Preston & Child: Koston kehä

Yhdysvaltalaiskaksikon Douglas Prestonin ja Lincoln Childin yhteistyönä kynäilemä Pendergast-sarja on tarjonnut kaltaiselleni dekkarifanille melkoista nannaa. Tapahtumarikasta rikostutkintaa ripauksilla yliluonnollisia vivahteita. Vauhdikkaita seikkailuja ja koukuttavia mysteerejä. Pääosassa on kiehtova ja älykäs FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergast.

Koston kehä on yhdeksäs suomennettu Pendergast-dekkari, suoraa jatkoa Houreunen käynnistämälle Helen-trilogialle. Kaksitoista vuotta aiemmin Pendergastin rakas vaimo Helen oli menehtynyt leijonan hyökkäyksessä Sambiassa. Pendergast oli vuosikausia luullut Helenin kuoleman olleen pelkkä kammottava onnettomuus, mutta Houreunessa Pendergastille selvisi sen sittenkin olleen huolellisesti suunniteltu murha. Erikoisagentti Aloysius Pendergast, komisario Vincent D’Agosta ja ylikomisario Laura Hayward alkoivat selvitellä Helenin salaisuuksia ja löytävät murhan takaa monimutkaisen salaliiton.

Onneksi Houreuni-kirjan tapahtumat ovat vielä melko tuoreessa muistissani. Koston kehä nimittäin jatkaa ihan suoraan siitä, mihin Houreunessa jäätiin. Douglas Preston ja Lincoln Child eivät tuhlaa aikaansa kertauksiin vaan kiidättävät lukijansa suoraan toiminnan keskelle. Hyvä niin. Houreunen sisältö oli niin runsas ja monitahoinen, ettei sitä voisikaan tiivistää lukijalle siistiksi parin lauseen yhteenvedoksi. Lukekaa siis ensin Houreuni ennen kuin säntäätte Koston kehän pariin.

Koston kehä muistuttaa valitettavasti venytettyä takaa-ajotrilleriä, johon on sullottu vähän liikaakin kaikkea. Kissa-hiiri-leikki on toki ihan viihdyttävää seurattavaa, mutta Helenin kuoleman selvittely tuntuu välillä jäävän harmillisesti paitsioon. Henkilöhahmoja on runsaasti, tilanteet ja paikat vaihtuvat. Juoni haarautuu ja rönsyilee. Pienissä pätkissä kirjaa lukiessani olin vähällä kadottaa punaisen langan.

Mutta ei viisisataa sivua luettavaa tunnu paljolta, kun kirja on täynnä toinen toistaan henkeäsalpaavampia juonenkäänteitä. Koston kehässä lukija pääsee jännittämään niin skotlantilaiselle sumuiselle suomaalle ja newyorkilaiseen kolkkoon vankimielisairaalaan kuin myös Pendergastin hämyiseen kartanoon. Tilanteet ovat välillä hyvinkin tukalia, mutta onneksi sankarimme on nokkela.

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Englanninkielinen alkuteos Cold Vengeance, 2011.
Suomentanut Pekka Marjamäki.
Kustantaja Gummerus, 2018. 490 sivua.

Preston & Child: Houreuni

Yhdysvaltalaisten Douglas Prestonin ja Lincoln Childin luoma Pendergast-sarja hemmottelee lukijoitaan vähän erilaisella dekkariviihteellä. Rikostutkintaa höystettynä piristävällä ripauksella yliluonnollisia elementtejä. Jännitystä, seikkailua ja mysteerejä. Dekkarisarjan pääosassa on kiehtova ja arvoituksellinen FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergast.

Ensimmäiset Pendergast-dekkarit Ihmeiden kabinetti ja Kuoleman asetelma olivat viiden tähden jännäreitä. Tulikiven, Veljensä vartijan ja Kuolleiden kirjan muodostama Diogenes-trilogia ei kuitenkaan yltänyt aiempien kirjojen tasolle. Diogenes-trilogian jälkeen Pimeyden pyörä ja Kuoleman naamio olivat iloisia yllätyksiä, mutta aivan eivät nekään vetäneet vertoja ensimmäisille kirjoille. Ja nyt käsissäni on kahdeksas suomennettu Pendergast-mysteeri, Houreuni. Kiitos arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Pendergast nojautui taaksepäin tuolissaan. Hän nosti hienoisesti vapisevan kätensä kauhuissaan suulleen. Helen Pendergastin kuolema ei ollut sittenkään traaginen onnettomuus. Kyse oli kylmäverisestä murhasta.

