Maaliskuun 2019 kirjat

CollageMaker_20190329_175944733.jpg

Taas on yksi kuukausi vierähtänyt loppuunsa ja on tullut aika kerätä pientä yhteenvetoa kuukauden luetuista ja kuunnelluista kirjoista. Vuosi lähti käyntiin räväkästi, mutta maaliskuu onkin sitten ollut huonompi kuukausi kirjamäärissä mitattuna. Tai sanotaanko nyt, että maaliskuu on ollut normaali kuukausi, ei nyt sentään vallan surkea.

Tammikuussa luin ja kuuntelin kolmetoista kirjaa, helmikuussa samoin kolmetoista kirjaa. Maaliskuussa luin neljä arvostelukappaletta sekä yhden e-kirjan ja kuuntelin viisi äänikirjaa alusta loppuun. Yhteensä kymmenen kirjaa.

Kuukauden parhaimpiin lukeutuu Pierre Lemaitren Silmukka. Pierre Lemaitre on minulle uusi tuttavuus, mutta Silmukan myötä aion painaa hänen nimensä mieleeni. Silmukka oli niin koukuttava, että kuuntelin äänikirjan yhdessä illassa yhteen pötköön. Hienosti rakennettua psykologista jännitystä. Toimii oivallisesti myös äänikirjan muodossa.

Neljä tähteä minulta maaliskuussa sai myös Katja Kärjen Jumalan huone. Katja Kärki kuvaa upeassa esikoisromaanissaan Martikaisen suvun tarinaa kolmen naisen silmin aina 1930-luvulta vuoteen 2009 saakka. Suku on vahvasti uskossa, lestadiolaisia, ja uskovaisuus antaa väkevän leiman jokaisen naisen elämään. Vahvatunnelmainen ja monitahoinen romaani.

Maaliskuun kolmas neljän tähden kirja oli Debbie Tungin Book Love. En tavallisesti lue e-kirjoja, mutta nopealukuiset sarjikset maistuvat myös sähköisessä muodossa. Book Love on jokaiselle kirjojen ystävälle ehdotonta luettavaa. Kirja ei tarjoa uusia oivalluksia, mutta sitäkin enemmän samaistuttavia kohtauksia ja tuttuja tilanteita. Pidin tästä himpun verran enemmän kuin Debbie Tungin aiemmasta teoksesta Quiet Girl in a Noisy World, mutta introverttina lukutoukkana olen tunnistanut itseäni molemmista kirjoista.

Lisäksi haluan vielä kehua Yuval Noah Hararin Sapiensia. Eipä ole tätä turhaan suitsutettu. Erittäin mielenkiintoinen tietokirja ihmisen historiasta. Maanviljelyn kehittymisestä ja uusien alueiden valloittamisesta. Laista ja uskonnoista. Kapitalismista ja teollisesta vallankumouksesta. Konsumerismista ja tehotuotannosta. Sodasta ja rauhasta. Yhteisöllisyydestä ja onnellisuudesta. Etiikasta ja biotekniikasta. Ja tarjoaapa Yuval Noah Harari myös kurkistuksen ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Maaliskuun kirjat:
27. 🎧 Pierre Lemaitre: Silmukka ⭐ 4/5
28. 🎧 Matthew Costello & Neil Richards: Viimeiset juhlat ⭐ 2/5
29. 📘 Katja Kärki: Jumalan huone ⭐ 4/5
30. 📘 Tiina Martikainen: Surmanpolku ⭐ 3/5
31. 📘 Debbie Tung: Book Love ⭐ 4/5
32. 🎧 Maria Adolfsson: Harha-askel ⭐ 3/5
33. 📘 Stephen King: Ulkopuolinen ⭐ 3/5
34. 🎧 Mari Jungstedt: Pimeys keskellämme ⭐ 3/5
35. 🎧 Yuval Noah Harari: Sapiens – Ihmisen lyhyt historia ⭐ 4/5
36. 📘 Fiona Barton: Lapsi ⭐ 3/5

Fiona Barton: Lapsi

IMG_20190326_214036_612.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Silloin huomaan kappaleen mittaisen uutisen vauvasta. ”Työmaalla lapsen ruumis”, siinä lukee. Vain muutama rivi siitä, että rakennustyömaalta Woolwichista on löydetty sylilapsen luuranko ja että poliisi tutkii asiaa. Luen tekstin kerran toisensa jälkeen. En käsitä sitä kunnolla, aivan kuin se olisi vierasta kieltä. Silti tiedän, mitä siinä sanotaan, ja ympärilleni alkaa kietoutua kauhu. Se puristaa ilman keuhkoistani. Tekee hengittämisen vaikeaksi.

