Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Pari syksyllä ilmestynyttä kirjaa jäi luettavaksi alkuvuodelle. Näistä yksi on norjalaisen psykologin Helene Floodin esikoisromaani Terapeutti, jonka lukemista olinkin jo ehtinyt odottaa. Lukaisin tämän joululomallani.

Kirjan päähenkilö on terapeuttina työskentelevä nuorisopsykologi Sara. Hän pitää vastaanottoaan kotonaan. Suuressa, vanhanaikaisessa talossa jonka hänen miehensä Sigurd oli perinyt kuolleella isoisältään. Lapseton pariskunta elää arkeaan remonttikaaoksen keskellä.

Mutta yllättäen Sigurd katoaa. Hän kertoo viettävänsä viikonlopun parin kaverinsa kanssa mökillä, mutta ilmeisesti hän ei koskaan saapunut perille mökille. Kaverit eivät tunnu tietävän Sigurdista mitään, eikä tämä vastaa puhelimeensa. Onko Sigurd valehdellut Saralle? Sara on ikävästä ja huolesta suunniltaan.

Ja sitten talossa alkaa tapahtumia kummia. Tavarat vaihtavat paikkaansa. Öisin kuuluu ääniä. Vieraileeko joku talossa salaa? Hämmentynyt Sara alkaa jo epäillä omaa muistiaan.

Mikä se oli? Äkkiä olen täysin valveilla ja makaan silmät selällään sysipimeässä, tuijotan vaikka katse ei voi kiinnittyä mihinkään. Oliko se ääni? Herättikö minut jokin? Nyt on hiljaista. Makaan muutaman sekunnin täydessä toimintavalmiudessa. Talo natisee, ulkona tuulee. Kaukaa voi aavistaa metrojunan kolkkeen, mutta olen nyt siinä pisteessä etten enää tiedä, kuulenko sen oikeasti vai olenko kuullut sen niin usein viime päivinä, Sigurdin jälkeensä jättämää hiljaisuutta kuunnellessani, että kuvittelen sen mielessäni silloinkin kun on hiljaista.

En kirjaa ahmiessani useinkaan kiinnitä huomiota pieniin kirjoitusvirheisiin ja kielellisiin kömmähdyksiin, mutta tätä Terapeuttia lukiessani minua kismitti. Kirjassa nimittäin esiintyy toistuvasti omituinen tapa kirjoittaa johtolause ennen vuorosanaviivaa.
Minä sanon,
– Hyvää yötä.
Tämä nurinkurinen järjestys saa dialogit tuntumaan kömpelöiltä. En tiedä, onko tämä minulle vieras tapa peräisin norjankielisestä alkuperäisteoksesta vai onko kirjan suomentajalla käynyt töppäys. Toivottavasti tällaiset totuttujen tapojen vastaiset dialogit eivät ala enemmän yleistyä kirjoissa.

Mutta nillittäminen sikseen. Terapeutti on ihan hyvä romaani. Helene Flood hallitsee psykologisesti tarkkanäköisen kuvailun, jossa jopa talolla tuntuu olevan oma sielunsa ja merkityksensä. Päähenkilöstä en aluksi pitänyt, Sara taitaa olla enemmän terapian tarpeessa kuin hänen nuoret asiakkaansa, mutta nopeasti huomasin tempautuvani mukaan Saran hätään ja epätoivoon. Muutamaan Saran asiakkaaseen tutustutaan vähän tarkemmin, myös Saran ja Sigurdin lähipiiri esitellään, kuolleita läheisiä myöten.

Norjalaisen esikoiskirjailija Helene Floodin psykologinen trilleri Terapeutti ei ole hurjan jännittävä, mutta Flood tarjoaa kuluneeseen genreen raikkaan tuulahduksen. Tutuista aineksista on saatu kasattua jotain vähän erilaista. Flood kuljettaa tarinaansa eteenpäin ihan sujuvasti, ei kovin vauhdikkaasti mutta kuitenkin jatkuvasti pieniä koukkuja ripotellen. Poliisien toiminta on paikoitellen epäuskottavaa. Loppuratkaisuun olin aluksi pettynyt, se tuntuu niin ennalta arvattavalta ja helpolta, mutta onneksi Flood myös yllättää.

Terapeutti ei ole vuoden paras psykologinen trilleri, mutta koukuttavaa romaania kaipaaville Helene Flood tarjoaa kelpo luettavaa. Toivottavasti kuulemme tästä norjalaiskirjailijasta toistekin, mieluusti lukisin Floodilta lisää.

Kiitos arvostelukappaleesta Bazarille!

Norjankielinen alkuteos Terapeuten, 2019.
Suomennos Virpi Vainikainen.
Kustantaja Bazar, 2020. 318 sivua.