Kaksitoista vuotta sitten Pendergastin rakas vaimo heitti henkensä leijonan hyökättyä hänen kimppuunsa Sambiassa. Tarkastellessaan Helenille kuulunutta metsästyskivääriä Pendergast oivaltaa yhtäkkiä, että hänen vaimoaan kohdannut onnettomuus olikin huolellisesti suunniteltu murha. Järkyttynyt Pendergast kääntyy komisario Vincent D’Agostan puoleen, ja D’Agosta jää pitkälle virkavapaalle auttaakseen ystäväänsä. Miksi Helen murhattiin, kuka oli syyllinen? Saadessaan selville edesmenneen vaimonsa varjelemia salaisuuksia Pendergast joutuu miettimään, kenen kanssa hän oikein meni naimisiin.

Pendergast tiesi, että Helen oli rakastanut häntä, mutta siitä huolimatta oli käymässä yhä ilmeisemmäksi, että hänen vaimonsa oli viettänyt kaksoiselämää. Tilanne oli katkeran ironinen: Helen oli ollut ainoa henkilö, johon hän oli voinut luottaa ja jolle hän oli kuunaan uskoutunut – ja Helen oli myös koko ajan salannut häneltä totuuden.

Kaikki suomennetut Pendergast-dekkarit ovat yli 500-sivuisia, eikä myöskään Houreuni tee poikkeusta. Luettavaa siis riittää yllin kyllin. Toisinaan näin paksut romaanit tuntuvat turhaan venytetyiltä, mutta Houreunessa ei ole pitkiä suvantovaiheita, vaan huisia juonenkäänteitä on tarjolla tasaiseen tahtiin ja kiitettävissä määrin. Yrittäessään selvittää Helenin salaisuuksia Aloysius Pendergast ja Vincent D’Agosta reissaavat ympäriinsä, muun muassa Sambiasta Georgiaan ja Louisianasta Floridaan. Välillä kaksikon eteen tuntuu tulevan läpipääsemätön umpikuja, mutta sitten jokin pieni uusi yksityiskohta auttaa taas Pendergastia ja D’Agostaa tutkimuksissa eteenpäin. Tapaukseen liittyvät niin kadonnut mustakehyksinen maalaus kuin myös sukupuuttoon kuollut carolinanpapukaija.

Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Houreuni on ehdottomasti parhaimmasta päästä suomennetuista Pendergast-jännäreistä. Ellei jopa paras. Otin ilolla vastaan vauhdikkaan tutkimusmatkan Pendergastin edesmenneen vaimon salaisuuksiin. Vaikka matkan varrella on lukuisia mutkia matkassa ja aseet paukkuvat, romaanin sävy pysyy mukavan kepeänä, eikä Pendergast vaivu liiaksi synkistelemään. Douglas Preston ja Lincoln Child onnistuvat yllättämään lukijansa kerta toisensa jälkeen, seikkailun tiimellyksessä ei aika käy pitkäksi.

Houreuni käynnistää Helen-trilogian, joten toivottavasti Gummerus jatkaa kirjasarjan suomentamista ja suomalaiset lukijat pääsevät ensi vuonna jännittämään trilogian seuraavan osan parissa. Enkä panisi ollenkaan pahakseni, vaikka Gummerus innostuisi ensi vuonna julkaisemaan parikin Pendergastia. Suomennostahti on nimittäin useamman vuoden perässä, ja tämän Houreunen jälkeen kirjailijakaksikko Preston & Child on ehtinyt kynäilemään jo useamman Pendergast-dekkarin lisää.

Englanninkielinen alkuteos Fever Dream, 2010.
Suomentanut Pekka Marjamäki.
Kustantaja Gummerus, 2017. 576 sivua.

