Ruotsalaisen Camilla Greben psykologinen jännäri Kun jää pettää alta imaisi minut mukaansa vuosi sitten. Jäin janoamaan lisää. Ilokseni trillerin itsenäinen jatko-osa Lemmikki ilmestyi suomeksi heti tänä kesänä, ja odotin malttamattomana sopivaa hetkeä dekkarin ahmimiselle. Eivätkä minun odotukseni kirjan suhteen suinkaan vähentyneet kuultuani Lemmikin saaneen kaksi erittäin arvostettua palkintoa. Ensin Ruotsin dekkariakatemia oli valinnut Lemmikin parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi vuonna 2017 ja sitten Lemmikki vielä kahmaisi parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinnon vuonna 2018. On se Camilla Grebe melkoinen jännärivelho!
Ormberg henkii rappiota ja epätoivoa: lakkautettuja tehtaita, lopetettuja liikkeitä, hylättyjä taloja. Epäluulo pakolaisia kohtaan on tätä taustaa vasten ihan ymmärrettävää. Eikös se niin mene? Ihmismieli etsii syysuhteita. On helppo uskoa, että vaikeudet johtuvat pakolaisista. Että työttömyys, kylän autioituminen ja julkisten palveluiden karsiminen ovat kaikki heidän syytään. Kun elanto ja arvokkuus on viety, on hyvin houkuttelevaa osoitella toisia sormella. Esimerkiksi maahanmuuttajia.
Lemmikki-dekkarin tapahtumapaikkana on Ormberg. Mitättömän pieni kylä parin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Autioituvassa Ormbergissa asuu enää lähinnä vain työttömiä ja vanhuksia, jotka ovat kieltäytyneet muuttamasta muualle. Vanha tekstiilitehdas on laittanut lapun luukulle, ja nykyään tehtaan tiloissa toimii vastaanottokeskus sadalle turvapaikanhakijalle. Pikkuruisessa pitäjässä ei yleensä tapahdu yhtään mitään, mutta kahdeksan vuotta sitten kiviröykkiöstä löytyi viisivuotiaan tytön luuranko ja nyt tutkinta on käynnistetty uudelleen. Ja tutkinnan myötä kolmen henkilön elämä kietoutuu yhteen.
Teini-ikäinen Jake asuu siskonsa ja alkoholisoituneen isänsä kanssa Ormbergin hienoimmassa talossa. Äiti on menehtynyt syöpään. Kun Jake on yksin kotona, hän käy salaa äitinsä vaatekaapilla ihastelemassa upeita paljettimekkoja ja korkeakorkoisia strassikenkiä. Mutta ei Ormbergissa poika voi julkisesti pukeutua naistenvaatteisiin ja meikata. Niinpä Jake pitää haaveensa omana tietonaan eikä kerro niistä kenellekään.
Vähän päälle parikymppinen Malin on vastavalmistunut poliisi. Nyt hän asuu väliaikaisesti äitinsä luona Ormbergissä. Puolen vuoden kuluttua kesällä Malin on menossa naimisiin juristina työskentelevän Maxin kanssa, viimeistään silloin Malin aikoo jättää Ormbergin taakseen ja muuttaa Maxin luo Tukholmaan. Ormbergiin liittyy liikaa kipeitä muistoja, ja pienessä peräkylässä kaikki tuntevat toisensa kiusallisen hyvin, minnekään ei pääse piiloon.
Kuusikymppinen Hanne löydetään Ormbergin metsästä hortoilemasta kylmettyneenä ja sekavana. Poliisissa profiloijana työskennellyt käyttäytymistieteilijä kärsii alkavasta dementiasta, mutta nyt hän ei muista viime päivistä yhtään mitään. Hanne ei muista, miten päätyi yksin metsään, eikä tiedä, mitä hänen käteensä kuulakärkikynällä kirjoitetut numerot merkitsevät.
Olen täynnä tyhjyyttä, kammottavaa loputonta pimeyttä.
Ehkä Ormberg on viimein asettunut minuun asumaan.
Eipä ole Camilla Greben Lemmikkiä suotta kehuttu ja palkinnoilla kunnioitettu. Lemmikki tekisi mieli ahmia yhdeltä istumalta, ja toisaalta näin hyvää dekkaria haluaisi säästellä, nauttia pieniä suupaloina, hitaasti herkutellen. Luetpa sitten nopeasti hotkaisten tai hitaasti nautiskellen, suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän erinomaiseen ruotsalaisdekkariin.
Kertojaääniä on kolme. Teinipoika Jake ja nuori naispoliisi Malin sekä kuusikymppinen profiloija Hanne. Tosin Hanne saa äänensä kuuluville lähinnä vain päiväkirjansa sivuilla. Päiväkirjan jonka Hanne kadottaa metsässä harhaillessaan ja jonka Jake löytää, päiväkirjan jota Jake lukee salaa. Resepti toimii hyvin, sekä Hanne että Jake tulevat lukijalle läheisiksi, koin kumpaakaan kohtaan suurta myötätuntoa ja sääliä. Sen sijaan Malin on minulle aluksi hivenen etäinen, mutta matkan varrella kiinnyin myös häneen. Kaikilla kolmella on oma tärkeä tehtävänsä tarinan kuljetuksessa.
Pieni ja surkea kyläpahanen, kyläläisten epäluulo maahanmuuttajia kohtaan, kylän persoonalliset asukkaat. Ei mitään uusia teemoja dekkarimaailmassa, mutta Camilla Grebe on kyhännyt aineksista hämmästyttävän tuoreen ja kiinnostavan kokonaisuuden. Yhteiskunnallisia teemoja ei alleviivata liiaksi, ne solahtavat luontevasti tarinaan, ja lukijalle annetaan tilaa luoda omat mielipiteensä. Kerronta on herkkävireistä ja vangitsevaa, puhuttelevaa ja taidokasta.
Camilla Greben Lemmikki nousee varmasti korkealle tämän vuoden top-listoillani, todennäköisesti jopa ihan sinne kirkkaimpaan kärkeen. Tällaisia helmiä osuu harvoin kohdalle. Viisisataasivuisessa dekkarissa ei ole yhtään notkahdusta, ei yhtään harha-askelta, ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Tasapainoinen ja sopusointuinen paketti, täydellinen lukunautinto.
Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!
Ruotsinkielinen alkuteos Husdjuret, 2017.
Suomentanut Sari Kumpulainen.
Kustantaja Gummerus, 2018. 507 sivua.
Luetut.net 