
Hiljaisuus (Þögn, suom. Tuula Tuuva-Hietala) on kuudes osa islantilaisen Yrsa Sigurðardóttirin Freyja ja Huldar -dekkarisarjasta, jossa Reykjavikin lastensuojelu ja poliisi selvittävät yhteistyössä synkkiä rikoksia. Ainakaan toistaiseksi tähän sarjaan ei ole kirjoitettu lisää osia, joten tämä saattaa jäädä sarjan viimeiseksi osaksi.
Yksitoista vuotta sitten reykjaviklainen miespari sai sijaissynnytyksen kautta perheeseensä odotetun vauvan. Eräänä päivänä isä jätti vauvan nukkumaan ulos terassille vaunuihin. Palatessaan suihkusta isä joutui järkytykseen toteamaan vauvan kadonneen, sen sijaan vaunuista löytyi pikkulapsen eloton ruumis.
Nykyhetkessä toinen isä on surun murtama. Hänen kymmenvuotias tyttärensä oli ensin sairastunut leukemiaan mutta kuollut lopulta tuhkarokkoon. Tytön hauras keho ei ollut kestänyt vakavaa infektiota. Katkera isä alkaa hautoa kauheaa kostoa viruksen tartuttajaa etsiessään.
Rikostutkija Huldar yrittää pärjäillä viimeisillään raskaana olevan kärttyisen pomonsa kanssa ja haikailee yhä lastenpsykologi Freyjan perään. Huldar heittäytyy raskaan murhatutkinnan pyörteisiin, kun hylätyn auton takalaatikosta löytyy paloiteltu naisen ruumis. Myös Freyja on tiiviisti mukana poliisien tutkinnassa.
Hiljaisuus on sarjan aiempien osien tapaan rankka, surullinen ja monitahoinen dekkari. Juoni on jälleen kerran koukuttava ja tarjoaa niin yllättäviä käänteitä kuin myös kiinnostavia henkilöhahmoja.
⭐⭐⭐⭐
Otava, 2023
Suomennos Tuula Tuuva-Hietala
Lukija Jussi Puhakka
Alkuteos Þögn, 2019
Freyja ja Huldar -dekkarisarja:
1. Perimä, 2017 (DNA, 2014)
2. Pyörre, 2018 (Sogið, 2015)
3. Synninpäästö, 2019 (Aflausn, 2016)
4. Syvyys, 2021 (Gatið, 2017)
5. Nukke, 2022 (Brúðan, 2018)
6. Hiljaisuus, 2023 (Þögn, 2019)