Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

Tasan vuosi sitten Matt Haigin kirjoittama ja Chris Mouldin kuvittama Poika nimeltä Joulu ihastutti ja ilahdutti minua. Köyhän pojan kasvukertomus punanuttuiseksi joulupukiksi, hyvän ja pahan taistelua, satumaisuutta ja taianomaisuutta. Jäin salaa vähän haaveilemaan kirjasarjan jatkosta, ja, kuten saduissa, joskus myös todellisuudessa unelmat toteutuvat. Hihkuin ilosta saadessani käsiini Matt Haigin uuden jouluisen romaanin nimeltä Tyttö joka pelasti joulun. Kiitokset arvostelukappaleesta Aula & Co:lle!

Taikuus saa porot lentämään taivaalla. Taikuuden ansiosta joulupukki pystyy matkustamaan maailman ympäri yhdessä yössä. Mutta ilman toivoa ei olisi taikaa. Jouluaaton taika nimittäin syntyy lasten toiveista ja haaveista. Kun joulupukki ensimmäisenä jouluaattona päätti ilahduttaa lapsia lahjoilla, eivät lapset vielä osanneet toivoa tarpeeksi. Eiväthän lapset olleet koskaan aiemmin päässeet kokemaan, miten toiveet taiotaan todeksi. Mutta onneksi eräs lontoolainen tyttö Amelia Toivorinta toivoi kovasti taikuuden olevan totta. Amelian ansiosta joulupukin porot pysyivät ilmassa. Amelia oli ensimmäinen lapsi, joka uskoi joulupukkiin. Eikä joulupukki koskaan unohtaisi tyttöä, joka pelasti joulun.

Vuotta myöhemmin Amelia Toivorinta toivoo joulupukilta uutta harjaa savupiippujen puhdistukseen, hyrrää ja lempikirjailijansa Charles Dickensin kirjaa. Mutta kaikkein eniten Amelia toivoo, että hänen äitinsä parantuisi. Yhdeksänvuotias Amelia on joutunut jatkamaan äitinsä ammattia nuohoojana, koska äiti ei pysty enää kiipeilemään savupiippuihin. Äiti vain makaa sängyssä yskimässä.

Samaan aikaan Suomessa Tonttuvaarassa joulupukilla on rutkasti murheita. Joulu on ihan nurkan takana ja lelupajassa kova hyörinä. Mutta porot vaikuttavat omituisen huolestuneilta, lasten kirjeet eivät pääse perille vuoren yli Tonttuvaaraan, ilkeät peikot aiheuttavat sekasortoa, ja kaiken lisäksi toivopuntari hohtaa vain heikosti. Taikuus on vähissä. Täytyykö joulu perua? Jaksaako edes Amelia toivoa riittävästi?

Matt Haigin edellinen romaani Poika nimeltä Joulu oli lumoavan maaginen ja huikean jännittävä seikkailu, pojan kasvukertomus joulupukiksi. Tyttö joka pelasti joulun on jatkoa ensimmäiselle kirjalle, nyt joulupukki yrittää selviytyä ensimmäisten joulujen haasteista. Ilman taikuutta eivät porot lennä, ilman taikuutta ei joulupukki ehdi kiertämään maailman lasten luona yhdessä yössä, eikä joulun taikaa ole ilman lasten toiveita. Melkoisen kimurantti tilanne!

Taianomaisen joulumaailman, höpsön hulluttelun ja kutkuttavan jännityksen ohella minua viehättää se perinteinen hyvän ja pahan taistelu. Matt Haigin loihtimat pahat tyypit ovat oikeasti suunnattoman ilkeää porukkaa, mutta vastaavasti hyvillä on valtavan suuri sydän, he ovat ystävällisiä, huomaavaisia, kilttejä. Tarinan edetessä vaikuttaa siltä, että paha voittaa, mutta onneksi lopussa hyvä kukistaa pahan. Matkan varrella sattuu ja tapahtuu niin paljon, että vaikka lukija tietää kirjan päättyvän onnellisesti, lukiessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Ja joskus pahoistakin tyypeistä voi paljastua se hyvä puoli.

