Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä

IMG_20170417_153553_01

Jukka Laajarinne työskenteli matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana ennen ryhtymistään vapaaksi kirjailijaksi. Laajarinne on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta Pinnan alla pimeä herätti kiinnostukseni. Kustantaja Atena on kuvaillut kirjaa tiivistunnelmaiseksi psykologiseksi trilleriksi, joka yhdistää myytit aikamme suurimpiin uhkakuviin. Mielenkiintoista! Kiitos arvostelukappaleesta Atenalle!

Kohtasin saman symbolikuvan kolme kertaa. Ensin omassa unessani, sitten potilaani kertomuksessa ja lopulta uutisissa. Korkeasaari, hukkuvia ihmisiä. – – Meitä saattaa olla uhkaamassa jonkin sortin epidemia. Ehkä pandemia. Ihmiset tuhoutuvat joukoittain johonkin, mikä on toistaiseksi pinnan alla.

Psykoterapeutti Kaarlo Nuortevan asiakas kertoo muistavansa, että oli pienenä lapsena ollut vaarassa hukkua Korkeasaaren rannassa. Kaarlon mieleen palautuu hänen oma unensa, jossa ihmisiä hukkui mereen eläintarhan edustalla. Ja sitten se tapahtuu ihan oikeasti, Korkeasaaren rannassa hukkuu lapsia. Epidemia on alkanut levitä.

Kaarlo ottaa yhteyttä opiskeluaikaiseen tyttöystäväänsä, joka työskentelee nykyisin maan johtavana epidemiologina. Kaarlo ja Doris yrittävät pysäyttää epidemian ja seuraavat huolestuneena uutisia maailmalta. Tulvia Georgiassa, valtavia kraattereita Siperiassa. Sairastumassa eivät ole pelkästään ihmiset vaan koko tuntemamme todellisuus.

Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeä on kiehtova ja omintakeinen romaani. Entäpä jos onnettomuudet ja kauheudet ihan oikeasti lisääntyisivät ja leviäisivät sanoista ja katseista, unista ja uutisista? Voisiko epidemian pysäyttää vai koituisiko massahysteria ihmiskunnan tuhoksi?

Pinnan alla pimeä ei ole kirja, joka ahmaistaan nopeasti välipalaksi ja sitten sännätään seuraavan kirjan kimppuun. Laajarinteen tekstin sisäistäminen vaatii nimittäin oman aikansa. Psykologista ja filosofista jargonia on runsaasti, enkä todennäköisesti oikeasti edes ymmärtänyt kaikkea. Laajarinne siteeraa muun muassa Jungia ja kieputtaa todellisuutta fiktion ympärille. Hetkittäin tunsin lukevani pidemminkin raskasta oppikirjaa kuin koukuttavaa trilleriä.

Vaikka Laajarinteen romaani on hämmentävän omituinen, hänen sanoissaan on myös pelottava totuuden siemen. Epidemiat leviävät sanoista. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että itsemurhista uutisoiminen lisää itsemurhia. Vihapuhe lisää vihapuhetta. Kun joku kertoo somessa pesseensä talonsa ikkunat, muutama muukin todennäköisesti innostuu ikkunanpesupuuhiin. Kun pari luokan suosituinta tyttöä hehkuttaa ihanaa poikabändiä, pian suurin osa luokan tytöistä on rehkahtanut kyseiseen bändiin. Ihminen ei elä omassa suljetussa kuplassaan, vaan muiden ihmisten sanat ja teot muokkaavat meitä ja meidän toimintaamme.

Kirjan luettuani jäin vähän hämilleni. Toisaalta Jukka Laajarinteen idea on mahtava, kirja kiehtoi ja koukutti, Laajarinne sai minut hyvällä tavalla mietiskelemään lukemaani. Toisaalta hyvä idea tuntuu paikoitellen hukkuvan psykologisen ja filosofisen jaarittelun alle, hedelmätöntä ja turhauttavaa pohdiskelua on aivan liikaa. Ja kirjan loppu ei oikein tyydyttänyt minua.

Julkaistu vuonna 2017.
Kustantaja Atena. 263 sivua.
Kansi Timo Mänttäri.

P.S. Luetut.net muutti tänne WordPressiin alkuvuodesta 2016. Ja tämä on sadas postaukseni täällä!