Kaksi jännää ruotsalaista äänikirjaa

CollageMaker_20180829_205234897-1.jpg

Viime kuukausien aikana BookBeatia on käyttänyt lähinnä vain tyttäreni. Olen harkinnut tilauksen lopettamista, koska olen kokenut maksavani lähestulkoon tyhjästä. Mutta kun ennätyshelteet hellittivät tiukan otteensa Pohjolasta ja ilmaan alkoi hiipiä ripaus syksyn raikkautta, äänikirjojen kuuntelu alkoi taas houkutella.

* * *

Emelie Schepp: Hidas kuolema

Syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertova dekkarisarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Jana joutuu tälläkin kertaa vastatusten järkyttävän menneisyytensä kanssa. Samaan aikaan rikosylikomisario Henrik Levin ja rikoskomisario Mia Bolander yrittävät selvitellä pahoinpidellyn naisen kuolemaa. Kun kuolemantapauksia tulee lisää, poliisit ymmärtävät etsivänsä sarjamurhaajaa.

Hidas kuolema toimii oivallisesti äänikirjana. Tarina ei vaadi liikaa keskittymistä mutta pitää mielenkiinnon yllä. Lisää vauhtia ja yllätyksellisyyttä jäin kuitenkin kaipailemaan, eikä kirjan loppuratkaisu tarjonnut toivomaani mojovaa yllätystä. BookBeatissa lukijat ja kuuntelijat ovat antaneet tälle arvosanaksi 4,1 tähteä, mutta minä antaisin tälle reippaasti alle nelosen, ehkä kolme tähteä.

Ruotsinkielinen alkuteos Prio ett, 2016. Suomentanut Meri Ala-Tauriala.
Kustantaja HarperCollins, 2018. Lukijana Jukka Pitkänen. Kesto 13 h 11 min.

* * *

Kristina Ohlsson: Sairaat sielut

Kymmenen vuotta sitten Lukas katosi yllättäen ennen ylioppilasjuhliaan, mutta muutaman viikon jälkeen hänet löydettiin pahasti mukiloituna ja muistinsa menettäneenä. Sen sijaan naapurin Fanny ei koskaan palannut kotiin, ja Fannyn isä suhtautuu Lukasiin yhä vihamielisesti. Nyt kolmekymppinen Lukas on palannut kotikaupunkiinsa Kristianstadiin ja yrittää selvitellä, mitä hänelle ja Fannylle oikein tapahtui, kuka heidät sieppasi. Vanhassa pappilassa alkaa tapahtua outoja, jokin paha tuntuu taas vaanivan.

Sairaat sielut on yhdistelmä psykologista trilleriä, hyytävää dekkaria ja värisyttävää kauhuromaania. Niin koukuttava että parina iltana valvoskelin ihan liian myöhään kuuntelemassa äänikirjaa. Paikasta toiseen siirtyviä tavaroita, itsekseen lukkoon meneviä ovia, palavia puita. BookBeatissa kirjalla on 3,7 tähteä, minä voisin antaa arvosanaksi kolme ja puoli.

Ruotsinkielinen alkuteos Sjuka själar, 2016. Suomentanut Outi Menna.
Kustantaja WSOY, 2018. Lukijana Jarkko Nyman. Kesto 10 h 27 min.

 

Camilla Grebe: Lemmikki

IMG_20180825_100113_190.jpg

Ruotsalaisen Camilla Greben psykologinen jännäri Kun jää pettää alta imaisi minut mukaansa vuosi sitten. Jäin janoamaan lisää. Ilokseni trillerin itsenäinen jatko-osa Lemmikki ilmestyi suomeksi heti tänä kesänä, ja odotin malttamattomana sopivaa hetkeä dekkarin ahmimiselle. Eivätkä minun odotukseni kirjan suhteen suinkaan vähentyneet kuultuani Lemmikin saaneen kaksi erittäin arvostettua palkintoa. Ensin Ruotsin dekkariakatemia oli valinnut Lemmikin parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi vuonna 2017 ja sitten Lemmikki vielä kahmaisi parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinnon vuonna 2018. On se Camilla Grebe melkoinen jännärivelho!

Ormberg henkii rappiota ja epätoivoa: lakkautettuja tehtaita, lopetettuja liikkeitä, hylättyjä taloja. Epäluulo pakolaisia kohtaan on tätä taustaa vasten ihan ymmärrettävää. Eikös se niin mene? Ihmismieli etsii syysuhteita. On helppo uskoa, että vaikeudet johtuvat pakolaisista. Että työttömyys, kylän autioituminen ja julkisten palveluiden karsiminen ovat kaikki heidän syytään. Kun elanto ja arvokkuus on viety, on hyvin houkuttelevaa osoitella toisia sormella. Esimerkiksi maahanmuuttajia.

