Christian Rönnbacka: Tuonen korppi

IMG_20180204_164311_552.jpg

Alkuvuoden uutuudet houkuttaisivat kovasti, mutta päätin tässä välissä lukea yhden viime syksyltä lukematta jääneen arvostelukappaleen. Mitään hyvää syytä sille ei ole, että tämä Christian Rönnbackan Tuonen korppi on jäänyt lukupinoon möllöttämään, ja tämä olisi ehdottomasti ansainnut tulla luetuksi jo aiemmin. Runsas vuosi sitten lukaisin Rönnbackan edellisen dekkarin Kaikki mikä kiiltää, yllätyksekseni pidin siitä kovasti ja halusin toistekin lukea Rönnbackaa. Kiitos arvostelukappaleesta Crime Timelle!

Hän säpsähti, kun hänen ylitseen liihotti tumma varjo voimakkain siiveniskuin. Korppi raakkui käheästi, ja sen ääni kaikui lohduttomana metsän yllä.

Kaksi metsässä seikkailevaa poikaa löytää kalkkikivilouhoksen vedestä irtonaisen käsivarren. Komisario Antti Hautalehto ja hänen kollegansa saavat nopeasti selville, että tuntemattoman miehen käsi on ollut vedessä vasta muutaman päivän. Ja pian vedestä löytyy myös kädetön ruumis. Mutta johtolankoja on vähänlaisesti, eikä uhrin henkilöllisyyden selvittäminen ole helppoa. Kadonneiden listalta ei löydy ketään tuntomerkkeihin sopivaa. Kuka uhri on? Ja miksi hänen kätensä on hakattu irti?

Christian Rönnbacka ei petä lukijoitaan, vaan Tuonen korppi on ihan täyttä timanttia. Juoni jolkottelee alusta loppuun jouhevasti, lukijansa tiukasti koukuttaen. Syyllisen arvasin jo melko aikaisessa vaiheessa, mutta motiivi tuli yllätyksenä, eikä pienoinen ennalta-arvattavuus vienyt lukuiloani. Tilanteet ja henkilöt vaihtuvat, mutta Rönnbacka pitää kaikki langat taitavasti hyppysissään.

Rönnbacka osaa loihtia herkullisia henkilöhahmoja ja hienoa kuvailua. Poliisien välinen sanailu on ihailtavan sujuvaa, kirjassa leiskautellaan jatkuvasti nokkelia (ja kieltämättä myöskin niitä jokseenkin kuluneita) humoristisia sutkauksia. Lukiessa nauratti monta kertaa.

Julkaistu vuonna 2017.
Kustantaja Crime Time. 248 sivua.
Kannen ulkoasu Jussi Jääskeläinen.

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää

2016-11-11-22.07.39.jpg.jpg

Ja taas kerran pääsin lukemaan minulle aiemmin tuntematonta kirjailijaa! Olenhan minä toki Christian Rönnbackan nimen ennenkin kuullut, tiedän hänen saaneen paljon kehuja Antti Hautalehto -sarjallaan. Mutta en ollut aikaisemmin lukenut yhtään Rönnbackan dekkaria, joten nyt oli ehdottomasti jo korkea aika korjata tämä virhe. Kiitos arvostelukappaleesta Crime Timelle!

Keskusrikospoliisi seurailee nuoria, joiden toimissa tuntuu olevan jotain hämärää. Sebastian ja Anton elävät virallisten tietojen mukaan pelkällä peruspäivärahalla ja asumistuella, mutta silti heillä on varaa matkustella ulkomailla. Kun Anton saa seuraavan toimeksiannon kansainväliseltä rikollisliigalta, KRP seuraa Antonia ulkomaille. Mutta nuorten tehtävä menee mönkään, ja pian heillä on poliisien lisäksi perässään rikollisliigan palkkaama ammattitappaja.

Minähän en pidä rikosromaaneista, joissa pääpahikset edustavat järjestäytynyttä rikollisuutta. Niinpä jouduin hetken nikottelemaan Christian Rönnbackan dekkarin kanssa, kun heti kirjan alussa selviää, että keskiössä on isompi rikollisjoukkio. Mutta minulle kävi tämän Rönnbackan dekkarin kanssa samoin kuin aikaisemmin Arttu Tuomisen Murtumispisteen kanssa – hyvä tarina vie mukanaan, vaikka aihealue aluksi tuntuisikin vastenmieliseltä.

Christian Rönnbackan Kaikki mikä kiiltää on vauhdikas ja nopeatempoinen dekkari. Henkilöt ja tilanteet vaihtuvat. Poliiseja, nuoria rikollisia ja sitten niitä todella pahoja kovan luokan rikollisia. Paljon autoilua ja pakenemista, piileskelyä ja pelkoa. Toiminta ei kuitenkaan lipsahda överiksi, eivätkä poliisit unohda kiireenkään keskellä huumorintajuaan. Kaiken kaikkiaan varsin toimiva ja uskottava dekkaripaketti.

Julkaistu vuonna 2016.
Kustantaja Crime Time. 287 sivua.
Kannen ulkoasu Jussi Jääskeläinen.

img_20161110_123101.jpg

Olen nyt lukenut neljä Crime Timen rikosromaania peräkkäin. Tapani Baggen Pikku enkeli, Tuija Lehtisen Väärä vainaja, JP Koskisen Helmikuun kylmä kosketus ja tämä Christian Rönnbackan Kaikki mikä kiiltää. Hieno pino kotimaisia dekkareita! Näiden parin viikon aikana silmäni ovat avautuneet suomalaisten dekkaristien suhteen, ja jatkossa tulen varmasti lukemaan enemmän kotimaista kuin aikaisemmin.