Alkuvuoden 2017 parhaat kirjat

IMG_20170623_143210_350

Vuosi sitten kirjoittelin Dekkariviikon tiimoilta koontipostauksen Alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit. Kun tänä vuonna huomasin kesäkuun lähestyvän loppuaan, päätin taas keräillä alkuvuoden parhaita. Tällä kertaa en kuitenkaan aio rajoittaa postaustani pelkkiin dekkareihin, vaan kelpuutan listaukseeni mukaan kaikenlaisia kirjoja.

Lukutahtini on pysynyt samanlaisena. Kun viime vuonna kirjanpitoni mukaan luin tammi-kesäkuun aikana 33 kirjaa ja 12 295 sivua, tänä vuonna olen samassa ajassa lukenut 35 kirjaa ja 12 705 sivua. Nykyään aika ja keskittymiskyky eivät tunnu riittävän tämän isompiin kirjamääriin, enkä oikeastaan juuri nyt edes haikaile takaisin vanhoihin hyviin lukuvuosiin.

Mietin pitkään, millä perusteella valitsisin kirjat tähän alkuvuoden 2017 parhaat -listaukseen. Lopulta otin mukaan ne romaanit, jotka minulle ensimmäiseksi tulivat mieleen. Olen alkuvuoden aikana lukenut muitakin hyviä kirjoja, mutta ilmeisesti nämä viisi ovat olleet ne mieleenpainuvimmat. Listan kaksi ensimmäistä kirjaa on julkaistu jo viime vuonna, mutta minä luin ne vasta tämän vuoden puolella.

IMG_20170626_190230_112

Minna Rytisalo: Lempi

Gummerus, 2016
Kuusamolaisen Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi nappasi ansaitusti Blogistanian Finlandia -voiton. Päähenkilö Lempi ei saa kirjassa omaa suunvuoroa, vaan hänet hahmotellaan muiden kertomuksien pohjalta. Kauppiaan kaunis Lempi-tytär on valinnut puolisokseen Pursuojan ujon isännän Viljamin, mutta pariskunnan onnea kestää vain muutama kuukausi. Viljami kutsutaan rintamalle, raskaana oleva Lempi jää kotiin aputyttö Ellin kanssa. Ja kun Viljami palaa sodasta, Lempi on kadonnut ja Viljamin sydän särkyy. Taitavasti kirjoitettu ja kypsä esikoisromaani.
(16.1.2017 julkaistu postaus)

Karin Slaughter: Kahlittu

HarperCollins, 2016
Karin Slaughter on yksi lempikirjailijoistani, eikä uusin suomennettu Will Trent & Sara Linton -dekkari pettänyt minua. Tapahtumat käynnistyvät, kun rakennustyömaalta löytyy entisen poliisin ruumis. Paikalla on runsaasti verta, mutta veri olekaan peräisin kuolleesta poliisista vaan kuuluu tuntemattomalle naiselle. Ja yhtäkkiä Angie luikertelee taas Willin ja Saran elämään, kun rikospaikalta löytyy ase, joka on rekisteröity Angielle. Sujuva kerronta yhdistettynä nokkelasti punottuun juoneen, jännittäviin juonenkäänteisiin ja inhimillisiin henkilöhahmoihin tekevät Slaughterin Kahlitusta yhden viime talven parhaista dekkareista.
(3.3.2017 julkaistu postaus)

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Gummerus, 2017
Brittiläisen Clare Mackintoshin esikoisromaani on käännetty yli 30 kielelle ja kahminut lukuisia ylistäviä arvioita. Viisivuotias poika jää kotikadulla auton alle, kuljettaja pakenee paikalta. Poliiseilla ei juurikaan ole johtolankoja, mutta tapaus ei jätä rauhaan kahta poliisia, jotka päättävät jatkaa omalla ajallaan yliajon tutkintaa. Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan ja muuttaa syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolle, mutta menneisyys ja muistot palaavat piinaamaan häntä. Erinomainen psykologinen trilleri joka pitää sisällään tyrmäävän juonenkäänteen. Trilleri jota ei malttaisi laskea käsistään. Vahva suositus!
(4.5.2017 julkaistu postaus)