Vuosi sitten sain nauttia Fiona Bartonin esikoisromaanista Leski, ja nyt lukuvuoroon pääsi brittikirjailijan toinen psykologinen trilleri Lapsi. Molemmissa kirjoissa on keskiössä lapsi, molemmissa kirjoissa on mukana toimittaja Kate Waters. Kirjoissa on havaittavissa samanlaista kaavaa ja monia yhtäläisyyksiä, mutta eivät nämä psykologiset trillerit sentään täysin toistensa kopioita ole.

Lapsi-romaanin päähenkilöinä on kolme naista, joista jokainen sattuu huomaamaan sanomalehdestä pienen uutisen. Rakennustyömaalta on löytynyt vauvan ruumis. Katen toimittajan vaistot heräävät, hän päättää nuuskia tapausta tarkemmin. Emma kauhistuu, hän pelkää varjelemansa salaisuuden putkahtavan päivänvaloon. Angela suree vuosikymmeniä sitten menettämäänsä vauvaa.

Tarinaa seurataan pääasiassa näiden kolmen naisen silmin. Kate saa suurimman roolin, mutta muillakin naisilla on oma tärkeä osansa tarinassa. Katen, Emman ja Angelan lisäksi kirjassa vilahtelee vielä pari muutakin kertojaääntä, muun muassa Emman äiti Jude. Luvut ovat lyhyitä, mutta monesti Kate pääsee ääneen useamman luvun ajaksi.

Fiona Bartonin molemmat psykologiset trillerit ovat olleet nopealukuisia ja koukuttavia, mutta Lapsi jää valitettavasti Lesken varjoon. Leski on näistä kahdesta ehdottomasti jännittävämpi ja psykologisempi. Lapsi seurailee ennalta arvattavia polkuja, ja jo ennen kirjan puoliväliä aavistelin loppuratkaisun oikein. Mutta vaikka en saanutkaan kokea piinaavaa jännitystä enkä yllätyksellisiä juonenkäänteitä, viihdyin silti Lapsen seurassa.

Kiitokset arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Englanninkielinen alkuteos The Child, 2017.
Suomentanut Pirkko Biström.
Kustantaja Bazar, 2019. 429 sivua.

Stephen King: Ulkopuolinen

IMG_20190318_165230_226.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Ei ole mitään tunnustettavaa. Minä en surmannut Frankie Petersonia. En ikimaailmassa tekisi pahaa lapselle. Te olette pidättäneet väärän miehen.”

Rauhallisen pikkukaupungin asukkaita järkyttää raaka yksitoistavuotiaan pojan murha. Lukuisten silminnäkijälausuntojen ja todisteiden perusteella poliisit pääsevät nopeasti syyllisen jäljille ja marssivat baseballkentälle kesken pelin julkisesti pidättämään joukkueen valmentajan Terry Maitlandin. Kukapa olisi uskonut, että rakastava perheenisä, pidetty urheiluvalmentaja ja hyvämaineinen opettaja olisi voinut syyllistyä niin hirvittävään murhaan, mutta todisteet osoittavat selvästi Terryn olevan syyllinen.

Mutta pian komisario Ralph Andersonia alkaa epäilyttää, ovatko he sittenkin tehneet liian hätäisiä johtopäätöksiä ja pidättäneet väärän miehen. Todisteet viittaavat Terryyn, mutta toisaalta miehellä vaikuttaisi olevan raudanluja alibi, eikä kukaan voi olla kahdessa eri paikassa yhtä aikaa. Ja pian komisario Ralph Andersonin mieleen hiipii kauhistuttava ajatus jostain yliluonnollisesta pahasta…

”Minä luulen, että sen teki joku muu. Joku ulkopuolinen.”

Stephen Kingin romaanit ovat tyypillisesti olleet paksuja ja runsaita. Ja juuri sen takia niin nautittavia. Ulkopuolisen alkupuolella ehdin jo ajatella, että tämä on harvinaisen nopealukuista ja suoraviivaista Kingiä, mutta pian tarina lähtee leviämään ja henkilögalleria kasvaa. Lukija on välillä paljonkin päähenkilöitä edellä, aavistelee tapahtumia etukäteen, mutta se ei oikeastaan haittaa.

