Vaihteeksi tietokirjaa. Olavi Lempisen ja Martti Merilinnan Viimeiset kilometrit kertoo Suomen teillä tapahtuneista kuolonkolareista sekä niiden taustoista ja syistä.

Kirjaan on koottu neljäkymmentä kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Tapaukset ovat eri vuosikymmeniltä. Henkilöiden nimet on muutettu, eikä tapahtumapaikkoja tai -aikoja ole kerrottu tarkasti. Varsinaiset onnettomuudet on kuitenkin kuvattu kirjassa niin kuin ne ovat tapahtuneet.

En kiinnostunut tästä kirjasta niinkään kolareiden takia, vaan minua kiinnosti nimenomaan onnettomuustutkinta. Miten näitä traagisia tapauksia tutkittiin? Mutta onnettomuustutkintalautakunnan työstä kerrotaan vain melko lyhyesti, ja kirjassa keskitytään enemmän niin kolareiden kuin myös niiden syiden kuvailuun. Myös uhrien saamista vammoista kerrotaan.

Jopa kolmasosa kuolonkolareita aiheuttaneista kuljettajista on ollut  onnettomuushetkellä päihtyneenä. Myös ylinopeus on ollut syynä lukuisiin vakaviin kolareihin. Kuljettajan kokemattomuus, turvavyön käyttämättä jättäminen, tarpeettomien riskien ottaminen. Aurinko häikäisee, lumi pöllyää, jää yllättää. Nopea virhearvio, yksi väärä liike ja ihmiselämä sammuu lopullisesti.

En odottanut, että Viimeiset kilometrit olisi kevyttä luettavaa, mutta tämä osoittautui yllättävänkin rankaksi ja koskettavaksi. Niin monta turhaa kuolemaa! Valokuvat romuttuneista autoista ovat pysäyttäviä.

Kirjan loppuun on koottu historiikki liikenneturvallisuuden kehittymisestä Suomessa. Talvirenkaat, turvavyöt, nopeusrajoitukset, hirviaidat ja monet muut tehdyt toimenpiteet ovat parantaneet turvallisuutta merkittävästi. Mutta miten liikenneturvallisuutta voitaisiin vielä tulevaisuudessa parantaa lisää?

Viimeiset kilometrit on informatiivinen, sujuvasti kirjoitettu ja mielenkiintoinen teos. Hyvä, tärkeä teos tutustuttavaksi jokaiselle liikenteessä liikkujalle, aivan erityisesti suosittelen nuorille.

Bazar Kustannus, 2024