
Natriumkloridi (Natrium chlorid, suom. Katriina Huttunen) on yhdeksäs osa tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin kirjoittamassa Osasto Q -sarjassa. Olen lukenut kaikki sarjan aiemmat osat ja ehdottomasti halusin lukea myös tämän uusimman. Adler-Olsenin vahvuuksia ovat niin taitava tarinankerronta, jännittävät juonenkäänteet ja persoonalliset henkilöhahmot kuin myös yhteiskunnallisesti ajankohtaiset aiheet.
Aiemmin Kööpenhaminan pääpoliisiaseman kellarissa majaillut pieni erikoisyksikkö Osasto Q on muuttanut uusiin tiloihin väkivaltarikosyksikön kanssa. Osasto Q:n tehtävänä on ratkoa selvittämättä jääneitä vakavia rikoksia. Apulaispoliisikomisario Carl Mørckin johtamaan tiimiin kuuluu pisteliäs Rose, irakilaissyntyinen Assad ja ryhmän uusin tulokas Gordon. Osasto Q:n tämänkertainen tapaus vie tutkijat selvittelemään vuosikymmenten takaisia tapahtumia ja jahtaamaan nerokasta murhaajaa.
Tutkinta saa alkunsa, kun eräs nainen hirttäytyy 60-vuotispäivänään. Itsemurha tuo poliisien mieleen muistoja yli kolmenkymmenen vuoden takaa, vuonna 1988 tapahtuneen autokorjaamon räjähdyksen, jossa samainen nainen menetti pienen poikansa. Vanha tutkinta päätetään avata uudelleen, ja pian Osasto Q onnistuu yhdistämään räjähtäneen autokorjaamon moneen muuhun tapaturmaiseen kuolemaan. Joku on vuosikymmenien ajan naamioinut murhia onnettomuuksiksi ja itsemurhiksi. Kaikkia tapauksia yhdistää natriumkloridi eli suola.
Osasto Q aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan ja yrittää löytää salaperäisen murhaajan ennen kuin tämä iskee taas uudelleen. Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat joulukuulle 2020, kapuloita erikoisyksikön rattaisiin heittelee koronapandemia. Kaiken lisäksi Carl Mørckia aiotaan syyttää huumerikoksista yli kymmenen vuoden takaisten tapahtumien takia.
Olipahan taas loistava kirja Jussi Adler-Olsenilta! Rikosjuoni on kiehtovan mutkikas ja täynnä hyytäviä käänteitä. Koronapandemiaa ei liikaa alleviivata, mutta Carl Mørckin huume-epäily on ärsyttävä sivujuoni.
⭐⭐⭐⭐
Gummerus, 2022
Suomennos Katriina Huttunen
Lukija Ville Tiihonen
Alkuteos Natrium chlorid, 2021
Osasto Q -kirjat:
1. Vanki, 2012 (Kvinden i buret)
2. Metsästäjät, 2013 (Fasandraeberne)
3. Pullopostia, 2014 (Flaskepost fra P)
4. Tapaus 64, 2015 (Journal 64)
5. Poika varjoista, 2016 (Marco Effekten)
6. Vartija, 2017 (Den grænseløse)
7. Selfiet, 2018 (Selfies)
8. Uhri 2117, 2020 (Offer 2117)
9. Natriumkloridi, 2022 (Natrium chlorid)