Camilla Grebe: Horros

IMG_20190825_161928_760.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Olimme ihan tavallinen perhe.
Se oli ihan tavallinen aamu, jonka jälkeen mikään ei enää ollut entisellään.

Manfred on yli viisikymppinen rikospoliisi. Hänellä on edellisestä avioliitostaan kolme aikuista lasta ja uuden vaimonsa kanssa pieni tytär. Mutta eräänä aamuna tapahtuu traaginen onnettomuus, ja Manfredin onnellinen perhe-elämä särkyy hetkessä synkiksi sirpaleiksi. Manfred jää pitkälle sairauslomalle, ja töihin palattuaan hän saa heti pari ikävää murhaa selvitettäväkseen.

Sanotaan, ettei Herra anna ihmiselle raskaampaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa, mutta välillä en ole siitä aivan varma.

Pernilla on 36-vuotias yksinhuoltajaäiti. Hartaan uskovaisesta perheessä varttunut Pernilla pelkää olevansa äitinsä kaltainen, pirun riivaama, ja siirtäneensä pahuuden eteenpäin myös pojalleen Samuelille. Pernilla on yrittänyt parhaansa, ohjata poikaansa oikealle tielle, mutta Samuel on lopettanut lukion eikä päästä Herraa sydämeensä. Ja sitten Pernilla löytää Samuelin huoneesta huumeita ja ajaa poikansa pois kotoa.

Olen ihan helvetin kusessa.

Samuel on 18-vuotias poika, joka möhlii pahasti, suututtaa äitinsä ja saa kaiken lisäksi peräänsä vihaisen venäläisen huumediilerin. Samuel pakenee ja päätyy pieneen merenrantakylään. Kodittomana ja nälkäisenä hän päättää ottaa vastaan työn vammaisen pojan avustajana ja muuttaa ikäisensä pojan sekä tämän äidin luo. Mutta työ on tylsää, koti-ikävä vaivaa, eikä mikään mene suunnitelmien mukaan.

* * *

Ruotsalainen Camilla Grebe on ehdottomasti yksi lempidekkaristeistani. Yli viisisataasivuiset romaanit on pakko ahmaista hetkessä, Greben kirjoja ei todellakaan malta laskea käsistään. Kun jää pettää alta oli vetävä jännäri, Lemmikki oli täydellinen lukunautinto. Ja ihanaa, nyt käsissämme on Camilla Greben ihkauusi dekkari, joka kantaa hyistä nimeä Horros.

Horros on itsenäinen jatko-osa kahdelle edelliselle dekkarille, joten osa henkilöhahmoista on ennestään tuttuja, mutta paljon esitellään myös uusia tyyppejä. Horroksen keskiössä on kolme mielenkiintoista, eri-ikäistä ja erilaista päähenkilöä, joiden ympärille Camilla Grebe on rakentanut moniulotteisen rikosromaanin. Liki kuusisataa sivua on kirjassa paljon, mutta mitään en karsisi Horroksesta pois. Koukuttava kertomus soljuu notkahtelematta ensimmäisiltä sivuilta viimeisille saakka, tempaa lukijan tiukasti mukaansa, eikä yksikään kolmesta kertojaäänestä ole tylsä ja tarpeeton. Poikkeuksellisesti en edes yrittänyt aavistella, miten juoni tulee etenemään, vaan keskityin vain nauttimaan hienosta matkasta. Fantastisen sujuvaa ja hiottua tekstiä, sopivasti koukkuja ja jännitystä.

Camilla Grebelle tyypilliseen tapaan myös Horros pitää sisällään kantaa ottavia yhteiskunnallisia teemoja. Niitä ei kuitenkaan alleviivailla liiaksi, vaan ne solahtavat luontevasti tarinaan. Rumaa itsekeskeisyyttä ja raadollista nettimaailmaa mutta myös vahvaa äidinrakkautta ja ihailtavaa periksiantamattomuutta. Nuorison kipuilua ja vanhemmuuden tuskaa.

