
Viimeinen perheillallinen (Not a Happy Family, suom. Paula Takio) on kanadalaisen Shari Lapenan kolmas suomennettu romaani. Aiempien kirjojen perusteella aioin ensin jättää tämän uusimman lukematta, mutta kaipasin nyt jotain helppoa ja viihdyttävää, ja päädyin sittenkin Lapenan uutuuden pariin.
Varakas pariskunta Fred ja Sheila Merton syövät perinteisen pääsiäisaterian yhdessä kolmen aikuisen lapsensa ja näiden kumppanien kanssa. Perheen sisällä on jännitteitä ja ristiriitoja. Isä käyttäytyy jälleen kerran julmasti lapsiaan kohtaan ja äiti vain istuu hiljaa vieressä. Perheillallinen päättyy riitaan.
Muutamaa tuntia myöhemmin Fred ja Sheila murhataan. Aikuisista lapsista tulee välittömästi epäiltyjä, jokaisella heistä olisi ollut motiivi tappaa vanhempansa. Halusiko joku lapsista innokkaasti päästä käsiksi perintöön? Napsahtiko yhdellä heistä viimeisen illallisen jälkeen? Vai vihasiko joku Mertoneita vielä enemmän kuin heidän omat lapsensa?
Shari Lapenan aiemmat romaanit ovat olleet psykologisia trillereitä, mutta Viimeinen perheillallinen on pikemminkin dekkari. Lupaavan alun jälkeen tarina lässähtää perinteiseksi ”kuka sen teki” -murhamysteeriksi.
Poliisien tutkinnan ohessa seuraillaan murhattujen Fredin ja Sheilan läheisiä, joista jokaisella tuntuu olevan jotain salattavaa. Henkilöhahmot ovat rahanahneita, itsekkäitä ja vastenmielisiä. Olisin ollut valmis heittämään koko porukan vankilaan ja jättämään heidät ilman perintöä.
Viimeinen perheillallinen pitää sisällään ihan kelvollista kieputusta, mutta juoni onnistuu silti olemaan ihmeen epäkiinnostava. Loppuratkaisu tuntuu vähän heikolta eikä täysin tyydytä.
Otava, 2023
Suomennos Paula Takio
Lukija Sanna Majuri
Alkuteos Not a Happy Family, 2021
Shari Lapenan suomennetut romaanit:
• Hyvä naapuri, 2017 (The Couple Next Door)
• Vieras talossa, 2018 (A Stranger in the House)
• Viimeinen perheillallinen, 2023 (Not a Happy Family)
Juu, tämä oli kyllä erilainen, kuin ne edeltävät. Mutta ihan kiva kirja kyseessä…
Minun varmaankin täytyisi ymmärtää jättää nämä Lapenat väliin, kun kolme kirjaa luettuani en vieläkään oikein ole tykästynyt häneen.