ovien ja Osasto 73:n välissä on ehtinyt kulua aikaa useampi kuukausi. Emman ja Kristofferin tytär on jo syntynyt, Ines on puolivuotias.

Emma Sköld herää hämmentyneenä sairaalasängystä letkujen keskeltä. Hän muistaa lähteneensä ratsastamaan ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Kauhukseen Emma saa kuulla joutuneensa vakavaan ratsastusonnettomuuteen ja maanneensa viimeiset viisi kuukautta koomassa. Hatarien muistojensa sirpaleita kasatessaan Emmalle kuitenkin tulee tunne, ettei onnettomuus olisikaan ollut onnettomuus. Mutta kuka muka olisi halunnut hänelle pahaa? Teho-osastolla maatessaan Emma on turvassa, mutta kun hänet siirretään osastolle numero 73, vaara pääsee vaanimaan lähelle.

Dekkarin luvut ovat lyhyitä, lukeminen sujuu joutuisasti. En ole moneen viikkoon päässyt nauttimaan kunnon lukuflow’sta, mutta tätä luin parinakin iltana silmät väsymyksestä sirrillään. Vielä yksi luku, sitten vielä yksi, taas yksi lisää. Juoni tuntuu aluksi ennalta arvattavalta, mutta yllätyksiä ja jännityksen tihentymisiä on ripoteltu matkan varrelle niin paljon, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä.

Liian harvoin tulee kehuttua suomentajaa, vaikka hänellä on iso rooli kirjan tekstin sujuvuuden ja nautittavuuden kannalta. Tönkön Avoimien ovien jälkeen kiinnitin kuitenkin oikein erityistä huomiota Osasto 73:n suomennokseen. Suomennos on tällä kertaa Annamari Typön käsialaa. Teksti on luontevaa ja helppolukuista. Dialogeissa ei hypitä oudosti puhekielen ja kirjakielen välillä, enkä huomannut kummallisia suomennoksia. En tiedä, onko Avoimet ovet myös alkuperäiskielellä kömpelömpi, mutta annan silti Osasto 73:n suomennoksesta kehut Annamari Typölle.

Kuten Avoimet ovet myös Osasto 73 loppuu melkoiseen cliffhangeriin. En oikeastaan pidä ollenkaan siitä, että dekkarin lopussa jätetään asioita näin paljon avoimiksi. Ärsyttävää ja turhauttavaa, suorastaan raivostuttavaa. Saapa nähdä, selviääkö sarjan seuraavassa osassa viimein jotain. Vai onko Sofie Sarenbrantilla todellakin tapana jättää jokaisessa kirjassaan asioita näin pahasti kesken ja sen jälkeen unohtaa ne tyystin.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Ruotsinkielinen alkuteos Avdelning 73, 2015.
Suomennos Annamari Typpö.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja WSOY, 2019. 397 sivua.

Pernilla Ericson: Älä käännä selkääsi

IMG_20190512_181518_339.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yksikään tapaus ei ollut hämmentänyt tutkinnanjohtajaa, Marika Karlssonia, niin kuin tämä. Juttu oli kuin palapeli, jonka palaset oli väännelty niin, etteivät ne sopineet yhteen.

Humalainen mies tunkeutuu naisen kotiin, raiskaa tämän ja jää nukkumaan naisen viereen. Hätääntynyt nainen onnistuu kutsumaan poliisit paikalle. Tapaus näyttää selvältä, raiskaaja on saatu kiikkiin. Mutta sitten mies kertoo tavanneensa naisen Tinderissä ja tehneensä juuri niin kuin nainen oli viestissään pyytänyt. Todisteiden perusteella mies puhuu totta ja hänet vapautetaan. Mutta juttu jää mietityttämään poliiseja. Pari kuukautta sitten oli nimittäin sattunut samanlainen tapaus, nainen oli Tinderissä kutsunut vieraan miehen kotiinsa ja jälkeenpäin syyttänyt miestä raiskauksesta.