Matt Haigin lämminhenkinen kerronta ja Chris Mouldin eloisa kuvitus vetoavat monen ikäisiin lukijoihin. Poika nimeltä Joulu ja Tyttö joka pelasti joulun sopivat kumpainenkin luettavaksi itsenäisinä tarinoina, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan molempiin. Molemmat kirjat ovat koskettavia ja syvällisiä. Herättävät tunteita ja antavat ajateltavaa. Sysimustan synkkiä sävyjä, hulvattoman hauskaa huumoria. Sydämellisyyttä, välittämistä. Joulun taikaa ja iloa.

Englanninkielinen alkuteos The Girl Who Saved Christmas, 2016.
Kuvittanut Chris Mould. Suomentanut Sarianna Silvonen.
Kustantaja Aula & Co, 2017. 343 sivua.

Tuula Kallioniemi: Ensiluokkaiset agentit

Marraskuun synkeinä iltoina lueskelin ekaluokkalaisen tyttäreni kanssa Tuula Kallioniemen kirjoittaman ja Jii Roikosen kuvittaman Ensiluokkaiset kioskikauppiaat -kirjan. Humoristinen kerronta upposi niin äitiin kuin myös tyttäreen. Innostuneena säntäsimme kirjastoon lainaamaan pari Reuhurinne-kirjaa lisää, ja niistä ensimmäiseksi luettavaksi valikoitui tämä Ensiluokkaiset agentit.

Tällä kertaa ekaluokkalaiset Pikkis ja Tötterö päättävät kokeilla, millaista olisi olla oikea agentti. Saman tien Pikkis ja Tötterö pääsevätkin vakoiluhommiin, kun isommat pojat Fisu, Möly ja Verneri juonivat selvästikin jotain. Pojat höpöttävät pankin räjäyttämisestä ja pukeutuvat kuin Aku Ankan Karhukopla. Apua! Ensiluokkaiset agentit Pikkis ja Tötterö päättävät selvittää poikien salaisuuden.

Reuhurinteen Lue itse -kirjasarja on tarkoitettu juuri lukemaan oppineille, joten kirjan teksti on isokokoista ja melko helppolukuista, pitkät sanat on tavutettu. Hauskaan kerrontaan tuo lisää eloa sarjakuvamainen kuvitus ja pienet kysymystehtävät. Lapsi lukee kirjasta ääneen osan, äiti osan, ja kimpassa me luemme tällaisen 40-sivuisen kirjan parissa illassa.

Minä pidin enemmän Ensiluokkaisten kioskikauppiaiden huumorista, mutta seitsemänvuotiaaseen tyttöön taisi vedota paremmin nämä agenttitouhut ja ”heko heko, osta mopo” -hokemat. Jännittävää salaisuutta ratkoessaan Pikkiksellä ja Tötteröllä on ohjelmassa runsaasti hiiviskelyä, vakoilua ja jopa valepukuja. Terävä lukija hoksaa toki heti alkusivuilla, mistä on kyse, mutta Pikkiksen ja Tötterön kommelluksia seuratessa ei aika käy pitkäksi. On siinä mainio kaksikko!

Kirjoittanut Tuula Kallioniemi. Kuvittanut Jii Roikonen.
Kustantaja Otava, 2017. 40 sivua.

Tuula Kallioniemi: Ensiluokkaiset kioskikauppiaat

Ja taas täällä jatketaan lastenkirjojen bloggaamisen parissa. Dekkariblogi Luetut.net on näemmä yhtäkkiä muuttunut lastenkirjablogiksi! Mutta toki niitä dekkaribloggauksiakin on vielä tulossa, kunhan päästään yli näistä kiireisimmistä ja stressaavimmista päivistä.