Ulkopuolinen käynnistyy puhtaana dekkarina. Syyllinen on jo selvillä, ja lukija pääsee lukemaan pätkiä kuulustelupöytäkirjoista sekä poliisiraporteista. Nopeasti niin lukijan kuin myös poliisien mielessä herää epäilys, onko kaikki jo liiankin helppoa ja onko Terry Maitland sittenkään syyllinen. Ja hiljalleen dekkarin puolelta aletaan lipua yliluonnollisen kauhun maailmaan. Onneksi komisario Ralph Anderson saa avukseen Mersumies-trilogiasta tutun Holly Gibneyn, jolle yliluonnolliset jutut ovat ennestään tuttuja.

Ulkopuolinen on hieno osoitus siitä, että kauhukuninkaan kynästä syntyy yhä edelleen hurjia tarinoita, eikä seitsemänkymppisellä Stephen Kingillä todellakaan ole veto vähissä. Kauhu ei ole tosin kauheinta laatua, mutta pidän rikos- ja kauhuromaanin yhdistelmästä. Kingimäinen loppuhuipennus viimeistelee kokonaisuuden.

Kiitokset arvostelukappaleesta Tammelle!

Englanninkielinen alkuteos The Outsider, 2018.
Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Kustantaja Tammi, 2019. 544 sivua.

Tiina Martikainen: Surmanpolku

IMG_20190312_191754_732.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kun on ensin lukenut Katja Kärjen Jumalan huoneesta fiktiivisistä Martikaisen suvun naisista, onkin hauskaa hypätä seuraavaksi ihan oikean Martikaisen matkaan. Tiina Martikainen on sammattilainen kirjailija, joka on ehtinyt kirjoitella jo hienon liudan teoksia. Rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja tämän poliisikoirasta kertova dekkarisarja on edennyt kolmanteen osaan. Kiitos arvostelukappaleesta niin kirjailijalle itselleen kuin myös Myllylahdelle!

Kirjan kansikuva muistuttaa Susikoira Roi -kopiota, mutta kirjaa ei todellakaan kannata tuomita kannen perusteella. Saksanpaimenkoira tosin tästäkin kirjasta löytyy, Riina nimeltään, mutta nyt ei seurailla pojan ja susikoiran seikkailuja. Surmanpolussa ollaan ihan aikuisten maailmassa ja keskellä vakavaa poliisitutkintaa. Mikään hurja dekkari ei kuitenkaan ole kyseessä, ja tätä voikin hyvin suositella väkivaltaisia dekkareita kaihtaville.

Sammatin metsässä lenkkipolulta löytyy nelikymppisen miehen ruumis, yhä lämpimänä ja puukko rinnassaan. Uhri on paikallisille tuttu yrittäjä, ilmalämpöpumppuja kauppaava Kimmo Jalkanen. Poliisi epäilee surmaajan yllättäneen uhrin kesken tämän jokailtaisen koiralenkin. Mutta miksi yrittäjä tapettiin ja kuka sen teki?

Olen aiemmin lukenut Tiina Martikaiselta Jäätyneet kasvot -dekkarin, joten Hanna Vainio ja hänen Riina-koiransa eivät olleet minulle ihan uusia tuttavuuksia. Hanna työskentelee rikosylikonstaapelina ja poliisikoiranohjaajana Lohjan poliisissa. Hannan kanssa samassa talossa Lohjan Sammatissa asustavat hänen 16-vuotias tyttärensä Mira sekä tietysti saksanpaimenkoira Riina. Miran isä on heidän elämässään mukana enää lähinnä rahallisesti. Pelkkää iloa ja auvoa ei Hannan yksityiselämä ole, vaan häntä mietityttää miesystävänsä Erkin käytös.

Surmanpolku tarjoaa miellyttävän leppoisaa dekkariviihdettä. Arjen pyörityksen keskellä on ihanaa saada uppoutua näin sujuvaan ja helppolukuiseen rikosromaaniin. Kirjailija pitää lankoja varmaotteisesti hyppysissään, eikä lukijan päätä yritetä sekoittaa monimutkaisilla koukeroilla. Yllätyksiä mahtuu silti matkan varrelle mukavasti. Viihdyin.

