Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Englantilaiskirjailija Elly Griffiths on tullut tunnetuksi mainiolla dekkarisarjallaan, jonka pääosassa on luuarkeologi Ruth Galloway. Mutta nyt luvassa on vaihteeksi jotain aivan muuta. Muukalaisen päiväkirjat aloittaa nimittäin uuden sarjan, jossa rikoksia ratkoo intialaistaustainen rikosylikonstaapeli Harbinder Kaur. Tässä ensimmäisessä dekkarissa selvitellään niin sata vuotta sitten eläneen kauhukirjailija R. M. Hollandin mysteeriä kuin myös nykyajassa tapahtuvaa englannin opettaja Ella Elphickin murhaa.

Muukalaisen päiväkirjat sai Mystery Writers of American myöntämän Edgar-palkinnon vuonna 2020. Kirjan saamat palkinnot nostattavat aina odotuksiani, mutta toisaalta minua vähän arvelutti, miten tällainen goottilaista kauhua ja murhamysteeriä yhdistelevä dekkari maistuisi minulle. Ja täytyy myöntää, että aluksi en tälle lämmennyt, mutta lopulta tästä kehkeytyi ihan perushyvä dekkari.

Dekkarin kertojaääninä ovat englannin opettaja Clare Cassidy, Claren viisitoistavuotias tytär Georgia ja rikosylikonstaapeli Harbinder Kaur. Jokainen pääsee vuorollaan päähenkilöksi useamman luvun ajaksi, ja ilahduttavasti jokaisella henkilöllä on oma äänensä. Kerronnassa on jonkin verran toistoa, osa tapahtumista käydään läpi useamman kertojan toimesta.

Clare Cassidy on ollut teini-ikäisestä saakka kiinnostunut edesmenneestä kauhukirjailija R. M. Hollandista, luettuaan tämän kirjoittaman Muukalaisen. Nyt 45-vuotias Clare työskentelee opettajana Hollandin kotitalon kupeeseen rakennetussa Talgarthin peruskoulussa. Iltaisin Clare yrittää työstää salaperäisen Hollandin elämäkertaa, mutta viime aikoina teksti on takunnut, ja elämäkerran sijaan Clare on kirjoittanut vain omaa päiväkirjaansa.

Claren rauhallinen elämä järkkyy, kun hänen opettajakollegansa ja ystävänsä Ella Elphick löydetään murhattuna kotoaan. Murhaajan jättämässä viestissä on lainaus Hollandin novellista. Ja sitten Clare huomaa järkytyksekseen, että joku jättää viestejä hänen yksityisiin päiväkirjoihinsa.

Rikosylikonstaapeli Harbinder Kaur nimitetään murhatapauksen päätutkijaksi. Talgarthin peruskoulu on hänelle entuudestaan tuttu paikka, hän nimittäin kävi itse aikoinaan samaista opinahjoa. Intialaistaustainen Harbinder asuu yhä vanhempiensa luona ja pääsee päivittäin nauttimaan äitinsä laittamista herkullisista ruuista. Harbinder on vanhempiensa pettymykseksi yhä 35-vuotiaana naimaton ja lapseton, hän ei ole kertonut vanhemmilleen olevansa lesbo.

Muukalaisen päiväkirjat on erilainen kuin Elly Griffithsin kirjoittamat Ruth Galloway -dekkarit, mutta Griffithsille tuttuun tyyliin tälläkin kertaa ollaan melkeinpä cozy crime -tunnelmissa. Raakuuksilla ei siis mässäillä eikä muutenkaan liikaa synkistellä. Minä olisi kaivannut enemmän jännitystä, loppuratkaisukin on kovin kesy ja ennalta arvattava. Mutta kaiken kaikkiaan Muukalaisen päiväkirjat on ihan vetävää ja viihdyttävää kerrontaa. Aion lukea siis toistekin Harbinder Kaurin tutkimuksista.

Kustantaja Tammi, 2022.
Alkuteos The Stranger Diaries, 2018.
Suomennos Cristina Sandu.
Kansi Markko Taina. 393 sivua.
Äänikirjan lukija Johanna Kokko.