”Mistä hemmetistä oikein on kyse? Valehtelevatko naiset? Vai pitävätkö miehet yhtä?”

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Sinua seurataan ja Löydän sinut ovat tutustuttaneet meidät salaiseen Erla-ryhmään, jossa rikoksia ratkoo neljä särmikästä huipputyyppiä. Eläköitynyt kriminologian professori Edith Barry, oikeudenmukainen ja reilu. Karismaattinen Rickard Falke, entinen alamaailman järjestäjä, joka oli pystynyt toimittamaan mitä tahansa kenelle tahansa. Sisukas poliisi Liv Kaspi, lehdistön ja poliisipäälliköiden suosikki. Ja ryhmän neljäntenä jäsenenä taitava hakkeri Aminah Kani.

Älä käännä selkääsi käsittelee naisiin kohdistuvaa vihaa ja identiteettivarkauksia. Tukholmalainen toimittaja Pernilla Ericson on kertonut saaneensa idean tähänkin kirjaansa tositapahtumista. Ericson on myös käyttänyt kirjassaan ilmaisuja, joita hän on poiminut muun muassa saamistaan sähköpostiviesteistä sekä naisvihaa levittäviltä nettifoorumeilta. Pelottavaa.

Pernilla Ericson ei petä tälläkään kertaa. Jännite luodaan taas heti ensimmäisillä sivuilla, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Juoni rullailee jouhevasti eteenpäin. Kerronnassa ei sorruta turhaan toistoon ja jaaritteluun, vaan dekkari on tiivis, toimiva paketti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tiivistyvää jännitystä. Ja loppuratkaisu on jälleen kerran oikein näppärä.

Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsinkielinen alkuteos När du vänder dig om, 2018.
Suomennos Pirjo Lintuniemi.
Kustantaja HarperCollins, 2019. 330 sivua.

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

IMG_20190507_170950_325.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yhtäkkiä Astrid lakkaa rimpuilemasta, vartalo muuttuu ensin kankeaksi, sitten veltoksi. Cornelia kohottaa katseensa kohti vierassänkyä ja tukahduttaa kauhun kirkaisun. Järkyttyneenä hän siirtää kätensä Astridin silmille ja perääntyy ulos huoneesta jalat vapisten. Hän haukkoo henkeä, ei tiedä mitä tehdä.

Cornelia aikoo erota väkivaltaisesta miehestään, ja heidän yhteinen talonsa on myytävänä. Asuntonäytön jälkeisenä aamuna perheen kuusivuotias Astrid-tyttö löytää isänsä surmattuna. Rikospoliisi Emma Sköld alkaa tutkia juttua ja kohdistaa epäilyksensä tietysti Corneliaan, jolla olisi ollut erittäin hyvä syy tappaa miehensä. Mutta onko vaimo syyllinen veritekoon vai onko talossa käynyt joku ulkopuolinen?

Huomasin Goodreadsista, että tämä ensimmäinen suomennettu dekkari onkin jo sarjan kolmas osa. Suomalaiset eivät siis pääse lukemaan dekkarisarjaa alusta alkaen, mutta onneksi kyytiin hyppääminen sujuu melko vaivattomasti. Alussa lukeminen vaatii tarkkuutta, kuka kukin on ja miten henkilöhahmot tuntevat toisensa, mutta nopeasti kuvio alkaa selkiytyä. Päähenkilöiden menneisyydestä olisin halunnnut tietää enemmänkin, nyt tarina alkaa vähän niin kuin kesken.