Lemmikki-dekkarin tapahtumapaikkana on Ormberg. Mitättömän pieni kylä parin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Autioituvassa Ormbergissa asuu enää lähinnä vain työttömiä ja vanhuksia, jotka ovat kieltäytyneet muuttamasta muualle. Vanha tekstiilitehdas on laittanut lapun luukulle, ja nykyään tehtaan tiloissa toimii vastaanottokeskus sadalle turvapaikanhakijalle. Pikkuruisessa pitäjässä ei yleensä tapahdu yhtään mitään, mutta kahdeksan vuotta sitten kiviröykkiöstä löytyi viisivuotiaan tytön luuranko ja nyt tutkinta on käynnistetty uudelleen. Ja tutkinnan myötä kolmen henkilön elämä kietoutuu yhteen.

Teini-ikäinen Jake asuu siskonsa ja alkoholisoituneen isänsä kanssa Ormbergin hienoimmassa talossa. Äiti on menehtynyt syöpään. Kun Jake on yksin kotona, hän käy salaa äitinsä vaatekaapilla ihastelemassa upeita paljettimekkoja ja korkeakorkoisia strassikenkiä. Mutta ei Ormbergissa poika voi julkisesti pukeutua naistenvaatteisiin ja meikata. Niinpä Jake pitää haaveensa omana tietonaan eikä kerro niistä kenellekään.

Vähän päälle parikymppinen Malin on vastavalmistunut poliisi. Nyt hän asuu väliaikaisesti äitinsä luona Ormbergissä. Puolen vuoden kuluttua kesällä Malin on menossa naimisiin juristina työskentelevän Maxin kanssa, viimeistään silloin Malin aikoo jättää Ormbergin taakseen ja muuttaa Maxin luo Tukholmaan. Ormbergiin liittyy liikaa kipeitä muistoja, ja pienessä peräkylässä kaikki tuntevat toisensa kiusallisen hyvin, minnekään ei pääse piiloon.

Kuusikymppinen Hanne löydetään Ormbergin metsästä hortoilemasta kylmettyneenä ja sekavana. Poliisissa profiloijana työskennellyt käyttäytymistieteilijä kärsii alkavasta dementiasta, mutta nyt hän ei muista viime päivistä yhtään mitään. Hanne ei muista, miten päätyi yksin metsään, eikä tiedä, mitä hänen käteensä kuulakärkikynällä kirjoitetut numerot merkitsevät.

Olen täynnä tyhjyyttä, kammottavaa loputonta pimeyttä.
Ehkä Ormberg on viimein asettunut minuun asumaan.

Eipä ole Camilla Greben Lemmikkiä suotta kehuttu ja palkinnoilla kunnioitettu. Lemmikki tekisi mieli ahmia yhdeltä istumalta, ja toisaalta näin hyvää dekkaria haluaisi säästellä, nauttia pieniä suupaloina, hitaasti herkutellen. Luetpa sitten nopeasti hotkaisten tai hitaasti nautiskellen, suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän erinomaiseen ruotsalaisdekkariin.

Kertojaääniä on kolme. Teinipoika Jake ja nuori naispoliisi Malin sekä kuusikymppinen profiloija Hanne. Tosin Hanne saa äänensä kuuluville lähinnä vain päiväkirjansa sivuilla. Päiväkirjan jonka Hanne kadottaa metsässä harhaillessaan ja jonka Jake löytää, päiväkirjan jota Jake lukee salaa. Resepti toimii hyvin, sekä Hanne että Jake tulevat lukijalle läheisiksi, koin kumpaakaan kohtaan suurta myötätuntoa ja sääliä. Sen sijaan Malin on minulle aluksi hivenen etäinen, mutta matkan varrella kiinnyin myös häneen. Kaikilla kolmella on oma tärkeä tehtävänsä tarinan kuljetuksessa.

Pieni ja surkea kyläpahanen, kyläläisten epäluulo maahanmuuttajia kohtaan, kylän persoonalliset asukkaat. Ei mitään uusia teemoja dekkarimaailmassa, mutta Camilla Grebe on kyhännyt aineksista hämmästyttävän tuoreen ja kiinnostavan kokonaisuuden. Yhteiskunnallisia teemoja ei alleviivata liiaksi, ne solahtavat luontevasti tarinaan, ja lukijalle annetaan tilaa luoda omat mielipiteensä. Kerronta on herkkävireistä ja vangitsevaa, puhuttelevaa ja taidokasta.