Kirjan kannen mainosteksti toitottaa, että Camilla Grebe vain paranee ja paranee. Ensimmäinen Kun jää pettää alta oli näistä kolmesta selvästi heikoin, vaikka huono ei sekään ollut. Lemmikki oli erinomainen dekkari, ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista, ja myös tälle Horrokselle annan täydet viisi tähteä. Vangitseva ja virheetön dekkarihelmi, silkkaa ihanaa lukunautintoa alusta loppuun.

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Ruotsinkielinen alkuteos Dvalan, 2018.
Suomentanut Sari Kumpulainen.
Kustantaja Gummerus, 2019. 589 sivua.

Camilla Grebe: Lemmikki

IMG_20180825_100113_190.jpg

Ruotsalaisen Camilla Greben psykologinen jännäri Kun jää pettää alta imaisi minut mukaansa vuosi sitten. Jäin janoamaan lisää. Ilokseni trillerin itsenäinen jatko-osa Lemmikki ilmestyi suomeksi heti tänä kesänä, ja odotin malttamattomana sopivaa hetkeä dekkarin ahmimiselle. Eivätkä minun odotukseni kirjan suhteen suinkaan vähentyneet kuultuani Lemmikin saaneen kaksi erittäin arvostettua palkintoa. Ensin Ruotsin dekkariakatemia oli valinnut Lemmikin parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi vuonna 2017 ja sitten Lemmikki vielä kahmaisi parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinnon vuonna 2018. On se Camilla Grebe melkoinen jännärivelho!

Ormberg henkii rappiota ja epätoivoa: lakkautettuja tehtaita, lopetettuja liikkeitä, hylättyjä taloja. Epäluulo pakolaisia kohtaan on tätä taustaa vasten ihan ymmärrettävää. Eikös se niin mene? Ihmismieli etsii syysuhteita. On helppo uskoa, että vaikeudet johtuvat pakolaisista. Että työttömyys, kylän autioituminen ja julkisten palveluiden karsiminen ovat kaikki heidän syytään. Kun elanto ja arvokkuus on viety, on hyvin houkuttelevaa osoitella toisia sormella. Esimerkiksi maahanmuuttajia.

Lemmikki-dekkarin tapahtumapaikkana on Ormberg. Mitättömän pieni kylä parin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Autioituvassa Ormbergissa asuu enää lähinnä vain työttömiä ja vanhuksia, jotka ovat kieltäytyneet muuttamasta muualle. Vanha tekstiilitehdas on laittanut lapun luukulle, ja nykyään tehtaan tiloissa toimii vastaanottokeskus sadalle turvapaikanhakijalle. Pikkuruisessa pitäjässä ei yleensä tapahdu yhtään mitään, mutta kahdeksan vuotta sitten kiviröykkiöstä löytyi viisivuotiaan tytön luuranko ja nyt tutkinta on käynnistetty uudelleen. Ja tutkinnan myötä kolmen henkilön elämä kietoutuu yhteen.

Teini-ikäinen Jake asuu siskonsa ja alkoholisoituneen isänsä kanssa Ormbergin hienoimmassa talossa. Äiti on menehtynyt syöpään. Kun Jake on yksin kotona, hän käy salaa äitinsä vaatekaapilla ihastelemassa upeita paljettimekkoja ja korkeakorkoisia strassikenkiä. Mutta ei Ormbergissa poika voi julkisesti pukeutua naistenvaatteisiin ja meikata. Niinpä Jake pitää haaveensa omana tietonaan eikä kerro niistä kenellekään.

Vähän päälle parikymppinen Malin on vastavalmistunut poliisi. Nyt hän asuu väliaikaisesti äitinsä luona Ormbergissä. Puolen vuoden kuluttua kesällä Malin on menossa naimisiin juristina työskentelevän Maxin kanssa, viimeistään silloin Malin aikoo jättää Ormbergin taakseen ja muuttaa Maxin luo Tukholmaan. Ormbergiin liittyy liikaa kipeitä muistoja, ja pienessä peräkylässä kaikki tuntevat toisensa kiusallisen hyvin, minnekään ei pääse piiloon.

Kuusikymppinen Hanne löydetään Ormbergin metsästä hortoilemasta kylmettyneenä ja sekavana. Poliisissa profiloijana työskennellyt käyttäytymistieteilijä kärsii alkavasta dementiasta, mutta nyt hän ei muista viime päivistä yhtään mitään. Hanne ei muista, miten päätyi yksin metsään, eikä tiedä, mitä hänen käteensä kuulakärkikynällä kirjoitetut numerot merkitsevät.

