
Lokakuussa luin seitsemän kirjaa sekä kuuntelin kolmetoista äänikirjaa. Kuukauden paras romaani oli Hanna-Riikka Kuisman #Syyllinen. Lokakuun aikana kuunnelluista äänikirjoista haluan erityisesti suositella kahta 1990-luvun lamaa käsittelevää kirjaa, Sanna Kajander-Ruuthin Laman lapset ja Suvi Vaarlan Westend. True crime -kirjoista voisin suositella poliisien kelvottomasta tutkinnasta ja viattomien pikkupoikien tuomitsemisesta kertovaa järkyttävää kirjaa Andreas Slättin Kevinin kuolema – Kuinka Ruotsin suurin oikeusskandaali tuhosi yhden perheen elämän.
Osallistuin syyskuun lopulla seminaariin, jossa yhtenä puhujana oli psykologi Hanna Markuksela. Hän puhui niin kiinnostavasti suorituskyvystä, vireystilasta ja palautumisesta, että päätin ottaa hänen tuoreen kirjansa kuunteluun. Hanna Markukselan Suorituskyvyn salaisuus – Vireystilan säätelyn avulla huipputuloksiin (Tammi 2021, lukijana Markus Niemi) opastaa, miten voi elää mahdollisimman hyvin omassa elämäntilanteessaan. Olen kahlannut läpi jokusen kirjan samasta aiheesta, Markukselan kirja on näistä parhaimmasta päästä. Helposti sulateltava ja informatiivinen!
Anniina Virtanen on Työterveyslaitoksella tutkijana työskentelevä psykologi, joka on tehnyt väitöskirjatutkimuksen suomalaisten opettajien työstä palautumisesta. Anniina Virtasen Psykologinen palautuminen (Tuuma 2021, lukijana Anna-Riikka Rajanen) tarjoaa tutkimustietoon pohjautuen konkreettisia ideoita palautumisen edistämiseen. Hyvin kirjoitettu, innostava ja motivoiva kirja erittäin tärkeästä aiheesta!
Kuuntelin pitkästä aikaa true crimeä, Asko Solen Tutkinnassa rikos -sarjaa (Into Kustannus 2021, lukijana Jari Nissinen). Tapaukset olivat paria lukuun ottamatta ennestään minulle tuttuja, eikä Asko Sole tarjoa mitään uutta virkistävää näkökulmaa. Ensimmäisessä osassa Murhaajan muotokuva – Sukellus rikolliseen mieleen esitellään henkirikoksia, joiden motiiveina ovat olleet muun muassa mustasukkaisuus, raha, raivo tai pelkästään halu tappaa. Sarjan toinen osa Vaaralliset naiset – Unisaarnaajista sarjamurhaajiin kertoo julmista naisista, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin. Kolmannessa osassa Syyttömänä tuomitut – Oikeusmurhia ja väärin tuomittuja pureudutaan virheellisiksi osoittautuneisiin tuomioihin.
Tilda Laaksosen Jäljillä – Selvittämättömiä rikostapauksia meiltä ja maailmalta (Otava 2021, lukijana Tilda Laaksonen) on huomattavasti parempaa true crimeä. Kirjassa esitellään yhdeksän tapausta, muun muassa Maura Murrayn katoaminen ja Arboga-naisen tapaus. Suurin osa kirjan tapauksista on selvittämättömiä, mutta kirjassa on myös ratkaistuja juttuja. Rikostapausten esittelyn ohessa Tilda Laaksonen kertoo esimerkiksi FBI:n toimintatavoista. Kerronnassa on muutamia kömmähdyksiä ja satunnaisesti tarpeetonta toistoa, mutta kaiken kaikkiaan Jäljillä on mainiota true crimeä.
Magnus Braatenin ja Kenneth Fossheimin Lunnaat – Rikostapaus, joka järkytti Norjaa (Gummerus 2021, lukijana Antti L. J. Pääkkönen) kertoo selvittämättömästä katoamistapauksesta. Vuoden 2018 lokakuussa norjalaisen miljonäärin Tom Hagenin vaimo katosi kotoaan. Puolitoista vuotta myöhemmin poliisi pidätti Tom Hagenin epäiltynä vaimonsa murhasta, mutta miestä vastaan ei ollut tarpeeksi vahvoja todisteita. Erittäin mielenkiintoinen true crime -kirja arvoituksellisesta mysteeristä. Suosittelen!
Andreas Slättin Kevinin kuolema – Kuinka Ruotsin suurin oikeusskandaali tuhosi yhden perheen elämän (Atena 2021, lukijana Ville Tiihonen) on niin ikään true crime -kirja. Vuonna 1998 neljävuotias Kevin löydettiin kuolleena pikkukaupungin rannalta. Poliisitutkinta oli käsittämättömän kelvotonta, ja poliisit päätyivät syyttämään tapauksesta viisi- ja seitsemänvuotiaita veljeksiä. Kuulusteluissa hätääntyneitä pikkupoikia painostettiin, kysymykset olivat johdattelevia, alibit ja faktat sivuutettiin täysin, lausuntoja tekaistiin. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin syyttömien veljesten maine puhdistettiin. Millaista on kasvaa aikuiseksi, kun on viranomaisten mielestä tappanut parhaan leikkikaverinsa? Millaista on elää kaksi vuosikymmentä syytösten ja häpeän kanssa? Pysäyttävä, järkyttävä, riipaisevan surullinen kirja. Pistää vihaksi ja koskettaa. Vahva suositus tällekin tosirikoskirjalle!