Camilla Greben Lemmikki nousee varmasti korkealle tämän vuoden top-listoillani, todennäköisesti jopa ihan sinne kirkkaimpaan kärkeen. Tällaisia helmiä osuu harvoin kohdalle. Viisisataasivuisessa dekkarissa ei ole yhtään notkahdusta, ei yhtään harha-askelta, ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Tasapainoinen ja sopusointuinen paketti, täydellinen lukunautinto.

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Ruotsinkielinen alkuteos Husdjuret, 2017.
Suomentanut Sari Kumpulainen.
Kustantaja Gummerus, 2018. 507 sivua.

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

IMG_20180817_060000_435.jpg

Yhdysvaltainen Leonard Goldberg kiidättää lukijan runsaan sadan vuoden takaiseen kylmään ja sumuiseen Lontooseen. Yksityisetsivä Sherlock Holmes on kuollut muutamaa vuotta aiemmin, mehiläisten hoitaminen koitui hänen kohtalokseen. Holmesin läheisen ystävän tohtori John H. Watsonin vointi on alkanut ikääntymisen myötä rapistua, mutta älyhoksottimet toimivat yhä ihailtavan terävästi.

Tohtori John H. Watsonin luo saapuu mustapukuinen nainen, joka suree veljensä Charles Harrelstonin traagista poismenoa. Pahoissa veloissa olleen Charlesin kuolema on poliisin taholta tuomittu itsemurhaksi, eikä asiaa tutkita sen enempää. Harrelstonin sisko on asiasta eri mieltä, hän syyttää poliisia perheensä maineen tahraamisesta ja pyytää Watsonin apua.

Tohtori John H. Watson ryhtyy tutkimuksiin yhdessä poikansa John Watson nuoremman kanssa. He lähtevät tapaamaan silminnäkijöitä, Joanna Blalockia ja tämän kymmenvuotiasta poikaa. Myöskään Joanna ei usko Charlesin kuoleman olleen itsemurha tai onnettomuus, ja älykäs nainen liittyy Watsonien seuraan tutkimaan tapausta. Eikä Joanna ole kuka tahansa nainen vaan Sherlock Holmesin salattu tytär.

Huikeaa, ajattelin. Kerrassaan huikeaa. Tässä nyt oli korkeasti koulutettu leikkaussalihoitaja, joka harrasti fysiikkaa ja jolla tuntui olevan taito kaivaa esiin murhatapausten johtolankoja. Mietin pakostakin, miten tietäväinen oikein olikaan tämä tavattoman viehättävä nainen, jota en voinut olla vilkuilematta syrjäsilmällä.

Kauniskantinen Sherlock Holmesin tytär on miellyttävän vanhanaikainen ja kiehtova murhamysteeri, jossa ei mässäillä raakuuksilla. Syyllisen henkilöllisyys selviää kaikille heti alussa, joten loput kirjasta yritetään saadaan syyllinen kiikkiin ja selvitellä murhan motiivia. Rikostutkinta suoritetaan leppoisasti mutta ei suinkaan tylsästi. Terävää älyä ja ällistyttävää päättelykykyä. Kirjan luonteeseen ja tunnelmaan sopivat älykkään naisen hämmästyttävän tarkkanäköiset oivallukset. Asiat ratkeavat perinpohjaisen pähkäilyn ja huolellisen havainnoinnin myötä, jopa pirullisen hankala salakirjoitus tulee selvitettyä.

Mutta harmillisesti lukija on välillä askeleen edellä fiksuja salapoliiseja. Hetkittäin jopa Sherlock Holmesin tytär Joanna Blalock tuntuu hoksaavan typerryttävän hitaasti ilmiselviä seikkoja, vaikka hänen ammattitaitoaan sairaanhoitajana ja poikkeuksellista älykkyyttään korostetaan jatkuvasti. Minä en työskentele sairaanhoitoalalla enkä ole erityisen välkky, mutta silti tajusin pari ilmeistä juttua ennen Joannaa.

Leonard Goldbergin kirjoittama Sherlock Holmesin tytär on viihdyttävä ja viehättävän vanhahtava cozy mystery, jossa olisi aineksia pidemmäksikin dekkarisarjaksi. Ja onpa kahdeksankymppinen Goldberg jo kirjoittanut sarjalle jatkoa ainakin yhden kirjan verran. Toivottavasti saamme suljetun huoneen mysteerin myös suomeksi!

Kiitos arvostelukappaleesta Bazar Kustannukselle!

Englanninkielinen alkuteos The Daughter of Sherlock Holmes, 2017.
Suomentanut Marja Helanen.
Kustantaja Bazar, 2018. 331 sivua.
Kannen suunnitellut Susanna Appel.