Sofie Sarenbrant ei ollut halunnut kirjoittaa dekkaria, jonka pääosassa on taas yksi masenteleva ja ryypiskelevä keski-ikäinen ruotsalaismies. Niinpä hän loi rikospoliisi Emma Sköldin. Tässä kolmannessa dekkarissa 36-vuotias Emma on vihdoinkin onnellisesti raskaana. Lapsen isä Kristoffer on kiireinen kiinteistövälittäjä, joka tekee pitkiä päiviä töissä ja on aina valmiina vastaamaan asiakkaiden puheluihin. Mutta eipä rikospoliisinkaan duuni ole ihan sitä säännöllisintä kahdeksasta neljään -työtä. Emma ja Kristoffer asuvat vielä eri osoitteissa, mutta raskauden myötä Emma alkaa haaveilla muutosta yhteen. Emma kadehtii isosiskonsa Josefinin idyllistä parisuhdetta ja perhe-elämää, mutta eipä se niin täydellistä taidakaan olla. Emmalla itsellään on riippakivenä pakkomielteinen ex-miesystävä.

Avoimet ovet on ihan kelpo dekkari. Enimmäkseen hidastempoinen mutta silti vetävä ja mielenkiintoinen. Välillä minua häiritsi, että dialogeissa vaihdellaan oudosti kirjakielestä puhekieleen ja taas takaisin, jopa virallisissa keskusteluissa. Mutta kaiken kaikkiaan ihan toimiva ja näppärä dekkarikeitos. Ei liian ennalta arvattava, ei liian jännittävä. Kirja jota voisin suositella nopealukuiseksi ja viihdyttäväksi kesälomadekkariksi.

WSOY suomentaa Emma Sköld -dekkarisarjaa nyt tiiviissä tahdissa. Tämän Avoimien ovien lisäksi saamme tänä vuonna suomeksi vielä kaksi seuraavaa osaa, heti nyt toukokuussa julkaistaan Osasto 73 ja sitten lokakuussa vielä Kerjäläinen. Mahtavaa! Avoimet ovet on niin hyvä perusdekkari ja päättyy niin koukuttavasti, että minä aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Ruotsinkielinen alkuteos Visning pågår, 2014.
Suomennos Veijo Kiuru.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja WSOY, 2019. 434 sivua.

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe

IMG_20190216_084709_573.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Olimme aivan tavallinen perhe, ja sitten kaikki muuttui. Elämän rakentamiseen menee kauan, mutta sen tuhoutumiseen vain silmänräpäys.

Aivan tavallinen perhe. Hyvät työpaikat, vilkasta sosiaalista elämää, monipuolisia harrastuksia. He lyhentävät asuntolainaansa kuuliaisesti, ajavat nopeusrajoitusten mukaan, palauttavat kirjaston kirjat ajallaan. Isä Adam Sandell työskentelee pappina, äiti Ulrika on puolustusasianajaja, 19-vuotias Stella on myyjänä vaateliikkeessä.

Kunnes yhtäkkiä kaikki keikahtaa nurin. Stella pidätetään epäiltynä kolmekymppisen miehen murhasta. Ja kun murhattu mies sattuu olemaan tunnettu liikemies ja lisäksi kuuluisan rikosoikeuden professorin poika, jutun tutkintaan panostetaan kenties jopa tavallistakin enemmän. Adam ja Ulrika ovat valmiita heittämään lainkuuliaisuutensa romukoppaan suojellakseen tytärtään murhatuomiolta. Ja hiljalleen kulissit perheen ympärillä alkavat kaatuilla.

Perheeni puolesta. Niin minä ajattelin. Minun on tehtävä kaikkeni perheeni puolesta. Olin epäonnistunut aivan liian monta kertaa pyrkimyksissäni olla maailman paras isä ja puoliso. Nyt olin saanut mahdollisuuden katumukseen ja parannukseen. Tekisin kaikkeni suojellakseni perhettäni.

Ruotsalainen Mattias Edvardsson työskentelee äidinkielen ja psykologian opettajana lukiossa. Häneltä on aiemmin suomeksi ilmestynyt Melkein tosi tarina, josta olen kuullut runsain määrin kehuja, mutta joka ainakin vielä toistaiseksi on minulta lukematta. Edvardssonin toinen suomennettu romaani Aivan tavallinen perhe julkaistiin suomeksi viime syksynä, ja kirjan käännösoikeudet on myyty lukuisiin muihinkin maihin.

