Tiedättekö sen ihmeellisen tunteen, kun lumoava tarina vie täysin mukanaan? Olen lukenut kaksi Kate Mortonin aiempaa romaania, Hylätyn puutarhan ja Kaukaiset hetket, joten minäpä tiedän sen tunteen. Kun kuulin, että Mortonilta ilmestyy suomeksi uusi romaani, hihkaisin ilosta ja merkitsin Salaisuuden kantajan välittömästi syksyn lukulistalleni. Kiitos arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!
Vivien. Nimi sai Laurelissa aikaan merkillisen muutoksen. Iho tuntui kuumalta ja sitten kylmältä, ja hän tunsi veren tykyttävän ohimoissaan. Aivojen poikki vilahti pyörryttävä kuvasarja: kiiltävä veitsenterä, äidin säikähtänyt ilme, irronnut punainen nauha. Vanhoja muistoja, rumia muistoja, jotka tuntemattoman naisen nimi oli jotenkin päästänyt valloilleen.
Vuonna 1961. Muu perhe on juhlimassa kuopuksen syntymäpäivää rannalla, mutta 16-vuotias Laurel on kavunnut puumajaan haaveilemaan ensirakkaudestaan ja heidän yhteisestä tulevaisuudestaan. Kaunis kesäpäivä saa järkyttävän käänteen, kun puumajassa piileskelevä Laurel joutuu todistamaan rikosta. Se muuttaa kaiken, mitä hän on siihen asti tiennyt perheestään ja erityisesti äidistään Dorothysta.
Vuonna 2011. Laurel on tehnyt menestyksekkään uran näyttelijänä, ja ennen seuraavan elokuvan kuvauksia hän kiirehtii huonokuntoisen äitinsä luo auttamaan tämän 90-vuotisjuhlien järjestämisessä. Laurel ei kuitenkaan voi olla miettimättä viidenkymmenen vuoden takaista kesäpäivää, jonka jälkeen mikään ei enää ollut niin kuin ennen. Hän päättää ottaa selvää äitinsä salatusta menneisyydestä.
”Kuka sinä olet, Dorothy?” Laurel sanoi hiljaa. ”Kuka olit ennen kuin sinusta tuli meidän äitimme?”
Salaisuuden kantaja on paksu romaani, lähes 700-sivuinen. Kate Mortonin kerronta on yksityiskohtaista ja hidastempoista. Siitä joko tykkää tai sitten ei tykkää. Minä olen viehähtynyt Mortonin tyyliin, mutta myönnän Salaisuuden kantajaa lukiessani hetkittäin tuskastuneeni ja kaivanneeni tarinaan tiivistämistä. Pelkäänpä, että yksityiskohtainen kuvailu ja kirjan paksuus saavat osan lukijoista jättämään tämän hienon matkan kesken.
Mutta ei Salaisuuden kantaja huono ole, ei suinkaan. Kate Morton osaa rakennella juonta taitavasti ja kuljettaa tarinaansa hienosti monessa aikatasossa, monta ihmistä seuraten. Henkilöhahmot tulevat läheiseksi, tapahtumapaikkoihin kiintyy. Ystävyksiä ja rakastavaisia sodan keskellä Lontoossa, ja viisikymmentä vuotta myöhemmin sisarukset selvittämässä menneisyyden salaisuuksia. Sodasta ja rikoksesta huolimatta lukuromaanin tunnelma on enimmäkseen ihanan lämminhenkinen ja rakastava.
Hidastempoisen alun ja keskiosan jälkeen kerronta tiivistyy ja vauhti kiihtyy. Viimeiset parisataa sivua hotkaisin yhdeltä istumalta. Kirjan loppuratkaisu ei ehkä ole yllättävä mutta Salaisuuden kantajan henkeen sopiva – kaunis ja koskettava.
Englanninkielinen alkuteos The Secret Keeper, 2012.
Suomentanut Hilkka Pekkanen. Kustantaja Bazar, 2016. 669 sivua.
Luetut.net 