Jussi Adler-Olsen: Selfiet

IMG_20180719_174451_439.jpg

Carl huokaisi. Nyt hänellä oli kolme tapausta, joita pitäisi alkaa penkoa: kaksitoista vuotta sitten murhattu nainen, kolme viikkoa sitten murhattu nainen ja Rosen murhattu persoonallisuus.
Hän tuskin enää tiesi, mikä näistä tapauksista oli vuorossa ensimmäisenä.

Apulaispoliisikomisario Carl Mørck johtaa poliisitalon kellarissa majailevaa pientä Osasto Q:ta, jonka tehtävänä on ratkoa vanhoja selvittämättömiä rikoksia. Nyt osastoa uhataan alasajolla, ja Carl päättää tehdä kaikkensa vakuuttaakseen yläkerran porukat Osasto Q:n tarpeellisuudesta. Ensimmäiseksi he alkavat tutkia kahta murhatapausta, joiden välillä on kaksitoista vuotta aikaa, mutta joissa on selviä yhtäläisyyksiä. Mutta yllättäen pieni Osasto Q supistuu vieläkin pienemmäksi, kun Rose joutuu hoitoon psykiatriseen sairaalaan ja Carlilla on apunaan enää Assad ja Gordon.

Samaan aikaan seurataan nuoria naisia, jotka elävät yhteiskunnan tuella. He yrittävät vältellä työntekoa, haaveilevat rikkauksista ja helposta elämästä. Meikit ja vaatteet ovat tärkeämpiä kuin vuokranmaksu. Yksi pyörittää sugar daddyja, toinen hankkiutuu toistuvasti raskaaksi saadakseen yhteiskunnalta helppoa rahaa. Sosiaalitoimiston työntekijä Anneli on lopen kyllästynyt näihin työtä vieroksuviin, yhteiskunnan siivellä eläviin typeriin naikkosiin. Lopulta Anneli päättää tehdä selvää ärsyttävimmistä sossupummeista, jotka hän on työuransa aikansa joutunut kohtaamaan.

Anneli riisuutui ja meni sängylle makaamaan, edelleen päästään pyörällä ja täristen yliajon aiheuttamasta kiihtymyksestä ja adrenaliinista. Ne olivat täysin vieraita tuntemuksia sille kunnon tytölle, joka oli nyt pian viisikymmentä vuotta käyttäytynyt moitteettomasti eikä ollut koskaan ennen tehnyt pahaa kenellekään. Miten hän olisi voinut tietää, miten hyvältä tuntui saada päättää muiden hengestä?

Minulla on menossa useamman kirjan dekkariputki, ja nyt luettavakseni valikoitui tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin seitsemäs Osasto Q -dekkari nimeltä Selfiet. Ei ehkä ihan parhainta luettavaa 30 asteen raukeassa helteessä. Kirjassa nimittäin hypitään ajassa eteen- ja taaksepäin, henkilöstä toiseen. Ensimmäiset viisikymmentä sivua lukeminen edistyi nihkeästi, mutta sitten dekkari vei mennessään. Ja hyvin veikin!

Selfiet on monitahoinen jännäri, jossa Osasto Q:lla on useampi tapaus selvitettävänään. Pahoinpitelyitä ja yliajoja, varkauksia ja ryöstelyitä, ammuskeluja ja natsirikoksia. Jussi Adler-Olsen pitää kaikki langat tyylikkäästi hyppysissään ja juoksuttaa tarinaansa humoristisella otteella taidokkaasti eteenpäin. Vaikka sivuja on yli viisisataa, juoni kantaa hyvin loppuun saakka, enkä pahemmin kaipaillut tiivistämistä. Tosin muutamia rönsyjä olisi voinut hieman typistää.

Carl Mørck on oma nokkela ja kärttyinen itsensä, Assad keittelee vahvoja juomiaan ja viljelee omituisia sananlaskujaan, Gordon on yllättävän skarppi ja tehokas. Rose parantelee itseään psykiatrisessa sairaalassa, ja hänen arvoitukselliseen menneisyyteensä saadaan vihdoin selvyyttä. Mutta melkeinpä voisin sanoa, että tuttujen henkilöhahmojen sijaan kirjan kiinnostavimmat tyypit löytyvät yhteiskunnan tuella elävistä naisista sekä heidän sosiaalityöntekijästään. Adler-Olsen kuvaa herkullisesti työttömien naisten elämää, ja murhaava sossutäti on sopivasti vinksahtanut.

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Tanskankielinen alkuteos Selfies, 2016.
Suomentanut Katriina Huttunen.
Kustantaja Gummerus, 2018. 535 sivua.

Viveca Sten: Totuuden nimessä

IMG_20180718_110435_127.jpg

Viime päivinä Suomessa on saatu nauttia (tai joidenkin mielestä kärsiä) harvinaisesta helleaallosta. Kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, lämpömittari huitelee 33 asteessa, eikä edes tuuli tuo viilennystä, kaipasin jotain helppoa mutta viihdyttävää luettavaa. Siispä valitsin lukupinostani Viveca Stenin dekkarin. Enkä joutunut pettymään.

