Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ruotsalaisen Elisabeth Norebäckin esikoisromaanin Sano että olet minun lukemisesta on ehtinyt vierähtää aikaa jo yli kolme vuotta. Blogipostaukseni perusteella se oli ollut tyrmäävän hyvä. Mutta sen jälkeen Norebäckista ei vuosiin kuulunut mitään, ja olin oikeastaan jo ehtinytkin unohtaa hänet. Mutta kun kesäkuussa postilaatikostani löytyi Elisabeth Norebäckin Nadia, kirjailijan nimi soitteli jotain kelloja päässäni. Ehdottomasti halusin lukea Nadian.

Kuusi vuotta sitten olin toinen ihminen. Luulin, että elämästäni tulisi ihan toisenlaista. Mutta siitä on nyt kauan. Se oli ennen kuin jouduin Ruotsin pahimpaan naisvankilaan, kauan ennen kuin toinen vanki yritti tappaa minut teroitetulla rautatangolla. Kun olin tarpeeksi tyhmä luulemaan vain hirveäksi väärinkäsitykseksi, että poliisi pidätti minut. Kun vielä uskoin, että kaikki järjestyisi.

Kirjan päähenkilö on Linda. Päivänsäde. Kuuluisan laulajattaren Kathyn tytär. Suositun muusikon ja laulajan Simonin vaimo. Parrasvaloihin tottunut Linda on kävellyt monilla punaisilla matoilla, ollut salamavalojen loisteessa, esiintynyt lehtien viihdesivuilla.

Mutta tänä päivänä Linda on elinkautiseen murhasta tuomittu vanki. Naisvankilan pohjasakkaa joka joutuu kärsimään jatkuvasti henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Viimeisin pahoinpitely on ollut tähänastisista pahin. Linda selviää nipin napin hengissä, mutta teroitettu rautatanko jättää pysyvät arvet eikä sairaalassa edes yritetä ommella haavoja siististi. Nyt Linda näyttää siltä hirviöltä, joksi häntä on viime vuodet kutsuttu.

Kuusi vuotta sitten Linda heräsi verisestä sängystä. Lattialla kuolleena makasi hänen aviomiehensä Simon. Syyttömyyttään vakuutellut Linda pidätettiin murhasta ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Lehtien palstoilla reviteltiin tapauksesta, läheiset käänsivät hänelle selkänsä. Mutta mitä oikeasti tapahtui kuusi vuotta sitten sinä yönä, kun Simon kuoli?

Minut tuomittiin, vaikka olin sisimmässäni vakuuttunut, että olin syytön. Olin varma, että huoneessa oli sinä yönä joku muukin. En nähnyt pimeässä mitään mutta tunsin toisen ihmisen läsnäolon vahvasti. Ja kun heräsin, en muistanut ollenkaan, mitä oli tapahtunut, miten veri oli joutunut päälleni. Minulla ei ollut minkäänlaista selitystä, silti tiesin. Koko olemuksellani. Mutta vähitellen siitä tiedosta tulee vihollinen. Tietoisuuden selkeä ääni ei enää lohduta, vaan vuodet muuttavat sen ilkeäksi olennoksi, jota kukaan ei lopulta jaksa kuunnella. Päätin luovuttaa päästäkseni pakoon pimeyttä, joka uhkasi syödä sieluni. Päätin olla se, joksi minua sanottiin.

Nadia on taidokkaasti rakennettu jännäri. Elisabeth Norebäck osaa kertoa tarinansa niin, että lukija vangitaan mukaan heti ensimmäisten sivujen myötä eikä jännite pääse kertaakaan lopahtamaan. Arvoituksia, vihjeitä, paljastuksia.

Elisabeth Norebäck kuvaa taitavasti klaustrofobisen naisvankilan karua arkea. Ja millainen ahdistava painajainen se onkaan silloin, jos on joutunut vankilaan syyttömänä. Ero Lindan entiseen elämään on valtaisa, musiikkipiirien glamour on vaihtunut vankilan ankeuteen. Elämä on tarkasti valvottua, yksityisyyttä ei ole. Sellin ikkunasta ei näe metsää eikä peltoja, vain korkean betonimuurin. Ei läheisiä ystäviä, ei helliä kosketuksia, ei ystävällisiä sanoja. Väkivallan uhka on läsnä joka hetki.

Mutta Elisabeth Norebäck ei mässäile väkivallalla, eikä Nadia ole mikään verinen toimintatrilleri. Päinvastoin. Norebäck keskittyy psykologiseen puoleen, Lindan ajatuksiin ja tunteisiin. Kirjassa vuorottelevat nykyhetken tapahtumat ja menneisyyden takaumat, Lindan muistot. Kuvaa Lindasta ja hänen elämästään rakennetaan vähitellen, pala kerrallaan. Keskiössä on Lindan katkeruus väärästä vankilatuomiosta ja palava halu todistaa syyttömyytensä.

Sanotaan, että vain totuus tekee vapaaksi. Pitää se sitten paikkansa tai ei, niin se minun täytyy selvittää.
Totuus siitä, mitä sinä yönä tapahtui. Miksi Simonin piti kuolla.

Kuvittelin arvaavani, miten romaani tulee etenemään ja miten kirjan nimi Nadia liittyy Lindan tarinaan. Mutta Elisabeth Norebäck onnistuu ilahduttavasti yllättämään minut. Kenties käyn flunssan takia hitaalla, mutta enpä todellakaan aavistanut juonenkäänteitä ennalta, en edes loppuratkaisua. Mahtavaa!

Nadian loppu jakanee kuitenkin mielipiteitä. Minä en loppuratkaisusta pitänyt. Herkullisen ovela mutta myös niin raivostuttavan ärsyttävä.

Elisabeth Norebäckin Nadia on ihan oivallinen psykologinen trilleri. Synkkä ja rankka. Ytimekäs ja vahvatunnelmainen. Koukuttava ja yllättävä.

Ruotsinkielinen alkuteos Nadia, 2020.
Suomentanut Tuula Tuuva-Hietala.
Kustantaja Like, 2021. 287 sivua.

* * *

Elisabeth Norebäckin suomennetut psykologiset trillerit:
1. Sano että olet minun (Säg att du är min 2017, suomennettu 2018)
2. Nadia (Nadia 2020, suomennettu 2021)