Jussi Adler-Olsen: Selfiet

IMG_20180719_174451_439.jpg

Carl huokaisi. Nyt hänellä oli kolme tapausta, joita pitäisi alkaa penkoa: kaksitoista vuotta sitten murhattu nainen, kolme viikkoa sitten murhattu nainen ja Rosen murhattu persoonallisuus.
Hän tuskin enää tiesi, mikä näistä tapauksista oli vuorossa ensimmäisenä.

Apulaispoliisikomisario Carl Mørck johtaa poliisitalon kellarissa majailevaa pientä Osasto Q:ta, jonka tehtävänä on ratkoa vanhoja selvittämättömiä rikoksia. Nyt osastoa uhataan alasajolla, ja Carl päättää tehdä kaikkensa vakuuttaakseen yläkerran porukat Osasto Q:n tarpeellisuudesta. Ensimmäiseksi he alkavat tutkia kahta murhatapausta, joiden välillä on kaksitoista vuotta aikaa, mutta joissa on selviä yhtäläisyyksiä. Mutta yllättäen pieni Osasto Q supistuu vieläkin pienemmäksi, kun Rose joutuu hoitoon psykiatriseen sairaalaan ja Carlilla on apunaan enää Assad ja Gordon.

Samaan aikaan seurataan nuoria naisia, jotka elävät yhteiskunnan tuella. He yrittävät vältellä työntekoa, haaveilevat rikkauksista ja helposta elämästä. Meikit ja vaatteet ovat tärkeämpiä kuin vuokranmaksu. Yksi pyörittää sugar daddyja, toinen hankkiutuu toistuvasti raskaaksi saadakseen yhteiskunnalta helppoa rahaa. Sosiaalitoimiston työntekijä Anneli on lopen kyllästynyt näihin työtä vieroksuviin, yhteiskunnan siivellä eläviin typeriin naikkosiin. Lopulta Anneli päättää tehdä selvää ärsyttävimmistä sossupummeista, jotka hän on työuransa aikansa joutunut kohtaamaan.

Anneli riisuutui ja meni sängylle makaamaan, edelleen päästään pyörällä ja täristen yliajon aiheuttamasta kiihtymyksestä ja adrenaliinista. Ne olivat täysin vieraita tuntemuksia sille kunnon tytölle, joka oli nyt pian viisikymmentä vuotta käyttäytynyt moitteettomasti eikä ollut koskaan ennen tehnyt pahaa kenellekään. Miten hän olisi voinut tietää, miten hyvältä tuntui saada päättää muiden hengestä?

Minulla on menossa useamman kirjan dekkariputki, ja nyt luettavakseni valikoitui tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin seitsemäs Osasto Q -dekkari nimeltä Selfiet. Ei ehkä ihan parhainta luettavaa 30 asteen raukeassa helteessä. Kirjassa nimittäin hypitään ajassa eteen- ja taaksepäin, henkilöstä toiseen. Ensimmäiset viisikymmentä sivua lukeminen edistyi nihkeästi, mutta sitten dekkari vei mennessään. Ja hyvin veikin!

Selfiet on monitahoinen jännäri, jossa Osasto Q:lla on useampi tapaus selvitettävänään. Pahoinpitelyitä ja yliajoja, varkauksia ja ryöstelyitä, ammuskeluja ja natsirikoksia. Jussi Adler-Olsen pitää kaikki langat tyylikkäästi hyppysissään ja juoksuttaa tarinaansa humoristisella otteella taidokkaasti eteenpäin. Vaikka sivuja on yli viisisataa, juoni kantaa hyvin loppuun saakka, enkä pahemmin kaipaillut tiivistämistä. Tosin muutamia rönsyjä olisi voinut hieman typistää.

Carl Mørck on oma nokkela ja kärttyinen itsensä, Assad keittelee vahvoja juomiaan ja viljelee omituisia sananlaskujaan, Gordon on yllättävän skarppi ja tehokas. Rose parantelee itseään psykiatrisessa sairaalassa, ja hänen arvoitukselliseen menneisyyteensä saadaan vihdoin selvyyttä. Mutta melkeinpä voisin sanoa, että tuttujen henkilöhahmojen sijaan kirjan kiinnostavimmat tyypit löytyvät yhteiskunnan tuella elävistä naisista sekä heidän sosiaalityöntekijästään. Adler-Olsen kuvaa herkullisesti työttömien naisten elämää, ja murhaava sossutäti on sopivasti vinksahtanut.

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Tanskankielinen alkuteos Selfies, 2016.
Suomentanut Katriina Huttunen.
Kustantaja Gummerus, 2018. 535 sivua.

Jussi Adler-Olsen: Vartija

IMG_20170803_194842_095_20170803200019152

Tanskalainen Jussi Adler-Olsen (s. 1950) on työskennellyt muun muassa näytelmäkirjailijana, kääntäjänä ja kustannustoimittajana. Varsinaisen läpimurtonsa kirjailijana hän teki Osasto Q -rikossarjallaan. Vartija on Osasto Q -sarjan kuudes osa. Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Hän näki joka puolella harmaan sävyjä. Lepattavat varjot ja hellävarainen pimeys kietoutuivat hänen ympärilleen peitoksi ja pitivät hänet lämpimänä.

Rikostutkija Carl Mørckin ilta on venähtänyt pitkäksi ja hän torkkuu työpöytänsä ääressä, kun soiva puhelin keskeyttää hänen päivänokosensa. Eläkkeelle jäävä poliisi Bornholmin saarelta yrittää pyytää Osasto Q:n apua jonkin kimurantin rikostapauksen tutkinnassa. Carl Mørck ei suhtaudu kovinkaan suopeasti miehen avunpyyntöön. Ja seuraavana päivänä tapahtuu traaginen välikohtaus.

