Juurikasvua on toinen osa oululaisen Katariina Vuoren kirjoittamasta sarjasta, joka kertoo viherkasveihin hurahtavasta nelikymppisestä Silviasta.

Nyt Silvia toipuu vakavasta huonekasviaddiktiosta eikä täytä enää maanisesti kotiaan kasveilla. Hän työskentelee sekatavarakaupan viherosastolla ja auttaa hädässä olevia asiakkaita kasvien hoidossa. Mutta asiat alkavat taas mennä mönkään, kun äiti käyttäytyy oudosti, avioliitto vetelee viimeisiään ja työpaikkakin uhkaa mennä alta.

Yleensä lukujen nimet aikuisten kirjoissa ovat ärsyttävää turhaketta. Katariina Vuori on kuitenkin nimennyt kirjansa luvut hauskasti ja oivaltavasti, sopivasti luvun sisältöön liittyen. Nimet eivät paljasta liikaa ja saavat mielenkiinnon heräämään. ”Vodkaa ja vetyperoksidia”, ”Terapia-ananas”, ”Mustavalkoisia kysymyksiä” jne.

Olipa taas mukavaa päästä Silvian seuraan! Juurikasvua ei ole aivan yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa Kasvun paikka, mutta tälläkin kertaa tarjolla on mukavan kepeää, humoristista kerrontaa yhdistettynä vakavampiin aiheisiin. Silvia tuskailee niin työhuolien kuin myös ihmissuhdepulmien kanssa, mutta touhu ei mene liialliseksi synkistelyksi. Lämminhenkinen ja ihana romaani!

Otava, 2023


Kasvun paikka -sarja:
1. Kasvun paikka, 2022
2. Juurikasvua, 2023