Linda Rantasen Rikosten Rauma (Deadline Kustannus 2021, lukijana Jussi Puhakka) kuljettaa Rauman satamakaupungin rikoshistoriaan vuodesta 1966 aina 2000-luvulle asti. Kirjan tiedot on kerätty poliisin esitutkintamateriaaleista, oikeuden pöytäkirjoista, lehtileikkeistä sekä Raumalla pitkän uran tehneiden poliisimiesten muistojen sopukoista. Elävästi ja kiinnostavasti kerrottuja tosirikostarinoita. Odotan jatkoa tälle Rikoksia kaupungeittain -sarjalle!
Linnéa Kulingin Lahkon kasvattama – Knutbyn murha lapsen silmin (Storytel 2021, lukijana Annika Poijärvi) kertoo Linnéan perheen elämästä Knutbyn kylässä. Aluksi muutto Knutbyhyn tuntui olevan parasta, mitä perheelle oli tapahtunut pitkään aikaan. Knutbyn Filadelfia-seurakunta otti perheen avosylin vastaan. Mutta sitten perhe hajotettiin, ja Linnéasta tuli Kristuksen morsiamen lapsi. Huh. Järkyttävä ja ahdistava tositarina uskonlahkon johtajien suorittamasta sairaasta aivopesusta, manipuloinnista, alistamisesta ja nöyryyttämisestä.
Sanna Kajander-Ruuthin Laman lapset – Mitä meille tapahtui? (S&S 2021, lukijana Elina Keinonen) on kirja, jossa ääneen pääsevät 1990-luvun lama-ajan lapset. Alkoholismia, perheväkivaltaa, avioeroja, konkursseja, menetettyjä koteja. Moni kantaa yhä edelleenkin laman kipeää taakkaa mukanaan. Miten lama vaikutti tavallisiin suomalaisiin perheisiin ja miten laman jäljet näkyvät yhä tänä päivänä? Tämän kirjan soisin mahdollisimman monen kuuntelevan tai lukevan. Vahva suositus!
Laman lasten jälkeen päätin jatkaa samalla teemalla ja otin kuunteluun lama-ajasta kertovan romaanin, Suvi Vaarlan Westend (WSOY 2019, lukijana Krista Putkonen-Örn). Kirja kertoo Elinasta, jonka perhe elää 1980-luvun nousukautta. Muutto Westendiin, uudet ystävät ja yhä tuottoisammat rakennushankkeet. Mutta sitten maan talous romahtaa 1990-luvun alussa ja kaikki murtuu. Hienoa ajankuvausta ja koskettavaa kerrontaa. Tällekin iso suositus!
Laura Frimanin Tauko – Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin (Gummerus 2021, lukijana Laura Friman) on kirja himoshoppaajasta, joka tekee julkisen uudenvuodenlupauksen ja menee vuodeksi vaatteidenosto- sekä lentolakkoon. Kuluttamisen lisäksi kirja on myös kertomus itsetuntemuksesta, muistoista, rahankäytöstä, työelämästä, parisuhteesta, uusperheen arjesta ja koronavuodesta. Laura Frimanin rehellistä tilitystä mutta myös kovin itsekeskeistä, naiivia, pinnallista. En ole koskaan ollut Lauran tapainen vaatteiden himoshoppailija, joten monet Lauran ajatuksista ovat minulle aivan vieraita.
Lokakuun kirjat:
123. 📘 Pip Bird: Yrmeä yksisarvinen – Joulujuhla
124. 🎧 Hanna Markuksela: Suorituskyvyn salaisuus
125. 🎧 Asko Sole: Murhaajan muotokuva
126. 🎧 Asko Sole: Vaaralliset naiset
127. 📘 Katja Kärki: Eeled
128. 🎧 Tilda Laaksonen: Jäljillä
129. 🎧 Braaten & Fossheim: Lunnaat
130. 🎧 Asko Sole: Syyttömänä tuomitut
131. 📘 Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli
132. 🎧 Andreas Slätt: Kevinin kuolema
133. 🎧 Linnéa Kuling: Lahkon kasvattama
134. 📘 Sarah Penner: Myrkynkeittäjä
135. 🎧 Anniina Virtanen: Psykologinen palautuminen
136. 📘 Cara Hunter: Jäljettömiin
137. 🎧 Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset
138. 🎧 Suvi Vaarla: Westend
139. 📘 Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen
140. 🎧 Linda Rantanen: Rikosten Rauma
141. 🎧 Laura Friman: Tauko
142. 📘 Siri Kolu: Villitalo taistelee
Paljon olet lukenut ja kuunnellut! Tästä sai hyviä vinkkejä.
Tästä tuli yllättävän hyvä kirjakuukausi, vaikka mulla olikin työ- ja opiskelukiireitä. Lokakuun lopulla syyslomaviikon aikana ehdin lukea ja kuunnella useamman kirjan. 😊 Kiva kuulla, että sait hyviä vinkkejä!