Julkaistu vuonna 2019.
Kustantaja Myllylahti. 296 sivua.

Katja Kärki: Jumalan huone

IMG_20190303_183528_457.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Minun pitäisi olla iloinen Lillin puolesta, mutta ilooni sekoittuu sääliä, sen tulevaisuus on oksettavan yksinkertainen ja kuolettavan tylsä. Kohta se menee naimisiin ja tulee paksuksi ja tekee kymmenen lasta, paapoo niitä naama hikisenä ja puhuu vain yösyötöistä, kakkavaipoista ja miehensä pitkistä työpäivistä. Sen viikon kohokohta on sunnuntai, kun pääsee seuroihin kuulemaan Jumalan sanaa ja veisaamaan virsiä. Kuka vittu haluaa sellaista elämää.

Sain jo ennen joulua postitse yllärinä ennakkokappaleen Katja Kärjen esikoisromaanista Jumalan huone. Kirjan ilmestymispäivä oli tammikuun lopulla. En vielä joulu-tammikuussa ollut erityisen kiinnostunut Kärjen romaanista, mutta yhtäkkiä helmikuussa havaitsin, että joka puolelta pulppuilee lukuisia kirjaa ylistäviä kommentteja, jopa viiden tähden arvioita. No mutta, täytyyhän minunkin tämä lukea!

Katja Kärjen Jumalan huone on Pohjois-Karjalaan sijoittuva sukuromaani, jossa kerrotaan kolmen naisen kautta Martikaisen suvun tarinaa aina 1930-luvulta vuoteen 2009 saakka. Kapinallinen Elsa on syntynyt vuonna 1985, Elsan täti Maria on syntynyt 1960, vanhimpana Marian täti Aili on syntynyt vuonna 1922. Suku on vahvasti uskossa, lestadiolaisia, ja uskovaisuus antaa väkevän leiman jokaisen naisen elämään. Perheissä on monta lasta, joita kasvatetaan ankaralla kurilla ja varoitellaan alituisesti synneistä. Sunnuntaisin käydään seuroissa kuulemassa Jumalan sanaa.

Vaikka romaanin keskiössä on kolme naista, vuonna 1985 syntynyt Elsa tuli minulle ehdottomasti kaikkein tutuimmaksi ja läheisimmäksi. Jeesus on paimen ja seurakuntalaiset lampaita, eikä Elsa todellakaan halua olla mikään vitun lammas. Elsa yrittää olla mahdollisimman synnillinen, hän katsoo televisiota ja kuuntelee musiikkia, tanssii ja meikkaa, valehtelee ja varastaa, vetää kännejä ja harrastaa esiaviollista seksiä. Ja lopulta tulee se päivä, kun Elsa päättää häipyä ahdasmielisestä kodistaan ja jättää kaiken taakseen. Elsalla lähtee mopo keulimaan pahemmin kerran, kirjassa esitellään mielestäni liiankin paljon Elsan päihteiden huuruista örvellystä ja holtitonta rellestämistä.

Marian lapsuudenkodissa 60-luvulla eletään jatkuvassa pelossa. Isä-Mauri on sodan musertama mies, jonka sisällä viha ottaa välillä vallan ja isä muuttuu perkeleeksi. Ja sitten tulee se yksi päivä, kun äiti kuolee ja isä-Mauri viedään vankilaan. Aili-täti muuttaa taloon huolehtimaan lapsista, ja elämä jatkaa arkista kulkuaan murheineen päivineen. Lopulta isä kotiutuu vankilasta. Veli katoaa Ruotsiin. Kun Maria haluaa lähteä opiskelemaan korkeakouluun, talossa on hyinen tunnelma ja ovia paiskotaan. Sitäkään ei katsota hyvällä, ettei Marialla ole miestä eikä lapsia.

Katja Kärjen Jumalan huone on vahvatunnelmainen ja monitahoinen romaani Martikaisen suvun vaiheista. Lestadiolaisuus on vain yksi pieni osa kertomusta, ja Jumalan huone onkin ennen kaikkea romaani kolmesta erilaisesta naisesta erilaisine kipukohtineen. Vaiettuja salaisuuksia ja piiloteltuja traumoja. Odotin paljon ja sain enemmän. Hieno esikoinen!

Kiitokset arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Kustantaja Bazar, 2019. 463 sivua.
Kannen suunnitellut Sanna-Reeta Meilahti.