Eve Hietamies: Hammaskeiju

Otava, 2017
Vuonna 2010 julkaistiin Eve Hietamiehen Yösyöttö, jossa Antti Pasanen jäi yllättäen kaksin pienen Paavo-vauvan kanssa. Vuonna 2012 ilmestyi Tarhapäivä, ja Paavosta oli yhtäkkiä kasvanut viisivuotias reipas päiväkotilainen. Ja nyt vuonna 2017 Pasasen pienperheen tarina sai jatkoa Hammaskeijun myötä, Paavo on seitsemänvuotias ja aloittaa koulun. Huikeaa tykitystä joka sivulla. Miellyttävän kepeää, viihdyttävää, humoristista, mutta Hietamies on ujuttanut tarinaansa myös lukuisia oivalluksia ja arkista viisautta. Välillä nauraa tirskahtelin ääneen, välillä minulla kostui silmäkulma liikutuksesta. Lämmin ja ihana romaani.
(22.5.2017 julkaistu postaus)

Marjut Pettersson: Niin kuin sinä sen muistat

Myllylahti, 2017
Marjut Petterson löi minut ällikällä rikosromaanillaan, jonka tapahtumat käynnistyvät tunnustuksesta ja sitä edeltäneestä pidätyksestä. Mutta mitä oikein on tapahtunut, kenen sanaan voi luottaa, kuka on murhattu? Tapahtumat eivät etene kronologisessa järjestyksessä ja kerronta kulkee toisessa persoonassa. Pettersson ei päästä lukijaansa helpolla, mutta palkinnoksi lukija saa nauttia hienosta romaanista. Vahvatunnelmaista, taidokasta, ajatuksia herättävää.
(25.6.2017 julkaistu postaus)

Kirjavuosi 2016

img_20161110_123101.jpg

Olen kirjoitellut kirjajuttuja nettiin vuodesta 2004 lähtien, joten takana on jo huimat kaksitoista vuotta. Matkan varrella on muutoksia tapahtunut, jutut ovat pidentyneet, mutta perusidea on pysynyt kaikki vuodet samana. Alkuvuodesta 2016 Luetut.netissä tapahtui isompi mullistus, kun siirryin WordPressin alustalle, enkä ainakaan vielä ole katunut muuttoa. Kyllästymisenkään merkkejä ei ole ilmassa, joten eiköhän Luetut.net jatka entisellään myös vuonna 2017.

Nykyajan hektisessä elämässä monilla on hankalaa löytää aikaa lukemiselle ja pystyä rauhoittumaan kirjan ääreen. Itsekin huomaan, että jos (ja kun!) luen kirjaa lyhyissä pätkissä, pitkäjänteinen lukeminen koettelee keskittymiskykyä. Ja jos lukemiseen tulee jostain syystä useamman päivän tauko, kirjan pariin hiljentyminen tuntuu yllättävän työläältä. Kirjat ovat kuitenkin niin tärkeä osa elämääni, että minun on hyvin vaikeaa kuvitella elämää ilman kirjoja, ilman Luetut.netiä.

Tänä vuonna luin yhteensä 65 kirjaa, lähes 25 000 sivua. Eli neljästä seitsemään romaania kuukaudessa, keskimäärin 480 sivua viikossa. Mukaan olen laskenut vain kaikki äänettömästi lukemani kirjat, en siis lapselle ääneen luettuja kirjoja. Tavoitteeni oli lyödä viime vuosien lukuennätykset, ja siinä minä onnistuin, vuodesta 2016 tuli paras kirjavuosi moneen vuoteen. Kaukana on kuitenkin ne ajat, jolloin luin reippaasti yli sata kirjaa vuodessa, enkä lähivuosien aikana usko kykeneväni moisiin lukusuorituksiin.

Olen huono järjestämään kirjoja mihinkään paremmuusjärjestykseen. Joka vuosi kuitenkin muutama kirja nousee ylitse muiden ja jää pitkäksi aikaa pyörimään mieleen. Tänä vuonna lukemistani kirjoista voisin suositella vaikkapa Lauren Beukesin Zoo Cityä tai Antti Tuomaisen Miestä joka kuoli. Zoo City on räväkkää ja viiltävää urbaania fantasiaa, Mies joka kuoli on eittämättä paras tänä vuonna lukemani dekkari.

Monen vuoden bloggaamisen jälkeen minussa herättää yhä edelleen suurta ihmetystä ja kiitollisuutta se, miten paljon kävijöitä blogiini eksyy päivittäin. Kiitos teille jokaiselle! Vuonna 2016 Luetut.netin luetuimpien juttujen listalla on ylivoimaisena ykkösenä Alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit. Toiseksi eniten blogissani on tänä vuonna herättänyt kiinnostusta Hjorthin & Rosenfeldtin Hylätyt. Kolmatta ja neljättä sijaa luetuimpien postauksien listalla pitää kaksi hienoa ja jännittävää suomalaista romaania, Arttu Tuomisen Murtumispiste ja Tiina Raevaaran Korppinaiset. Vuoden viidenneksi luetuimmaksi jutuksi kiri vasta tällä viikolla julkaistu Loppuvuoden 2016 parhaat dekkarit.