Ja oi oi sentään! Odotukseni Aivan tavallisen perheen suhteen olivat korkealla, enkä todellakaan joutunut pettymään. Talvilomalla oli ihanaa uppoutua rauhassa romaaniin, joka ei tarjoa räväkkää räiskettä ja räminää, vaan hemmottelee lukijoitaan nautinnollisen hitaasti aukeavalla tarinalla.

Kirjassa on kolme kertojaääntä. Ensin ääneen pääsee pappi-isä Adam, joka kertoo ensimmäisistä kauhun päivistä Stellan pidätyksen jälkeen. Samalla hän muistelee tyttärensä lapsuutta sekä nuoruutta ja niitä pieniä vaivihkaisia merkkejä, joista olisi kenties voinut aavistaa lähestyvän tuhon. Seuraavaksi oman näkökulmansa tarinaan pääsee tuomaan pidätetty Stella. Romaanin kolmas ja viimeinen kertojaääni on Ulrika, joka asianajajan ja ennen kaikkea äidin silmin seuraa tyttärensä oikeudenkäyntiä käräjäoikeudessa. Rakenne toimii hyvin, vaikkakin pidin eniten kirjan ensimmäisestä osuudesta.

Aivan tavallinen perhe on tarina siitä aivan tavallisesta hyvätuloisesta perheestä, jolla ensi näkemältä näyttäisi olevan asiat kaikin puolin hyvin ja jonka lapsen ei ikinä uskoisi joutuvan murhasyytteeseen. Se on tarina pappina työskentelevästä isästä, miehestä jota pidetään rehellisyyden ja korkean moraalin perikuvana. Se on tarina asianajajana työskentelevästä äidistä, kunnianhimoisesta naisesta joka hukuttautuu työhönsä. Ja se on tarina tyttärestä, joka haaveilee Aasian matkasta ja jännittävästä elämästä. Se on tarina rikoksesta ja rakkaudesta.

Kiitokset arvostelukappaleesta Like Kustannukselle!

Ruotsinkielinen alkuteos En helt vanlig familj, 2018.
Suomentanut Taina Rönkkö.
Kustantaja Like, 2018. 474 sivua.

Hjorth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

IMG_20190203_153614_196.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kirjapino yöpöydälläni on huvennut lähes olemattomiin, viimeisiä viedään syksyn kirjoista. Kuudes Sebastian Bergman -dekkari on joutunut odottamaan lukuvuoroon pääsyään häpeällisen kauan, kun marras-joulukuun kiireissä en ehtinyt tätä lukea ja yhtäkkiä kalenteri näyttää jo helmikuuta. Tänä vuonna olenkin pyytänyt selvästi vähemmän arvostelukappaleita, antanut itselleni luvan hidastaa tahtia. Ja siitä huolimatta, tai juuri sen ansiosta, tammikuu oli ihan loistava kirjakuukausi. Mutta asiaan.

Jatkan suunnitelman mukaan.
En ole vielä valmis.
En likimainkaan.

Korkeampi oikeus jatkaa suunnilleen siitä, johon edellinen dekkari jäi, joten sarja kannattaa ehdottomasti lukea ilmestymisjärjestyksessä. Vanja työskentelee nykyään rikospoliisina Uppsalassa, jossa naisia vaaniva sarjaraiskaaja aiheuttaa pelkoa. Mies nukuttaa uhrinsa lääkeruiskulla ja vetää heidän päähänsä säkin. Kun Vanjan pomo pyytää arvostetun profiloijan Sebastian Bergmanin apua, Vanja kieltäytyy tekemästä yhteistyötä Sebastianin kanssa ja palaa Tukholmaan murharyhmään. Mutta kun yksi raiskaajan uhreista kuolee, sarjaraiskaustutkinta muuttuukin murhatutkinnaksi. Uppsalasta pyydetään murharyhmän apua, ja Vanjan on pakko tehdä töitä Sebastianin kanssa.