Olen täynnä tyhjyyttä, kammottavaa loputonta pimeyttä.
Ehkä Ormberg on viimein asettunut minuun asumaan.

Eipä ole Camilla Greben Lemmikkiä suotta kehuttu ja palkinnoilla kunnioitettu. Lemmikki tekisi mieli ahmia yhdeltä istumalta, ja toisaalta näin hyvää dekkaria haluaisi säästellä, nauttia pieniä suupaloina, hitaasti herkutellen. Luetpa sitten nopeasti hotkaisten tai hitaasti nautiskellen, suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän erinomaiseen ruotsalaisdekkariin.

Kertojaääniä on kolme. Teinipoika Jake ja nuori naispoliisi Malin sekä kuusikymppinen profiloija Hanne. Tosin Hanne saa äänensä kuuluville lähinnä vain päiväkirjansa sivuilla. Päiväkirjan jonka Hanne kadottaa metsässä harhaillessaan ja jonka Jake löytää, päiväkirjan jota Jake lukee salaa. Resepti toimii hyvin, sekä Hanne että Jake tulevat lukijalle läheisiksi, koin kumpaakaan kohtaan suurta myötätuntoa ja sääliä. Sen sijaan Malin on minulle aluksi hivenen etäinen, mutta matkan varrella kiinnyin myös häneen. Kaikilla kolmella on oma tärkeä tehtävänsä tarinan kuljetuksessa.

Pieni ja surkea kyläpahanen, kyläläisten epäluulo maahanmuuttajia kohtaan, kylän persoonalliset asukkaat. Ei mitään uusia teemoja dekkarimaailmassa, mutta Camilla Grebe on kyhännyt aineksista hämmästyttävän tuoreen ja kiinnostavan kokonaisuuden. Yhteiskunnallisia teemoja ei alleviivata liiaksi, ne solahtavat luontevasti tarinaan, ja lukijalle annetaan tilaa luoda omat mielipiteensä. Kerronta on herkkävireistä ja vangitsevaa, puhuttelevaa ja taidokasta.

Camilla Greben Lemmikki nousee varmasti korkealle tämän vuoden top-listoillani, todennäköisesti jopa ihan sinne kirkkaimpaan kärkeen. Tällaisia helmiä osuu harvoin kohdalle. Viisisataasivuisessa dekkarissa ei ole yhtään notkahdusta, ei yhtään harha-askelta, ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Tasapainoinen ja sopusointuinen paketti, täydellinen lukunautinto.

Kiitokset arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Ruotsinkielinen alkuteos Husdjuret, 2017.
Suomentanut Sari Kumpulainen.
Kustantaja Gummerus, 2018. 507 sivua.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Blogi-isku_juliste

Kymmenen kirjabloggaajaa on mukana Gummeruksen järjestämässä blogi-iskussa. Bloggaajat julkaisevat postauksensa samana päivänä ja samaan aikaan, torstaina 20.7. kello 10, viikkoa ennen medioiden ja muiden blogien arvostelupäivää. Luetut.net lähti innolla mukaan tähän blogi-iskuun ja lukemaan Camilla Greben moniulotteista, nautinnollisesti kieputtavaa psykologista trilleriä Kun jää pettää alta. Kiitokset ennakkokappaleesta Gummerus Kustannukselle!

IMG_20170712_124244_993_20170712124514529

Emma Bohman on kihloissa esimiehensä kanssa, mutta Emma ja Jesper ovat päättäneet pitää suhteensa salassa kaikilta. Jesper Orre on nimittäin toimitusjohtajana Clothes&Moressa, Pohjoismaiden nopeimmin kasvavassa vaateliikeketjussa, eikä media ole päästänyt Jesperiä helpolla. Miehestä uutisoidaan usein hänen poliittisesti epäkorrektien lausuntojensa, tiukan johtamistapansa ja villien naisseikkailujensa takia. Emma yrittää kuitenkin unohtaa epävarmuutensa ja skandaalinkäryiset juorut.

