Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Yhdysvaltalainen trillerikuningatar Karin Slaughter on niitä kirjailijoita, jonka uusin suomennettu romaani päätyy aina poikkeuksetta luettavakseni. Olen pitänyt niin Grant County- ja Will Trent -sarjoista kuin myös Slaughterin itsenäisistä jännäreistä. Epäluotettava todistaja kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, tämä on kirjasarjaan kuulumaton itsenäinen teos.

Tein uhkarohkean tempun ja otin kirjapinon paksuimman romaanin luettavakseni juuri joululoman loputtua, arkeen palatessa. Mutta luotin Slaughterin tekstin vetävän niin hyvin, että jaksaisin arjen pyörityksen keskellä lukaista lähes kuusisataasivuisen jännärin. Eikä Slaughter pettänyt odotuksiani.

Kirjan päähenkilö on puolustusasianajaja Leigh Collier. Murrosikäisen tyttären äiti. Asuu erossa miehestään mutta hyvissä väleissä miehensä kanssa. Arvostettu ja pidetty nainen. Mutta kiillotetun julkisivunsa takana hän piilottelee synkkää salaisuutta.

Ja kuten arvata saattaa, eiväthän salaisuudet ikuisesti pysy piilossa. Puolustusasianajaja Leigh Collier saa yllättäen asiakkaakseen raiskauksesta syytetyn Andrew Tetantin, joka pudottaa melkoisen pommin. Andrew tietää Leighin salaisuuden.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2021. Eletään siis kasvomaskien, käsidesin, turvavälien ja nenänäytteenottotikkujen aikaa. Koronapandemian aiheuttamat mullistukset ovat vahvasti läsnä, mutta samaan aikaan elämä jatkuu. Korona on luonteva osa jännäriä mutta ei sen päätähti.

Epäluotettava todistaja on vetävä trilleri, joka kiskaisee lukijan mukaansa heti ensimmäisten sivujen myötä eikä päästä pihdeistään ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Vaikka heti ensimmäisessä luvussa paljastetaan, mikä Leighin hyytävä salaisuus on, jännitettä ja koukkuja riittää läpi kirjan. Andrew leikittelee Leighin kanssa, mutta sinnikäs Leigh ei suostu lannistuneena jäämään höykytettäväksi vaan päättää taistella vastaan.

Parasta kirjassa on värikkäät, eläväiset henkilöhahmot ja heidän välisensä nokkelat sanailut. Erityisesti Leighin narkomaanisisko ja pähkähullu äiti ovat kumpainenkin persoonallisia ja mielenkiintoisia tyyppejä, mutta myös muutama vähäisemmän sivuroolin esittäjistä painui mieleeni.

Karin Slaughterin Epäluotettava todistaja on taattua trillerikuningattaren kerrontaa. Jännittävä ja monitahoinen romaani vilisee rikkinäisiä ihmisiä, mutkikkaita ihmissuhteita, raskaita muistoja ja musertavia salaisuuksia. Pari yksityiskohtaa tuntui epäuskottavalta, mutta siitä huolimatta viihdyin ja koukutuin. Vahva suositus!

Kustantaja HarperCollins Nordic, 2021.
Alkuteos False Witness, 2021.
Suomennos Päivi Paju. 574 sivua.