Michael Hjorth on käsikirjoittanut televisiolle muun muassa Wallanderia. Hans Rosenfeldt on niin ikään rustaillut Walladeria, lisäksi muun muassa Varustamoa ja Murha Sandhamnissa -televisiosarjaa. Hans Rosenfeldtin nimi on kuitenkin suomalaisille ehkäpä tutuimmaksi tullut loistavan Silta-televisiosarjan myötä. Ja yhdessä miehet ovat kirjoittaneet Sebastian Bergman -dekkareita jo kuuden kirjan verran. Kaksikolla on siis melkoisesti kokemusta rikossarjojen kirjoittamisesta!

Korkeampi oikeus -dekkarin takakannen sisäliepeeseen on painettu lainaus bloggauksestani koskien kirjailijakaksikon edellistä Hylätyt-dekkaria. ”Vetävä, koukuttava, yllättävä.” Samat sanat voisi jossain määrin liittää myös Korkeampaan oikeuteen. Erityisen vauhdikasta ja räväkkää menoa ei ole tarjolla, mutta minä en sellaista kaipaakaan.

Rikostutkinta tuntuu tällä kertaa jokseenkin epäkiinnostavalta, mutta sen sijaan entuudestaan tuttujen henkilöhahmojen väliset skismat ja heidän murheensa pitävät jännitettä hyvin yllä. Esimiehet uhittelevat toisilleen. Sähköä on ilmassa monin eri tavoin. Sebastian on melkoinen ketale ja naistenmies mutta on luvannut tyttärensä Vanjan vuoksi käyttäytyä paremmin. Billystä on paljastunut sairas ja tuhoisa puoli, hän yrittää epätoivoisesti peitellä oman sotkunsa jälkiä. Eikä kaikki lopulta suinkaan käänny parhain päin, vaan kirjan loppu jättää monta asiaa herkullisesti auki ja saa malttamattomana odottamaan dekkarisarjan seuraavaa osaa.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Ruotsinkielinen alkuteos En högre rättvisa, 2018.
Suomentanut Taina Rönkkö.
Kustantaja Otava, 2018. 510 sivua.

Lars Kepler: Lazarus

IMG_20190111_181931_712.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lars Kepler on nimimerkki, jonka takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suomalaistaustaisesta Joona Linnasta kertovat erinomaiset dekkarit ovat aiheuttaneet hyytäviä pelon värinoitä lukijoissa ympäri maapalloa, sarjaa on käännetty jo 40 kielelle. Lazarus on seitsemäs Joona Linna -dekkari. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle!

* * *

Norjassa Oslossa kerrostalon asukkaat valittavat kuvottavasta hajusta. Löyhkä johdattaa poliisit erääseen yhdennentoista kerroksen asuntoon. Poliisit löytävät asunnosta ruumiin, jonka mädäntyminen on edennyt jo pitkälle. Mutta pahinta asunnossa ei suinkaan ole keittiön lattialla lojuva haiseva ruumis. Kammottavin yllätys on pakastearkussa.

Sitten Saksassa Rostockin leirintäalueella murhataan mies. Molemmilla tapauksilla on tavalla tai toisella yhteys Joona Linnaan. Pian ruotsalaiset poliisit saavat selville, että samankaltaisia murhia on tapahtunut Euroopassa lukuisia. Yhtäkkiä Joona Linna joutuu miettimään, onko hirviö menneisyydestä sittenkin yhä elossa.

* * *

Lazarus on taas yksi mielenkiintoinen syksyn kirja, jonka lukeminen valitettavasti jäi marras-joulukuun kiireissä ja joka pääsi lukulistalleni vasta nyt alkuvuodesta. Piinaavan koukuttava trilleri joka uhkaa lukijan yöunia. Kirja jota ei ensimmäisten sivujen jälkeen malttaisi laskea käsistään. Kirja jonka sisältämä armoton julmuus voi aiheuttaa painajaisia.