Ihanaa kirjavuotta 2017 kaikille! Iloa, onnea ja terveyttä! ❤

Loppuvuoden 2016 parhaat dekkarit

picsart_09-07-01-27-52-luetut-net

Luetut.netin vuoden luetuin juttu on ylivoimaisesti ollut Alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit. Hakusanojen perusteella blogiini saavutaan päivittäin etsimään dekkarisuosituksia ja hyviä uutuusdekkareita. Siispä minä päätin, että kesäkuussa Dekkariviikon innoittamana koostettu Alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit saa nyt joulukuussa jatkoa Loppuvuoden 2016 parhailla dekkareilla.

Kuten jo kesäkuisessa postauksessani kerroin, minun lukulistaltani on viimeiset parikymmentä vuotta löytynyt lähes yksinomaan dekkareita ja trillereitä. Satunnaisesti luen toki muitakin romaaneja, mutta minulle dekkarit tarjoavat ihanaa vastapainoa arjelle. Pelkillä murhilla minua ei tosin kauaa koukuteta, jos henkilöhahmot ovat ohuita ja juonenkuljetus ontuu. Hyvä dekkari pitää tiukasti otteessaan ensimmäiseltä sivulta viimeiselle saakka. Loppuratkaisu ei saa olla liian ennalta arvattava eikä myöskään epäuskottava.

Pyrin tälläkin kertaa ottamaan listalleni mukaan vain puhtaat rikosromaanit, joten jätin listauksestani pois esimerkiksi psykologiset trillerit ja kauhuromaanit. Dekkarit eivät ole listalla paremmuusjärjestyksessä, ja kelpuutin listalle mukaan kuusi viimeisen puolen vuoden aikana lukemaani rikosromaania. Tervetuloa nappaamaan dekkarivinkit!

loppuvuoden-2016-parhaat-dekkarit

Ursula Poznanski: Äänet

Itävaltalaisen Ursula Poznanskin kolmas dekkari Äänet jatkaa Beatrice Kasparyn tutkimuksista kertovaa sarjaa. Poliisit tutustuvat Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatriseen osastoon, jossa hoidetaan vaikeasti traumatisoituneita potilaita. Yksi lääkäreistä on löydetty murhattuna ja omituisesti koristeltuna. Hyvien henkilöhahmojen lisäksi Poznanskin vahvuuksia ovat kerronta ja tarinan kuljetus, miten koukuttavasti ja jännittävästi Poznanski osaakaan kirjoittaa. Täyden kympin dekkari!
(29.7.2016 julkaistu postaus)

Douglas Preston ja Lincoln Child: Kuoleman naamio

Yhdysvaltalaisen kirjailijakaksikon Douglas Prestonin ja Lincoln Childin luoma Pendergast-sarja tarjoaa jotain vähän erilaista dekkarigenreen. Arvoituksellinen ja kiehtova FBI-agentti Aloysius Pendergast tutkii nimittäin joka kerta jotain hivenen yliluonnolliseen vivahtavia mysteerejä. Tällä kertaa keitos pitää sisällään niin murhanhimoisia zombeja kuin myös ruskeakaapuisia lahkolaisia. Kuoleman naamio ei aivan yllä ensimmäisten suomennettujen Pendergastien tasolle, mutta Preston ja Child ovat keitelleet varsin herkullisen sopan. Eikä kaikki suinkaan ole aivan sitä, miltä ensin näyttää.
(26.8.2016 julkaistu postaus)

Stuart MacBride: Pahan postia

Skotlantilainen Stuart MacBride on napsinut aiemmilla dekkareillaan lukuisia palkintoja. Pahan postia käynnistää uuden rikoskonstaapeli Ash Hendersonista kertovan dekkarisarjan. Ash Henderson jahtaa Syntymäpäiväsankariksi nimettyä murhaajaa, joka on siepannut teinityttöjä jo vuosien ajan. Vauhdikas ja räväkkä dekkari, täynnä hillittömiä henkilöhahmoja. Ei kuitenkaan heikkohermoisille.
(2.9.2016 julkaistu postaus)