Viveca Stenin Sandhamn ei ole mikään leppoisa kesäparatiisi Tukholman ulkosaaristossa, vaan piskuisella saarella saa tosissaan pelätä henkikultansa puolesta ja poliiseilla riittää jatkuvasti töitä. Niin tälläkin kertaa. Sandhamnin edustalla Lökholmin saarella on käynnissä suosittu lasten purjehdusleiri, mutta se ei ole kaikille kesän kohokohta, vaan osa lapsista osallistuu leirille vastentahtoisesti. Eikä leirin ilmapiiri ole hääppöinen, sillä lasten keskuudessa on jatkuvaa naljailua ja rankkaakin kiusaamista. Nuoret ohjaajat yrittävät parhaansa, mutta kaikkea hekään eivät huomaa. Lapsia tarkkailee salaa joku muukin, ja yhtäkkiä yksi lapsista katoaa.

Totuuden nimessä on kahdeksas suomennettu Sandhamnin murhat -sarjan rikosromaani. Tuttujen henkilöhahmojen seuraan on aina ihana palata. Syyttäjä Nora Lindellä on käsissään hänen uransa kannalta tärkeä talousrikosoikeudenkäynti, ja lisäksi lähestyvät juhannushäät aiheuttavat stressiä. Poliisi Thomas Andreasson ei hänkään ole rennoissa fiiliksissä, sillä purjehdusleiriltä kadonneen lapsen tapaus ja vaimon jatkuvat ylityöt rasittavat häntä melkoisesti.

Totuuden nimessä pitää sisällään monenlaista. Talousrikollisuutta ja katoamistapausta, kiusaamista ja masennusta, häästressiä ja parisuhdekriisiä, rahapeliongelmaa ja alkoholismia. Lopputulos ei kuitenkaan ole mikään helteessä eltaantunut sillisalaatti, vaan Viveca Sten pitää langat hyppysissään ja juoksuttaa tarinaa taitavasti eteenpäin. Ehkäpä tätä olisi voinut vähän tiivistää ja toisaalta kaipasin myös lisää yllätyksellisyyttä, mutta kaiken kaikkiaan Totuuden nimessä on ihan kelpo kesädekkari.

Kiitokset arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Ruotsinkielinen alkuteos I sanningens namn, 2015.
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.
Kustantaja WSOY, 2018. 490 sivua.

Vera Vala: Suden hetki

IMG_20180713_205228_403.jpg

Manetti otti askeleen taaksepäin. Hänen olisi pakko pidätellä yskää. Hän ei halunnut tartuttaa tautia enää yhteenkään viattomaan ihmiseen. Oli pakko lähteä pois ennen kuin naisesta tulisi yksi niistä, jonka kaiken takana oleva kieroutunut mieli oli päättänyt uhrata osana sairasta suunnitelmaa.

Arianne de Bellis on muuttanut Bartolomeon työn takia Seychellien paratiisisaarelle. Bartolomeo työskentelee aluepäällikkönä YK:n rikosten torjuntaan keskittyvässä yksikössä. Ja yhtäkkiä hänellä on käsissään kiireellinen työtehtävä. Harmittomalta vaikuttanut rokotekampanja Madagaskarilla on muuttunut murhaavaksi bioaseeksi, ja nyt keuhkorutto leviää myös Seychelleille. Kuka on ruttoepidemian takana?

Italiassa asuvan Vera Valan luoma Arianna de Bellis -dekkarisarja on edennyt jo kuudenteen osaan. Kiitos Suden hetken arvostelukappaleesta Gummerukselle! Ensimmäisten Arianna-kirjojen aistikas tunnelmointi on hiljalleen vaihtunut synkempään jännitykseen, ja minä olen ottanut muutoksen ilolla vastaan. Minua miellyttävät enemmän nämä tummemmat sävyt kuin ihastuttavien puistokävelyjen ja auringonlaskujen kuvailut. Pieni ripaus aistikkuutta on kuitenkin yhä tallella, eikä kirjojen miljöössä ole moittimista.

Tarttuessani Suden hetkeen huomasin unohtaneeni melkoisesti aiempien kirjojen tapahtumia, mutta onneksi Vera Vala palauttelee mieleen Arianna de Bellisin taustoja. Vera Vala on aiemmin lupaillut, että kuudennessa romaanissa Ariannan menneisyys ja nykyisyys kohtaisivat, joten odotin saavani vihdoinkin selvyyttä Ariannan arvoitukselliseen menneisyyteen. Ja osaksi sainkin. Bartolomeon painiskellessa keuhkoruttoepidemian pysäyttämiseksi Arianna kohtaa karun totuuden menneisyydestään. Lukuisia salaisuuksia tupsahtelee päivän valoon, eikä mikään ole enää ennallaan.