Reuhurinteen alakoulu kerää rahaa leirikoulua varten. Jotkut myyvät vessapaperia, toiset heijastimia, mutta ekaluokkalaiset Pikkis ja Tötterö päättävät perustaa kioskin. Ensiluokkaiset kioskikauppiaat eivät suinkaan myy tikkareita ja jätskejä, vaan myytävänä on muun muassa nenätön nalle, pariton sukka ja pohjaton ämpäri. Kekseliäät Pikkis ja Tötterö raapustavat mainoksen kioskin viereen, mutta harmillisen kirjoitusvirheen takia asiakkaat toivotetaan tervetulleeksi kakkikioskille, vaikka eihän kioskissa ole vessaa ollenkaan. Eivätkä kirjoitusvirheet suinkaan jää tähän, vaan kioskikauppiaille sattuu vielä monta muutakin kommellusta.

Tuula Kallioniemen Ensiluokkaiset kioskikauppiaat kuuluu Reuhurinteen Lue itse -kirjasarjaan, joka on tarkoitettu juuri lukemaan oppineille. Pitkät sanat on tavutettu. Ekaluokkalainen tyttäreni on jo pitkään lukenut yksittäisiä sanoja ja lauseita, mutta vasta nyt tänä syksynä on päästy pidempien tekstien lukemiseen. Ensiluokkaiset kioskikauppiaat -kirjan me luimme yhdessä parin illan aikana, tytär luki osan luvuista ja äiti osan.

Ensiluokkaiset kioskikauppiaat -kirjan teksti on sopivan helppoa aloittelevalle lukijalle, ja nokkela huumori houkuttelee lukemaan eteenpäin. Mustavalkoista sarjakuvamaista kuvitusta on jokaisella aukeamalla elävöittämässä tarinaa. Kirjan lopussa on matikkapulma, jossa lukija pääsee laskeskelemaan, paljonko Pikkis ja Tötterö oikein saivatkaan kerättyä rahaa.

Kirjoittanut Tuula Kallioniemi. Kuvittanut Jii Roikonen.
Kustantaja Otava, 2015. 40 sivua.

(Pahoitteluni tuhruisista valokuvista. Marraskuisessa illassa väsyneenä räpsäistyt kännykkäkuvat eivät ole huisin laadukkaita. Kevättä odotellessa…)

Ciara Flood: Sängyssäni on mursu!

Marraskuu on yllättänyt minut kiireydellään, enkä tunnu tällä hetkellä saavan luetuksi yhtään aikuisten kirjaa loppuun. Mutta blogataan nyt sitten edes lasten kuvakirjoista! Pari päivää sitten julkaisin lyhykäisen postauksen Minun, sanoi orava -kirjasta, ja nyt on vuorossa saman Kustannus-Mäkelän toinen syksyn uutuuskirja Sängyssäni on mursu!

Iirolla on uusi sänky. Ison pojan sänky. Mutta Iiro ei saa unta. Uuden sängyn mukana on nimittäin tullut kaupan päälle ilmainen lahja. Melko isokokoinen mursu. Eikä Iiro mahdu uuteen sänkyynsä nukkumaan. Iiron vanhemmat eivät tietenkään usko puheita mursusta. Iiro yrittää hoivata mursua, tarjoilla iltapalaa ja tuoda lisää peittoja, mutta uni ei vain tule. Mutta lopulta kekseliäs Iiro hoksaa ratkaisun pulmaan.

Sängyssäni on mursu! on hauska iltasatukirja jokaiselle lapselle ja aikuiselle tutusta tilanteesta, kun se uni ei vain tule. Seitsemänvuotiaan lapsen mielestä hulvattominta oli, kun mursu aivastaa pärskäytti, ja myös kirjan loppu nauratti. Äiti ihasteli kuvitusta. Mutta meillä tämän kirjan lukeminen taisi jäädä yhteen kertaan, seitsemänvuotias alkaa jo olla kasvanut pois kirjan kohderyhmästä eikä äitikään kovasti hingu useampia lukukertoja. Ihan mukava kirja kuitenkin.

