Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Prosopagnosia, kasvosokeus. Se tarkoittaa sitä, etteivät aivoni rekisteröi ihmiskasvoja samalla tavalla kuin muilla ihmisillä. En tunnista kasvoja, vaan minun täytyy painaa mieleeni silmiinpistäviä piirteitä.
Ehei, se ei ole kovin käytännöllistä bileissä. Ja kyllä, se on hyvä tekosyy, paitsi ettei se ole mikään tekosyy. Se on minun elämääni. En tunnista ketään. En tunnista edes omaa peilikuvaani.

Eleanor on menossa isoäitinsä Viviannen luo sunnuntaipäivälliselle, kun hän törmää asunnosta kiireisin askelin poistuvaan henkilöön. Eteisen matolla makaa verinen Vivianne. Eleanor on kasvosokea eikä hän pysty kuvailemaan asunnosta paennutta ihmistä poliisille. Murhaaja olisi voinut olla kuka tahansa, eikä Eleanor pystyisi tunnistamaan häntä.

Kun perinnönjakoa varten selvitellään Viviannen omaisuutta, Eleanor saa yllätyksekseen kuulla Viviannen omistaneen suuren kartanon. Arvokkaan tilan josta Vivianne ei ollut koskaan maininnut pihaustakaan. Eleanor matkustaa tutustumaan komeaan taloon poikaystävänsä Sebastianin, tätinsä Veronikan ja asianajajan Rickardin kanssa.

Mutta kuka Eleanorin isoäiti Vivianne oikeastaan oli? Miksi Vivianne ei ollut koskaan kertonut kartanosta Eleanorille? Onko tilasta huolehtinut Bengtsson kadonnut? Ja ennen kaikkea, kuka Viviannen murhasi?

Katson talon maita. Pieniä rakennuksia, ylös kurottelevia puiden latvuksia kauempana, jään ja lumisen puuterikerroksen peittämää järveä. Näky on kuin maisemakortista. Hiljainen, täydellinen ja jäinen. Kuin täällä ei voisi tapahtua mitään pahaa.
Miksi vatsaani sitten kivistää?

Camilla Sten (s. 1992) on Sandhamn-dekkareistaan tunnetuksi tulleen Viveca Stenin tytär. Psykologiaa opiskeleva Camilla on kirjoittanut äitinsä kanssa Synkät vedet -trillerisarjan nuorille, mutta lisäksi Camillalta suomennettiin viime vuonna Kadonnut kylä -kauhujännäri. Naiviudestaan huolimatta Kadonnut kylä oli niin koukuttavaa kauhua, että innolla tartuin tähän nyt tänä kesänä suomeksi ilmestyneeseen Perijä-romaaniin.

Ja eipä ole yhtään hullumpi jännäri tämä Perijä! Solhögan kartanossa on ihanan uhkaava tunnelma, ja Eleanorin kasvosokeus tuo oman kiinnostavan lisänsä tarinaan. Välillä palataan ajassa taaksepäin, vuosiin 1965 ja 1966, ja seurataan menneisyyden tapahtumia perheen puolalaisen kotiapulaisen Anuškan silmin.

Perijän henkilöhahmoista en oikein pitänyt. Isoäiti Viviannen luonteesta luodaan luontaantyöntävä ja kylmä kuva, eikä myöskään täti Veronika ole mikään leppoisa ja miellyttävä tyyppi. Eleanorin tapaiset avuttomat, traumatisoituneet naiset eivät ole lemppareitani. Ja kuitenkin tosipaikan tullen Eleanor pystyy tarttumaan toimeen, kun sen sijaan hänen poikaystävänsä Sebastian seisoo vieressä jähmettyneenä järkytyksestä paikoilleen.

Hän-sanaa viljellään paljon. Liikaa. En ihan koko aikaa pysynyt kärryillä, kenestä milloinkin puhutaan. Hän teki sitä ja hän teki tätä. Vivianne vai Evert? Alkuperäiskielellä ruotsiksi tyyli toimii varmasti paremmin, mutta suomen kielessä ’hän’ on sukupuolineutraali persoonapronomini.

Camilla Stenin Perijä on nopealukuinen ja viihdyttävä psykologinen trilleri, joka koukuttaa käänteillään ja salaisuuksillaan. Parhaimmillaan nautittuna lumimyrskyisenä iltana, mutta maistui hyvin myös näin aurinkoisina loppukesän päivinä.

Ruotsinkielinen alkuteos Arvtagaren, 2020.
Suomentanut Jänis Louhivuori.
Kustantaja Bazar, 2021. 447 sivua.

Äänikirjan lukijana Ella Pyhältö.
Kesto 10 h 42 min.

* * *

Camilla Stenin suomennetut jännärit:
1. Kadonnut kylä (Staden 2019, suomennettu 2020)
2. Perijä (Arvtagaren 2020, suomennettu 2021)