Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Puoli vuotta sitten luin Lucy Foleyn esikoistrillerin nimeltä Jahti. Nyt samaiselta kirjailijalta on saatu suomeksi uusi romaani Kutsuvieraat, joka on niin ikään yhdistelmä koukuttavaa suljetun huoneen murhamysteeriä ja jännittävää psykologista trilleriä.

Vieraat jähmettyvät. He tuijottavat toisiaan. Yhtäkkiä he ovat taas peloissaan. Vielä enemmän peloissaan kuin valojen sammuessa. He tietävät kaikki, mitä kuulivat. Kauhun huudon.

Irlannin rannikolla pienellä saarella järjestetään loistokkaat häät. Kaunis morsian omistaa lifestyle-lehden ja komea sulhanen on televisiotähti. Juhliin on kutsuttu joukko hääparin ystäviä ja sukulaisia. Kaikki näyttää äkkiseltään täydelliseltä, mutta ilmassa kipinöi sanatonta kaunaa ja kateutta, synkkiä salaisuuksia ja jännitteitä.

Vastavihitty hääpari on juuri saanut hääkakkunsa leikattua, kun valot yllättäen sammuvat ja saari pimenee. Sähkökatkon jälkeen juhlatelttaan hoipertelee järkyttynyt tarjoilijatyttö, hän kertoo löytäneensä ulkoa ruumiin.

Viimein tyttö puhuu taas samalla kammottavalla rahisevalla äänellä. ”Ulkona. Kamalasti verta.” Ja sitten hän sanoo vielä juuri ennen pyörtymistään: ”Ruumis.”

Kuten Jahdissa myös Kutsuvieraissa on monta minä-kertojaa. Ääneen pääsevät hääsuunnittelija Aoife, morsian Jules, sulhanen Will, morsiamen pitkäaikaisen ystävän vaimo Hannah, sulhasen bestman Johnno ja morsiusneito Olivia. Monta kertojaa kuljettaa romaania eteenpäin monesta eri näkökulmasta. Henkilöhahmojen määrä on kuitenkin kohtuullinen, tarina pysyy hyvin kasassa.

Suljetun huoneen murhamysteerit ovat lemppareitani, ja Lucy Foley osaa kertoa tarinansa hyvin. Melko aikaisessa vaiheessa kirjaa paljastetaan, että joku on kuollut, mutta murhatun henkilöllisyys pidetään herkullisen pitkään salassa. Jokaisella henkilöhahmolla tuntuu olevan luurankoja kaapeissaan, monen henkilön välillä on jonkinlaista skismaa. Myrsky saartaa saaren ja tunnelma kiristyy. Kuka on murhattu, kuka on murhaaja ja mikä onkaan murhan motiivi?

Vaikka Jahdissa ja Kutsuvieraissa on monia yhtäläisyyksiä, tykkäsin Kutsuvieraista kuitenkin enemmän kuin Jahdista. Osaltaan siihen vaikuttaa varmasti se, että nyt kesälomalla minulla oli paremmin aikaa keskittyä lukemiseen. Mutta Kutsuvieraat on myös kypsemmän oloinen kokonaisuus, eivätkä kaikki henkilöhahmot ole aivan yhtä epämiellyttäviä kuin Jahdissa. Kirjoissa on paljon samaa, mutta eivät nämä sentään ihan toistensa kopioita ole.

Lucy Foleyn Kutsuvieraat on snobimainen ja kliseinen mutta myös varsin koukuttava ja yllättävä psykologinen trilleri. Kelpo viihdettä helteisen kesälomapäivän ratoksi!

Englanninkielinen alkuteos The Guest List, 2020.
Suomentanut Satu Leveelahti.
Kustantaja Otava, 2021. 381 sivua.