Karin Slaughter: Hyvä tytär

IMG_20180126_165455_985.jpg

HarperCollins lähetti minulle tammikuun iloksi nipun arvostelukappaleita, joista ensimmäiseksi valitsin lukuvuoroon paketin paksuimman kirjan, Karin Slaughterin Hyvän tyttären. Kiitokset kustantamolle jälleen kerran! Yhdysvaltalainen Karin Slaughter (s. 1971) on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani, olen tainnut lukea kaikki häneltä suomennetut teokset.

Vuonna 1989. Samanthan ja Charlotten perhe ei ole kaupunkilaisten suosiossa Georgian Pikevillessä. Tyttöjen isä Russell Quinn työskentelee rikollisten puolustusasianajajana, joten hänellä on aina kesken jokin juttu, jonka takia häntä vihataan. Äiti Gamma on kaupunkilaisten mielestä vaikea nainen, koska hän on liian älykäs, ei osaa pitää suutaan kiinni eikä suostu mukautumaan. Kun Rusty auttaa murhaajan vapaaksi kuolemaantuomittujen osastolta, Quinnin perheen kotitalon ikkunasta heitetään polttopullo ja talo palaa maan tasalle. Mutta pahempaa on luvassa. Seuraavassa hyökkäyksessä äiti menettää henkensä. Isä syyttää itseään. Eikä Quinnin perhe ole koskaan enää entisensä.

28 vuotta myöhemmin Charlie Quinn on seurannut isänsä jalanjäljissä ja työskentelee myöskin puolustusasianajajana Pikevillessä. Sattumalta Charlie joutuu eräänä aamuna todistamaan järkyttävää kouluampumistapausta, jonka myötä menneisyyden muistot alkavat puskea pintaan, vanhat haavat avautuvat.

”Muistan, kun äitisi sanoi minulle kerran – hän sanoi: ’Russell, minun pitää päättää ennen kuolemaani, haluanko olla onnellinen vai haluanko olla oikeassa.'”
Charlie tunsi oudon vihlaisun sydämessään, koska se kuulosti juuri sellaiselta huomautukselta, jonka Gamma olisi tehnyt. ”Oliko hän onnellinen?”
”Uskon, että hän oli pääsemässä siihen.”

Karin Slaughter vie lukijansa keskelle riipaisevaa ja raastavaa perhedraamaa. Herkullisen piinaavaa, henkeäsalpaavaa jännitystä. Vahvoja, vavahduttavia tunteita. On niin lapsuuden tragediaa, äidin kaipuuta ja isyyden haasteita kuin myös sisarusten välistä sidettä, välittämistä ja rakkautta. On poliisien ja asianajajien työskentelyä, uhrien musertavaa surua. Salattuja salaisuuksia ja yllättäviä juonenkäänteitä.

Kaunokaiset-trillerin luettuani esitin toiveen, että Slaughter voisi vähän säästellä ja sääliä lukijoitaan. Slaughter osaa kirjoittaa loistavia trillereitä, mutta julmia, kammottavia kuvaelmia heitellään ajoittain ämpärikaupalla lukijaparkojen silmille. No, ilokseni Hyvä tytär ei ole ollenkaan niin sadistinen trilleri, vaan jännitystä rakennetaan tehokkaasti henkilöiden, salaisuuksien, yllätyksien kautta. Mutta vaikka raakojen yksityiskohtien mässäilyä on vähennetty, ei Hyvä tytär kalpene Kaunokaiset-trillerille. Jos Kaunokaiset oli täyden kympin trilleri, Hyvälle tyttärelle voisin antaa kymppi plussan.

Hyvän tyttären takakannen teksti lupaili vahvojen tunteiden ja odottamattomien käänteiden trilleriä. Sitä myös sain. Ja enemmänkin. Voisinpa jopa sanoa, että minulle tämä taisi olla Karin Slaughterin hienosta tuotannosta se kaikkein parhain. Hyvä tytär kouraisi sydämestä, vavahdutti mahan pohjasta, kostutti silmäkulmat ja aiheutti suoranaisen tunteiden myrskyn. Kiitos.

Englanninkielinen alkuteos The Good Daughter, 2017.
Suomentanut Virpi Kuusela.
Kustantaja HarperCollins, 2017. 556 sivua.