Peter Lindgren on sitoutumiskammoinen ja vastuuta pakoileva mies. Yhdestä parisuhteesta syntyi lapsi, mutta Peter tapaa teini-ikäistä poikaansa vain jouluna, juhannuksena ja tämän syntymäpäivinä. Peterin ihmissuhteissa ei ole hurraamista, eikä ole helppoa työskennellä poliisina kaupungissa, jossa kukaan ei enää välitä muista kuin itsestään.

Hanne Lagerlind-Schön haaveilee pääsevänsä käymään Grönlannissa. Matka ei ole koskaan toteutunut, koska Hannen takertuva ja ylihuolehtivainen psykiatrimies Owe ei pidä Grönlantia ja inuiitteja kiehtovina. Eikä Hanne uskalla lähteä matkalle yksin. Ei ainakaan nyt, kun muistisairaus varjostaa kaikkea ja kyttää tilaisuutta nielaista Hannen kokonaan. Toistaiseksi muistisairaus pidetään Owen käskystä salassa, Hanne pyrkii muistilappujen turvin jatkamaan elämäänsä jotakuinkin normaalisti.

Yllättäen Jesper Orre katoaa jäljettömiin. Hänen luksuskodistaan löydetään tuntemattoman naisen mestattu ruumis, ja kateissa oleva toimitusjohtaja nousee poliisin pääepäillyksi. Rikospoliisi Peter Lindgren ja profiloija Hanne Lagerlind-Schön alkavat tutkia tapausta, jossa näyttäisi olevan yhtymäkohtia kymmenen vuoden takaiseen selvittämättömään murhaan.

Ystävän erottaa vihollisesta vasta silloin, kun jää pettää alta.
– Inuiittien sananlasku

Camilla Greben psykologinen trilleri Kun jää pettää alta käynnistyy tuntemattoman naisen murhasta. Ääneen pääsevät vuorotellen Emma, Peter ja Hanne. Kolme kolhiintunutta sielua joiden tarinat risteävät talvisessa Tukholmassa. Sadetta, pimeyttä, kylmyyttä, synkkyyttä.

Camilla Grebe osaa taitavasti luoda henkilöhahmoistaan uskottavia ja elävän tuntuisia. Jokaisella on oma menneisyytensä, omat inhimilliset heikkoutensa. Yhdenkään rosoinen elämä ei ole liian täydellistä, mutta kukaan ei onneksi myöskään piehtaroi liian synkissä ajatuksissa. Emman, Jesperin, Peterin ja Hannen lisäksi mukaan mahtuu joukko muitakin henkilöitä, mutta henkilögalleria ei kasva liian suureksi. Camilla Grebe pitää langat näppärästi hyppysissään ja kuljettaa päähenkilöiden tarinoita jouhevasti eteenpäin.

Moniuloitteisten, kiinnostavien henkilöhahmojen lisäksi kaipaan psykologiselta trilleriltä vetävää ja tiivistunnelmaista kerrontaa. Hyvä psykologinen trilleri koukuttaa ja saa lukijan valvomaan kirjan parissa aamun pikkutunneille saakka. Ja Camilla Greben Kun jää pettää alta todellakin on hyvä psykologinen trilleri. Kerronnassa on imua eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Viisisataa sivua sujahtaa vauhdilla.

Pienenä miinuksena mainittakoon, että valitettavasti pystyin aavistelemaan useimmat juonenkäänteet ennakolta. Camilla Grebe ei onnistu järjestämään minulle toivomaani jymy-yllätystä. Mutta kun paljon lukee trillereitä, sitä alkaa hiljalleen oppia lukemaan rivien välistä kirjailijan jekutukset. Eikä se lopulta liiemmälti minua edes haitannut, vaan ennalta-arvattavuudesta huolimatta viihdyin loistavasti Greben trillerin seurassa.

Camilla Greben Kun jää pettää alta on nautittava psykologinen trilleri, jonka vahvuutena ovat inhimilliset, vakuuttavat henkilöhahmot ja vetävä, tiivistunnelmainen kerronta. Kirja julkaistaan viikolla 30/2017.

Ruotsinkielinen alkuteos Älskaren från huvudkontoret, 2015.
Suomentanut Sari Kumpulainen.
Kustantaja Gummerus, 2017. 507 sivua.