Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kummitäti (suom. Jonna Joskitt-Pöyry) julkaistiin suomeksi kolmisen kuukautta sitten, mutta en muista törmänneeni tähän kirjaan vielä kertaakaan kirjagramissa tai blogeissa. Myöskään Ingar Johnsrudin nimi ei sano minulle mitään, vaikka tältä norjalaiskirjailijalta on ennen Kummitätiä suomennettu jo Wieniläisveljeskunta (2016), Metsästäjä (2017) ja Risti (2019). Niinpä lähdin lukemaan Kummitätiä täysin ilman mitään ennakko-odotuksia.

Kirja käynnistyy, kun Norjan länsirannikolla Viken kunnassa nimismies ja konstaapeli lähtevät tapaamaan murrosta epäiltyä miestä. Ringo on elänyt alkoholistin rankan elämän, vaimo oli kuollut vuosikymmeniä sitten ja huumeisiin sekaantunut tytär Stella on istumassa vankilatuomiota. Nyt poliisit löytävät Ringon mökistään hirttäytyneenä. Miehen sängyn alla piilotettuna on muovikassi, jossa on paljon rahaa.

Isän kuolema vauhdittaa Stellan pääsyä ehdonalaiseen vapauteen. Jalkapanta nilkassaan nelikymppinen Stella matkustaa kotikulmilleen, aikeinaan jättää rikolliset puuhat taakseen ja aloittaa kokin opinnot. Mutta rikollispomo Cornelis, joka pyörittää panttilainaamoa, strippibaaria ja kovien huumeiden jakeluverkostoa, alkaa kiristää Stellaa.

Yleensä välttelen dekkareita, joissa käsitellään järjestäytynyttä rikollisuutta ja/tai huumeita. Enpä siis ollut kovin innoissani, kun pari lukua Kummitätiä luettuani tajusin tässä dekkarissa olevan sekä järjestäytynyttä rikollisuutta että huumeita. Päätin kuitenkin antaa Kummitädille mahdollisuuden. Ja onneksi annoin. Toki tässä dekkarissa rikollisilla ja huumeilla on iso, tärkeä osansa, mutta romaanissa käsitellään monia muitakin teemoja.

Romaanin nimi Kummitäti viittaa Stellan kummitätiin, iäkkääseen kartanonrouva Esther Wiikeen. Estherin aviomies on haudattu samana päivänä kuin Stellan isä, ja nyt Esther hallitsee kartanoa yhdessä poikansa Salomonin kanssa.

Dekkarin päähenkilö Stella on mukavan näpsäkkä tyyppi, nokkela ja sinnikäs. Hän tarvitsee kipeästi isänsä jättämät perintörahat, ja ne saadakseen hän alkaa selvitellä niin Viken kylän kuin myös Wiiken suvun salaisuuksia. Välillä takaumien myötä päästään kurkistamaan Stellan ja hänen perheensä menneisyyteen.

Ingar Johnsrudin Kummitäti on sellainen perushyvä dekkari, jota lukee ihan mielellään ja jonka parissa viihtyy, mutta joka ei aiheuta mitään vau-fiilistä.

Kustantaja Like, 2022.
Alkuteos Gudmoren, 2020.
Suomennos Jonna Joskitt-Pöyry. 304 sivua.

Osallistun tällä postauksella kirjabloggaajien Dekkariviikkoon, jota tänä vuonna emännöi Kirsin kirjanurkka.