Helmikuun 2019 kirjat

CollageMaker_20190227_192140714.jpg

Luetut.net sai alkunsa hetken mielijohteesta tammikuussa 2004, joten minulla on takana viisitoista vuotta säännöllistä kirjabloggausta. Nyt olen vihdoin antanut itselleni luvan sen verran hellittää tahtia, että bloggaan ainoastaan arvostelukappaleista enkä yritä keksiä sanottavaa jokaisesta lukemastani ja kuuntelemastani kirjasta. Ja kun en vaadi enää itseltäni niin paljoa, olen huomannut hetkittäin hyppääväni pois omalta mukavuusalueeltani, uskaltanut kokeilla erilaisia genrejä, kuuntelevani enemmän äänikirjoja.

Tammikuussa luin ja kuuntelin yhteensä kolmetoista kirjaa. Ja sama tahti jatkui helmikuussa. Kolme arvostelukappaletta, kaksi kirjastosta lainattua kirjaa, yksi e-kirja, seitsemän äänikirjaa. Yhteensä kolmetoista kirjaa!

Tammikuussa annoin Goodreadsissa kaikille kirjoille kolme tai neljä tähteä. Nyt helmikuussa listallani on useampi kahden tähden kirja, yhdelle annoin vain yhden tähden. Tähtiarvioiden suhteen on hankalaa pitää yhtenäistä linjaa, kyseessähän on kuitenkin vain sen hetkinen mututuntuma. Helmikuussa parin kirjan kohdalla kuitenkin jopa harkitsin kesken jättämistä.

Onneksi helmikuuhun mahtui helmiäkin. Parhaiten minua viihdytti Jessica Fellowesin Mitfordin murha, joka perustuu löyhästi todellisiin henkilöhahmoihin ja sijoittuu sadan vuoden takaiseen Englantiin. Pidin myös Matt Haigin äänikirjasta Kuinka aika pysäytetään, kiehtova tarina miehestä, joka näyttää nelikymppiseltä mutta on todellisuudessa elänyt jo satoja vuosia.

Helmikuun kirjat:
14. 📘 Loryn Brantz: Lady Stuff – Secrets to Being a Woman ⭐ 3/5
15. 📘 PP: Ahdistusmaa ⭐ 2/5
16. 🎧 Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella ⭐ 2/5
17. 🎧 Jessica Fellowes: Mitfordin murhat ⭐ 4/5
18. 📘 Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Korkeampi oikeus ⭐ 3/5
19. 📘 Anna Karhunen & Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen ⭐ 1/5
20. 🎧 Anna Ekberg: Salattu nainen ⭐ 2/5
21. 🎧 Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään ⭐ 4/5
22. 📘 Alo Valtere: Kaikki meni ⭐ 3/5
23. 🎧 Matthew Costello & Neil Richards: Mabbin tilan kirous ⭐ 2/5
24. 🎧 Mari Jungstedt: Toiset kasvot ⭐ 2/5
25. 🎧 Anna Jansson: Pelon vangit ⭐ 3/5
26. 📘 Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe ⭐ 3/5

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe

IMG_20190216_084709_573.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Olimme aivan tavallinen perhe, ja sitten kaikki muuttui. Elämän rakentamiseen menee kauan, mutta sen tuhoutumiseen vain silmänräpäys.

Aivan tavallinen perhe. Hyvät työpaikat, vilkasta sosiaalista elämää, monipuolisia harrastuksia. He lyhentävät asuntolainaansa kuuliaisesti, ajavat nopeusrajoitusten mukaan, palauttavat kirjaston kirjat ajallaan. Isä Adam Sandell työskentelee pappina, äiti Ulrika on puolustusasianajaja, 19-vuotias Stella on myyjänä vaateliikkeessä.

Kunnes yhtäkkiä kaikki keikahtaa nurin. Stella pidätetään epäiltynä kolmekymppisen miehen murhasta. Ja kun murhattu mies sattuu olemaan tunnettu liikemies ja lisäksi kuuluisan rikosoikeuden professorin poika, jutun tutkintaan panostetaan kenties jopa tavallistakin enemmän. Adam ja Ulrika ovat valmiita heittämään lainkuuliaisuutensa romukoppaan suojellakseen tytärtään murhatuomiolta. Ja hiljalleen kulissit perheen ympärillä alkavat kaatuilla.