Suden hetki on ihan vetävä jännäri. Mutta samaan aikaan koin kirjan myös melko hidaslukuiseksi ja kärsin ähkystä. Henkilöhahmoja on runsaasti, ja juonikuviot vaativat lukijalta tarkkaavaisuutta. Välillä hypätään ajassa taaksepäin ja upotaan entistä syvemmälle juonitteluiden verkkoihin. Harmikseni Suden hetki on loppujen lopuksi melkoinen sekasotku. Myönnän, että 30 asteen helteessä kirjaa lukiessani en ihan joka hetki pysynyt täysin kärryillä kaikesta.

Vera Vala on ilmoittanut, että tämän kirjan jälkeen Arianna jää tauolle, mutta ilmeisesti jatkoa saattaa vielä joskus olla luvassa. Suden hetki päättyy kutkuttavaan yllätykseen, mutta minun ja Ariannan tiet saattavat erota tässä kohtaa. Olen jo edellisten kirjojen kohdalla kaipaillut tiivistämistä, jäntevöittämistä, ja turhautumiseni tuntuu kasvavan jokaisen kirjan myötä. Ariannan menneisyyden saloja panttailtiin liian kauan, ja nyt kuudennen kirjan jälkeen koen olevani jo ihan kypsä Ariannaan.

Julkaistu vuonna 2018.
Kustantaja Gummerus. 457 sivua.
Kannen suunnitellut Laura Noponen.

Costello & Richards: Haudattu mysteeri ja Viimeinen juna Lontooseen

CollageMaker_20180612_175204834.jpg

Cherringhamin mysteerit on brittiläinen rento dekkarisarja, jota julkaistaan ainoastaan e-kirjoina ja äänikirjoina. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat viehättävään Cherringhamin pikkukaupunkiin, jossa rikoksia ratkovat yksinhuoltajaäiti Sarah Edwards ja eläköitynyt amerikkalaispoliisi Jack Brennan. Yhdellä tarinalla on pituutta vain noin kolme ja puoli tuntia, joten dekkarin ehtii hyvin kuunnella yhden illan aikana.

Haudatussa mysteerissä rikkauksista haaveilevat kaverukset Jerry ja Baz tutkivat metallinpaljastimilla Cherringhamin peltoja. Eräänä päivänä heitä lykästää. Maasta löytyy 300-luvulta peräisin oleva tarjoiluvati. Eläköitynyt professori lupaa huolehtia arvokkaasta roomalaisesta hopeaesineestä ja laittaa sen turvaan kassakaappiinsa. Pian puoli kylää tietää Jerryn ja Bazin uskomattomasta löydöstä. Ja kun seuraavana päivänä vati on tarkoitus luovuttaa British Museumin arvioijalle, kaikkien kauhuksi kassakaappi onkin tyhjä ja vati poissa.

Viimeinen juna Lontooseen tarjoilee kutkuttavan mysteerin. Helteisessä Cherringhamissa alakoulun järjestämässä kesäriehassa nukketeatteritaiteilija Otto Brendl löytyy kuolleena. Ilmeisesti sydänkohtaus. Jack Brennan kiinnittää huomiota miehen tatuointiin, rumaan korppikotkaan, ja muistaa nähneensä samanlaisen tatuoinnin vuosia sitten erään mafiapomon ruumiissa. Eikä Jack voi olla miettimättä, onko Otto Brendlin kuolemassa sittenkin jotain hämärää.

Cherringhamin mysteerit tarjosivat minulle taas mukavan leppoisaa kuunneltavaa. Simppeleitä pieniä rikospähkinöitä, joita voi hyvin kuunnella illalla sängyssä menettämättä yöuniaan. Haudattu mysteeri on näistä kahdesta selvästi heppoisempi, ja Viimeinen juna Lontooseen saa yllättävänkin synkkiä sävyjä.

Haudattu mysteeri – Cherringhamin mysteerit 4
Englanninkielinen alkuteos Thick as Thieves, 2014.
Suomentanut Taina Wallin. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 29 min.

Viimeinen juna Lontooseen – Cherringhamin mysteerit 5
Englanninkielinen alkuteos The Last Train to London, 2014.
Suomentanut Oona Juutinen. Kustantaja Tammi, 2018.
Lukijana Markus Niemi. Kesto 3 h 27 min.

