Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yhdysvaltalaisen Donna Freitasin romaani olisi todennäköisesti mennyt minulta täysin ohi, jos en olisi saanut kirjasta arvostelukappaletta ja jos en sen jälkeen olisi törmännyt Instagramissa pariin kehuvaan arvioon. Siirsin romaanin lukupinossani ylöspäin ja päätin nyt kesälomallani tutustua tähän kauniskantiseen teokseen.

Hän kuvittelee että minä olen pettänyt hänet, ja todistusaineistonaan hänellä on tuo typerä vitamiinipurkki.
Miksei hän näe sitä, että hän tässä on pettänyt minut? Että muuttamalla mielensä lasten hankkimisen suhteen hän on osoittanut minulle ainoastaan sen, etten ole tarpeeksi arvokas yksinäni?

Kirja käynnistyy, kun sosiologian professori Rose Napolitano riitelee aviomiehensä Luken kanssa. Rose on jättänyt raskausvitamiininsa syömättä, eikä hän lukuisista miehensä suostutteluyrityksistä huolimatta todellakaan tahdo omaa lasta. Luke, joka aiemmin on vannonut ettei hänkään halua koskaan lapsia, on muuttanut mielensä. Rose ei vieläkään halua lasta, Luke sen sijaan haluaa kipeästi saada lapsen. Riidan päätteeksi Luke pakkaa matkalaukkunsa ja lähtee pois. Avioliitto päättyy eroon.

Kuulen kuinka lukko loksahtaa, sitten hissi saapuu meidän kerrokseemme ja avaa ovensa. Luke astelee sisään, ja hissi laskeutuu humisten aulaan. Sitä seuraa täydellinen, päättymätön hiljaisuus. Mistään ei kuulu askelia, hissin huminaa tai matkalaukun pyörien ääntä niiden liukuessa lattialaudoilla ja betonikäytävillä. Tältä siis kuulostaa olla yksin. Tältä kuulostaa, kun mies jättää, kun jää oman onnensa nojaan. Tältä kuulostaa, kun päättää olla ryhtymättä äidiksi, kun päättää vastustaa äitiyttä.

Ja sitten kaikki alkaa uudelleen. Rose ja Luke käyvät läpi taas saman riidan. Mutta tällä kertaa tapahtumat etenevät toisin, eivätkä Rose ja Luke päädykään avioeroon. Yksi kiivas keskustelu johtaa yhdeksään erilaiseen lopputulokseen, joista jokainen muuttaa Rosen elämän tavalla tai toisella.

Vauva nukkuu.
Hänellä on minun silmäni.
”Miten ihmeessä en halunnut sinua?” kuiskaan hänen pikkuruiseen, hiukan kipristyneeseen korvaansa, joka tuo mieleeni helmisimpukan. ”Miten sellainen elämä voisi edes olla olemassa, jossa me kaksi emme kohtaisi? Jos olisikin, en haluaisi elää sitä.”

Rose Napolitanon yhdeksän elämää on romaani, jota voi suositella niin lapsettomille kuin myös perheellisille sekä äitiydestä haaveileville. Vanhemmuuden lisäksi kirjassa käsitellään myös monia muita teemoja, kuten aikuisen lapsen suhdetta omiin vanhempiinsa ja avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Viihdyttävän ”mitä jos” -leikittelyn ohessa Donna Freitas tarjoaa painavaa pohdiskeltavaa. Kuinka paljon avioliitossa täytyy joustaa toisen halujen ja toiveiden mukaan. Miten selviytyä yhteiskunnan asettamien odotuksien ja paineiden keskellä. Onko nainen ilman lasta oikea nainen vai tekeekö vasta äitiys naisen kokonaiseksi.

Rose kokee kirjassa yhdeksän erilaista elämää. Olisin toivonut, että nämä yhdeksän elämää poikkeaisivat enemmän toisistaan. Donna Freitas olisi voinut enemmänkin leikitellä Rosen elämällä, laittaa Rosen tekemään dramaattisempia ratkaisuja. Toisaalta romaani on hyvä näinkin – nyt läpi kirjan kulki tietyt punaiset langat, jotka sitoivat Rosen elämät somasti yhteen.

Donna Freitasin Rose Napolitanon yhdeksän elämää on kaunis ja kiehtova. Ihastuttavan lämminhenkinen ja elämänmakuinen. Kipeä ja koskettava. Puhutteleva ja vaikuttava. Hieno romaani!

Englanninkielinen alkuteos The Nine Lives of Rose Napolitano, 2021.
Suomentanut Riie Heikkilä.
Kustantaja Otava, 2021. 389 sivua.