Perheeni puolesta. Niin minä ajattelin. Minun on tehtävä kaikkeni perheeni puolesta. Olin epäonnistunut aivan liian monta kertaa pyrkimyksissäni olla maailman paras isä ja puoliso. Nyt olin saanut mahdollisuuden katumukseen ja parannukseen. Tekisin kaikkeni suojellakseni perhettäni.

Ruotsalainen Mattias Edvardsson työskentelee äidinkielen ja psykologian opettajana lukiossa. Häneltä on aiemmin suomeksi ilmestynyt Melkein tosi tarina, josta olen kuullut runsain määrin kehuja, mutta joka ainakin vielä toistaiseksi on minulta lukematta. Edvardssonin toinen suomennettu romaani Aivan tavallinen perhe julkaistiin suomeksi viime syksynä, ja kirjan käännösoikeudet on myyty lukuisiin muihinkin maihin.

Ja oi oi sentään! Odotukseni Aivan tavallisen perheen suhteen olivat korkealla, enkä todellakaan joutunut pettymään. Talvilomalla oli ihanaa uppoutua rauhassa romaaniin, joka ei tarjoa räväkkää räiskettä ja räminää, vaan hemmottelee lukijoitaan nautinnollisen hitaasti aukeavalla tarinalla.

Kirjassa on kolme kertojaääntä. Ensin ääneen pääsee pappi-isä Adam, joka kertoo ensimmäisistä kauhun päivistä Stellan pidätyksen jälkeen. Samalla hän muistelee tyttärensä lapsuutta sekä nuoruutta ja niitä pieniä vaivihkaisia merkkejä, joista olisi kenties voinut aavistaa lähestyvän tuhon. Seuraavaksi oman näkökulmansa tarinaan pääsee tuomaan pidätetty Stella. Romaanin kolmas ja viimeinen kertojaääni on Ulrika, joka asianajajan ja ennen kaikkea äidin silmin seuraa tyttärensä oikeudenkäyntiä käräjäoikeudessa. Rakenne toimii hyvin, vaikkakin pidin eniten kirjan ensimmäisestä osuudesta.

Aivan tavallinen perhe on tarina siitä aivan tavallisesta hyvätuloisesta perheestä, jolla ensi näkemältä näyttäisi olevan asiat kaikin puolin hyvin ja jonka lapsen ei ikinä uskoisi joutuvan murhasyytteeseen. Se on tarina pappina työskentelevästä isästä, miehestä jota pidetään rehellisyyden ja korkean moraalin perikuvana. Se on tarina asianajajana työskentelevästä äidistä, kunnianhimoisesta naisesta joka hukuttautuu työhönsä. Ja se on tarina tyttärestä, joka haaveilee Aasian matkasta ja jännittävästä elämästä. Se on tarina rikoksesta ja rakkaudesta.

Kiitokset arvostelukappaleesta Like Kustannukselle!

Ruotsinkielinen alkuteos En helt vanlig familj, 2018.
Suomentanut Taina Rönkkö.
Kustantaja Like, 2018. 474 sivua.

Karhunen & Rantanen: Kaverin puolesta kyselen

IMG_20190214_194730_765.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Sain marraskuussa yllätyspostina Anna Karhusen & Tiia Rantasen ohuen vaaleanpunaisen kirjan Kaverin puolesta kyselen. Tarkemmin asiaan tutustuessani hoksasin kirjan perustuvan samannimiseen podcastiin. En ole koskaan yhtäkään podcastia kuunnellut, joten pohjatietoni ovat aika heppoiset. Kaverin puolesta kyselen vaikutti kuitenkin kirjalta, jonka voisin ehdottomasti jossain välissä lukaista. Ja se hetki koitti nyt.

Kaverin puolesta kyselen -kirjan perusidea on simppeli. Kirjassa esitellään niitä noloja ja mukahauskoja sattumuksia, jotka ovat aina tietysti sattuneet kaverille, eivät koskaan sinulle itsellesi. Kirjan tarinoissa on vahvasti edustettuna ällöttävät pissa- ja kakkajutut, järjettömät kännisekoilut ja roisit seksimöhläykset.