Kirjoittanut ja kuvittanut Ciara Flood.
Englanninkielinen alkuteos There’s a Walrus in my Bed!, 2017.
Suomentanut Terhi Leskinen. Kustantaja Kustannus-Mäkelä, 2017.

Bright & Field: Minun, sanoi orava

Olen jo monta vuotta pohdiskellut, että voisin lisätä lastenkirjojen määrää blogissani. Meillä niitä kuitenkin luetaan, ja etsiskelen itse lastenkirjavinkkejä muista blogeista. Nyt marraskuisena viikonloppuna ryhdyin vihdoin suunnitelmista tekoihin ja näpyttelin lyhyen jutun Rachel Brightin kirjoittamasta ja Jim Fieldin kuvittamasta Minun, sanoi orava -kirjasta. Kuvakirjat eivät enää kovin kauaa kuulu iltasatulistallemme, sillä oma lapseni on jo seitsemänvuotias koululainen, mutta vielä silloin tällöin jokin hauska kuvakirjauutuus löytää tiensä kirjapinoomme.

On syksy. Muut eläimet keräävät kiireesti talveksi ruokavarastoa ja etsivät paikkaa talvipesälleen, mutta Oili Orava vain huolettomana lorvailee. Lopulta Oilikin hoksaa, että talven varalle pitäisi keräillä sapuskaa. Kaapit ammottavat tyhjyyttään, eikä metsästä ruokaa enää löydy. Mutta kappas, yksi käpy sentään vielä keikkuu männyn oksan mutkassa.

Samaan käpyyn iskee silmänsä myös metsän kovin keräilijä, Sadan Kävyn Sakari, joka haluaa varastoonsa vielä yhden kävyn lisää. Oilille käpy olisi talvivaraston ainokainen ruuanmurunen, mutta ahneelle Sakarille valtavan suuren varaston kruunu. Oravilla käynnistyy hillitön kilpajuoksu, kumpikin tavoittelee samaa käpyä.

Minun, sanoi orava on kauniisti kuvitettu ja hienosti riimitelty kertomus, joka naurattaa sekä lasta että aikuista. Höpsöt oravat juoksevat kävyn perässä, eikä vauhdikkaan takaa-ajon päätteeksi kumpikaan heistä edes saa käpyä, vaan kävyn nappaa ihan toinen eläin. Voi sentään! Mutta kuten kuvakirjoissa aina, tämäkin päättyy onnellisesti. Kirjan lopussa oravat osaavatkin jo nauraa hekottaa yhdessä. Tarinaan sisältyy arvokas opetus asioiden jakamisen tärkeydestä ja ystävyydestä.

Parhaat iltasatukirjat ovat sellaisia, jotka lapsi pyytää lukemaan uudelleen ja jotka äiti jaksaa iloisena lukea uudelleen. Minun, sanoi on orava on tällainen kuvakirja. Tämä äiti kiittelee erityisesti kauniin syksyistä kuvitusta, ruskan värejä, ja lapseen tuntui vetoavan eniten pölhöpäiden oravien hupsut kommellukset.

Kirjoittanut Rachel Bright. Kuvittanut Jim Field.
Englanninkielinen alkuteos The Squirrels Who Squabbled, 2017.
Suomentanut Katariina Kallio. Kustantaja Kustannus-Mäkelä, 2017.

Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan

Jack Cheng on Kiinassa Shanghaissa syntynyt ja Yhdysvalloissa Michiganissa kasvanut. Kosmoksessa tavataan on nykyisin Detroitissa asuvan kirjailijan ensimmäinen lasten- ja nuortenkirja.

Toisinaan tekee hyvää hypätä pois totutusta ja lukea jotain ihan muuta. Lasten- ja nuortenkirjallisuus ei yleensä ihan kuulu omalle mukavuusalueelleni, lukuun ottamatta omalle lapselleni lukemiani kirjoja. Viime talvena luin kuitenkin itsekseni Matt Haigin Poika nimeltä Joulu -romaanin, ja sehän upposi mainiosti tällaiseen aikuisempaankin lukijaan. Niinpä löytäessäni Jack Chengin Kosmoksessa tavataan -kirjan ennakkokappaleen yllärinä postilaatikostani, halusin ehdottomasti lukaista tämän. Kiitos Aula & Co:lle!

