Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Milka Hakkarainen on asunut Ruotsissa jo yli kymmenen vuotta. Hän työskentelee toimittajana sekä suomen kielen opettajana. Ei verta rantaa rakkaampaa on hänen esikoisromaaninsa.

Janinkin olisi pitänyt olla Tukholmassa, mutta Skutskär oli heti lyönyt koukut hänen leukoihinsa, kun oli saanut hänet rajojensa sisäpuolelle. (s. 50)

Dekkarin ensimmäinen päähenkilö on on tukholmalainen poliisi Jan Peranto. Mies häpeää suuresti suomalaisia sukujuuriaan ja väittää mieluummin nimensä olevan virolaista alkuperää. Mieluiten hän ei olisi missään tekemisissä ruotsinsuomalaisten sukulaistensa kanssa, mutta enonsa hautajaisten takia hän vastentahtoisesti matkustaa kotiseudulleen Skutskäriin. Kyläily kotopuolessa venyy suunniteltua pidemmäksi, kun hautajaisten jälkeen Rauha-mummi katoaa ja sitten löytyy rannalta kuolleena.

Hän ei jumittanut enää Suomessa, missä kaikki oli levinnyt käsiin. Täällä oli mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä, oppia vanhoista virheistä ja olla toistamatta niitä. (s. 12)

Toinen päähenkilö on toimittaja Rosa Riemunen. Hän on muuttanut Helsingistä Ruotsiin Skutskäriin, jättänyt taakseen lupaavan rikostoimittajan uran ja ottanut vastaan työpaikan pienessä ruotsinsuomalaisessa Uutissuomi-lehdessä. Uusi työ ei ole erityisen hohdokasta mutta ehkä sittenkin mieluummin tylsää ja tavallista kuin rikoksia ja ruumiita. Rosa ei kuitenkaan voi olla kiinnostumatta Janin isoäidin kuolemasta. Eikä Rauhan kuolema suinkaan ole ainoa outo tapaus Skutskärissä, vaan paikkakunnalla on vuosikymmenten kuluessa tapahtunut monta erikoista katoamista.

Jokin hypähti taas Rosan rinnassa. Ehkä hänen päätymisensä Skutskäriin oli osa jotain suurempaa tarkoitusta. Rosan vainu selvästikin ohjasi hänet mysteerejä kohti paikkaan katsomatta. Hän oli paennut toiseen maahan, mutta rikosten maailma oli ainoa paikka, jossa hän tunsi olevansa elementissään. (s. 170)

Milka Hakkaraisen Ei verta rantaa rakkaampaa on vakuuttava esikoisdekkari. Kerronta on miellyttävän rauhallista ja elämänmakuista. Lyhyet luvut, kiinnostavat henkilöhahmot ja koukuttavat käänteet saavat ahmimaan kirjaa. Huumori pilkahtelee ja teksti rullaa jouhevasti eteenpäin. Sujuvasti kirjoitettua ja helppolukuista dekkaria on iloa lukea.

Ei verta rantaa rakkaampaa on juoneltaan perushyvää tasoa. Kevyehkö rikosromaani jonka voisin luokitella jopa cozy crime -genreen. Kaikilta osin Hakkaraisen kirja ei täytä cozy crimen kriteerejä, mutta dekkari on kevyt ja helposti lähestyttävä. Rajuilla yksityiskohdilla ei mässäillä. Yöuniaan ei tämän dekkarin takia tarvitse siis menettää.

Hakkaraisen mukavan kepeän dekkarin suolana on ruotsinsuomalainen Skutskär ja sen nurkkakuntaiset asukkaat. Haisevan sellutehtaan varjossa asuva väki irvailee ruotsalaisille, juo Koskenkorvaa, haastaa riitaa ja kuuntelee surumielisiä suomalaisia tangoja. Vaikka Jan häpeää omia sukujuuriaan, moni skutskäriläinen suorastaan rehentelee suomalaisuudellaan. Hakkarainen kuvaa uskottavasti ja tarkkanäköisesti sisäänpäinlämpiävän ruotsinsuomalaisen yhteisön elämää, mutta näin supisuomalaisena meininki tuntuu hetkittäin liiankin stereotyyppiseltä ja kliseiseltä.

Pohjanlahti oli tyyni Janin edessä. Meri ei ollut niin aava kuin aina runoiltiin, mutta sen takana oli Satumaa, josta Jankin oli opetettu haaveilemaan. Ongelma oli vain se, että ruotsinsuomalaiset haikailivat sellaisen maan perään, jota ei koskaan ollut olemassakaan. (s. 100)

Kiitokset arvostelukappaleesta Myllylahdelle!

Julkaistu vuonna 2021.
Kustantaja Myllylahti. 372 sivua.
Kannen suunnitellut Kaisu Sandberg.