Jørn Lier Horst: Tulikoe

IMG_20180708_211926_510.jpg

Hän ei muistanut ainuttakaan juttua, jota olisi tutkinut yhtä pitkään ja ollut silti näin kaukana ratkaisusta. Mutkikkaita ja raskaita juttuja oli ollut, mutta koskaan aiemmin ei ollut puolen vuoden kuluttua haparoitu näin hämärien arvailujen varassa. Ehkä se ei johtunutkaan jutusta. Ehkä hän oli tulossa vanhaksi ja menettämässä otteensa.

William Wisting pähkäilee kimurantin katoamistapauksen parissa. Taksikuski Jens Hummel katosi jäljettömiin tammikuun alussa, yli puoli vuotta sitten, eikä tapausta ole onnistuttu selvittämään. Media syyttää poliisia hutiloinnista ja välinpitämättömyydestä, erityisesti tutkinnanjohtaja William Wisting saa syyt niskoilleen. Mutta sitten yllättäen tulee uusi vihje, joka auttaa poliisia eteenpäin tutkimuksissaan.

William Wistingin tytär Line on jättänyt taakseen toimittajan työt Oslossa ja muuttanut lähelle isäänsä. Viimeisillään raskaana oleva Line kaipailee uusia ystäviä ja törmää sisustuskaupassa ilokseen vanhaan koulukaveriinsa Sofie Lundiin ja tämän yksivuotiaaseen tyttäreen. Myös Sofie on yksinhuoltaja ja juuri muuttanut takaisin Larvikiin, isoisältään perimäänsä suureen taloon. Ja talon kellarissa oleva isoisän kassakaappi kätkee sisälleen lukuisia salaisuuksia.

Norjalainen Jørn Lier Horst on työskennellyt poliisissa rikostutkijana, mutta nykyään hän on täyspäiväinen kirjailija. Horst on kahminut William Wisting -dekkareillaan lukuisia palkintoja, muun muassa Norjan kirjakauppaliiton palkinnon vuonna 2011 ja Lasiavain-palkinnon vuonna 2013. Kirjoista on tekeillä televisiosarja. Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Olen pitänyt kovasti edellisistä William Wisting -dekkareista, eikä Jørn Lier Horst petä minua tälläkään kertaa. Tulikokeen luvut ovat herkullisen lyhyitä ja napakoita, täynnä pieniä juonikoukkuja, jotka saavat lukijan ahmimaan malttamattomana luvun toisensa perään. Kirjan loppupuolella henkilöhahmoja tupsahtelee joka suunnasta vähän liikaakin, mutta näppärästi Horst lopulta solmii kaikki langanpäät yhteen.

Rikoskirjallisuudessa on liikaa eronneita, masentuneita, alkoholisoituneita ja peliongelmaisia poliiseja, ja tässä porukassa William Wisting on erittäin virkistävä tuulahdus. Wisting on miellyttävä rikospoliisi, jolla on hyvät välit aikuiseen Line-tyttäreensä. Kiireisen tutkinnan ohessa hän ehtii tukemaan tytärtään, auttaa tätä talon remontoinnissa, ei moiti eikä mesoa. Wisting muistelee kaihoisasti menehtynyttä vaimoaan, suhtautuu ystävällisesti entiseen naisystäväänsä ja on muutenkin kaikin puolin reilu tyyppi. Tykkään!

Norjankielinen alkuteos Blindgang, 2015.
Suomentanut Päivi Kivelä.
Kustantaja Otava, 2018. 397 sivua.

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

IMG_20180707_123247_115.jpg

Norfolkissa meri jäytää päivästä toiseen heltymättömästi rantaa ja paljastaa kasan ihmisen luita. Paikalle kutsutaan arkeologi Ruth Galloway. Tarkemmissa tutkimuksissa selviää, että luut sijoittuvat suunnilleen toisen maailmansodan aikaan ja kuuluvat todennäköisesti saksalaisille sotilaille. Mutta mitä Norfolkissa silloin tapahtui? Miksi sotilaat on ammuttu ja ruumiit piilotettu rannalle?

Englantilaisen Elly Griffithsin luomaa Ruth Galloway -sarjaa on ehditty suomentaa jo kolmen kirjan verran. Viime vuonna ilmestyi Risteyskohdat ja Januksen kivi. Tänä vuonna suomeksi on saatu tämä Jyrkänteen reunalla, ja syksyllä julkaistaan sarjan neljäs osa Käärmeen kirous. Kiitos arvostelukappaleesta Tammelle! Hienoa, että tätä sarjaa on alettu suomentaa ja vieläpä näin nopeassa julkaisutahdissa.