Jack Chengin romaanin luvut muodostuvat päähenkilön, yksitoistavuotiaan Alex Petroskin, iPod-tallenteista. Alex nimittäin ihailee kovasti yhtä aikamme suurimmista tähtitieteilijöistä, Carl Sagania, joka lähetti Voyager-luotainten mukana avaruuteen äänilevyn. Carl Saganin kultaiselle levylle oli tallennettu kaikenlaisia ääniä meidän planeetaltamme, kuten valaiden laulua, vastasyntyneen vauvan naurua, Bachia ja Beethovenia. Alex haluaa äänittää oman tallenteensa maapallon ulkopuolisille älylliselle olennoille, hän tallentaa kultaiseen iPodiinsa kaiken kokemansa reissatessaan Coloradosta New Mexicoon, Las Vegasista Los Angelesiin. Alex kertoo elämästään ja ajatuksistaan, matkastaan ja matkalla kohtaamistaan ihmisistä.

Alex Petroski on nokkela ja rohkea poika. Mutta kuitenkin vasta yksitoistavuotias, monien asioiden suhteen vielä niin kovin naiivi ja hyväuskoinen. Suloinen Alex on joutunut itsenäistymään aivan liian aikaisin, hänen äitinsä ei huolehdi pojasta, isoveli on muuttanut pois ja isä kuollut. Hankala elämäntilanne ei kuitenkaan ole nujertanut herttaista Alexia, hän ei surkuttele ja säälittele itseään. Joskus vuodatetaan kyyneleitä mutta useimmiten nauretaan. Valloittava Alex on suurisydäminen poika, positiivinen pakkaus, täynnä unelmia ja toivoa.

Lasten- ja nuortenromaani Kosmoksessa tavataan sopii erinomaisesti aikuisellekin lukijalle. Jack Chengin kerronnassa on ihanaa lämminhenkisyyttä ja valoisaa toiveikkuutta, jotka sykähdyttävät sydäntä. Kaunis tarina koskettaa ja naurattaa, antaa ajattelemisen aihetta ja käsittelee tärkeitä teemoja. Maailma voi joskus olla epäreilu, mutta toivoaan ei koskaan kannata menettää. Ja kun me jokainen teemme täällä parhaamme auttaaksemme toisiamme, hyvä voittaa pahan.

Kirja julkaistaan elokuun puolivälissä, viikolla 33/2017.

Englanninkielinen alkuteos See You in the Cosmos, 2016.
Suomentanut Terhi Kuusisto.
Kustantaja Aula & Co, 2017. 324 sivua.

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Jouluaattoon ei ole enää montaa yötä aikaa. Mutta valkoinen joulu taitaa jäädä tänäkin vuonna pelkäksi haaveeksi, ja joulumieleni on ollut pahasti kadoksissa. Päätin yrittää houkutella piileskelevän joulumielen esiin ja rauhoittua kuuman mustikkaglögin, Jouluradion ja jouluisen seikkailukertomuksen ääreen. Kiitos arvostelukappaleesta Aula & Co:lle!

Nikolas on 11-vuotias poika, joka asuu isänsä kanssa koko Suomen toiseksi pienimmässä mökissä. Nikolaksen isä on köyhä puunhakkaaja, Nikolaksen nauravainen ja laulavainen äiti on kuollut. Ennen vanhaan isällä oli tapana hauskutella ja kutsua joulupäivänä syntynyttä poikaansa lempinimellä Joulu, mutta nykyään isä on aina väsynyt. Isä hakkaa puita metsässä koko päivän, joka päivä, ja isän hakatessa puita Nikolas etsii marjoja ja sieniä syötäväksi. Nikolaksen ainoa lelu on nauriista kaiverrettu nukke.