Karin Slaughter: Kahlittu

wp-1488397395181.jpg

Sara ei ollut koskaan täysin ymmärtänyt Willin ja Angien kieroutunutta suhdetta. Hän oli oppinut hyväksymään sen yhtenä niistä asioista, joita sieti, kun oli rakastunut johonkuhun, kuten sen, ettei toinen suostunut syömään kasviksia tai että toinen ei huomannut lainkaan vessapaperirullan olevan lopussa. Angie oli addiktio. Angie oli tauti.

Rakennustyömaalta löytyy entisen poliisin ruumis. Dale Harding oli juoppo, uhkapelaaja, öykkäri. Paha poliisi. Ruumiin ympärillä on runsaasti verta, mutta veri ei olekaan peräisin kuolleesta poliisista vaan kuuluu tuntemattomalle naiselle. Tutkinta saa uuden suunnan, kun rikospaikalta löytyy ase, joka on rekisteröity Angie Polaskille.

Ikuisuus ei koskaan ollut niin pitkä kuin sen kuvitteli olevan.

Karin Slaughter on yksi lempikirjailijoistani. Ja silti minua aina jännittää tarttua hänen kirjaansa. Onko tämä yhtä hyvä kuin edelliset? Vai onko tämä sittenkin ihan kaamea floppi, tuskastuttavan tylsä ja puuduttavan pitkäveteinen? Huoli pois, eihän Karin Slaughter petä lukijoitaan tälläkään kertaa! Loistavan Kaunokaiset-trillerin jälkeen Slaughter on palannut takaisin vanhojen tuttujen Sara Lintonin ja Will Trentin pariin.

Takakannessa hehkutetaan herpaantumattoman jännittävän ja kiihkeävauhtisen Kahlitun ristiriitaisine, erehtyväisine henkilöhahmoineen olevan monipolvisen rikostutkimuksen ja nerokkaan psykologisen trillerin saumaton yhdistelmä. Kyllä! Kahlitun seurassa ei ole lukujumeista ja keskittymisongelmista tietoakaan, vaan ihana lukuflow upottaa lukijan syleilyynsä eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään.

Slaughterin aiempia Will Trent ja Sara Linton -dekkareita lukeneet tietävät Willin, Saran ja Angien taustat. Viekkaasti Angie luikertelee taas Willin ja Saran elämään. Will menee tietysti sekaisin huolesta, ja Saran ristiriitaisissa tunteissa raivoavat ja repivät niin syvä rakkaus Williä kohtaan kuin polttava viha Angieta kohtaan. Angie ei ole koskaan ollut mikään puhdas pulmunen, tällä kertaa hän on tavallistakin julmempi ja vaarallisempi kalkkarokäärme. Mutta vaikka Angie osaa olla erittäin häijy akka, hänestä paljastuu myös lempeämpi puoli.

Taitava kerronta yhdistettynä nokkelasti punottuun juoneen, sietämättömän jännittäviin juonenkäänteisiin ja inhimillisiin henkilöhahmoihin tekevät Slaughterin Kahlitusta yhden tämän talven parhaista dekkareista. Ellei jopa parhaan. Vahva suositus!

Kiitos arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Englanninkielinen alkuteos The Kept Woman, 2016.
Suomentanut Päivi Paju. Kustantaja HarperCollins, 2016. 495 sivua.

Karin Slaughter: Kaunokaiset

PicsArt_04-13-05.16.45

Luin ensin Kultakutri, sinisilmä -novellin, joka toimii alkutahtina tälle Kaunokaiset-romaanille. Vaikka novelli onkin 60-sivuinen prologi romaanille, novellin voi hyvin jättää väliin. Todellinen Slaughter-fani lukee tietysti molemmat.

Kaksikymmentäneljä vuotta sitten Clairen ja Lydian sisko katosi jälkiä jättämättä. Nyt Claire joutuu kohtaamaan uuden menetyksen, kun hänen aviomiehensä tapetaan. Hautajaisten jälkeen Claire löytää videotiedostoja miehensä tietokoneelta ja joutuu huomaamaan, että hänen miehensä oli jotakin aivan muuta kuin hän oli luullut.

Kyllä Slaughter osaa! Kaunokaiset on psykologinen trilleri, jota ei malttaisi laskea käsistään. Jokaisessa luvussa on jokin koukku, joka saa lukijan ahmimaan vielä yhden luvun lisää. Salaisuuksien verho raottuu hiljalleen, lukija pääsee herkuttelemaan uusilla paljastuksilla, jännitys tihentyy, kauhu kasvaa.