Preston & Child: Kuoleman naamio

Aloysius Pendergast, arvoituksellinen ja kiehtova FBI-agentti. Jännitystä, seikkailua ja mysteerejä. Suhteeni Douglas Prestonin ja Lincoln Childin luomaan Pendergast-sarjaan on kuitenkin ollut hieman kaksijakoinen. Sekä Ihmeiden kabinetti että Kuoleman asetelma olivat kumpainenkin viiden tähden lukukokemuksia. Sen sijaan Tulikiven, Veljensä vartijan ja Kuolleiden kirjan muodostama Diogenes-trilogia ei yltänyt aiempien Pendergast-kirjojen tasolle. Dioneges-trilogian jälkeen Pimeyden pyörä oli iloinen yllätys, vaikka sekään ei aivan vetänyt vertoja ensimmäisille suomennetuille kirjoille. Ja nyt käsissäni on uusi suomennettu Pendergast, odotukseni olivat Kuoleman naamion suhteen korkealla.

Samassa Smithback huomasi tunnistavansa tulijan, tai niin hän ainakin arveli. Tämän kasvot tosin näyttivät erilaisilta kuin ennen – tuhkanharmailta, pöhöttyneiltä ja oudon kuhmuraisilta. Kutsumaton vieras oli mitä ilmeisimmin vakavasti sairas… tai sitten kyse oli jostain vieläkin pahemmasta. ”Sinäkö siinä, Colin?” Smithback kysyi. ”Tämä on minun asuntoni. Mitä hittoa sinä täällä teet?” Silloin hän näki, että tulijalla oli kädessään kookas lihaveitsi.

Toimittaja William Smithbackin ja antropologi Nora Kellyn ensimmäisen hääpäivän iloinen juhlinta saa karmaisevan käänteen, kun veitsellä huitova mies hyökkää heidän kotiinsa ja surmaa Williamin raa’asti. Silminnäkijähavaintojen ja valvontakameroiden mukaan syyllinen on samassa talossa asunut työtön brittinäyttelijä, joka oli kuitenkin todettu kuolleeksi jo kymmenen päivää aikaisemmin. Johtolangat viittaavat salaperäiseen uskonnolliseen yhteisöön, jonka on toistuvasti huhuttu uhraavan eläimiä ja herättävän vainajia eloon.

Messuamisen lisäksi sisältyi kantautui jyminää, joka muistutti paljaiden jalkapohjien nopeaa ja rytmikästä tömähtelyä. Äkkiä kuoron kiivaana toistuvan laulun ylle kohosi yksinäinen ääni. Se oli kimakka ja epävireinen mutta kuului selvästikin rituaalin kulkuun. Samassa vuohi määkäisi jälleen, kimeästi ja kauhuissaan. Määkäystä seurasi täydellinen hiljaisuus.

Huh, Kuoleman naamio käynnistyy todella räväkästi, kun aiemmista kirjoista tuttu toimittaja William Smithback tapetaan heti ensimmäisten sivujen aikana. Olin hetken aikaa suorastaan tyrmistynyt hänen kuolemastaan, mutta onneksi Douglas Preston ja Lincoln Child säästävät sentään Nora Kellyn hengen. New Yorkin poliisin murharyhmän komisario Vincent D’Agosta ryntää paikalle, ja FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergast on tietysti taas mukana tämänkin kimurantin mysteerin tutkimuksissa.

Kuoleman naamio ei mielestäni aivan yllä ensimmäisten suomennettujen Pendergastien tasolle, mutta Preston ja Child ovat keitelleet varsin herkullisen sopan. Keitos pitää sisällään niin murhanhimoisia zombeja kuin myös ruskeakaapuisia lahkolaisia. Jännittäviä juonenkäänteitä ja salaperäistä mystiikkaa. Rikostutkinta on niin oivallisesti liitetty yliluonnollisiin sattumuksiin, että voodoo-taiat ja elävät kuolleet tuntuvat todellisilta. Tosin kirjan lopussa meno äityy hivenen yliampuvaksi, mutta se kirjailijakaksikolle suotakoon. Eikä kaikki suinkaan ole aivan sitä, miltä ensin näyttää.

Toivottavasti Gummerus jatkaa kirjasarjan suomentamista. Enkä minä laittaisi ollenkaan pahakseni tiheämpää suomentamistahtia. Tämän alkuperäiskielellä vuonna 2009 ilmestyneen Kuoleman naamion jälkeen Douglas Preston ja Lincoln Child ovat ehtineet kynäillä jo monta Pendergast-dekkaria lisää.

http://www.prestonchild.com

Englanninkielinen alkuteos Cemetery Dance, 2009.
Suomentanut Antti Autio. Kustantaja Gummerus, 2016. 575 sivua.