Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Sophie on typertynyt. Hänen entisen miesystävänsä täti, nainen jota hän tuskin tunsi, on testamentannut hänelle talon. Kauniin talon. Uskomattoman talon.

Sophie Honeywell saa yllättäen puhelun entiseltä miesystävältään. Thomas Gordon haluaa tavata Sophien ja jutella vakavasta asiasta. Thomasin iäkäs isotäti oli kuollut äkillisesti, ja testamentissaan Connie oli ilmoittanut jättävänsä Scribbly Gum Islandilla sijaitsevan upean talonsa Sophielle.

Sophie päättää ottaa perinnön vastaan ja muuttaa saarelle. Scribbly Gum Island on Thomasin suvun omistuksessa ja kuuden talon saarella asuu muutama vakituinen asukas, joten Sophie joutuu väkisinkin olemaan tekemisissä entisen miesystävänsä sukulaisten kanssa. Ja heistä monilla tuntuu olevan salaisuuksia.

Myös Thomasin isoäidin tapaus on arvoituksellinen. Vuonna 1932 pienen vauvan vanhemmat Alice ja Jack Munro olivat kadonneet jäljettömiin. Vauva ristitään Enigmaksi, ja sisarukset Connie ja Rose kasvattavat hänet kuin omana lapsenaan. Mutta mitä vauvan biologisille vanhemmille oli tapahtunut? Miksi he hylkäsivät kaksiviikkoisen tyttärensä?

Hylkäsivätkö Alice ja Jack Munro vauvansa tarkoituksellisesti tietäen, että Connie ja Rose tulisivat pian paikalle ja että heidän perheensä voisi antaa lapselle paremmat lähtökohdat kuin he itse? Eivät varmasti. Se oli aivan liian lattea vastaus, ja onneksi se ei selittänyt kiehuvaa vesikattilaa, tiikerikakkua eikä arvoituksellisia veritahroja keittiön lattiassa.

Viimeinen vuosipäivä (The Last Anniversary) on Liane Moriartyn vanhempaa tuotantoa, vuonna 2005 ilmestynyt toinen romaani. Moriarty on hallinnut jo silloin koukuttavan ja viihdyttävän romaanin kirjoittamisen taidon, mutta uudemmissa teoksissa on vieläkin nerokkaampaa juonenkuljetusta ja kikkailua. Viimeisen vuosipäivän 16 vuoden iän huomaa myös siitä, että kirjassa esiintyy ikävää puhetta painosta, vaatekoosta ja seksuaalisesta suuntautumisesta, ja tuskinpa monikaan kirjailija enää nykypäivänä sellaista kirjoittaisi.

Viimeisen vuosipäivän henkilögalleria on laaja. Alkumetreillä olin aivan sekaisin siitä, kuka kukin on ja mitä sukua he ovat Connielle tai Thomasille. Hiljalleen henkilöhahmot tulevat tutummaksi, mutta olisin silti mieluummin seurannut lähemmin vain paria kolmea herkullista henkilöä. Päähenkilö Sophie on ärsyttävä tyyppi, liian miellyttävä ja viehättävä, kaikkien rakastama. Minua kiinnosti enemmän vaikkapa Thomasin serkun Gracen elämä kuin Sophien touhut.

Salaisuuksia ja arvoituksia. Huumoria ja hupaisia hetkiä. Ihastumista ja rakkautta. Ihmissuhdepulmia ja ristiriitoja. Katkeruutta ja kaunaa. Vauvahaaveita ja vauvattomuudesta haaveilua. Biologisen kellon tikittelyä ja synnytyksen jälkeistä masennusta. Vanhemmuutta ja vanhemmattomuutta.

Viimeinen vuosipäivä ei ole Liane Moriartyn paras romaani mutta ei suinkaan huonoinkaan. Sateet saapuivat tänne vihdoin monen kuivan ja helteisen viikon jälkeen, ja Viimeinen vuosipäivä tarjosi oikein kelpo viihdettä sadepäivän ratoksi.

Nyt viime aikoina olen monet lukemistani kirjoista osaksi kuunnellut äänikirjana. Tätäkin kuuntelin pätkän. Lukija on minulle tuntemattomampi Anna-Riikka Rajanen, en muista aiemmin kuunnelleeni hänen lukemiaan kirjoja. Mutta hyvin sopii tämän kirjan lukijaksi.

Englanninkielinen alkuteos The Last Anniversary, 2005.
Suomennos Helene Bützow.
Kustantaja WSOY, 2021. 426 sivua.

Äänikirjan lukijana Anna-Riikka Rajanen.
Kesto 13 h 15 min.