Kaunokaiset on hyvin raaka ja sadistinen trilleri. Karin Slaughter suorastaan mässäilee iljettävillä yksityiskohdilla. Hetkittäin jopa toivoin, että Slaughter olisi vähän säästellyt lukijaparkojaan. Kaunokainen on täyden kympin trilleri, mutta se olisi ollut sitä vähemmilläkin raakuuksilla.

Karin Slaughterin aiemmista romaaneista poiketen Kaunokaiset ei keskity poliisitutkimukseen. Trillerin keskiössä on kaksi sisarusta, joiden elämää on varjostanut nuoruuden tragedia, siskon katoaminen. Siskosten isän sydän on särkynyt surusta. Clairen ja Lydian tiet ovat erkaantuneet vuosiksi. Jokainen henkilöhahmo on oma persoonansa, vikoineen päivineen, ja Slaughter kuvaa hienosti perheenjäsenten välisiä kemioita. Ja kaikesta tapahtuneesta huolimatta perhettä yhdistää vahva side, rakkaus.

Englanninkielinen alkuteos Pretty Girls, 2015.
Suomentanut Pirjo Ruti. Kustantaja HarperCollins Nordic, 2016. 464 sivua.

Karin Slaughter: Kultakutri, sinisilmä

PicsArt_04-13-05.16.04

Luetut.netiä kauemmin seurailleet tietänevät, että olen tunnustautunut Karin Slaughter -faniksi. Eipä siis liene yllätys, että Slaughterin Kultakutri, sinisilmä päätyi lukulistalleni. Tämä psykologinen trillerinovelli sai tosin odotella pari kuukautta lukuvuoroaan tabletissani. Kultakutri, sinisilmä on nimittäin novelli ajasta ennen romaania Kaunokaiset. Halusin säästellä novellia ja odotella romaanin ilmestymistä, niin pääsisin lukemaan nämä molemmat peräkkäin.

Maanantai 4.3.1991, Athens, Georgia. Julia Carroll on huolissaan. Viisi viikkoa aiemmin Beatrice Oliver oli kadonnut. Beatrice oli 19-vuotias, vaaleatukkainen ja sinisilmäinen, yliopisto-opiskelija, kaunis. Aivan kuten Julia. Ja sitten katoaa koditon Mona. Julia päättää selvitellä katoamistapauksia ja suunnittelee kirjoittavansa aiheesta artikkelin yliopiston lehteen.

Onneksi tiesin jo etukäteen, että Kultakutri, sinisilmä ei ole Sara Linton & Will Trent -dekkari, joten minun ei tarvinnut sen suhteen pettyä. Ja vaikka en tämän lyhyen novellin perusteella erityisemmin ihastunut Julia Carrolliin, oli virkistävää lukea Slaughterilta välillä muutakin kuin Sara Lintonin ja Will Trentin tarinaa.

Kultakutri, sinisilmä on vajaa 60-sivuinen novelli. Ja siinä onkin sen suurin ongelma. Kun tarina pääsee kunnolla vauhtiin, se jo loppuukin. En oikeastaan ihan ymmärrä, miksi Slaughter on edes kirjoittanut tämän novellin. Mikäli tämä toimii alkutahtina Kaunokaiset-romaanille, tätähän olisi voinut lyhentää ja lätkäistä Kaunokaiset-romaanin alkuun prologiksi. Nämä single-novellit tai ”sinkut” tuntuvat kuitenkin olevan tällä hetkellä muotia rapakon takana, ja Karin Slaughterin lisäksi näitä ovat tehtailleet muun muassa sellaiset tunnetut nimet kuin John Grisham, Diana Gabaldon, Patricia Cornwell ja Dean Koontz.

Vaikka Slaughterin Kultakutri, sinisilmä on mielestäni liian lyhyt (ja prologiksi liian pitkä), ei tämä suinkaan ihan huono ollut. Sen verran nopeaan tahtiin ahmaisin tämän, koukuttuneena ja viihtyen. Lukija aavistelee, mitä tulee tapahtumaan, ja seuraa matkaa jännittyneenä. Ja kun Kultakutri, sinisilmä on luettu, tästä on hyvä jatkaa Kaunokaiset-trillerin kanssa.

Englanninkielinen alkuteos Blonde Hair, Blue Eyes, 2015.
Suomentanut Anna Pertola. Kustantaja HarperCollins Nordic, 2016. 58 sivua.