Tuttujen henkilöhahmojen seuraan on ihanaa palata. Henkilöt ovat helposti lähestyttäviä. Sympaattinen Ruth Galloway on ammattitaitoinen luuarkeologi, yksityiselämässään ihastuttavan inhimillinen ja sopivan epätäydellinen mutta ei kuitenkaan mikään holtiton sähläri. Komisario Harry Nelson on oikeudenmukainen poliisi, joka ajaa autollaan aina liian kovaa. Arkeologeihin ja poliiseihin mahtuu monenlaista persoonaa, ja Jyrkänteen reunalla esittelee myös uuden hahmon, Ruthin vanhan ystävän Tatjanan. Aiemmat Galloway-mysteerit lukeneet tietävät, ettei Ruthin ja Harryn välinen suhde ole ihan mutkaton, mutta kaksikko kykenee kuitenkin ammattimaisesti tekemään yhdessä töitä.

Ruth Galloway -dekkarit ovat mitä parhainta kesälomalukemista. Norfolkin karuihin rannikkomaisemiin sijoittuva sarja on sopivan kepeä mutta silti kiehtova ja koukuttava. Elly Griffiths ei yritä järkyttää lukijoitaan ällöttävän verisillä ja väkivaltaisilla kohtauksilla, eikä edes jännittävässä loppuhuipennuksessa meno äidy liian hurjaksi. Mukavan leppoisaa ja viihdyttävää luettavaa.

Englanninkielinen alkuteos The House at Sea’s End, 2011.
Suomentanut Anna Lönnroth. Kustantaja Tammi, 2018. 348 sivua.
Kannen suunnitellut Markko Taina.

Nele Neuhaus: Susihukka

IMG_20180702_173416_652.jpg

Kauhu salpasi Alinan hengen. Vedestä, suoraan silmien edessä, nousi kalmankalpea käsi, joka näytti tavoittavan häntä. Alina kavahti taaksepäin ja kiljaisi kauhuissaan.

Humalaiset nuoret löytävät joen rantavedestä tytön ruumiin. Poliiseille selviää nopeasti, että tyttö ei kuulu bilettävien nuorten porukkaan, vaan ruumis on ollut vedessä jo pari päivää. Poliiseilla ei ole aavistustakaan Vedenneidon henkilöllisyydestä. Tuntomerkkeihin sopivaa noin 16-vuotiasta tyttöä ei ole ilmoitettu kadonneeksi, eikä kukaan tunnu kaipailevan häntä. Tutkinta junnaa viikkokausia paikoillaan. Mutta sitten nimekäs televisiotoimittaja pahoinpidellään, ja poliisi onnistuu yhdistämään toimittajan tutkimukset Vedenneidon tapaukseen.

Saksalainen Nele Neuhaus teki kansainvälisen läpimurron Lumikin on kuoltava -rikosromaanin myötä. Sen jälkeen sarjasta on ehditty suomentaa jo kaksi seuraavaa tiiliskiveä, vuosi sitten Joka tuulen kylvää ja nyt viime keväänä tämä Susihukka. Hofheimin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksiköstä kertovan dekkarisarjan päähenkilöinä hääräilevät rikosylikomisario Pia Kirchhoff ja hänen aatelinen esimiehensä Oliver von Bodenstein. Kiitokset Susihukan arvostelukappaleesta WSOY:lle!

Nele Neuhausin dekkareissa on jotain samaa kuin Camilla Läckbergin Fjällback-sarjassa. Monitahoisia ja paksuja rikosromaaneja. Kumpikin kirjailijatar sortuu tarpeettoman rönsyilevään kerrontaan ja eksyy ajoittain liiaksi sivupoluille. Susihukan juonesta annetaan jo heti alussa liikaa vihjeitä, ja kokeneempi dekkarien lukija pystyy aavistelemaan, ketkä ovat tarinan pahiksia. Ajoittain tuskailin Nele Neuhausin junnaavan tyylin kanssa ja kaipasin tosissani juoneen tiivistämistä, nopeuttamista. Puoliväliin päästyäni juonikuvio alkoi tuntua jo ihan selvältä, mutta onneksi Neuhaus on jättänyt lukijalle jotain yllätyksiäkin.

Vietin Susihukan parissa useamman lomapäivän, lueskelin ulkona auringossa. Vaikka kirja on paksu ja olisi ehdottomasti kaivannut tiivistämistä, lukukokemukseni kallistuu plussan puolelle. Puutteistaan huolimatta juoni imaisee lujasti mukaansa, koukuttaa ja kauhistuttaa. Vaikka Neuhausin Susihukka on reippaasti yli viisisataasivuinen järkäle, ei henkilögalleria venähdä ylettömän suureksi ja jokaisella on oma paikkansa tarinassa.

Saksankielinen alkuteos Böser Wolf, 2012.
Suomentanut Veera Kaski.
Kustantaja WSOY, 2018. 556 sivua.