Eräänä iltana mökin oveen koputetaan, metsästäjällä on viesti Nikolaksen isälle. Kuningas Fredrik on päättänyt kasata ryhmän hyviä miehiä etsimään Tonttuvaaran. Kukaan ei ole koskaan ennen käynyt niin kaukana pohjoisessa, mutta kaikki tietävät tarinat tonttukylästä. Suuren palkkion houkuttelemana isä lupautuu liittymään ryhmään, ja Nikolas jää kamalan Charlotta-tädin hoteisiin. Kuukaudet vierivät, isää ei kuulu takaisin, Charlotta-täti muuttuu päivä päivältä ilkeämmäksi. Nikolas päättää karata, lähteä kauas Pohjolaan etsimään isänsä ja katsomaan tonttuja.

Niin käynnistyy Nikolaksen jännittävä seikkailu, jonka matkan varrelle mahtuu muun muassa hullu poro, lunta ja oikein iso vuori. Sekä tietysti niitä Tonttuvaaran tonttuja. Mutkia pojan matkassa on kieltämättä melkoisesti, eikä Tonttuvaara ole ollenkaan niin iloinen paikka kuin Nikolas oli etukäteen kuvitellut. Mutta asiat kääntyivät parhain päin ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Matt Haigin kirjoittama ja Chris Mouldin kuvittama Poika nimeltä Joulu on juuri niin mainio seikkailukertomus kuin osasin aavistella. Hauska. Taianomainen. Jännittävä.

Minut kuitenkin myös vähän yllätti se, miten tummiakin sävyjä Matt Haig on joulukertomukseensa vedellyt. Köyhyyttä ja kurjuutta, kuollutta äitiä ja ilkeää tätiä, ilottomia tonttuja, hyvän ja pahan taistelua. Mutta mikäli lapsi on Disney-elokuvia katsellut, ei Haig oikeastaan tarjoile mitään sen kummempaa. Eihän hyvä satu ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa ja jättimäisiä vaahtokarkkeja, vaan tarinassa pitää olla säröjä, sopivasti jännitystä. Hyvä satu herättää tunteita ja antaa ajateltavaa. Ja kuten hyvässä sadussa kuuluukin olla, loppu on onnellinen.

Harvemmin luen kirjoja, jotka sopivat kaikenikäisille. Poika nimeltä Joulu on kuitenkin sellainen. Köyhän pojan kasvukertomus Joulupukiksi, satumaisuus ja taianomaisuus, hyvän ja pahan taistelu vetoavat monen ikäisiin lukijoihin. Kirjassa on runsaasti Chris Mouldin hienoja mustavalkopiirroksia, teksti on isokokoista ja luvut lyhyitä. Voisin kuvitella lukevani tätä kirjaa ääneen (ehkä ne kaikkein synkimmät jutut yli hypäten) kuusivuotiaalle tyttärelleni, vaikka me emme aiemmin olekaan lukeneet näin paksuja kirjoja. Joulusadun varsinainen kohderyhmä on todennäköisesti sujuvasti lukevat koululaiset, mutta kiehtovan ja jännittävän joulukertomuksen seurassa viihtyy hyvin aikuinenkin.

Ja palataanpa takaisin postaukseni alkuun, jossa valittelin kadoksissa olevaa joulumieltä. Taisinpa löytää ainakin pienen palasen lymyilevästä joulumielestäni glögin, joululaulujen ja tämän joulukertomuksen luota. Sain hoidettua kunnialla muutamia viime tippaan jääneitä jouluaskareita enkä ole enää stressannut niistä tekemättömistä hommista. Joulu tulee, vaikka en olisikaan jynssännyt kaikkia kaappeja ja vaikka maa ei olisi lumesta valkoisena.

Englanninkielinen alkuteos A Boy Called Christmas, 2015.
Kuvittanut Chris Mould. Suomentanut Sarianna Silvonen.
Kustantaja Aula & Co, 2016. 267 sivua.