Ehkä nämä ”kaverille” sattuneet kommellukset toimivat paremmin popcastina kuin kirjana. Tai ehkä minä en vain kuulu oikeaan kohderyhmään. Olisin halunnut ulvoa naurusta kirjaa lukiessani, mutta suurimman osan ajasta olin vain ärtynyt. Kissalleen räyhäävä naapuri. Puseronsa sisään oksentava känniääliö. Veemäisen kämppiksensä shampooseen pissaava kostaja. Heko heko.

Mutta hei, te muut, antakaa ihmeessä Anna Karhusen & Tiia Rantasen kirjalle mahdollisuus! Ylen podcast on kuulemma mainio ja kerännyt ympärilleen melkoisen joukon vannoutuneita kuuntelijoita, joten mistään ihan pienen piirin höpöhöpöjutusta ei ole kyse. Ja voisin hyvin kuvitella, että tämä kirja saattaisi upota Henriikka Rönkkösen roisin huumorin ystäville. Tämä nyt ei vain ollut minun kirjani.

Kiitos arvostelukappaleesta Kosmokselle!

Julkaistu vuonna 2018.
Kustantaja Kosmos. 139 sivua.
Kannen suunnitellut Saara Helkala.

Hjorth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

IMG_20190203_153614_196.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kirjapino yöpöydälläni on huvennut lähes olemattomiin, viimeisiä viedään syksyn kirjoista. Kuudes Sebastian Bergman -dekkari on joutunut odottamaan lukuvuoroon pääsyään häpeällisen kauan, kun marras-joulukuun kiireissä en ehtinyt tätä lukea ja yhtäkkiä kalenteri näyttää jo helmikuuta. Tänä vuonna olenkin pyytänyt selvästi vähemmän arvostelukappaleita, antanut itselleni luvan hidastaa tahtia. Ja siitä huolimatta, tai juuri sen ansiosta, tammikuu oli ihan loistava kirjakuukausi. Mutta asiaan.

Jatkan suunnitelman mukaan.
En ole vielä valmis.
En likimainkaan.

Korkeampi oikeus jatkaa suunnilleen siitä, johon edellinen dekkari jäi, joten sarja kannattaa ehdottomasti lukea ilmestymisjärjestyksessä. Vanja työskentelee nykyään rikospoliisina Uppsalassa, jossa naisia vaaniva sarjaraiskaaja aiheuttaa pelkoa. Mies nukuttaa uhrinsa lääkeruiskulla ja vetää heidän päähänsä säkin. Kun Vanjan pomo pyytää arvostetun profiloijan Sebastian Bergmanin apua, Vanja kieltäytyy tekemästä yhteistyötä Sebastianin kanssa ja palaa Tukholmaan murharyhmään. Mutta kun yksi raiskaajan uhreista kuolee, sarjaraiskaustutkinta muuttuukin murhatutkinnaksi. Uppsalasta pyydetään murharyhmän apua, ja Vanjan on pakko tehdä töitä Sebastianin kanssa.

Michael Hjorth on käsikirjoittanut televisiolle muun muassa Wallanderia. Hans Rosenfeldt on niin ikään rustaillut Walladeria, lisäksi muun muassa Varustamoa ja Murha Sandhamnissa -televisiosarjaa. Hans Rosenfeldtin nimi on kuitenkin suomalaisille ehkäpä tutuimmaksi tullut loistavan Silta-televisiosarjan myötä. Ja yhdessä miehet ovat kirjoittaneet Sebastian Bergman -dekkareita jo kuuden kirjan verran. Kaksikolla on siis melkoisesti kokemusta rikossarjojen kirjoittamisesta!

Korkeampi oikeus -dekkarin takakannen sisäliepeeseen on painettu lainaus bloggauksestani koskien kirjailijakaksikon edellistä Hylätyt-dekkaria. ”Vetävä, koukuttava, yllättävä.” Samat sanat voisi jossain määrin liittää myös Korkeampaan oikeuteen. Erityisen vauhdikasta ja räväkkää menoa ei ole tarjolla, mutta minä en sellaista kaipaakaan.