Kirjailijapariskunta osaa erinomaisesti koukuttaa lukijansa ja juoksuttaa taitavasti Lazarusta eteenpäin. Luvut ovat lyhyitä, ja tarina etenee huimaa vauhtia. Uusia murhia edellisten perään, lisää kauheuksia ja hirveyksiä. Lukijalle ei tarjota hengähdystaukoja ja kepeämpiä suvantovaiheita, vaan dekkari kiitää eteenpäin määrätietoisesti. Silkkaa jännityksen tykitystä alusta loppuun. Dekkarin keskiössä ei tällä kertaa ole pelko omasta kuolemasta, vaan Lazarus pelottelee läheisten menettämisellä.

Mutta mutta. Kun joka nurkan takaa eteen hyppii irtonaisia päitä ja katkottuja käsiä, touhu alkaa mennä turhan överiksi ja lipsahtaa epäuskottavan puolelle. Lukija turtuu eikä pian hätkähdä enää oikein mistään. Henkilöhahmojen suru ja hätä eivät kosketa. Vähemmän vastenmielisiä kauheuksia ja enemmän syvyyttä henkilöhahmoihin olisi tehnyt Lazarukselle hyvää.

Ruotsinkielinen alkuteos Lazarus, 2018.
Suomentanut Kari Koski ja Maija Kauhanen.
Kustantaja Tammi, 2018. 552 sivua.

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä

IMG_20180902_155600_306.jpg

Muutaman hyytävän jännittävän ja suorastaan ahdistavan trillerin jälkeen kaipasin rennompaa luettavaa. Niin paljon kuin tiivistunnelmaisista dekkareista ja jännäreistä pidänkin, välillä kaipailen luettavakseni jotain kevyempää ja vähemmän jännittävää. Tukholmalaisen Marie Bengtsin esikoisromaani Murha maalaisidyllissä vaikutti takakannen tekstin perusteella kepeältä, hupaisaltakin ja houkutteli herkullisen värikkäällä kannellaan. Kiitokset arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Hannah Lönn viiletti synkän metsän halki tuliterällä, kermanvalkoisella Volkkarilla. Vilkaisu peruutuspeiliin varmisti, että hän näytti siivolta: huulipuna ei ollut lähtenyt vaeltamaan, huivi piti hiuksia paikoillaan ja suuret tummat aurinkolasit antoivat ripauksen glamouria.

Murha maalaisidyllissä käynnistää 1950-luvulle sijoittuvan kirjasarjan, jonka päähenkilönä on Hannah Lönn, keski-ikäinen ompelijatar. Nuorempana hän oli haaveillut loistokkaasta urasta muodinluojana Pariisissa ja hienoissa paikoissa matkustelusta, mutta sen sijaan hän oli jämähtänyt työskentelemään tavallisena ompelijattarena Tukholmassa. Mutta nyt vanha Lilly-täti on loukannut jalkansa, joten naimaton ja lapseton Hannah on lupautunut viettämään pari viikkoa Lillyn luona smoolantilaisessa Enebyn kylässä.

Muiden asioihin jatkuvasti sekaantunut ja pyytämättä apuaan hanakasti tyrkyttänyt Asta Grankvist löydetään kotoaan kuolleena, terävät räätälinsakset rintakehästä pystyssä törröttäen. Moni kyläläisistä on mielessään kantanut juoruilevalle eläkeläiselle kaunaa, mutta Astan kuoltua kaikki ylistävät kilvan häntä. Murhaa tutkivat poliisit ovat ymmällään. Hannah arvelee nähneensä jotain tärkeää Astan surmaan liittyen, ja niinpä Hannah alkaa tehdä salaa omia tutkimuksiaan.

Hannah halusi totuuden esiin. Ketään muuta se ei näyttänyt kiinnostavan. Paitsi tietenkin rikostutkijoita, mutta he tarvitsivat apua, eikä sitä kyläläisiltä heruisi.

