Kaksi jännää ruotsalaista äänikirjaa

CollageMaker_20180829_205234897-1.jpg

Viime kuukausien aikana BookBeatia on käyttänyt lähinnä vain tyttäreni. Olen harkinnut tilauksen lopettamista, koska olen kokenut maksavani lähestulkoon tyhjästä. Mutta kun ennätyshelteet hellittivät tiukan otteensa Pohjolasta ja ilmaan alkoi hiipiä ripaus syksyn raikkautta, äänikirjojen kuuntelu alkoi taas houkutella.

* * *

Emelie Schepp: Hidas kuolema

Syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertova dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Jana joutuu tälläkin kertaa vastatusten järkyttävän menneisyytensä kanssa. Samaan aikaan rikosylikomisario Henrik Levin ja rikoskomisario Mia Bolander yrittävät selvitellä pahoinpidellyn naisen kuolemaa. Kun kuolemantapauksia tulee lisää, poliisit ymmärtävät etsivänsä sarjamurhaajaa.

Hidas kuolema toimii oivallisesti äänikirjana. Tarina ei vaadi liikaa keskittymistä mutta pitää mielenkiinnon yllä. Lisää vauhtia ja yllätyksellisyyttä jäin kuitenkin kaipailemaan, eikä kirjan loppuratkaisu tarjonnut toivomaani mojovaa yllätystä. BookBeatissa lukijat ja kuuntelijat ovat antaneet tälle arvosanaksi 4,1 tähteä, mutta minä antaisin tälle reippaasti alle nelosen, ehkä kolme tähteä.

Ruotsinkielinen alkuteos Prio ett, 2016. Suomentanut Meri Ala-Tauriala.
Kustantaja HarperCollins, 2018. Lukijana Jukka Pitkänen. Kesto 13 h 11 min.

* * *

Kristina Ohlsson: Sairaat sielut

Kymmenen vuotta sitten Lukas katosi yllättäen ennen ylioppilasjuhliaan, mutta muutaman viikon jälkeen hänet löydettiin pahasti mukiloituna ja muistinsa menettäneenä. Sen sijaan naapurin Fanny ei koskaan palannut kotiin, ja Fannyn isä suhtautuu Lukasiin yhä vihamielisesti. Nyt kolmekymppinen Lukas on palannut kotikaupunkiinsa Kristianstadiin ja yrittää selvitellä, mitä hänelle ja Fannylle oikein tapahtui, kuka heidät sieppasi. Vanhassa pappilassa alkaa tapahtua outoja, jokin paha tuntuu taas vaanivan.

Sairaat sielut on yhdistelmä psykologista trilleriä, hyytävää dekkaria ja värisyttävää kauhuromaania. Niin koukuttava että parina iltana valvoskelin ihan liian myöhään kuuntelemassa äänikirjaa. Paikasta toiseen siirtyviä tavaroita, itsekseen lukkoon meneviä ovia, palavia puita. BookBeatissa kirjalla on 3,7 tähteä, minä voisin antaa arvosanaksi kolme ja puoli.

Ruotsinkielinen alkuteos Sjuka själar, 2016. Suomentanut Outi Menna.
Kustantaja WSOY, 2018. Lukijana Jarkko Nyman. Kesto 10 h 27 min.