Flyktman, Mattila, Ranta: Linnut – Hauska tietokirja

En ole aiemmin kirjoitellut lapselleni lukemistani kirjoista, mutta nyt päätin ottaa satunnaisesti tavaksi esitellä valikoituja lastenkirjoja. Ensimmäiseksi esittelyyn sai kunnian päätyä Reima Flyktmanin, Jari Mattilan ja Rauli Rannan Linnut – Hauska tietokirja.

Olen perinyt vanhemmiltani kiinnostuksen luontoon. En tosin ole koskaan kavunnut kiikarit kaulassa lintutorniin ja viettänyt koko päivää lintuja bongaillen. Mutta jos mökin rannassa on kasvanut vieras keltakukkainen kasvi, olemme kasvikirjasta etsineet sille nimen. Olemme seurailleet ukkospilvien muodostumista, rusakoiden kevätleikkejä, herneiden kasvua. Osaan erottaa mustarastaan kottaraisesta, en sekoita peipposta järripeippoon. Tunnistan lennosta taivaanvuohen ja äänestä punatulkun. Jos näen minulle vieraan kauniin kasvin tai pihaan pelmahtaa outo lintu, haluan löytää sille nimen ja saada lisää tietoa.

Olen yrittänyt vaivihkaa opettaa omalle lapselleni yleisimpien luontokappaleiden nimiä. En halua kasvattaa lapsestani aikuista, joka ei isona erota rusakkoa metsäjäniksestä, sekoittaa leskenlehden voikukkaan ja väittää varpushaukkaa kanahaukaksi. Minun mielestäni nämä kuuluvat normaaliin yleissivistykseen. Nykypäivän ihmiset tuntuvat kuitenkin valitettavasti niin vieraantuneen luonnosta, eikä moni taida edes huomata keväällä pihaan saapunutta keikuttelevaa västäräkkipariskuntaa tai syystaivaalla kiitävää komeaa kurkiauraa.

Linnut – Hauska tietokirja sisältää yli 90 Suomessa kuvattua lintua. Jokaista lintulajia varten on varattu koko aukeama. Toisella sivulla on faktatietoa linnusta ja tunnistamisessa auttava valokuva. Toisen sivun kuvassa linnulle on tapahtunut jotain hauskaa, kuten tilhi saa lumipesut ja meriharakka kiskoo maasta pitkää kastematoa. Suurimmasta osasta linnuista on hyvät valokuvat, mutta esimerkiksi aikuisesta räkättirastaasta olisin kaivannut kirjaan tunnistettavamman kuvan.

Ihmettelin ensin, miten linnut oikein on järjestetty kirjaan. Lehtopöllön jälkeen tulee luhtakana, pikkuvarpusen jälkeen punajalkaviklo. Nämähän ovat aakkosjärjestyksessä! Aikuisten lintuoppaisiin tottuneena nikottelin hetken. Mielestäni lastenkin tietokirjassa olisi luontevampaa kuin järjestää linnut lahkoittain ja heimoittain kuin aakkosittain. Nyt käpytikka on kaukana valkoselkätikasta, hiiripöllön ja varpuspöllön vertailu on tehty turhan hankalaksi.

Flyktmanin, Mattilan ja Rannan Linnut – Hauska tietokirja on pikemmin katselukirja kuin varsinainen tietokirja. Jokaisen linnun kohdalta löytyy kyllä tietolaatikko, jossa kerrotaan muun muassa linnun esiintymisalueista ja ravinnosta. Mutta lintujen bongailusta kiinnostuneelle kouluikäiselle lapselle ostaisin ennemmin kunnon lintuoppaan kuin lastenkirjan. Linnut on kuitenkin päiväkoti-ikäiselle ihan kiva ensimmäinen lintukirja, jonka parissa voi helposti tutustua yleisimpiin kotipihan ja mökkirannan lintuihin. Ja ehkä tämän kirjan myötä löytyy kipinä säännölliseen lintubongailuun.

Julkaistu vuonna 2016.
Kustantaja Readme.fi. 192 sivua