Murha maalaisidyllissä antaa sen, mitä kansikuva lupailee. Virkistävän värikästä ja leppoisan rempseää menoa pienessä ruotsalaiskylässä vuonna 1957. Juoruja ja kihisevää kuhinaa, salaisuuksia ja katkeria purkauksia, vaniljasydämiä ja pannukaupalla kahvia. Murheellisia ihmiskohtaloita ei jäädä pitkäksi aikaa hautomaan, vaan tunnelma pysyy mukavan lupsakkana.

Mutta yli viisisataa sivua on kirjalle paljon. Vaatii kirjailijalta timanttista tarinankerrontaa, että näin paksu romaani koukuttaa lukijan tiukasti loppuun saakka. Valitettavasti Murha maalaisidyllissä ei tähän kykene. Kirjassa on liikaa joutokäyntiä, samojen asioiden vatvomista, jännitteen repsahduksia. Tiivistämisen varaa on reippaasti. Sekavia selostuksia saisi karsia pois, juoni kaipaisi kipeästi jäntevöittämistä.

Ruotsinkielinen alkuteos En sax i hjärtat, 2017.
Suomentanut Ulla Lempinen.
Kustantaja Bazar, 2018. 541 sivua.
Kannen suunnitellut Nils Olsson.

Ulrica Norberg: Tietoisesti tasapainoon

IMG_20180903_162318_869.jpg

En ole elämänhallinta- ja hyvinvointikirjallisuuden fani enkä ylipäätään yleensä lue muita kuin romaaneja. Mutta kun sain yllärinä arvostelukappaleen Ulrica Norbergin kauniista kirjasta Tietoisesti tasapainoon – Hellitä hetkeksi, päätin lukaista sen ja yrittää kenties ottaa jopa vähän opikseni. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Ruotsalainen joogaopettaja Ulrica Norberg korostaa kirjassaan palautumisen ja rentoutumisen tärkeyttä. Nykypäivän kiireisiltä ihmisiltä levon merkitys usein unohtuu, me vaadimme itseltämme ja muilta jatkuvaa ylisuorittamista ja tavoitettavissa oloa. Puheluihin, tekstiviesteihin ja sähköposteihin vastaillaan aamuvarhaisesta yömyöhään, koko ajan täytyy painaa täysillä ja saavuttaa lisää. Yksikään meistä ei kuitenkaan ole yliluonnollinen supersankari, jokainen tarvitsee lepoa. Norberg antaa käytännönläheisiä vinkkejä, miten omaan elämään voi lisätä palauttavia lepohetkiä ja vähentää stressiä.

Tietoisesti tasapainoon – Hellitä hetkeksi on muutakin kuin vain pelkkä joogakirja, mutta Ulrica Norberg on omistanut restoratiiviselle joogalle suuren osan kirjastaan. Restoratiivinen jooga tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, rauhoittua ja rentoutua. Tarkoitus ei suinkaan ole vääntää itseään omituisiin asentoihin ja suorittaa vaativia liikesarjoja, vaan keho tuetaan erilaisten apuvälineiden avulla ja samassa asennossa pysytään monta minuuttia. Hellävaraiset, lempeät asennot rentouttavat ja laukaisevat jännitystä niin kehossa kuin myös mielessä.

IMG_20180903_162318_870.jpg

Mutta mitä minulle jäi kirjasta käteen? Ulrica Norberg antaa kieltämättä hyvää pohdittavaa, ja hengitysvinkkejä olen kokeillut ihan käytännössä. Sen sijaan joogailuun en ryhtynyt, koska kirja on kuitenkin vain pelkkä kirja ja minä kaipaisin henkilökohtaista opastusta. Eikä restoratiivinen jooga oikein edes vaikuta minun jutultani, se kaikki apuvälineiden kanssa kikkailu ja minuuttitolkulla paikallaan makoilu. Mutta ehkäpä Norbergin kirja antaa jollekulle muulle sysäyksen lähteä etsimään restoratiivisen joogan opettajaa ja intoa alkaa käydä säännöllisesti joogatunneilla.

Englanninkielinen alkuteos Restorative yoga, 2016.
Suomentanut Katja Blunden.
Kustantaja HarperCollins, 2018.