Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

IMG_20190731_092748_198.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kymmenen päivän hyvinvointiretriitti hotellissa. Yhdeksän vierasta. Frances on viisikymppinen lapseton sinkku, kirjoittanut liudan romanttisia bestsellereitä, kärsii särkyneestä sydämestä. Ben ja Jessica ovat rikas nuoripari, jotka ovat tulleet retriittiin pelastaakseen avioliittonsa. Tony on ylipainoinen ja tuntee olonsa kaikin puolin surkeaksi. Carmel on neljän tytön äiti, takana kipeä avioero. Lars on perheoikeusjuristi, jonka harrastuksena on erilaiset hyvinvointiretriitit. Napoleon, hänen vaimonsa Heather ja heidän parikymppinen tyttärensä Zoe ovat kokeneet jotain hyvin surullista ja traagista.

Ylellisen terveys- ja hyvinvointikeskuksen johtajana toimii Maša Dmitritšenko. Älylaitteet, sokeri, alkoholi ja kofeiini ovat retriitissä kiellettyjen listalla, eikä kirjojen lukemistakaan suositella. Sen sijaan hotellivieraiden tiiviiseen päiväohjelmaan kuuluu muun muassa terveellisiä smoothieita, joogaa ja meditointia. Maša ei kuitenkaan halua vain tyytyä auttamaan retriittiin osallistuvia painonpudotuksessa tai parisuhteen korjaamisessa, vaan hän haluaa tarjota asiakkailleen paljon mullistavamman kokemuksen.

”Kymmenen päivän kuluttua ette enää ole samoja ihmisiä kuin nyt.”
Kukaan ei liikahtanutkaan.
Frances tunsi, kuinka toivo kohosi huoneessa kuin hienoinen utu. Toivo muutoksesta, muuttumisesta toiseksi, muuttumisesta paremmaksi.

Australialaisen Liane Moriartyn romaaneja on myyty maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita. Eikä ihme. Olen lukenut kaikki suomennetut Liane Moriartyn kirjat ja ihastunut hänen tyyliinsä yhdistellä kepeää viihdettä ja pientä jännitystä vangitsevaksi kokonaisuudeksi. Taustalla väreileviä herkullisen uhkaavia salaisuuksia jotka lopulta nousevat synkkinä pintaan. Moriartyn romaanit eivät ole puhtaita trillereitä mutta eivät ihan höttöistä hömppääkään. Ahmittavan nautittavaa!

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista -romaani esittelee liudan henkilöhahmoja. Onneksi Liane Moriarty marssittaa henkilöt lavalle hyvässä järjestyksessä, eikä lukijan päätä sekoiteta yhtäkkisellä valtavalla henkilötulvalla. Jokainen pääsee vuorollaan kertojaääneksi, mutta osa henkilöhahmoista saa enemmän äänivaltaa kuin toiset. Tutuimmaksi tulee viisikymppinen kirjailija Frances, mutta myös Napoleon, Heather ja Zoe saavat hyvin äänensä kuuluville. Osa henkilöhahmoista jää kuitenkin statistin rooliin, ohuiksi paperinukeiksi, ja se on ehkäpä tämän romaanin suurin heikkous.

Olin etukäteen kuullut vähän pettyneitä kommentteja tästä Liane Moriartyn romaanista, joten ennakkoon minun odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla. Iloksesi odotukseni ylittyivät roimasti. Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on hykerryttävän herkullista luettavaa. Syrjäinen hotelli on kiehtova tapahtumapaikka, Liane Moriarty on kerännyt retriittiin mielenkiintoisen ja monipuolisen vierasjoukon. Paikoitellen kaipasin nopeampaa juonenkuljetusta, mutta onneksi Moriarty ripottelee tiedonmurusia tasaisessa tahdissa, joten juoni pysyy kiinnostavana. Touhu menee yllättävän kummalliseksi, mutta tykkäsin retriitin omintakeisesta ja vinksahtaneesta meiningistä.

Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista ei ole parasta Moriartya, mutta siitäkin huolimatta lukuromaani tarjoaa kutkuttavan koukuttavia lukuhetkiä. Aloin jopa vähän haaveilla kymmenen päivän rentouttavasta retriitistä, mutta Mašan terveys- ja hyvinvointikeskuksen suosittelen kiertämään kaukaa.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Englanninkielinen alkuteos Nine Perfect Strangers, 2018.
Suomennos Helene Bützow.
Kustantaja WSOY, 2019. 455 sivua.