Stephen King: Mersumies

Yhdysvaltalainen Stephen King on kirjailija, jonka nimen jokainen vähääkään kirjoja lukenut tai televisiota katsonut tunnistaa. Kingin tuorein suomennos kantaa nimeää Mersumies, ja tällä kertaa tarjolla ei olekaan yliluonnollista kauhua vaan dekkari. Eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges jahtaa Mersumurhaajaksi nimettyä massamurhaajaa. Edgar-palkinnon napannut Mersumies on trilogian ensimmäinen osa, joten tätä herkkua on luvassa vielä kahden kirjan verran lisää.
(17.9.2016 julkaistu postaus)

 Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Suomalaisen Antti Tuomaisen Mies joka kuoli edustaa vähän erilaista dekkarigenreä. Haminalainen 37-vuotias mies saa lääkärin vastaanotolla kuulla olevansa pitkäaikaisen myrkytyksen uhri. Elinaikaa enää päiviä, korkeintaan viikkoja. Mutta kuka hänet on myrkyttänyt? Vauhdikas rikosromaani koukuttaa heti ensimmäisestä lauseesta lähtien ja vie täysin mukanaan. Mustaa huumoria, mainioita henkilöhahmoja, syvällisiä ajatelmia. Napakymppi!
(21.10.2016 julkaistu postaus)

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset

Tällä kertaa listalle pääsi ansaitusti mukaan toinenkin suomalainen, tosin tätä nykyä Irlannissa asuva Markus Ahonen. Neljännessä dekkarissaan Helsingin poliisilaitoksen väkivaltaosaston rikosylikonstaapeli Isaksson törmää liian moniin yhteensattumiin ja liian samankaltaisiin epäilyttäviin kuolemantapauksiin. Isaksson päätyy selvittelemään monimutkaista murhasarjaa, joka on saanut alkunsa vuoden 1987 rippileiriltä. Mutta voiko rakkauden voima päihittää kuoleman? Monitahoisuus, taitavasti rakenneltu juoni, henkilöhahmot ja yllätyksellisyys nostavat Sydämenmurskajaiset korkealle uutuusdekkarien kilvassa.
(12.12.2016 julkaistu postaus)

Alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit

dekkariviikko_kesa2016

Marika Oksa haastoi Oksan hyllyltä -blogissaan kaikki osallistumaan Dekkariviikkoon 6.-12.6.2016. Minulle joka viikko on dekkariviikko, joten ilmoittauduin heti innokkaana mukaan Marikan ideoimaan teemaviikkoon. En valitettavasti pääse itse osallistumaan Kouvolan dekkaripäiville 10.-11.6., mutta onneksi voin olla hengessä mukana näin blogini kautta dekkariviikon merkeissä.

Olen alkanut kirjoitella kirjajuttuja nettiin jo vuonna 2004, ja tänne WordPressin puolelle Luetut.net hyppäsi alkuvuodesta 2016. Täällä dekkari on avainsanoistani eniten käytetyin, mutta myös ennen WordPressiin siirtymistä dekkarit ovat olleet minulle lähes jokaviikkoista seuraa. Agatha Christiesta tämä dekkarivillitykseni alkoi monta vuotta sitten, enkä minä vieläkään ole kyllästynyt dekkareihin.

Dekkareissa minua viehättää jännityksen ja juonikoukkujen lisäksi ihmiset ja ihmisten väliset suhteet. Pelkillä murhilla minua ei kauaa koukuteta, jos henkilöhahmot ovat ohuita ja juonenkuljetus ontuu. Hyvä rikosromaani pitää lukijan tiukasti otteessaan ensimmäiseltä sivulta viimeiselle saakka. Loppuratkaisu ei saa olla liian ennalta arvattava mutta ei myöskään epäuskottava.

En ole malttanut jemmailla dekkariarvosteluja julkaistavaksi vasta dekkariviikolla, vaan päätin omalta osaltani osallistua dekkariviikkoon listaamalla parhaat lukemani dekkarit alkuvuodelta 2016. Pyrin ottamaan listalleni mukaan vain puhtaat rikosromaanit ja jätin pois esimerkiksi psykologiset trillerit. Kirjat eivät ole listalla paremmuusjärjestyksessä, enkä halunnut karsia listaa rajusti, vaan kelpuutin mukaan peräti kuusi dekkaria. Tervetuloa nappaamaan dekkarivinkit vaikkapa kesälomaa varten!

alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit

Arnaldur Indriðason: Varjojen kujat

Islantilainen Arnaldur Indriðason on jättänyt ainakin hetkeksi Erlendur-dekkarisarjan syrjään ja kirjoittaa tällä kertaa Konráðista, eläköityneestä poliisista. Konráð alkaa aikansa kuluksi autella erään vanhuksen kuoleman tutkinnassa. Vanhukselta löytyy lehtileikkeitä vuodelta 1944, jolloin nuori nainen oli kuristettu Reykjavikissa. Arnaldur Indriðason on mielestäni parhaimmillaan kuljettaessaan rinnakkain kahta tarinaa, ja tälläkin kertaa ollaan sekä nykyajassa että toisen maailmansodan aikaisessa Islannissa. Rauhallinen ja surumielinen tarina ihmisistä, ilman hyytävää jännitystä ja väkivallalla mässäilyä.
(11.1.2016 julkaistu postaus)

Viveca Sten: Juhannusmurha

Ruotsalaisen Viveca Stenin Sandhamn-sarja ei mielestäni aiemmin ole ollut mikään hääppöinen, mutta viimeisimmästä Juhannusmurhasta pidin todella. Sandhamn täyttyy juhannusta juhlivasta nuorisosta, ja Nora Lindenin juhannus saa järkyttävän käänteen, kun hänen miesystävänsä neljätoistavuotias tytär ei palaakaan takaisin kotiintuloaikaan. Helppolukuinen dekkari jonka juoni vie mukanaan ja viihdyttää. Suosittelen luettavaksi meren rannalla juhannuksena.
(6.3.2016 julkaistu postaus)

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Kanadalaisen Alan Bradleyn dekkarit sijoittuvat 1950-luvun Englantiin, jossa murhamysteerejä ratkoo hurmaava yksitoistavuotias Flavia de Luce. Teräväpäisen harrastelijasalapoliisin älynystyrät joutuvat taas töihin, kun filmiryhmä ja kyläläiset jäävät lumimyräkän takia mottiin kartanoon ja yksi löytyy kuolleena. Murhasta huolimatta dekkarin tunnelma pysyy kepeänä ja riemastuttavan humoristisena. Jokaisen kirjan myötä ihastun entistä enemmän Flaviaan.
(26.3.2016 julkaistu postaus)

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Norjalaisen Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin lienee yksi alkuvuoden hypetetyimmistä dekkareista. Eikä suotta. Bjørkin esikoisdekkari alkaa hyytävästi, kun metsästä löytyy kuolleena kuusivuotias tyttö puettuna nukenvaatteisiin ja kaulassaan lappu: ”Minä matkustan yksin.” Eivätkä kuolemat jää tähän, vaan Holger Munch ja Mia Krüger saavat tehdä tosissaan töitä jahdatessaan murhaajaa. Psykologista jännitystä, terävää ihmiskuvausta. Bjørk punoo tarinaansa taitavasti, tiukasti lukijansa koukuttaen.
(4.4.2016 julkaistu postaus)

Arttu Tuominen: Murtumispiste

Porilaisen Arttu Tuomisen Murtumispiste löytyy luonnollisesti alkuvuoden parhaat dekkarit -listaltani. Esikoisromaanillaan minut ällikällä lyönyt Tuominen tarjoilee jälleen kerran sujuvaa juonenkuljetusta sekä särmikkäitä ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Huumoria ja jännitystä. En yleensä erityisemmin välitä lukea järjestäytyneestä rikollisuudesta ja rikollisjengeistä, mutta Tuominen on onnistunut kirjoittamaan minulle vastenmielisestä aiheesta vetävän rikosromaanin. Viisisataasivuiseen dekkariin ei mahdu tylsiä hetkiä, vaan juoni pitää tiukasti otteessaan, kääntyilee ja yllättää.
(7.4.2016 julkaistu postaus)

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Saksalainen Nele Neuhaus on tällä hetkellä kotimaansa myydyin rikoskirjailija. Hänen kansainvälinen läpimurtoromaaninsa Lumikin on kuoltava on neljäs osa Hofheimin poliisin väkivaltarikosyksiköstä kertovasta dekkarisarjasta mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Kadonneita tyttöjä ja piiloteltuja salaisuuksia pikkukylässä. Päähenkilöt ovat miellyttäviä, kerronta sujuvaa, juonenkäänteet koukuttavat. Jännitystä rakennetaan taitavasti kyläyhteisön ihmisten ja salaisuuksien kautta.
(18.5.2016 julkaistu postaus)

Päivitys 27.12.2016. Alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit saivat jatkoa, listasin nyt nimittäin myös Loppuvuoden 2016 parhaat dekkarit.