
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Veran vatsassa lepatti jännitys, kuten aina kiinnostavan jutun alussa. Oli häpeällistä toivoa murhaa, mutta minkäpä hän mietteilleen mahtoi.
Nousuvesi (The Rising Tide, suom. Annukka Kolehmainen) on kahdeksas suomennettu Vera Stanhope -dekkari. Brittikirjailija Ann Cleeves ja hänen luomansa henkilöhahmot ovat tulleet suomalaisille tunnetuiksi paitsi kirjoista myös kirjojen pohjalta tehdyistä televisiosarjoista. Vera Stanhope tutkii, Shetlandsaarten murhat ja Kahden joen välissä on Suomessa esitetty Ylellä.
Viisikymmentä vuotta sitten lukiossa ystävystyneet kaverukset matkustavat saarelle tapaamaan toisiaan aina viiden vuoden välein. Tämänkertainen jälleennäkeminen saa yllättäen synkän käänteen, kun heistä yksi löytyy aamulla huoneestaan hirttäytyneenä.
Rikoskomisario Vera Stanhopen oli tarkoitus viettää vapaata viikonloppua, mutta saarella sattunut kuolemantapaus herättää hänen mielenkiintonsa. Kaikki ei aivan täsmää, ja itsemurhalta vaikuttanut teko paljastuukin tarkemmissa tutkimuksissa henkirikokseksi. Mutta kuka on syyllinen ja mikä on murhan motiivi?
Komisario Vera Stanhope on erakkomainen jäärä. Hänellä on ylipainoa, hän naukkailee alkoholia, syö epäterveellisesti ja vihaa liikuntaa. Vera on hyvä poliisin työssään, hän on ahkera, sinnikäs, utelias. Kun Vera haistaa palaneen käryä, hän ei luovuta ennen kuin on saanut totuuden kaivettua esiin.
Ann Cleevesin Nousuvesi on tuttu ja turvallinen Vera Stanhope -dekkari. Helppolukuinen ja viihdyttävä. Henkilögalleria on sopivan laaja ja mukavan mielenkiintoinen, ja Veran tiimin tutkimuksia on kiinnostavaa seurailla. Loppuratkaisu hätkähdytti.
Kustantaja Karisto, 2022. 350 sivua.
Alkuteos The Rising Tide, 2022.
Suomennos Annukka Kolehmainen.
* * *
Suomennetut Vera Stanhope -dekkarit:
• Kuolonkukkia (Hidden Depths 2007)
• Kuolemanhiljaisuus (Silent Voices 2011)
• Viiltoja (The Glass Room 2012)
• Satamakatu (Harbour Street 2014)
• Yöperhoset (The Moth Catcher 2015)
• Merilokki (The Seagull 2017)
• Synkin ilta (The Darkest Evening 2020)
• Nousuvesi (The Rising Tide 2022)