Carl, Rose ja Assad päätyvät tutkimaan seitsemäntoista vuotta sitten tapahtunutta yliajoa. Bornholmin korkeakoulun suosituin tyttö oli löydetty kuolleena, rajun liikenneonnettomuuden seurauksena puuhun paiskautuneena. Johtolankoja oli tasan nolla, yliajo jäi selvittämättä ja syyllinen tuomitsematta. Kaikkien mielestä kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä tahaton tappo ja liikennepako vaan harkitusti tehty murha.

Tutkimukset Bornholmin saarella johdattavat Osasto Q:n taivaankappaleita palvovan esoteerisen lahkon, Luonnonabsorptioakatemian, jäljille. Yhteisön johtajan oikeana kätenä toimii lujaluontoinen nainen, joka tekee päättäväisesti kaikkensa suojellakseen sekä itseään että lahkon karismaattista johtajaa.

Vain vähän aikaa. Ne olivat ainoat konkreettiset sanat, joita Carl pystyi ajattelemaan, loput hänestä oli pelkkää ruumista.

Monet kirjailijat ovat ammentaneet jännäreihinsä aineksia joko todellisista tai kuviteltuista uskonnollisista kulteista. Saatananpalvontaa, eläinuhreja, joukkoitsemurhia. Muutama vuosi sitten minäkin ahmin monta dekkaria, joissa pääpahiksen roolia esittivät jonkin vaarallisen uskonlahkon jäsenet. Sitten iski totaalinen kyllästyminen, aloin vältellä mystisistä kulteista kertovia dekkareita. Joskus tauko on paikallaan ja nyt olen taas hiljalleen alkanut lämmetä aiheelle. Viime vuonna lukaisin ainakin kaksi uskonnollisista yhteisöistä kertovaa dekkaria, Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin ja Prestonin & Childin Kuoleman naamio. Mutta tällä kertaa tarjolla ei ole lapsiuhreja, voodoo-taikoja eikä edes eläviä kuolleita, kun uskonlahkoteemaan pureutuu Jussi Adler-Olsen kuudennessa Osasto Q -dekkarissaan Vartija.

Jussi Adler-Olsen juoksuttaa rinnakkain kahta tarinaa. Toisessa seuraillaan nykyajassa Osasto Q:n tutkimuksia, toisessa keskitytään lahkon pakkomielteiseen avainhenkilöön. Enkä voi kuin ihailla, miten taitavasti Adler-Olsen rakentaa dekkarinsa juonta ja koukuttaa lukijansa. Tarina rullaa eteenpäin kuin itsestään, sivut kääntyilevät vauhdilla. Carl, Rose ja Assad ovat vallan mainio kolmikko, ja henkilöiden vuoropuhelut ovat rennon humoristisia, luontevan sujuvia. Lukijoiden silmille ei heitellä ylen määrin verta ja suolenpätkiä, vaan mestarillinen Adler-Olsen osaa hienosti luoda jännitystä ilman järjettömiä raakuuksia.

Jussi Adler-Olsenin Vartija on timanttinen ja teräksinen dekkari, viimeisen päälle kirkkaaksi hiottu ja napakaksi taottu. Mikäli tämä huikea tanskalainen dekkarikirjailija on sinulle vielä tuntematon, kehotan tutustumaan hänen tuotantoonsa mahdollisimman pikaisesti. Adler-Olsen ei todellakaan petä.

Tanskankielinen alkuteos Den grænseløse, 2014.
Suomentanut Katriina Huttunen.
Kustantaja Gummerus, 2017. 570 sivua.

Jussi Adler-Olsen: Poika varjoista

img_20160630_111512.jpg

Tanskalainen Carl Valdemar Jussi Henry Adler-Olsen on työskennellyt muun muassa kääntäjänä, kustannustoimittajana ja näytelmäkirjailijana. Ensimmäisen romaaninsa hän julkaisi vuonna 1997, mutta varsinaisen läpimurtonsa hän teki Osasto Q -rikossarjallaan. Poika varjoista on Osasto Q -sarjan viides osa.

Syksyllä 2008 kehitysapurahojen väärinkäyttöä epäillyt virkamies William Stark katoaa palattuaan Kööpenhaminaan työmatkalta Kamerunista. Sitten hypätään kaksi vuotta ajassa eteenpäin syksyyn 2010 ja viisitoistavuotiaaseen Marcoon, joka päättää paeta romaniyhteisöstä saatuaan tarpeekseen julmasta sedästään, kerjäämisestä, ryöstelystä ja väkivallasta. Ja sitten aikahyppy kevääseen 2011, Osasto Q alkaa Carl Mørckin johdolla tutkia Willian Starkin katoamista. Pian Marcon perässä on vaarallisten vihollisten lisäksi myös Osasto Q, joka arvelee Marcon tietävän jotain Starkin katoamisesta.

Kuten Adler-Olsenin edellisen dekkarin kanssa myös tämän parissa minulla oli käynnistymisvaikeuksia. Mutta kun muutaman kymmentä sivua luettuani koukutuin, se oli menoa se. Voi Marcoa, paperitonta poikaa pakomatkalla, ympäriinsä juoksemassa, henkensä puolesta peläten. Vanhat tutut Carl Mørck, Assad ja Rose ovat jokainen mainioita henkilöhahmoja, niin ihanasti vinksahtaneita. Päähenkilöiden yksityiselämään ei kuitenkaan keskitytä liiaksi, vaan dekkarijuoni etenee koko ajan sujuvasti eteenpäin. Taitavasti kirjoitettua ja viihdyttävää jännitystä.

Tanskankielinen alkuteos Marco Effekten, 2012.
Suomentanut Katriina Huttunen. Kustantaja Gummerus, 2016. 553 sivua.