Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Keväällä pääsin ahmimaan sietämättömän jännittävää trilleriä Potilas, joka esitteli meille poikansa menettäneen isän ja kiidätti meidät psykiatrisen sairaalaan lukittujen ovien taa, ihmismielen sysimustiin syvyyksiin. Ja pian sen jälkeen saksalaiskirjailija Sebastian Fitzekiltä on saatiin suomeksi jälleen uusi jännäri, Matkustaja 23, joka tutustuttaa meidät taas yhteen murtuneeseen mieheen, tapahtumapaikkana tällä kertaa keskellä merta seilaava risteilyalus.
Poliisipsykologit olivat tutkineet hänet jo neljä kertaa. Ja neljä kertaa he olivat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei hän ollut päässyt yli vaimonsa itsemurhasta – eikä varsinkaan siitä, että vaimo oli sitä ennen vienyt hengen heidän yhteiseltä pojaltaan.
Peiteoperaatioissa työskentelevä poliisi Martin Schwartz on traumatisoitunut mies. Viisi vuotta sitten hänen vaimonsa ja poikansa katosivat kesken luksusristeilyn, eikä Martin ole päässyt tapahtuneesta yli. Nadjan epäiltiin heittäneen Timmyn laidan yli mereen ja hypänneen sen jälkeen itse perässä.
Yllättäen Martin saa puhelun iäkkäältä naiselta, joka kutsuu hänet Sultan of the Seas -laivalle. Martin ei ollut aikonut enää koskaan astua jalallaan risteilyaluksen kannelle, mutta omalaatuisen naisen puheet herättävät hänen kiinnostuksensa ja hän kiirehtii laivalle.
Sultan of the Seas -laivalla vakituisesti asuva nainen väittää, että Martinin vaimo ei olisikaan hypännyt vapaaehtoisesti laidan yli. Samaiselta luksusristeilijältä on kadonnut useampia ihmisiä, ja nainen uskoo sarjamurhaajan ahkeroivan laivalla. Naisen mukaan Martinin perhe saattaa silti jopa olla yhä elossa.
Martinin vatsassa avautui nyrkki, ja pitkä sormi kutitti sisältä hänen ruokatorveaan. Häntä oksetti. Hän ei pääsisikään tältä laivalta aivan heti.
Sebastian Fitzek on mestari koukuttamaan lukijansa. Kirjan jokaiseen lukuun on sujautettu niin terävä koukku, että lukija rientää saman tien kääntämään sivuja ja ahmimaan jännäriä raivokkaasti eteenpäin. Tapahtumat etenevät nopeatempoisesti ja juonenkäänteet saavat lukijan henkäilemään yllättyneenä.
Koska olin keväällä lukenut Sebastian Fitzekin Potilas-jännärin, osasin arvata menon olevan tälläkin kertaa yököttävän väkivaltaista. Ja jälleen kerran toivoin, että Fitzek säästelisi lukijoitaan eikä kirjoittaisi aivan niin brutaaleja tarinoita. Matkustaja 23 on täynnä toinen toistaan vastenmielisempiä juttuja, heti hurjilta ensimmäisiltä sivuilta aina vimmaiseen loppuun saakka.
Sebastian Fitzekin Matkustaja 23 on raju, raaka ja raivokas mutta myös mielettömän koukuttava, täydellisen yllättävä ja piinaavan jännittävä. Musta huumori keventää raskasta tunnelmaa. Pakkohan näistä Fitzekin kirjoista on tykätä!
Aina hän ei ollut aivan varma, kumpi heistä oli enemmän päästään vialla: kirjailija, joka keksi niin sairasta sontaa, vai hän itse, joka oli valmis jopa maksamaan siitä, että sai tehdä olonsa mukavaksi uima-altaalla kirvesmurhaajien ja psykopaattien seurassa.
Saksankielinen alkuteos Passagier 23, 2014.
Suomennos Sanna van Leeuwen.
Kustantaja Bazar, 2021. 426 sivua.
Äänikirjan lukijana Ville Tiihonen.
Kesto 10 h 53 min.
* * *
Bazarin julkaisemat Sebastian Fitzekin jännärit:
1. Potilas (Der Insasse 2018, suomennettu 2021)
2. Matkustaja 23 (Passagier 23 2014, suomennettu 2021)
3. Ikkunapaikka 7A (Flugangst 7a 2017, ilmestyy suomeksi 11/2021)