Rikostutkinta tuntuu tällä kertaa jokseenkin epäkiinnostavalta, mutta sen sijaan entuudestaan tuttujen henkilöhahmojen väliset skismat ja heidän murheensa pitävät jännitettä hyvin yllä. Esimiehet uhittelevat toisilleen. Sähköä on ilmassa monin eri tavoin. Sebastian on melkoinen ketale ja naistenmies mutta on luvannut tyttärensä Vanjan vuoksi käyttäytyä paremmin. Billystä on paljastunut sairas ja tuhoisa puoli, hän yrittää epätoivoisesti peitellä oman sotkunsa jälkiä. Eikä kaikki lopulta suinkaan käänny parhain päin, vaan kirjan loppu jättää monta asiaa herkullisesti auki ja saa malttamattomana odottamaan dekkarisarjan seuraavaa osaa.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Ruotsinkielinen alkuteos En högre rättvisa, 2018.
Suomentanut Taina Rönkkö.
Kustantaja Otava, 2018. 510 sivua.

Tammikuun 2019 kirjat

CollageMaker_20190130_114652413~01.jpg

Olen viime aikoina blogannut ainoastaan arvostelukappaleista. Haluaisin kuitenkin saada muistiin ne muutkin luetut ja kuunnellut kirjat, joten päätin näin kuukausittain koostaa tänne blogin puolelle pienen yhteenvedon jokaisen kuukauden kirjoista. Säännöllisesti päivittyvä kirjalista löytyy Goodreadsista, minut saa lisätä kaveriksi!

Olen löytänyt taas äänikirjojen pariin ja lukenut muutaman e-kirjankin. BookBeat on vaihtunut Storyteliin, olen ollut vaihtoon tyytyväinen. Storytelin valikoima vaikuttaisi olevan paljon laajempi ja monipuolisempi. Storytel julkaisee myös omia kirjoja, Storytel Original -nimikkeen alla, eikä näitä kirjoja muualta saa. Iso plussa on myös se, että osassa Storytelin kirjoissa voi kätevästi hyppiä äänikirjan ja e-kirjan välillä, formaatit on näppärästi synkronoitu keskenään. Erityistä kiitosta haluan antaa lisäksi Kids Modesta, joka antaa lapselle turvallisen pääsyn ainoastaan lastenkirjavalikoimaan, eikä lapseni vahingossakaan voi alkaa kuunnella mitään aikuisten jännäriä.

Tammikuu oli minulle loistava kirjakuukausi. Neljä arvostelukappaletta, neljä e-kirjaa, viisi äänikirjaa. Yhteensä kolmetoista kirjaa! Tosin mukana oli poikkeuksellisesti sarjakuvakirjoja, joita en tavallisesti lue lainkaan. Aluksi aioin merkitä Goodreadsiin myös lapselle ääneen lukemani kirjat, mutta ohuet lastenkirjat tuntuvat vääristävän tilastoja liikaa, joten en tänäkään vuonna aio laskea lastenkirjoja mukaan omiin lukutilastoihini.

Tammikuu oli runsauden lisäksi myös laadukas kirjakuukausi. Olen antanut Goodreadsissa kaikille kirjoille kolme tai neljä tähteä. Ei hullummin! Tosin osa neljän tähden kirjoista on ehkä lähempänä neljää ja puolta, toisaalta taas osa kolmen tähden kirjoista olisi ehdottomasti voinut saada minulta vain kaksi ja puoli tähteä. Kuukauden mieleenpainuvin romaani on ollut Kate Quinnin Koodinimi Alice, mutta haluan lisäksi suositella Sarah Andersenin hulvattoman osuvaa sarjakuvakirjaa Adulthood is a Myth.

Tammikuun kirjat:
1. 📘 Elly Griffiths: Käärmeen kirous ⭐ 3/5
2. 📘 Sarah Andersen: Adulthood Is a Myth ⭐ 4/5
3. 📘 Kate Quinn: Koodinimi Alice ⭐ 4/5
4. 📘 Brian Gordon: Fowl Language – The Struggle Is Real ⭐ 3/5
5. 🎧 Robert Galbraith: Valkoinen kuolema ⭐ 4/5
6. 📘 Lars Kepler: Lazarus ⭐ 3/5
7. 📘 Sarah Andersen: Big Mushy Happy Lump ⭐ 3/5
8. 🎧 Iikka Kivi: Menisit ennemmin terapiaan – Rehellinen self help -kirja ⭐ 3/5
9. 🎧 Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja ⭐ 3/5
10. 📘 Debbie Tung: Quiet Girl in a Noisy World – An Introvert’s Story ⭐ 3/5
11. 🎧 Marianne Power: Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin ⭐ 3/5
12. 📘 Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa ⭐ 3/5
13. 🎧 Emma Rous: Au pair ⭐ 3/5