
Joulukuussa luin ja kuuntelin kaksitoista kirjaa. Kuukauden luetuista kirjoista parhaimmasta päästä oli Lasiavain-palkittu Tove Alsterdalin Juurakko, Pohjois-Ruotsiin sijoittuva tarkkanäköinen ja moniulotteinen dekkari. Kuukauden kotimaisista romaaneista minua ihastutti eniten Laura Malmivaaran Vaiti, näyttelijättären autofiktiivinen esikoisromaani.
Vesa Sisättön 103 kummallista juttua (Avain 2021, lukija Arttu Kurttila) esittelee nimensä mukaisesti yli sata kummallista juttua. Mitä Mary Celesten miehistölle oli tapahtunut? Mihin Bermejan saari katosi? Mistä Lontoon oluttulva johtui? Entä mikä aiheutti von Economon taudin? Muutama kirjan tapaus oli niin kiinnostava, että päädyin googlettelemaan niistä lisätietoja.
Belinda Bauerin Exit – Lähdön hetki (Karisto 2021, lukija Anni Kajos) on nokkela ja synkänhauska psykologinen trilleri avustetuista itsemurhista. Felix Pink tekee eläkepäiviensä ratoksi vapaaehtoistöitä ja istuu parantumattomasti sairaiden vuoteen vieressä näiden vetäessä viimeisen henkäyksensä. Mutta sitten yhdellä vapaaehtoiskeikalla kaikki menee kauhealla tavalla pieleen. Mutta oliko syy sittenkään Felixin?
Leena Lehtolaisen Joulupukin suudelma (Tammi 2021, lukija Krista Putkonen-Örn) on kahdentoista jouluisen rikostarinan kokoelma. Mitä tapahtuu kun Maria Kallio palaa jouluksi kotiseudulleen ja törmää nuoruudenrakkauteensa? Entä kun Hilja Ilveskero vetää päälleen joulupukin varusteet ja alkaa varjostaa henkilökuntaan soluttautuneita myymälävarkaita keskellä tavaratalon jouluruuhkaa? Muutama kertomus tuntui hämärästi tutulta, mutta ne olivatkin aiemmin julkaistuja. Kokoelman kuunneltuani minulle jäi kaksijakoinen fiilis, toisaalta pidin osasta novelleista hyvinkin paljon ja toisaalta taas osa tarinoista oli tylsempiä, mitäänsanomattomampia.
Asko Solen Huijareita ja hurmureita – Valepoliiseja ja petollisia rakastajia (Into 2021, lukija Jari Nissinen) on neljäs osa Tutkinnassa rikos -sarjassa. Tällä kertaa Asko Sole pureutuu huijauksiin ja petoksiin. Suomen tunnetuimpiin lukeutuva huijari Ruben Oskar Auervaara huijasi rahaa katteettomilla lemmenlupauksilla yli kahdeltakymmeneltä naiselta. Sympaattinen Nilsiän öljysheikki kauppasi puhdistettua jäteöljyä terveysjuomana. WinCapita-huijaus suisti monet talousvaikeuksiin.
Anthony Horowitzin Sherlock Holmes ja seitsemän joulukortin arvoitus (Storyside AB 2021, lukija Jukka Pitkänen) on kevyt jouluaiheinen mysteeri. Äänikirjalla on kestoa vain 1 h 6 min, joten tämän kuuntelee helposti yhdeltä istumalta. Sherlock Holmes ja tohtori Watson taivaltavat pitkin Lontoon lumisia katuja ratkaistakseen hyytävän arvoituksen, johon liittyy arvokellon varkaus ja seitsemän kauhistuttavaa joulukorttia. Onnistuvatko Holmes ja Watson ratkaisemaan tapauksen ennen kuin saavat itse kohtalokkaan joulutervehdyksen?
Joulukuun kirjat:
154. 📘 Mari Jungstedt: Viimeisen lampun loisteessa
155. 🎧 Vesa Sisättö: 103 kummallista juttua
156. 🎧 Belinda Bauer: Exit – Lähdön hetki
157. 🎧 Leena Lehtolainen: Joulupukin suudelma
158. 🎧 Asko Sole: Huijareita ja hurmureita
159. 📘🎧 Laura Malmivaara: Vaiti
160. 📘🎧 Sirpa Kähkönen: Vihreä sali
161. 📘 Tove Alsterdal: Juurakko
162. 📘🎧 Juha Itkonen: Kaikki oli heidän
163. 📘 Alexander Andrews: Kuka on Maud Dixon?
164. 📘 Liza Marklund: Napapiiri
165. 🎧 Anthony Horowitz: Sherlock Holmes ja seitsemän joulukortin arvoitus
Luetut.net-kirjablogia voi seurata niin Facebookissa kuin myös Instagramissa. Sähköpostitse minuun saa yhteyden lähettämällä viestiä osoitteeseen mari(at)luetut.net tai luetut.net(at)gmail.com.