Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Olen viime päivinä ollut kunnon syysflunssan kourissa. Yskää, nuhaa, aivastelua, tukkoista oloa, silmien kirvelyä, päänsärkyä, väsymystä. Lukeminen olisi mukavaa ajankulua, mutta tällä olotilalla ei lukeminen oikein ole sujunut, joten olen lähinnä vain kuunnellut äänikirjoja. Mutta sitten keksin – kuvitetut lastenkirjat! Vähän tekstiä ja paljon kuvia, helppoa luettavaa myös väsyneelle flunssapäälle.

Kirjailija Andy Griffithsin ja kuvittaja Terry Dentonin mahtava puumaja on kasvanut taas 13 kerroksella. Tämä on siis jo viides osa suositusta kirjasarjasta. Huikeassa puumajassa on muun muassa lemmikkisalonki, kloonauslaite, ilmapallonkirskutusorkesteri, muurahaisfarmi ja juoksuhiekka-allas.

Mutta sitten rakennuslupatarkastaja tulee käymään Andyn ja Terryn puumajassa. Eikä puumaja tietenkään täytä rakennussäädöksiä ja turvavaatimuksia. Tarkastaja Kuplamuovi löytää reippaasti huomautettavaa rakennelman turvallisuudesta ja määrää puumajan purettavaksi. Neuvokkaat pojat Andy ja Terry eivät kuitenkaan luovuta, vaan he keksivät matkata ajassa taaksepäin ja hankkia rakennusluvan puumajalleen.

Aikakoneella matkustelu ei mene ihan putkeen. Andy ja Terry päätyvät melkoisiin seikkailuihin. Poikakaksikon kahjojen kohelluksien seuraaminen on viihdyttävää, ja kirjan huumori uppoaa varmasti kohderyhmäänsä.

Jokaisella aukeamalla on runsaasti mustavalkoista sarjakuvamaista kuvitusta. Tekstit, piirroskuvat ja puhekuplat kuljettavat tarinaa eteenpäin humoristisesti ja vauhdikkaasti. Koska tekstiä on vähän ja kuvia paljon, Maailman paras puumaja sopii loistavasti myös vähemmän kirjoja lukeneille alakouluikäisille.

Englanninkielinen alkuteos The 65-Storey Treehouse, 2015.
Kirjoittanut Andy Griffiths.
Kuvittanut Terry Denton.
Suomentanut Anssi Alanen.
Kustantaja Otava, 2021. 384 sivua.