
Meidät oli tarkoitettu toisillemme, määrätty toistemme syliin jo maailmojen aamussa. Niin imeliä Tapani puhui, ja minä kuuntelin häntä ja uskoin sen kaiken.
Vainajat eivät vaikene on uuden Mortuí non silent -dekkarisarjan avaus. Juha ”Hermo” Rautaheimo (s. 1952) työskenteli väkivaltarikosyksikössä 40 vuoden ajan, lisäksi hän opetti kriminalistiikkaa Poliisiopistossa ja toimi Murharyhmä-lehden päätoimittajana. Sari Rainio (s. 1975) on Kustannusosakeyhtiö Siltalan toimituspäällikkö.
Joulukuussa 2009 erään pitkän päivän iltana rikosylikonstaapeli Ville Karila on oikaissut itsensä mukavasti kahvihuoneen sohvalle, kun hänet hälytetään kotikuolemakeikalle. Kuusikymppisen naisen kuolema vaikuttaisi olevan luonnollinen, mutta pari yksityiskohtaa tapauksessa häiritsee Karilaa. Ja kun oikeuslääkäri Viola Kaario sitten seuraavana aamuna suorittaa vainajalle ruumiinavauksen, kuolemantapauksen todetaan olevan henkirikos.
Päiväkirjakirjoitusten myötä lukijalle selviää, että naisen elämään oli luikerrellut hurmaava mies nimeltään Tapani. Komea ja katala auervaara.
Vainajat eivät vaikene on miellyttävän rauhallinen dekkari, joka uhkuu vanhan ajan henkeä ja nostalgista tunnelmaa. Hienosti punottu ja uskottava tarina ilman raakuuksilla mässäilyä.
Rautaheimon & Rainion Mortuí non silent -dekkarisarjasta taisi tulla kertaheitolla mun suosikkini. Aion ehdottomasti ottaa piakkoin lukuun myös sarjan toisen osan nimeltä Vaeltavat vainajat.
Siltala, 2021
* * *
Mortuí non silent -dekkarisarja:
1. Vainajat eivät vaikene, 2021
2. Vaeltavat vainajat, 2023
Pitää munki tarttua tähän!
Suosittelen ehdottomasti tarttumaan, jos tällainen rauhallisempi, vanhan ajan henkinen dekkari kiinnostaa. Minä pidin erittäin paljon! Aion pian lukea myös sarjan toisen osan.