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Pixlr_20170413133756821_20170413134901591_20170414111008404

Australialaisen Liane Moriartyn romaaneja on myyty maailmanlaajuisesti jo yli kuusi miljoonaa kappaletta. En ihmettele. Hyvän aviomiehen jälkeen olin vielä vähän epäileväinen, mutta Mustat valkeat valheet ja Nainen joka unohti vakuuttivat minut täysin. Liane Moriartyn kirjat tarjoavat sekä kepeää viihdettä että pientä jännitystä. Taustalla väreileviä uhkaavia salaisuuksia jotka lopulta nousevat synkkinä pintaan. Moriartyn romaanit eivät siis ole puhtaita trillereitä mutta eivät ihan höttöistä hömppääkään. Ja nyt tätä herkkua on saatu suomeksi lisää, kun Tavalliset pikku pihajuhlat putkahti kauppoihin helmikuussa. Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

”Tämä tarina alkaa pihajuhlista”, Clementine sanoi. Mikrofoni voimisti ja silotti hänen äänensä, teki sen arvovaltaisemmaksi, aivan kuin sitä olisi jotenkin käsitelty. ”Tavallisten naapurusten pihajuhlista tavallisella pihalla.”

Grillijuhlissa on paikalla kuusi aikuista, kolme lasta ja yksi koira. Clementine ja hänen miehensä Sam sekä heidän pikkutyttönsä kaksivuotias Ruby ja viisivuotias Holly. Lapseton pariskunta Erika ja Oliver. Tiffany ja Vid sekä heidän kymmenvuotias tyttärensä Dakota. Paljon viiniä ja hyvää ruokaa. Mutta sitten huomio herpaantuu hetkeksi ja seuraukset ovat järkyttäviä.

Olin varannut pääsiäislomalleni takuuvarmaa luettavaa – Viveca Stenin Ristiaallokossa ja Liane Moriartyn Tavalliset pikku pihajuhlat. Enkä todellakaan joutunut pettymään. Parisataa sivua päivässä meni kevyesti, niin tehokkaasti ensin Sten ja sitten Moriarty onnistuivat minut koukuttamaan.

Tavallisten pikku pihajuhlien rakenne on tyypillistä Liane Moriartya. Nerokasta ja taitavaa juonenkuljetusta. Vaikka kertomuksen keskiössä on naapuruston grillijuhlat, tarina käynnistyy monta viikkoa pihajuhlien jälkeen. Muistojen ja välähdyksien avulla lukijalle rakennetaan hiljalleen kuvaa siitä, mitä kamalaa juhlissa oikeasti on tapahtunut. Tutuiksi tulevat erityisesti ystävykset Clementine ja Erika,  ja heidän aviomiehensä saavat tyytyä esittämään sivurooleja.

Liane Moriartyn kerronta on jälleen kerran hänelle ominaiseen tyyliin tarkkanäköistä ja nokkelaa. Terävää ja hauskaa. Avioliiton ylä- ja alamäkiä. Tukalia ystävyyssuhteita. Vaikeita äidin ja tyttären välisiä suhteita. Työmurheita. Riittämättömyyden tunteita. Iloa ja onnea, surua ja murhetta.

Ihan timanttisinta Moriartya tämä ei kuitenkaan ollut. Minun kaipaamani mojova jymy-yllätys jäi nimittäin puuttumaan. Moriarty pohjustelee juonenkäänteitä niin huolellisesti, että pystyin aavistelemaan ne jo paljon etukäteen. Mutta aikamoista nannaa tämä silti on Moriartyn faneille, täynnä lukuisia herkullisia oivalluksia ja teräviä koukkuja.

Englanninkielinen alkuteos Truly Madly Guilty, 2016.
Suomentanut Helene Bützow. Kustantaja WSOY, 2017. 464 sivua.

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

IMG_20160310_191340

Australialaiselta Liane Moriartylta on aiemmin julkaistu suomeksi kaksi romaania, Hyvä aviomies ja Mustat valkeat valheet. Ensimmäinen jätti minut ristiriitaisiin fiiliksiin, jälkimmäisestä pidin enemmän. Kumpikin on kepeää, humoristista viihdettä, mutta kummassakin taustalla väreilee kutkuttavan uhkaavia salaisuuksia, jotka lopulta nousevat synkkinä pintaan. Eivät siis ole puhtaita dekkareita mutta eivät ihan hömppääkään.

Alice kaatuu komeasti ja lyö päänsä kesken hikisen steppitunnin. Tärskyn seurauksena hänen muististaan pyyhkiytyy pois kaikki viimeisen kymmenen vuoden tapahtumat. Herätessään hän luulee olevansa kolmekymppinen, onnellisesti naimisissa ihanan Nickin kanssa, odottavansa esikoistaan. Mutta peilistä vastaan tuijottaa nelikymppinen Alice, laiha kolmen lapsen äiti keskellä riitaisaa avioeroa. Mutta kuka on Gina, jonka nimi lipsahtaa jatkuvasti muiden huulilta, mutta josta heti vaietaan?

Liane Moriarty on kyhäillyt herkullisen romaanin niinkin vakavasta aiheesta kuin muistinmenetyksestä. Voi, Alice! Ehdottoman nautittavaa, koukuttavaa luettavaa. Kirja jota hetkittäin suorastaan ahmin. Kevyt, nopealukuinen, viihdyttävä. Hauska, humoristinen, herskyvä. Ajatuksia herättävä, syvällinen, sisällyksekäs.

Englanninkielinen alkuteos What Alice Forgot, 2010.
Suomentanut Helene Bützow. Kustantaja WSOY, 2016. 497 sivua.