
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Joulun murhapeli (The Christmas Murder Game, suom. Kaisa Sivenius) on tämän joulun hittikirja. Minäkin suunnittelin lukevani tämän joulupyhinä. Tänä talvena yöpöydälläni oli kuitenkin niin monta jouluista kirjaa, että tämä Alexandra Benedictin Joulun murhapeli jäikin luettavaksi vasta näihin joululoman viimeisiin päiviin.
Päähenkilö Lily matkustaa vastentahtoisesti jouluksi Endgamen kartanoon, jossa hänen äitinsä kuoli parikymmentä vuotta sitten. Lilyn edesmennyt täti on kutsunut Lilyn osallistumaan suvun jokavuotiseen jouluperinteeseen. Tehtävänä on ratkaista kaksitoista arvoitusta. Tänä vuonna joulupelin voittaja tulee perimään kartanon. Perintö ei Lilyä kiinnosta, mutta sen sijaan Lily haluaa selvittää, mitä hänen äidilleen oikein tapahtui sinä kohtalokkaana jouluna 21 vuotta sitten.
Suljetun paikan dekkarin idea on kutkuttava. Tunnelmallinen englantilainen kartano. Kaksitoista arvoitusta. Synkkiä salaisuuksia ja juonittelevia sukulaisia. Lumimyrsky katkoo yhteydet ulkomaailmaan.
Valitettavasti Joulun murhapeli ei kuitenkaan täyttänyt odotuksiani. Tiivistunnelmaisen jännärin sijaan sainkin lukea melkoisen höttöisen dekkarin. Liikaa tylsää jaarittelua, epäloogisuuksia ja epäuskottavuutta. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi enkä pitänyt heistä yhdestäkään. Ihmisiä murhataan ja serkukset vain jatkavat innokkaina arvoitusten pähkäilyä. Kaiken lisäksi päättelin murhaajan henkilöllisyyden jo hyvissä ajoin. Loppuratkaisu on hölmö.
Mutta Alexandra Benedictin Joulun murhapeli on sentään niin helppolukuinen, että vauhtiin päästyäni luin kirjan nopeasti loppuun. Plussaa myös kirjaan piilotetuista arvoituksista, joita lukija pääsee halutessaan ratkomaan.
Kustantaja Otava, 2022. 335 sivua.
Alkuteos The Christmas Murder Game, 2021.
Suomennos Kaisa Sivenius.
Niin samoissa fiiliksissä tästä! Suuret oli odotukset heti kun kirjan näin, ja miten surkea se olikaan. En niihin arvoituksiinkaan sitten jaksanut keskittyä, ihan kuin lukija olisi tiennyt mitä siellä kartanossa missäkin on. Mutta pahimpana kuitenkin se, että pitkästyin, ja ihmettelin tuota samaa, ihmisiä tapetaan, mutta me tässä vaan ratkotaan arvoituksia, hip hei!
Kiitos kommentistasi! Minäkään en jaksanut pähkäillä lopulta kuin paria arvoitusta, mutta ideana se oli ihan kiva. Murhaajan henkilöllisyys oli niin ilmiselvää jo hyvissä ajoin, että se söi melkoisesti mielenkiintoani. Ja kun tarina oli muutenkin epäuskottava ja hölmö.